Lukijain kysymyksiä

● Miksi Uuden maailman käännöksen esipuheessa ei mainita sen kääntäjien nimiä ja oppiarvoja?

Yhdysvaltain Pennsylvaniassa rekisteröity Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseura on vuosien mittaan painanut monia erilaisia raamatunkäännöksiä. Siten tehdessämme me emme ole jättäneet huomioon ottamatta kääntäjien toivomuksia. Esimerkiksi vuonna 1972 me julkaisimme raamatunkäännöksen The Bible in Living English sen kääntäjän haluamalla tyylillä ja hänen haluamassaan koossa. – Ks. nimiösivua.

Uuden maailman raamatunkäännöskomitea esitti meille 3. syyskuuta 1949 täydellisen englanninkielisen käännöksen Raamatun kreikkalaisista kirjoituksista. Tästä käsikirjoituksesta samoin kuin sitä seuraavista Heprealaisten kirjoitusten käännöksestä tuli meidän laillista omaisuuttamme. Kirjassa Jehovan todistajat Jumalan päätöksissä mainitaan tästä sivulla 258: ”Käännöskomitean yksi pyyntö oli, että sen jäsenet jäävät tuntemattomiksi kuolemansa jälkeenkin.” Olemme pitäneet kiinni sopimuksestamme ja kunnioittaneet heidän toivomuksiaan.

Mutta miksi tällainen sopimus tehtiin? Nämä kääntäjät eivät tavoitelleet huomattavaa asemaa; he eivät halunneet kiinnittää huomiota itseensä. He halusivat lukijan perustavan uskonsa Jumalan sanaan eikä heidän maailmallisiin ”oppiarvoihinsa” ja heidän ohjenuoranaan oli: ”Tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.” (1. Kor. 10:31) On muitakin raamatunkäännöskomiteoita, jotka ovat omaksuneet samanlaisen näkemyksen. New American Standard Biblen vuoden 1971 painoksen suojuspäällyksessä sanotaan: ”Emme ole käyttäneet kenenkään tutkijan nimeä, johon voitaisiin viitata tai jota voitaisiin pitää suosituksena, koska vakaumuksemme on, että Jumalan sanan pitäisi olla oman arvonsa varassa.”

Uuden maailman käännöksen ansiot ovat helposti tutkittavissa. Sen isotekstisissä englanninkielisissä laitoksissa on runsaasti alaviitteitä. Monet niistä osoittavat, minkä Raamatun käsikirjoitusten perusteella joitakin nimenomaisia käännöksiä koskevat ratkaisut tehtiin. Ja nämä alaviitteet sekä laaja esipuhe, joka on englanninkielisissä laitoksissa, antavat huolelliselle tutkijalle enemmän tietoja käännöskomitean käyttämistä lähdeteoksista ja sen työstä kuin hän voi löytää useimmista muista käännöksistä.

Vuonna 1969 painoimme Kreikkalaisten kirjoitusten rivienvälisen valtakunnankäännöksen, joka myös oli Uuden maailman raamatunkäännöskomitean laatima. Tämä kreikkalais-englantilainen teos antaa jokaiselle tilaisuuden tutkia tarkoin käännöskomitean pyrkimyksiä tämän Raamatun osan suhteen.

Joku saattaa sanoa, että onhan Raamatun kirjoillakin niiden kirjoittajien nimi. Monissa tapauksissa se pitää paikkansa. Mutta Raamatussa on monia kirjoja, joihin kirjoittajat eivät sisällyttäneet nimeään. Samoin huomaamme, että he puhuvat vähän omista henkilökohtaisista edellytyksistään tai opillisesta taustastaan. Uuden maailman raamatunkäännöskomitea on ajatellut, etteivät yksityiskohtaiset tiedot heidän akateemisista tai muista opinnoistaan ole tärkeä asia Jumalan sanan kääntämisessä, vaikkakin käännös itsessään todistaa heidän pätevyydestään. Heidän työnsä tarkan tutkimisen ei pitäisi kiinnittää lukijan huomiota kääntäjiin, vaan Raamatun Tekijään, Jehova Jumalaan.

Huomaamme myös komitean nöyrän asenteen, kun se myöntää alaviitteissään, että jotkin kohdat voidaan kääntää muillakin tavoin. Koska ymmärrämme tämän, olemme aina antaneet arvon eri raamatunkäännösten käyttämiselle ja kannustaneet siihen.a Vaikka siis Jehovan todistajat ovatkin kovin kiitollisia Uuden maailman raamatunkäännöskomitean työstä, he käyttävät mitä tahansa paikallisilla kielillä saatavissa olevia Raamattuja. Olkoonpa sitten kysymyksessä selkeä, nykykielinen Uuden maailman käännös tai jokin muu käännös, me kehotamme kaikkia käyttämään Jumalan sanan lamppua elämän tiensä valaisemiseen. – Ps. 119:105.

● Miten kristittyjen pitäisi suhtautua itsemurhaan sen mukaan, mitä Jumalan sana ilmaisee?

