’Pitäkää köyhät mielessä’

JERUSALEMIN vanhinten keskuselin ’ojensi yhteisen osallisuuden oikean käden’ apostoli Paavalille sekä Barnabaalle, kun Paavali oli siellä neuvottelukokouksessa, ja vanhimmat uskoivat myös näille kahdelle miehelle arvovaltaisen kirjeen vietäväksi Aasiassa oleville seurakunnille. Tämä kirje vaikutti niin, että juutalaisten ja pakanoiden välinen kansallinen este murtui. Mutta niin tärkeä kuin tämä tehtävä olikin, oli myös toinen niin suurta huomiota ansaitseva asia, että vanhimmat katsoivat välttämättömäksi painaa sen syvälle Paavalin ja Barnabaan mieleen. Tämä erityinen neuvo oli, että heidän tuli ”pitää köyhät mielessä”. – Gal. 2:9, 10; Apt. 15:22–29.

Paavali kertoo, että hän yritti vakavasti tehdä siten rasittavan saarnaamistyönsä lisäksi. Hän pyrki alituisesti juurruttamaan tätä anteliasta henkeä seurakuntiin. Kun Jerusalemissa olevat kristityt joutuivat puutteeseen, niin Paavali kannusti Euroopassa olevia seurakuntia jakelemaan aineellisia antejaan kykynsä mukaan Jerusalemissa oleville puutteenalaisille veljilleen. – Room. 15:26; 2. Kor. 8:1–8; 9:1–5.

KRISTITYT OVAT ANTELIAITA KAIKKIA KOHTAAN

Läpi Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten tähdennetään voimakkaasti huomaavaisuutta köyhiä kohtaan. Apostoli Johannes sanoi: ”Jos jollakulla on tämän maailman varoja elämän ylläpidoksi ja hän näkee veljensä olevan puutteessa ja kuitenkin sulkee häneltä hellän sääliväisyytensä oven, niin millä tavalla Jumalan rakkaus pysyy hänessä?” (1. Joh. 3:17) Jaakob, Jeesuksen velipuoli, kirjoitti samalla tavalla: ”Jos joku veli tai sisar on alastomana ja sen päivän ruokaa vailla ja silti joku teistä sanoo heille: ’Menkää rauhassa, pysytelkää lämpiminä ja hyvin ravittuina’, mutta ette anna heille heidän ruumiinsa tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on?” Jaakob osoitti, että ”palvontamuoto, joka on Jumalamme ja Isämme näkökannalta puhdas ja saastumaton, on tämä: orvoista ja leskistä huolehtiminen heidän ahdistuksessaan ja itsensä suojeleminen maailman tahroilta.” – Jaak. 2:15, 16; 1:27.

Paavali neuvoi Timoteusta, jonka hän oli jättänyt Efesokseen, pitämään seurakunnan varakkaiden mielessä sen tarpeellisuutta, ”että he . . . ovat rikkaita hyvissä teoissa, ovat anteliaita, auliita jakelemaan”, ja hän sanoi Rooman kristityille: ”Tehkää pyhät omastanne osallisiksi heidän tarpeittensa mukaan. Noudattakaa vieraanvaraisuutta.” Nämä anteliaisuuden ja vieraanvaraisuuden ominaisuudet ovat ”hyvien tekojen” olennaisia piirteitä, jotka auttavat kristittyä saamaan ”lujan otteen todelliseen elämään”. – 1. Tim. 6:18, 19; Room. 12:13.

Useimmat Raamatun kehotuksista aineellisen avun antamisen yhteydessä koskevat jakelemista toisille kristityille. Mutta tosi kristittyjen anteliaisuus ei pysähdy tähän. Anteliaisuuden pitäisi sen sijaan olla kristillisen persoonallisuuden alituinen, luonteenomainen ominaisuus, niin että henkilö tuntee sydämestään myötätuntoa tarvitsevia kohtaan.

Kristityllä ei luonnollisestikaan ole varoja antaa apua jokaiselle tarvitsevalle henkilölle. Miten hän voi sitten parhaiten säännellä antamisensa? Apostoli sanoi tästä seikasta: ”Tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, jotka ovat meille sukua uskossa.” (Gal. 6:10) Kristittyjen tulee ennen kaikkea olla herkkiä havaitsemaan veljiensä tarpeet. Mutta samalla he eivät saa olla huomaamatta toisiakaan kärsiviä.

