”Loistatte valaisijoina maailmassa”
IHMISMAAILMA tarvitsee epätoivoisesti valistusta Jumalalta. Epärehellisyyttä, rikollisuutta, väkivaltaa, sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta on runsaasti. Monet ihmiset ovat masentuneita. Heidän mielestään elämällä ei ole paljonkaan tarkoitusta. Toiset yrittävät löytää pakotietä alkoholijuomien, huumeitten, huvitusten ja kaikenlaisten sukupuolielämän kokemusten välityksellä, niin, kaiken sellaisen välityksellä, mikä auttaa heitä unohtamaan nykyiset todellisuudet. Antamalla työnsä, perheensä tai yhteiskunnan vallata kaiken huomion toiset kykenevät karkottamaan mielestään asioiden todellisen laidan. Mutta kun vaikeus koskettaa heidän omaa elämäänsä, heidän on pakko suhtautua vakavammin siihen, millainen maailma todellisuudessa on.
Ihmiset tarvitsevat totisesti opastusta, valistusta, jotta he kykenisivät hyötymään parhaiten elämästä nyt ja saamaan lujan tulevaisuudentoivon. Mutta ketkä nykyään voivat varata sellaista valistusta? Ilmeisestikään eivät ihmiset, jotka itse ovat kietoutuneet maailman henkeen – sen itsekkyyteen, ahneuteen, välinpitämättömyyteen toisia kohtaan, hillittömään aistillisen nautinnon haluun tai laittomuuteen. Ainoat, jotka voivat valaista toisten ihmisten mieltä, ovat tosi kristityt, joita Jumalan sana ja hänen henkensä toiminta on valistanut. Niinpä kaikkien Korkeimman palvelijoitten pitäisi olla ’loistamassa valaisijoina maailmassa’. – Fil. 2:15.
Koska kaikkien tosi kristittyjen pitäisi palvella valaisijoina, Jumalan kansan seurakunnat esitetään sopivasti Ilmestyskirjassa ”lampunjalkoina”. Vanhimmistoja, joiden pitäisi olla esimerkkeinä muulle seurakunnalle, verrataan lisäksi ”tähtiin”. (Ilm. 1:20) Näkemäänsä kuvaillen apostoli Johannes, Ilmestyskirjan kirjoittaja, sanoo: ”Näin seitsemän kultaista lampunjalkaa ja lampunjalkojen keskellä jonkun ihmisen pojan kaltaisen . . . Ja hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä.” – Ilm. 1:12–16.
”TÄHDET” KRISTUKSEN OIKEASSA KÄDESSÄ
Jotta jonkin seurakunnan jäsenet palvelisivat lampunjalkana pimeässä maailmassa, heidän täytyy toimia sopusoinnussa sen kanssa, mitä näissä sanoissa paljastetaan. Koko kristillisen seurakunnan pää on Jeesus Kristus, sillä juuri Hän on ”lampunjalkojen keskellä”. Tämän mukaisesti seurakunnan jäsenet seuraamalla kiinteästi Päätään ja jäljittelemällä häntä sanoissa ja teoissa palvelevat valaisijoina. Ja vanhimmat olemalla uskollisen alamaisia Kristuksen johdolle pysyvät ”tähtinä” hänen ”oikeassa kädessään”, ts. hänen suosiossaan. Olemalla hänen kädessään vanhimmistot ovat hänen valvonnassaan, opastuksessaan ja ohjauksessaan. Tämä herättää kysymyksen: mitä Jeesus Kristus haluaa vanhinten tekevän seurakuntiensa auttamiseksi palvelemaan lampunjalkoina?
Ihmisen Poika antoi opetuslapsilleen kolme peruskäskyä: 1) ”Pysykää . . . valveilla, sillä ette tiedä, milloin talon isäntä tulee, myöhäänkö päivän kuluessa vai keskiyöllä vai kukon kiekuessa vai varhain aamulla, jottei hän yhtäkkiä saapuessaan tapaisi teitä nukkumasta. Mutta minkä sanon teille, sen sanon kaikille: pysykää valveilla.” (Mark. 13:35–37) 2) ”Minä annan teille uuden käskyn, että rakastatte toisianne; että niin kuin minä olen rakastanut teitä, tekin rakastatte toisianne.” (Joh. 13:34) 3) ”Menkää . . . ja tehkää opetuslapsia kaikkien kansojen ihmisistä, kastakaa heidät Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimessä ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä olen käskenyt teidän noudattaa.” – Matt. 28:19, 20.
Eikö meidän siksi pitäisi odottaa vanhinten antavan esimerkin koko seurakunnalle näiden käskyjen uskollisesta noudattamisesta? Heidän tarvitsee pysyä hengellisesti hereillä ja pitää tiukasti kiinni Jumalan sanan korkeista vaatimuksista henkilökohtaista käytöstä koskevissa asioissa. Suhteessaan seurakunnan jäseniin heidän pitäisi ilmaista uhrautuvaa rakkautta ja asettaa toisten edut omiensa edelle. Ja heidän sanojensa ja tekojensa pitäisi osoittaa, että he ymmärtävät opetuslasten tekemisen tärkeyden. Vanhinten pitäisi tosiaan haluta olla sellaisia tosi veljiä, jotka soveltuvat vertauskuvalliseen esitykseen ”tähdistä”. Tämä vaatii heitä olemaan rohkaisevia esimerkkejä, ei vain seurakunnan heikommille jäsenille, vaan kaikille. Tämä on sopusoinnussa sen henkeytetyn kehotuksen kanssa, jonka apostoli Paavali antoi Timoteukselle, toiselle vanhimmalle: ”Tule uskollisten esimerkiksi puhumisessa, käytöksessä, rakkaudessa, uskossa, siveellisessä puhtaudessa.” – 1. Tim. 4:12.
