Ojentaminen ”kaikkien katselijoiden edessä”

”Pilkkaajaa sinun tulisi lyödä, jotta kokematon voisi viisastua; ja ymmärtäväistä tulisi ojentaa, jotta hän voisi käsittää tiedon.” – Sananl. 19:25, UM.

1. Keiden edessä niitä, jotka pysyvät itsepintaisesti synnissä, on ojennettava 1. Timoteukselle 5:20:n mukaan ja miksi?

MITÄ sitten on sanottava siitä, että Paavali neuvoi Timoteusta ojentamaan ”kaikkien katselijoiden edessä [kirjaimellisesti kreikaksi: ”kaikkien silmissä”]” niitä, jotka pysyvät itsepintaisesti synnissä? Tällä on tietty tarkoitus, nimittäin se, että ”muutkin pelkäisivät”, ts. pelkäisivät joutumasta samaan syntiseen menettelyyn. (1. Tim. 5:20) Mitkä olosuhteet sitten vaativat ojentamista tällä tavalla, ja miten se voidaan tehdä ”kaikkien silmissä”?

2–4. Mitä voidaan sanoa sanonnan ”kaikkien katselijoiden edessä” soveltamisesta, ja mitkä Raamatun esimerkit valaisevat tätä?

² Sanonta ”kaikkien katselijoiden edessä” tai ”kaikkien silmissä” ei ole nimenomaisen selvä sovellutukseltaan. Se voisi merkitä, että ojennus annetaan koko seurakunnan edessä, tai se voisi merkitä, että ojennus annetaan kaikkien niiden edessä, jotka jollakin tavalla liittyvät asiaan tai ovat tietoisia siitä, mukaan luettuina väärinteon todistajat, ja jotka ovat läsnä, kun väärintekijää ojennetaan. Miten asianlaita lieneekin, on ilmeistä, että ojennuksen oli määrä olla luonteeltaan julkista eikä puhtaasti yksityisasia.a

³ Samaa 1. Timoteukselle 5:20:ssä esiintyvää kreikkalaista sanontaa käytetään myös Luukkaan 8:47:ssä, joka kertoo naisesta, josta Jeesus paransi verenvuodon. Kertomus sanoo, että hän ”toi ilmi kaiken kansan edessä [kreikaksi ”kaikkien silmissä”], mistä syystä hän oli koskettanut häntä”. Tämä ei selvästikään merkitse sitä, että hän teki tämän koko kaupungin (mahdollisesti Kapernaumin) väestön edessä, vaan siinä joukossa olevien edessä, jotka sattuivat olemaan siellä ja jotka kuulivat Jeesuksen kysyvän: ”Kuka se oli, joka kosketti minua?” – Luuk. 8:43–47.

⁴ Jokseenkin samaan tapaan apostoli Paavali sanoo siitä, kun hän ojensi Pietaria Antiokiassa: ”Mutta kun näin, että he eivät vaeltaneet suoraan hyvän uutisen totuuden mukaan, sanoin Keefaalle [Pietarille] heidän kaikkien edessä . . .” Vaikka ”heidän kaikkien edessä” voisi tässä tarkoittaa koko koolla olevan seurakunnan edessä, pronomini ”heidän” voisi myös viitata niihin, jotka Paavali oli juuri maininnut, ’niihin, jotka eivät vaeltaneet suoraan hyvän uutisen totuuden mukaan’. Se voisi merkitä, että hän esitti ojennuksensa muussa kuin seurakunnan kokouksessa, ehkäpä aterialla, jolla juutalaiset uskovat Pietarin tavoin eristäytyivät. – Gal. 2:11–14.

5. Mikä opastaa meitä tämän soveltamisessa, koska selvää raamatullista sääntöä ei ole?

⁵ Koska emme voi olla ehdottoman varmoja siitä, kuinka laajasisältöinen sanonta ”kaikkien katselijoiden edessä” on sovellutukseltaan, vaikuttaisi siltä, että vallitsevan tarpeen tulisi ohjata sen soveltamista. Jos ojennus tarvitsee saattaa koko seurakunnan huomioon, niin siten tulisi tehdä. Ellei tarvitse, niin se tulisi antaa kaikkien niiden edessä, joita asia koskee tai jotka jostakin syystä tarvitsevat ojennusta hyötyäkseen siitä.