Kristityillä on usein vain vähän aineellista annettavaa. Mutta he voivat tarjota rakkaudellisia palveluksia, jotka voivat olla sopivampiakin. Joku naapuri saattaa olla sairas – hän voi olla henkilö, joka ei ole koskaan osoittanut vähääkään kiinnostusta hyvää uutista kohtaan, kun kristitty on puhunut siitä. Mutta kristittyä kiinnostaa katsoa, mitä hän voisi tehdä – mitä apua hän saattaisi antaa. Kenties joku perheen äiti on liian sairas valmistaakseen aterioitaan tai suorittaakseen ostoksiaan. Tai joku sairas voi tarvita kuljetusta lääkärille. Sille, joka on sairas, saattaa vain ystävällinen käynti ja ehkä kulhollinen kuumaa keittoa olla suuriarvoinen. Iäkkäitä tai vammaisia voidaan auttaa monin tavoin.

Tällaiset teot kuuluvat niihin ”hyviin tekoihin”, joihin kaikkien kristittyjen pitäisi olla innokkaita. (Tiit. 2:14) Huomaa, että Raamattu kiittää kovasti Dorkasta, kristittyä opetuslasta Joppen kaupungista, koska ”hän uhkui hyviä tekoja ja armonlahjoja”. Hänellä oli epäilemättä vain vähän aineellisia varoja, mutta hän suoritti rakkaudellista palvelusta valmistamalla vaatteita köyhille leskille. – Apt. 9:36–40.

Kun siis on kysymys aineellisesta avusta, niin kristityn pitäisi olla antelias, mutta käyttää myös arvostelukykyä ja tervettä järkeä. Hänen ei pidä antaa toisille siinä määrin, että hän vaarantaa vakavasti oman huonekuntansa toimeentulon ja hyvinvoinnin. Olisi myös epäviisasta antaa rahaa jollekulle, joka vain tuhlaisi sen tai – mikä vielä pahempaa – kuluttaisi sen huonon tavan jatkamiseen. Myös laiskan ihmisen auttaminen voisi todellisuudessa olla vahingollista hänelle, koska se saattaisi edistää jatkuvaa laiskuutta ja johtaa kenties hänet muihinkin laiminlyönteihin. Paavalin oli kirjoitettava Tessalonikan kristilliselle seurakunnalle: ”’Jos joku ei tahdo tehdä työtä, älköön hän syökökään.’ Sillä me kuulemme, että eräät vaeltavat teidän keskuudessanne häiritsevästi eivätkä tee lainkaan työtä, vaan sekaantuvat siihen, mikä ei heille kuulu. Sellaisille annamme sen käskyn ja kehotuksen Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa, että he tekisivät hiljaisesti työtä ja söisivät itse ansaitsemaansa ruokaa.” – 2. Tess. 3:10–12; vrt. Ef. 4:28.

Kristityt suovat siis aineellista apua pääasiassa henkilöille, jotka rakastavat Jumalaa ja ilmaisevat vilpitöntä kiinnostusta hyvää uutista kohtaan ja jotka todella tarvitsevat sellaista apua. Mutta kun he voivat, niin he auttavat myös toisia tosi tarpeessa olevia ja tarjoavat luonnollisesti aina hengellistä apua kaikille. Heillä on Jeesuksen henki. Apostoli Matteus, joka seurasi Jeesusta, hänen kulkiessaan kylästä kylään hyviä töitä tehden, kirjoitti: ”Nähdessään ihmisjoukot hän tunsi sääliä näitä ihmisiä kohtaan, koska he olivat kiusattuja ja sysittyjä niin kuin lampaat ilman paimenta.” – Matt. 9:36.

