Syvempää näkemystä uutisiin

Tiedemies ja usko Jumalaan

● Sir Isaac Newton, 17. ja 18. vuosisadalla elänyt englantilainen tiedemies, kehitti differentiaalilaskennan ja teki tärkeitä havaintoja valon luonteesta ja painovoimalaeista. ”Britannica”-tietosanakirja sanoo hänen kirjaansa ”Philosophiae naturalis principia mathematica” (Luonnonfilosofian matemaattiset periaatteet) ”yhdeksi tärkeimmistä yksityisistä teoksista nykytieteen historiassa”. Äskettäin ilmestynyt uusi julkaisu nimeltä ”The Religion of Isaac Newton” (Isaac Newtonin uskonto) tekee vielä selvemmäksi sen syvän kunnioituksen, joka tällä kuuluisalla tiedemiehellä oli Raamattua kohtaan Jumalan sanana. Hänen syvä kiinnostuksensa Luojaa kohtaan ei kehittynyt hänen vanhalla iällään. Se oli sen sijaan hänen ajattelunsa ja tutkimustensa kohde hänen nuoruudestaan lähtien.

Tämän uuden teoksen kirjallisuusarvostelussa, joka julkaistiin lehdessä ”Scientific American” (elokuussa 1975), sanotaan, että ”Newtonilla . . . oli kaksi tapaa tutkia Jumalan luomaa kaikkeutta, toinen luonnon kirjan välityksellä, toinen Raamatun avulla”. Newton ilmoitti ohjeekseen seuraavan tutkiessaan kumpaakin näistä: ”Totuus on aina löydettävissä yksinkertaisuudesta eikä moninaisuudesta ja sekavuudesta. . . . Hän on järjestyksen eikä sekaannuksen Jumala.” (Ks. 1. Kor. 14:33.) Niiden, jotka kuvittelevat omaavansa tieteellisen ajattelutavan, olisi hyvä ajatella tätä, kun he ovat taipuvaisia hylkäämään arvottomana Raamatun yksinkertaisen, mutkattoman kertomuksen luomisesta, mm. ensimmäisen ihmisparin luomisesta, ja sen historian synnin alkuperästä ja lunnaitten varaamisesta ihmiskunnalle.

Kirjallisuusarvostelussa osoitetaan, että Newton ”vähät välitti kolminaisuuden salaperäisistä olemuksista [epäraamatullisesta uskomuksesta, että yhdessä Jumalassa on kolme tasavertaista Jumalaa]. Hänen kaikkivoivan Jumalansa selittivät selvät sanat, Raamatun sanat, eivätkä filosofiset käsitteet.” Newton laati 1690-luvun alussa käsikirjoituksen yrittäen todistaa, että Raamatun kolminaisuuskohdat olivat alkutekstin myöhempiä vääristelyjä. Hänen aikaansa myöhemmät tutkimukset todistavat hänen näkemyksensä oikeaksi erityisesti sellaisista kohdista kuin 1. Johanneksen 5:7, jonka tunnustetaan nykyisin katolisissakin käännöksissä sisältävän alkutekstiin lisättyjä väärennettyjä sanoja, kun on yritetty tukea kolminaisuusoppia.