Jehova on elämän lähteenä säätänyt, että ihmiselämä on kallisarvoinen, pyhä. (1. Moos. 9:5; Ps. 36:10) Sen tähden Raamattu tuomitsee itsemurhan, joka merkitsee oman henkensä riistämistä, itsensä tappamista. Itsemurha on tahallinen teko. (2. Moos. 20:13; 1. Joh. 3:15) Raamatussa mainituissa muutamassa itsemurhatapauksessa oli kysymys ihmisistä, jotka olivat uskottomia Jehovalle ja jotka eivät olleet sitä mieltä, että heidän elämänsä kuului todellisuudessa Jumalalle. – 1. Sam. 31:4; 2. Sam. 17:5–14, 23; 1. Kun. 16:18; Matt. 27:5.

Se, joka tahallaan riistää oman elämänsä, ilmaisee äärimmäistä halveksintaa elämän pyhyyttä kohtaan; hän syyllistyy murhaan. Kun joku tekee itsemurhan täysissä järjen voimissaan, se osoittaa, että hän on vailla moraalisuutta, että häneltä puuttuu uskoa ja ettei hänellä ole Jumalan pelkoa. On pelkurimaista kieltäytyä kohtaamasta elämän ongelmia ja vastuita. Jos ihminen väittää olevansa tosi kristitty, niin sellainen teko rikkoo hänen suhteensa Jehovaan. Itsemurha saattaa olla myöntymistä demonien painostukseen, jotka suosivat itsetuhoa. (Matt. 17:14–18) Tällainen erittäin itsekeskeinen murhateko ei ilmaise rakkautta jälkeenjääviä perheenjäseniä kohtaan eikä seurakuntaa ja ystäviä kohtaan eikä edes naapuristoa kohtaan, koska se tuottaa häpeää ja ahdistusta kaikille asiaan yhteydessä oleville. – Mark. 12:31.

Useimmissa maissa täytyy jonkun viranomaisen tehdä virallinen ilmoitus kuolemansyystä. Vaikka viranomainen ilmoittaa syyksi itsemurhan, ilmoitus ei ole ehkä tosiasioiden mukainen. Esimerkiksi kolme viikkoa erään sellaisen itsemurhailmoituksen jälkeen tuli ilmi selvä todistus siitä, että kuolema johtui eriskummallisesta onnettomuudesta. Olosuhteet täytyy siis aina ottaa huomioon. Liittyikö asiaan mielisairaus? Oliko henkilö täysissä hengenvoimissaan? Ansaitseeko hän syytöksen? Monissa tapauksissa on vaikea päästä tietämään kaikkia tosiasioita.

Miten sitten kristillisen seurakunnan jäsenten tulisi suhtautua sellaisten hautajaisiin menemiseen, joiden on ilmoitettu tehneen itsemurhan ja jotka ovat saattaneet olla seurakunnan yhteydessä? Miten sellaisen vanhimman tulisi menetellä, jota on pyydetty hoitamaan sellaiset hautajaiset? Jos näyttää siltä, että kysymyksessä on ollut onnettomuus, vaikka tapauksen on ilmoitettu olevan itsemurha, tai että tapaukseen on saattanut liittyä mielisairaus, niin joidenkuiden seurakunnan jäsenten omatunto voi sallia heidän olla hautajaisissa lohduttamassa jälkeenjääneitä omaisia. Myös se, haluaako vanhin pyydettäessä hoitaa sellaiset hautajaiset, jää hänen ratkaistavakseen henkilökohtaisesti. Mutta seurakunta on ehkä mieluummin tukematta sellaisia hautajaisia julkisesti eikä anna pitää niitä valtakunnansalissa sen vuoksi, miten ne saattavat vaikuttaa yhdyskuntaan, joka ei tunne tilannetta.

Jos taas kysymyksessä on selvästi todistettu itsemurha, seurakunnan jäsenet ja vanhimmat eivät ehkä halua olla mukana hautajaisissa. Sellaisissa tapauksissa perhe itse voisi suorittaa järjestelyt hiljaisuudessa hautaamista varten, jolloin joku huonekunnan jäsen voisi sanoa muutaman sanan sukulaisten vuoksi. Edelleen jotkut eivät ehkä halua olla läsnä sellaisen hautajaisissa, jonka uskotaan tehneen itsemurhan, kun hautajaiset hoitaa joku seurakunnan ulkopuolella oleva tai hautaustoimisto perheen pyynnöstä.

Vanhurskautta rakastavina me jätämme armollisen, kaikkiviisaan Jumalan ratkaistavaksi sen, onko joillakuilla itsemurhaan ajautuneilla mahdollisesti mitään tulevaisuutta. Me, jotka rakastamme elämää ja pidämme elämän jokaista päivää pyhänä, pyrimme hoitamaan jokapäiväiset asiamme ja suhteemme toisiin tavalla, joka ansaitsee Hänen hyväksymyksensä, joka antoi ihmiskunnalle elämän.

[Alaviitteet]