JUMALALLINEN RAKKAUS OPASTAA

6. Mikä ohjaava vaikutus rakkaudella on näissä asioissa Raamatun mukaan?

⁶ Raamatun periaatteet vastustavat toisten hairahdusten ja syntien tarpeetonta julkistamista. Raamattu kokonaisuutena osoittaa, että rakkauden tulisi yleensä saada ihmisen peittämään veljensä synnit eikä tahallisesti kiinnittämään huomiota niihin. (Vrt. Sananl. 10:12; 11:12, 13; 16:27; 17:9; 1. Piet. 4:8.) Jehova puhuu sellaisen ojentamisesta, joka muiden väärintekojen lisäksi on ’paljastanut virheen’ omasta veljestään. (Ps. 50:20, 21, UM) Jumalan Poika antoi jumalallisen säännön, joka soveltuu kaikkiin tapauksiin: ”Sen tähden kaikki, mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, teidänkin täytyy samoin tehdä heille.” (Matt. 7:12) Kukaan meistä ei haluaisi, että meidän virheitämme kuulutettaisiin julkisesti, ellei se ole todella tarpeellista. Toisaalta, jos veljiemme tarvitsisi kuulla jotakin omaksi hyödykseen, niin meidän täytyisi asettua heidän asemaansa ja havaita, että me itse emme haluaisi, että meitä estettäisiin saamasta tarpeellista tietoa.

7, 8. Valaise, miten jonkun väärinteon tarpeeton julkistaminen voisi aiheuttaa paljon tarpeetonta vahinkoa.

⁷ Silloin, kun todellista tarvetta ei ole, toisten virheitten julkistaminen voi aiheuttaa paljon tarpeetonta vahinkoa. Ajatelkaamme esimerkiksi nuorta viehättävää naista, jonka työhön liittyisi matkustamista ja joka lankeaisi johonkin väärintekoon muutamia kertoja matkalla ollessaan. Olettakaamme, että vanhimmat kuulisivat tästä joltakulta muulta, ja koska nuori nainen ei lähestyisi heitä omasta halustaan, he puhuttuaan hänen kanssaan ja saatuaan tietää, että tieto olisi tosi, päättäisivät tehdä seurakunnan edessä ilmoituksen, että he olivat ojentaneet häntä, ja mainitsisivat hänen nimensä. Mitä seurakunta ajattelisi? Jospa jotkut otaksuisivat, että väärinteko oli luonteeltaan sukupuolielämään liittyvää, vaikka todellisuudessa oli tapahtunut jotakin muuta. Juuri tällä matkalla nuori nainen oli lähellä kotiaan ja käytti hyväkseen tilaisuutta käydä kotiväkensä luona, johon kuuluvat eivät olleet todistajia. Nainen oli aikaisemmin tupakoinut, ja heidän tupakoimistottumuksensa vaikutuksesta hän heikkeni ja myös tupakoi muutamia kertoja. Todellisuudessa silloin seurakunnalle tehty ilmoitus, jossa pelkästään mainitaan hänen nimensä ja että häntä on ojennettu, voisi saada monet kehittämään hyvin vääristyneen kuvan hänestä aiheettomien olettamusten ja väärien arvailujen johdosta.

⁸ Samanlaiseen tilanteeseen saattaisi joutua aviomies, joka nauttii kotona alkoholijuomia niin paljon, että päihtyy, ja niin tapahtuu pari kertaa. Jos tässäkin tapauksessa tehtäisiin ilmoitus ojennuksesta seurakunnan edessä, jotkut läsnä olevista saattaisivat väärin olettaa, että aviomies olisi avionrikkoja tai johonkin muuhun vakavaan syntiin syyllinen, mikä olisi varsin kaukana asian todellisesta laidasta. Kuinka paljon todellista hyötyä – yksilöille ja seurakunnalle – sellainen julkistaminen todellisuudessa saisi aikaan, ja painaisiko se todella vaa’assa enemmän kuin aiheutettu vahinko?

9, 10. a) Mitä väärintekotapausten käsitteleminen Israelissa ilmaisee yksilön virheitten julkistamisesta? b) Millaisia syntejä koskevia voimakkaita toimenpiteitä israelilaisten piti kuulla ja pelätä?