JUMALA RAKASTAA ANTELIASTA IHMISTÄ

Jumala ei unohda niitä, jotka osoittavat huomaavaisuutta ja antavat apua puutteenalaisille. Hän pitää sen kuin itselleen tehtynä. Raamattu sanoo: ”Joka on armollinen köyhälle, lainaa HERRALLE; Hän maksaa hänelle takaisin hänen hyväntahtoisen tekonsa.” (Sananl. 19:17, New Berkeley Version) Todella anteliaan ihmisen ei tarvitse pelätä, että hänen avosydäminen antamisensa toisinaan jopa yli hänen todellisen taloudellisen kykynsäkin saattaisi hänet köyhyyteen. Henkeytetty apostoli kirjoittaa: ”Jumala rakastaa iloista antajaa. Sitä paitsi Jumala kykenee antamaan teille runsaasti kaikkea ansaitsematonta hyvyyttään, jotta, samalla kun teillä on aina itsellänne täysin riittävästi kaikkea, teillä olisi runsaasti kaikkeen hyvään työhön. (Niin kuin on kirjoitettu: ’Hän on jaellut laajalti, hän on antanut köyhille, hänen vanhurskautensa pysyy ikuisesti.’)” (2. Kor. 9:7–9; Ps. 112:9) Kun kristityn henkilön antamisen vaikuttimena on rakkaus, niin se tuottaa kunniaa Jumalalle ja sille hyvälle uutiselle, jota hän saarnaa, sillä ”se, joka osoittaa suosiota köyhälle, kirkastaa [hänen Tekijäänsä].” – Sananl. 14:31, UM.

Kuvaillessaan hyvää vaimoa Raamattu sanoo, että hän sen lisäksi että hänellä on ahkeruuden ja luotettavuuden hyvät ominaisuudet ”avaa kätensä kurjalle, ojentaa köyhälle molemmat kätensä. . . . Hänen miehensä on tunnettu porteissa [vaimon teot tuottavat kunniaa hänen miehelleen yhdyskunnassa]. . . . Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä.” – Sananl. 31:20–28.

KÖYHYYS TULEE POISTETTAVAKSI

Tänä aikana soveltuvat seuraavat Jeesuksen sanat kristittyjenkin keskuudessa: ”Köyhät teillä on aina parissanne.” (Matt. 26:11) Tämä johtuu maailman alituisesti vaihtelevasta taloudellisesta tilasta ja myös sairaudesta ja vainosta. Mutta Raamattu lupaa: ”Ei köyhää unhoteta iäksi, eikä kurjien toivo huku ainiaaksi.” (Ps. 9:19) Jumalan Pojan Valtakunnan hallituksen alaisuudessa ovat ne hävinneet pois, jotka riistävät kansaa ja sortavat köyhiä ja alhaisia. ”Hän on puolustava vaivattuja ihmisten keskuudessa, pelastava köyhien lapset ja murskaava sortajan.” – Ps. 72:4, New American Bible.

Samoin kuin olisi ollut muinaisessa Israelissa, jos israelilaiset olisivat totelleet Jumalan täydellistä lakia, niin on oleva Kristuksen hallitessa koko maata – köyhiä ei ole olemassakaan. Jumala sanoi Israelille juuri ennen sen menoa Luvattuun maahan: ”Ei köyhää sinun keskuudessasi tulisi ollakaan, sillä Herra on runsaasti siunaava sinua siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi.” (5. Moos. 15:4) Ihmisillä on Valtakunnan vanhurskaan ohjauksen alaisuudessa pelkän kirjoitetun lain asemesta Jumalan laki kirjoitettuna sydämeensä, sillä ”kun sinun [Jumalan] tuomiosi kohtaavat maata, oppivat maanpiirin asukkaat vanhurskautta”. (Jes. 26:9) Profeetta kirjoitti siitä ajasta: ”Armo ja totuus tapaavat toisensa täällä, vanhurskaus ja rauha antavat suuta toisillensa, uskollisuus versoo maasta, ja vanhurskaus katsoo taivaasta. Herra antaa meille kaikkea hyvää, ja meidän maamme antaa satonsa.” – Ps. 85:11–13.

Miten hyvä onkaan, kun köyhyys on lopetettu iäksi! Se ei poista kuitenkaan anteliaisuutta, sillä jokaisella on mahdollisuus jaella kyvyistään ja lahjoistaan sekä uutteran työnsä tuotteista koko yhteiskunnan hyödyksi ja rikastuttamiseksi. Omistautukaamme siihen saakka kaikki keskinäiseen rohkaisuun jaellen sekä aineellista että hengellistä ja ’ottaen huomioon toinen toisemme kannustaaksemme rakkauteen ja hyviin tekoihin’, joihin ”tekoihin” kuuluu ’köyhien pitäminen mielessä’. – Hepr. 10:24; Gal. 2:10; Room. 1:12; Apt. 2:42.