Syvempää näkemystä uutisiin
Halutaan: lujuutta vanhemmilta
● Vanhempien peräänantavaisuus on laajalle levinnyttä nykyään. Mutta tri John Colemanin, Lontoon Hospital Medical Collegen kasvatuspsykologian vanhemman lehtorin, äskeisistä tutkimuksista on saatu epätavallisia tietoja. Tutkimukset ja haastattelut, joita suoritettiin kahdeksansadan 11–17-vuotiaan keskuudessa, paljastivat vanhemmilta pohjimmaltaan toivottavan lujuutta ja vankkumattomuutta. Todistusaineisto osoitti, että ’useimmilla teini-ikäisillä on kapinallisuuden, itkuisten riitojen ja väittelyiden pinnan alla salainen toive, että heidän vanhempansa eivät antaisi periksi’. – Lontoon ”Daily Mail”.
Kun pojat tai tyttäret panevat tahtonsa vanhempiensa tahtoa vastaan, niin tri Coleman kehottaa vanhempia pysymään lujina. Hän sanoo: ’Heidän täytyy tehdä se viisaasti; en puolla teräsruoskaa, mutta on turmiollista kohottaa kätensä ja sanoa: en voi käsitellä tätä lasta, tehköön mitä haluaa.’
Apostoli Paavali antoi 1 900 vuotta sitten henkeytetyn neuvon kristityille vanhemmille ja vaati rakkaudellista kärsivällisyyttä yhtyneenä lujuuteen. Kun tämä menettelyohje perustuu Raamatun tuntemukseen ja aitoon huoleen lapsen tulevaisuudesta, niin saatavissa ovat nykyään yhä parhaat mahdolliset tulokset. – Ef. 6:1–4; Kol. 3:20, 21.
Muinaisia kaivoksia löydetty
● Negebin autiomaassa lähellä Eilatin kaupunkia Akabanlahden rannalla on eräs Englannin tukema arkeologinen työryhmä löytänyt ’vanhimmat maanalaiset kuparikaivokset, mitä koskaan on löydetty’, niin kuin he sanovat. Kaivokset kuvaillaan ’suunnattomiksi ja monimutkaisiksi’ ja niiden uskotaan olevan noin vuodelta 1400 eaa. Niissä oli ilmakuilut, joten kaivosmiehet saattoivat työskennellä useiden kymmenien metrien syvyydessä maanpinnan alapuolella. Lontoon ”Sunday Times” -lehden mukaan osoittivat kuonanäytteistä Chessingtonin laboratoriossa Surreyssä Englannissa suoritetut tutkimukset, että ”silloin Israelissa käytetty sulatusmenetelmä oli aivan yhtä tehokas kuin nykyinen tekniikka kuparin erottamisessa malmista”. Se sanoo, että löytö vaatii kirjoittamaan uudelleen ”metalliteknologian koko esihistorian”.
Tällaiset löydöt saattavat hämmästyttää arkeologeja, mutta Raamattu osoittaa, että ihmiset tekivät jo ennen Nooan ajan maailmanlaajuista vedenpaisumusta työkaluja vaskesta eli kuparista ja raudasta. – 1. Moos. 4:22.
92 vuoden jälkeen ”pyhimys”
● Roomalaiskatolisella kirkolla on lopultakin amerikkalaissyntyinen ”pyhimys”, joka tunnetaan nimellä ”Äiti Seton”. Virallisen pyhimykseksi julistamisen pitäisi tapahtua 14. syyskuuta Pietarin kirkossa, jolloin pappi Francis X. Murphyn mukaan ”paavi julistaa erehtymättömästi, että rouva Seton vietti sankarillisen pyhää elämää ja on todella taivaassa”.
Yhdeksänkymmentäkaksi vuotta sitten kardinaali Gibbons Baltimoresta kannatti ensiksi ”Äiti Setonin” pyhimykseksi julistamista. Miksi asia on vaatinut näin pitkän ajan? Pappi Murphy sanoo, että tapahtumasarja on ”pitkä, vaikea ja täynnä poliittisia ja rahallisia sekä uskonnollisia näkökohtia. . . . Välittömästi Äiti Setonin pyhimykseksijulistamispäätöksen takana on monien painostusten huipentuma, joista ei vähäisin ole Yhdysvaltain Laupeuden sisarten halu saada virallisesti tunnustettu pyhimys perustajattarekseen. New Yorkin [missä rouva Seton syntyi] ja Baltimoren [missä hän palveli ”abbedissana”] arkkipiispojen kunnianhimona on myös . . . saada ’yksi heidän omistaan’ korotetuksi kunniaan kirkon alttareilla.” Kalleudesta hän sanoo, että ”tutkijaryhmille, puoltajille, kääntäjille, tuomareille ja neuvottelijoille on maksettava” ja sitten on kustannuksia ruumiin esiin kaivamisesta ”tunnistamista ja pyhäinjäännöksiä varten”. – ”The National Observer” 21.12.1974.
”New Catholic Encyclopedia” (Uusi katolinen tietosanakirja) sanoo, että ne, jotka saavuttavat vaaditun ”sankarillisen hyveellisyyden asteen” ja jotka julistetaan pyhimyksiksi, ”asetetaan elävien ja kiirastulessa olevien sielujen välittäjiksi Jumalan luona”, ja rukoukset tulee näin ollen osoittaa heille.
Raamattu selvästi osoittaa aivan kaikesta tästä poikkeavasti, että kaikkia voideltuja kristittyjä puhuteltiin ”pyhinä” heidän vielä elossa ollessaan. (Ks. 2. Kor. 1:1; Ef. 1:1; Fil. 1:1 ja Kol. 1:1, 2.) Asiaan ei liittynyt lainkaan poliittista eikä rahallisia painostusta. Välittäjänä olemisesta 1. Tim. 2:5 sanoo: ”Yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus.” Ja Jeesus itse sanoi: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” – Joh. 14:6, 14.