⁹ Se periaate, ettei ihmisen virheitä julkisteta enempää kuin tarve vaatii, näyttäisi saavan tukea myös lihallisessa Israelissa lakiliiton alaisuudessa noudatetusta yleisestä käytännöstä. Raamatun säädökset ja kertomukset ilmaisevat, että väärintekotapaukset tulivat porteilla olevien kaupungin vanhinten eteen pääasiassa silloin, kun niihin liittyi kiistoja, esimerkiksi kun rikkoja ei tunnustanut tehneensä väärin toiselle, ja myös silloin, kun väärinteko vaikutti vakavasti koko yhdyskuntaan tai saattoi sen vaaraan. – Ks. Aid to Bible Understanding, s. 384, 385, 1053, 1054.

¹⁰ Apostolin 1. Timoteukselle 5:20:ssä käyttämä ilmaus ”jotta muutkin pelkäisivät” tuo mieleen lakiliiton maininnat voimakkaisiin toimenpiteisiin ryhtymisestä tiettyjä väärintekijöitä kohtaan ja siinä yhteydessä käytetyn sanonnan: ”Koko Israel kuulkoon sen ja peljätköön, ettei kukaan enää tekisi senkaltaista pahaa sinun keskuudessasi.” Mutta on huomionarvoista, että kyseiset synnit olivat joko sellaisia, jotka voivat aiheuttaa vakavan vaaran yhdyskunnalle, mm. luopumuksen lietsomista ja kannattamista, syntejä jotka vaativat kuolemanrangaistuksen, tai ne olivat syntejä, jotka olivat jo tulleet julkisesti tunnetuiksi, kuten väärän todistuksen antamista istuvan oikeuden edessä. – 5. Moos. 13:6–11; 17:8–13; 19:15–20.

11, 12. Millaiseen asenteeseen Jeesus kannustaa Matteuksen 18:15–17:ssä niiden vakavien syntien suhteen, joita hänen neuvonsa koski?

¹¹ Jeesuksen ohjeet, jotka Matteuksen 18:15–17 esittää, osoittavat myös olevan sopivaa huolehtia siitä, että yksityiset ongelmat pysyvät yksityisinä, missä se on mahdollista. Siihen läheisesti kuuluva raamatunkohta Luukkaan 17:3, 4:ssä ilmaisee, että tämä neuvo käsittelee yksilön tekemiä syntejä toista yksilöä vastaan. Jeesus sanoi, että sen, jota vastaan oli tehty syntiä, ei tullut levittää asiaa, vaan sen sijaan mennä rikkojan luo ja oikaista asia yksityisesti. Tällä voi olla hyvä vaikutus, koska väärintekijä havaitsee osoitetun huomaavaisuuden, kun asiaa ei ole tehty tiettäväksi, ja koska hän siten tulee vastaanottavaisemmaksi ojennukselle. Vaikka yksityiset yritykset epäonnistuisivatkin, asiaa ei pitänyt silti levitellä, vaan se, jota vastaan oli tehty syntiä, ottaisi sen sijaan mukaansa jonkun muun tai kaksi muuta yrittääkseen uudelleen. Vasta sitten, jos tämä pieni ryhmäkin epäonnistuisi, asia esitettäisiin ”seurakunnalle” (joka ilmeisesti tarkoitti sitä edustavia jäseniä, vanhimpia; vrt. 4. Moos. 35:12, 24, 25:tä 5. Moos. 19:12:een ja Joos. 20:4:ään).

¹² On merkille pantavaa, että Jeesuksen neuvossa tarkoitetut synnit olivat todellisuudessa vakavia syntejä, koska hän sanoi niiden johtavan erottamiseen, ellei seurakunnan antama ojennus saisi aikaan vastakaikua. (Matt. 18:17) Kuitenkaan syntien vakavuudesta huolimatta niitä ei pitänyt julkistaa enempää kuin olosuhteet vaativat. Ja vaikka tämä neuvo koskee suoranaisesti yksilön toista yksilöä vastaan tekemiä syntejä, niin näyttää ilmeiseltä, että tämä Jumalan Pojan esittämä periaate tarpeettoman julkisuuden karttamisesta tulisi soveltaa kaikkiin tapauksiin, millainen väärinteko sitten onkin kyseessä.

13. Jos teemme yhteenvedon, niin milloin synnin tekemisestä tulisi johdonmukaisesti ojentaa koko seurakunnan edessä ja milloin se tulisi tehdä ”ankarasti”?

