Syvempää näkemystä uutisiin
Kirkon ”kapakoita”
● Yhdysvalloissa on St. Markin episkopaaliseen kirkkoon Washingtonissa (D.C.) perustettu ”kellarikapakka”, jossa tarjoillaan olutta, viiniä ja virvoitusjuomia noin tunnin ajan sunnuntain jumalanpalvelusten jälkeen ja arki-iltaisin kirkon kokousten jälkeen. Kirkkoherra kertoo saaneensa ajatuksen löydettyään kapakan eräästä anglikaanisesta kirkosta Lontoosta ja toisen eräästä roomalaiskatolisesta kirkosta Belgiasta.
Kirkon jäsenet ovat antaneet kapakalle nimen ”Siivekäs leijona”, ja kun se äskettäin tuli olleeksi käytössä vuoden, he toivottivat kuorolaululla ”onnellista syntymäpäivää rakkaalle kapakalle”. Yksi kirkon jäsen sanoi kapakasta: ”Siitä on tullut seurakuntaelämän keskus.” Jos kellarikapakka on kirkollisen elämän ”keskus”, niin ei voi muuta kuin ihmetellä, mitä tapahtuu kellarikerroksen yläpuolella.
Epävakaita aikoja
● Maailmaa kohtasi poikkeuksellinen epävakaisuuden kausi vuoden 1974 ensimmäisen puoliskon aikana. Ranskan, Englannin, Kanadan, Länsi-Saksan, Portugalin, Israelin, Italian ja Argentiinan hallituksissa tapahtui yhtäkkiä merkityksellisiä muutoksia, mikä loi ’johtajakriisin’. ”New York Times” -lehdessä olleessa kirjoituksessa sanottiinkin: ”Tuntuu siltä kuin yksi historian sivu olisi käännetty ja aloitettaisiin uusi, tuntematon lehti.”
Mutta ehkä tuskallisimmin epävakaisuus tuntui taloudellisella alalla. Epävakaisuuden aiheuttivat öljyn maailmanmarkkinahintojen räjähdysmäinen nousu, laukkaava inflaatio ja eri maiden valuuttojen arvojen levoton vaihtelu. Monien maiden asukkaat olivat huolestuneita taloudellisesta turvallisuudestaan ajatellessaan tulevaisuutta, ja vallitsi yleinen epäluottamus. Kukaan ei tiedä, minkä arvoisia Amerikan dollari, Ranskan frangi, Italian liira, Japanin jeni tai Englannin punta tulevat olemaan tulevina vuosina.
Koska ihmiskunnan ongelmat ovat niin toisiinsa kietoutuneita, maailman taloustieteilijät myöntävät suoraan, etteivät he tiedä mistä löytyisi ratkaisu. ”The Wall Street Journal” -lehden Euroopan pääkirjeenvaihtaja Ray Vicker sanoo: ”Totuus on, että ei kukaan todella tiedä, mihin maailma on nykyään menossa politiikan, talouselämän tai rahatalouden alalla. Koskaan ennen ei ole ollut sellaista aikaa, jolloin markkinoihin tai markkinatoimia hallitseviin perusedellytyksiin olisivat vaikuttaneet niin monet arvioimattomat seikat. Todellisia turvapaikkoja ei ole siis missään, mistä tahansa ihmiset saattaisivatkin niitä etsiä.”
Kristus Jeesus ennusti, että meidän sukupolvemme aikana olisi ”ahdistus kansoilla . . . ja epätoivo”. Mutta hän sanoi myös tosi seuraajistaan, jotka näkisivät sellaisen ajan: ”Nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” – Luuk. 21:25, 28.
Evankelioimista korostetaan
● Lausanne Sveitsissä oli kansainvälisen evankelioimisen maailmankongressin pitopaikka 16–25. heinäkuuta. Sinne oli kutsuttu 2 700 protestanttista evankelistaa 150 maasta. Tänä syksynä roomalaiskatoliset piispat kokoontuvat Roomaan keskustelemaan teemasta: ”Evankelioiminen nykymaailmassa.”
Evankelioiminen (johtuu kreikkalaisesta ’hyvää uutista’ merkitsevästä sanasta) tarkoittaa evankeliumin eli hyvän uutisen julistamista, ja nykyään siihen sisältyy myös opetuslasten tekeminen niistä, jotka ottavat vastaan hyvän uutisen.
Se, että kirkot ovat viime aikoina kohdistaneet huomiota evankelioimiseen, on merkittävää. Miksi? Koska ne ovat menneisyydessä kiinnittäneet siihen niin vähän huomiota. Esimerkiksi kun oli puhe siitä, että presbyteerinen kirkko oli menettänyt noin 100 000 jäsentä kuluneiden neljän vuoden aikana, Yhdysvaltain presbyteerisen kirkon esimies tri Clinton Marsh sanoi, ettei vähennys johtunut kirkon huomattavasta osallistumisesta yhteiskunnallisiin uudistuspyrkimyksiin. ”Ongelma on jäsenten keskuudessa. He ovat evankelioineet liian vähän”, hän sanoi.
Samanlainen näkemys esiintyy Yhdysvaltain katolisten piispojen keskuudessa. He sanoivat eräässä mielipiteen ilmaisussa olevan ”yleisesti tunnustettua, etteivät innostus, into ja uhrautuvaisuuden henki evankeliumin levittämisen puolesta ole enää niin havaittavia nykykirkossa kuin menneisyydessä”.
Totuus on, että uskonnolliset johtajat ovat itse osoittaneet vähän ”innostusta, intoa ja uhrautuvaisuuden henkeä” evankelioimisen puolesta. Ensimmäisen vuosisadan kristittyjen keskuudessa Jumalan valtakunnan hyvän uutisen levittäminen kuului osana heidän jokapäiväiseen elämäänsä. Samoin se kuuluu Jehovan kristittyjen todistajien elämään, niin kuin ihmiset hyvin tietävät yli 208 maassa ja saariryhmässä. Kun kristikunnan kirkot nyt viime aikoina ovat alkaneet korostaa evankelioimista, niin se on kuitenkin jälleen ’liian vähän, liian myöhään’.