¹³ Kaikkien Raamatun todistusten perusteella näyttäisi siltä, että tilanteet, joissa synnin tekemisestä tarvitsee ojentaa koko seurakunnan edessä, rajoittuisivat vakaviin väärintekotapauksiin, jotka ovat yleisesti tiedossa tai varmasti tulevat yleisesti tunnetuiksi, tai tapauksiin, joissa useat yksityiset yritykset katumuksen aikaansaamiseksi ja väärinteosta pois kääntämiseksi ovat tuottaneet epävarmoja tuloksia ja tuntuu siltä, että seurakuntaa uhkaa vaara, josta seurakuntaan kuuluvia tarvitsee varoittaa heidän suojelemisekseen.b Jos väärintekeminen aiheuttaa laajalti vaikeuksia seurakunnalle, niin ojennuksen on tapahduttava ”ankarasti” ja sinnikkäästi, kunnes vääryydet on puhdistettu pois. – Tiit. 1:13.

JULKISEN OJENNUKSEN ESITTÄMINEN

14. Miksi ilmoitus, jossa vain todetaan, että jotakuta on ojennettu, ei todellisuudessa täytä ohjetta ’ojentamisesta kaikkien katselijoiden edessä’? Mitä tarvitaan?

¹⁴ Itsepintaisen väärinteon tehokas ojentaminen vaatii Jumalan sanasta olevan vakuuttavan todisteen käyttöä. Jos ryhmän edessä luetaan ilmoitus, että jotakuta ”on ojennettu”, niin se ei itsessään voisi olla ’hänen ojentamistaan kaikkien katselijoiden edessä’. Ilmoituksessahan sanotaankin, että häntä ”on ojennettu”, mikä osoittaa ojennuksen tapahtuneen menneisyydessä – eikä ilmeisestikään niiden läsnä ollessa, jotka kuulevat ilmoituksen, sillä muutoinhan heidän ei tarvitsisi kuulla sellaista ilmoitusta. Ilmoitusta voitaisiin sanoa ’nuhtelemiseksi kaikkien katselijoiden edessä’, mutta se ei ole itsessään ojennus. Se on tosin syytös tai paljastus, mutta siihen ei liity vakuuttavaa todistetta, joka on tunnusomainen ojennukselle. Jotta seurakunnan edessä annettaisiin todellinen ojennus, Jumalan sanasta täytyy esittää voimakkaasti sellaista, mikä koskee kysymyksessä olevan synninteon lajia. Tämä on ehdottoman välttämätöntä, jotta kuulijoissa kehitettäisiin jumalista pelkoa, niin etteivät he lankeaisi sellaiseen väärintekoon. – 2. Tim. 4:2.

15, 16. Onko henkilön nimen mainitseminen välttämätöntä hänen ojentamisekseen ”kaikkien katselijoiden edessä”, ja miten 1. Korinttolaisille 14:23–25 osoittaa tämän?

¹⁵ Vaaditaanko syyllisen henkilön nimen mainitsemista hänen ojentamisekseen ”kaikkien katselijoiden edessä”? Koska Raamatussa itsessään ei ole mitään viittausta nimen mainitsemisesta, vaikuttaisi siltä, että tämäkin riippuisi vallitsevasta tarpeesta. On kuitenkin ilmeistä, että ojennus voidaan antaa julkisessa kokouksessa mainitsematta ojennettua tai ojennettuja nimeltä.

¹⁶ Esimerkiksi apostoli Paavali kuvailee ensimmäisessä kirjeessään Korinttolaisille ulkopuolisen tulemista kristilliseen kokoukseen. Tällainen vieras ei ehkä aikaisemmin ole havainnut menneitten tekojensa ja elämänvaelluksensa vääryyttä. Hän ei tuntenut tarvetta katua. Mutta apostoli sanoo, että kun hän kuulee kokouksessa olevien puhuvan Jumalan totuutta, ”he kaikki ojentavat häntä [todistavat hänet syylliseksi syntiin, Uusi testamentti nykysuomeksi], kaikki tutkivat häntä tarkkaan; hänen sydämensä salaisuudet tulevat ilmeisiksi.” Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki läsnä olevat huutaisivat hänen nimensä, koska hän on heille vieras. Mutta heidän esittämänsä voimakkaat totuudet saavat hänet näkemään itsensä uudessa valossa ja panevat hänen sydämensä katumaan. – 1. Kor. 14:23–25.

17. Miksi jotkut Kreetassa tarvitsivat ankaraa ojennusta, ja miten Tiitus voi ’ojentaa heitä edelleen’?

¹⁷ Kirjoittaessaan Tiitukselle Kreetan saarelle Paavali kehotti häntä ’ojentamaan edelleen [eräitä] ankarasti, jotta he olisivat uskossa terveitä’. Syy siihen, miksi nämä tarvitsivat ankaraa ojennusta, oli se, että he olivat rauhanhäiritsijöitä seurakunnassa. He olivat ’niskoittelevia, turhan puhujia ja mielen pettäjiä, jotka mullistivat kokonaisia huonekuntia opettamalla sellaista, mitä heidän ei pitänyt opettaa’; toiset olivat ryhtyneet valehtelemaan ja laiskottelemaan. Vaikuttaa epätodennäköiseltä, että Tiitus olisi ”edelleen” eli hellittämättä heitä ojentaakseen toistuvasti lukenut joitakin nimiä samalla kun hän olisi tehnyt ilmoituksia siitä, että nämä käyttäytyivät väärin. Sen sijaan hän yksityisissä ja julkisissa kokouksissa hellittämättä kiinnitti huomion Jumalan sanaan ja sen käskyihin, jotka koskivat näitä väärintekoja. Siten seurakunta kykeni tunnistamaan jokaisen niihin osallistuvan sellaiseksi, jolla oli huono vaikutus, jota vastaan tuli suojautua. Voimakkaat raamatulliset neuvot auttoivat koko seurakuntaa saamaan terveen pelon, etteivät osallistuisi sellaisiin tapoihin. – Tiit. 1:9–13; vrt. 2. Tim. 4:2–4; 2. Tess. 3:6–15.c

18. Mitkä olosuhteet erityisesti vaatisivat väärinteosta ojentamista seurakunnan kokouksissa?

¹⁸ Epäilemättä useimmat tapaukset, joissa on kysymys seurakunnan jäsenten lankeamisesta väärintekemiseen, seurakunnan paimenet voivat käsitellä yksityisesti. Mutta jos heillä on syytä uskoa, että toiset saattavat joutua houkutelluiksi samanlaiseen syntiin, heidän tulisi omistaa kokouksissaan aikaa sellaisesta väärinteosta ojentamiseen. Varsinkin jos asia on yleisesti tunnettu tai sisältää häväistysjutun, heidän tulisi menetellä siten.

19. Millaisissa olosuhteissa vanhimmat voisivat katsoa viisaaksi lyhyen ilmoituksen tekemisen ja väärintekijän nimen mainitsemisen?

¹⁹ Jos heidän mielestään olosuhteet vaativat, he voivat jopa mainita henkilön nimen (vaikkakin erillään aihetta käsittelevästä puheesta) ja todeta, että he ovat ojentaneet häntä. Kun kysymyksessä on häväistysjuttu, se auttaisi seurakunnan jäseniä puolustamaan seurakuntaa niitä vastaan, jotka saattaisivat syyttää sitä väärinteon suvaitsemisesta. Ja vaikka väärinteko ei olisikaan laajalti tunnettu tai sitä olisi harjoitettu salassa, vanhimmat voivat havaita tarpeelliseksi sen tekemisen. Esimerkiksi joku nuori mies on voinut käyttäytyä säädyttömästi (ei välttämättä harjoittanut haureutta) useita nuoria naisia kohtaan mennen toisen luota toisen luo. Hän on voinut ilmaista katumusta, kun häntä on ojennettu. Mutta vanhimmat saattavat yhä tuntea tiettyjä epäilyksiä häntä kohtaan. Ehkä häntä on pitänyt neuvoa aikaisemminkin, ja siten hän voi ilmaista, ettei hän ole oikein päättäväinen väärinteon välttämisessä. Vanhimmista voi tuntua, että lauma tarvitsee jonkinlaisen ilmoituksen kaikkien ja varsinkin nuorten sisarten valpastuttamiseksi sen suhteen, että on tarpeellista olla jossain määrin varovainen seurusteltaessa tämän nuoren miehen kanssa. He voivat ilmoittaa, että he ovat ojentaneet häntä, ja mainita hänen nimensä.

20. Kun tehdään vain lyhyt ilmoitus, niin mitä myös tarvitaan, jotta seurakunta ’pelkäisi’ samanlaiseen väärintekoon lankeamista?

²⁰ Tietenkin silloin, kun esitetään lyhyt ilmoitus tällä tavalla ja väärinteko on tehty salassa, niin useimmilla seurakunnasta ei ole mitään käsitystä siitä, millaista väärintekoa vastaan olla varuillaan. Voitaisiin tuskin odottaa, että he ”pelkäisivät” johonkin ryhtymistä, elleivät he tiedä, mitä se on. Niinpä jossakin toisessa kokouksessa joku vanhin voisi antaa raamatullisia tietoja, jotka käsittelevät kyseessä olevaa nimenomaista väärinteon lajia, ja osoittaa, miten siihen joudutaan ja miksi se on niin tuomittavaa ja vahingollista, ja hänen tulisi myös antaa terveitä neuvoja tavoista, joilla kukin voi vahvistaa itseään, niin ettei hän lankeaisi sellaiseen ansaan. Siinä tilaisuudessa, kun sellainen puhe pidetään, ei kuitenkaan mainittaisi mitään nimiä.

21. Vaikka kenenkään nimeä ei mainitakaan, niin miten seurakunnan jäsenet voisivat suojautua väärintekijöitä vastaan tai tulla tietoisiksi siitä, että niitä, joiden synnin tekeminen tuottaa ilmeisiä seurauksia, on todella ojennettu kaikkien edessä?

²¹ Itse asiassa vanhimmat voivat havaita, ettei muuta tarvitakaan kuin sellainen puhe, sillä vaikka aikaisemmassa kokouksessa ei olisikaan ilmoitettu kenenkään nimeä, puhe voi riittää varaamaan kaiken sen tiedon, jonka seurakunnan jäsenet tarvitsevat puolustautuakseen, jos asianomainen lähestyisi heitä ja ryhtyisi jälleen puheessa kuvailtuihin menettelyihin. Tai ajattelehan tapausta, jossa moraaliton teko johtaa avioliiton ulkopuoliseen raskauteen tai avioeroon aviorikoksen perusteella. Puheeseen, jossa osoitetaan, kuinka joku voi joutua sukupuolisiin väärintekoihin, voisi sisältyä varoitus, että ’meidän ei tulisi ajatella, ettei sellaista voi tapahtua meille, sillä sellaista on tapahtunut meidän seurakunnassamme ja meidän on ikävä kyllä sanottava, että se parhaillaan tuottaa näitä onnettomia seurauksia’. Vaikka mitään nimeä ei mainittukaan ennen puhetta, sen aikana tai sen jälkeen, niin seurakunta tietäisi, että ojennus on tosiaan annettu, kun se näkisi seurauksena olevan raskauden tai avioerotoimen.

22. a) Mikä raamatullinen velvollisuus vanhimmilla on väärintekemisen suhteen ja siihen osallistuvien suhteen? b) Vaikka armoa osoitetaankin, niin miksi syntiä tekevä aina maksaa synnin tekemisestään?

²² Paimenina seurakunnan vanhimmat voivat parantaa, ojentaa, nuhdella (2. Tim. 4:2), palauttaa kohdalleen ja kurittaa käyttämällä Jumalan sanaa. (Gal. 6:1; 2. Tim. 3:16; Jaak. 5:14–16) He voivat myös ”nuhdella” erottamalla katumattomia. (1. Kor. 5:1–13; 2. Kor. 2:6–8) Seurakunta voi osoittaa armoa, mutta se ei merkitse, että synnintekijät voivat koskaan selviytyä rankaisematta. Sillä vaikka katumus voikin tuottaa asianomaiselle Jumalan armon, synti tuottaa väistämättömät seurauksensa. Synnillisen toiminnan luonnolliset seuraukset tuottavat aina vahinkoa – pientä tai suurta – väärintekijälle henkisellä, tunneperäisellä tai jopa ruumiillisella ja aineellisella tavalla. Mutta siitä, mitä hän kärsii, hän ei voi syyttää ketään muuta kuin itseään. Hän niittää sitä, mitä hän on kylvänyt. – Gal. 6:7, 8.

23. Miten meidän kaikkien on viisasta menetellä luottavaisesti ja kestävästi?

²³ Pyrkikäämme siis viisaasti kaikki ’kylvämään’, ei langenneeseen lihaan ja sen turmeltuneisiin taipumuksiin, vaan henkeen, koska tiedämme, että voimme ”niittää hengestä ikuisen elämän”. ”Älkäämme siis luopuko hyvän tekemisestä, sillä aikanaan me tulemme niittämään, ellemme lopen väsy”, kun pyrimme vanhurskauteen, joka varmistaa Jumalan hyväksymyksen hymyn ja hänen runsaat siunauksensa. – Gal. 6:8, 9.

[Alaviitteet]