Sitä, miten tärkeä hyvä esimerkki voi olla, valaisee voimakkaasti Nehemian tapaus. Vastustus oli kiivasta, kun hän rakensi uudelleen Jerusalemin muureja. Mutta luottaen Jehovaan ja rukoillen jatkuvasti työn puolesta Nehemia johti työtä rohkeasti ja osallistui itse aktiivisesti varsinaiseen rakentamiseen. Mikä oli seuraus? Vain viisikymmentäkaksi päivää sen jälkeen, kun rakennustyö alkoi, se saatiin menestyksellisesti päätökseen. – Neh., luvut 4 ja 6.
Samoin silloin kun profeettojen Haggain ja Sakarjan kautta tullut Jehovan sana kannusti maaherra Serubbaabelin ja ylimmäisen papin Joosuan toimintaan, nämä ottivat innokkaan johdon Jehovan temppelin jälleenrakentamisessa. Korkein antoi heille henkeään profeettojensa välityksellä. Maaherran ja ylimmäisen papin välityksellä Jehovan henkeä annettiin sitten koko ennallistetulle Israelin kansalle. Miten? Siten, että Joosua ja Serubbaabel pysyivät työssä loppuun saakka ja rohkaisivat temppelin työntekijöitä sanoin ja esimerkillä. – Sak. 4:2–14.
TÄSMÄLLISET JÄRJESTELYT JA OPETUS
Jerusalemin temppelin ja muurien jälleenrakentamisen yhteydessä tarvittiin hyviä järjestelyjä, jotta työ saatiin tehdyksi. Esimerkiksi Nehemian täytyi ottaa aloite näiden järjestelyjen saattamiseksi sopimaan olosuhteisiin. Kun jälleenrakennustyö edistyi hyvin, Sanballat, Tobia ja naapurikansat kiihdyttivät vastustustaan ja tekivät salaliiton taistellakseen Jerusalemia vastaan. Nehemia teki siitä rukouksen asian, kannusti kansaa luottamaan Jehovaan, aseisti työntekijät, järjesti toiset olemaan vartiossa ja suunnitteli hälytysjärjestelmän. Sitten työ jatkui, ja vihollisen suunnitelmat tehtiin täysin tyhjiksi. – Neh. 4:7–20.
Samoin vanhimmat nykyään voivat tehdä järjestelyjä, jotka soveltuvat hyvin paikallisiin oloihin tärkeän opetuslasten tekemisen työn suorittamiseksi. Erinomainen tilaisuus tähän tarjoutuu seurakunnan viikoittaisessa kirjan- eli raamatuntutkistelussa. Voidaan valita ryhmälle sopivat ajat, jolloin se kokoontuu osallistuakseen levittämään Raamatun totuutta. Koska ryhmä on pieni, tutkistelua johtava vanhin voi kiinnittää henkilökohtaista huomiota. Hän haluaa ehkä keskittyä työskentelemään tiettyjen julistajien kanssa joksikin aikaa, kunnes Raamatun sanoman tunnetuksi tekeminen talosta taloon tuntuu heistä luontevalta. Hän voi myös järjestää kokeneita ”hyvän uutisen” julistajia työskentelemään nuorten tai muiden kanssa, jotka hyötyisivät heidän tiedostaan ja kokemuksestaan.
Perustavan tärkeätä työn saamiseksi tehdyksi on varustaa jokainen raamatullisella tiedolla, jota voidaan jakaa toisille. Johtaja voisi silloin tällöin tutkistelun aikana pyytää selittämään, kuinka jotakin käsiteltävää kohtaa voitaisiin käyttää Raamatun totuuden kertomiseen epäuskoisille. Hän voisi tiedustella, milloin jokapäiväisen elämän yhteyksissä voitaisiin sellaista tietoa käyttää jonkun auttamiseen hengellisesti ja kuinka se voisi tapahtua. Kun ryhmän kanssa kerrataan tutkittua aineistoa, hän voisi kysyä, haluaisiko joku näyttää, kuinka sinä päivänä käsiteltyä raamatullista ajatusta voitaisiin soveltaa käytäessä ihmisten kodeissa.
On myös hyödyllistä valmistaa ryhmää etukäteen niitä ihmisiä varten, joiden luona he tulevat käymään. Apostoli Paavali sanoi itsestään: ”Minusta tuli juutalaisille kuin juutalainen voittaakseni juutalaisia; . . . Minusta on tullut kaikkea kaikenlaisille ihmisille pelastaakseni kaikin keinoin muutamia.” (1. Kor. 9:20–22) Se, mikä vetoaa johonkuhun tai johonkin osaan yhdyskunnasta, ei välttämättä vetoa johonkin toiseen. Jos siis tiedämme jotakin ihmisistä, jotka yritämme tavoittaa Raamatun sanomalla, voimme harkita etukäteen, mitä voisimme sanoa heille. Kirjantutkisteluryhmässä voisi olla viisasta vaihtaa ajatuksia siitä, minkä eri julistajat ovat havainneet tehokkaaksi, ja miksi.
Eräs seikka, josta olisi hyödyllistä keskustella välillä, on meidän asenteemme toisia ihmisiä kohtaan. Kaikki ihmiset on ostettu Jumalan Pojan kalliilla verellä, ja sen tähden heille on tarpeellista ilmoittaa, kuinka he henkilökohtaisesti voisivat edelleen hyötyä. Riippumatta siitä, mikä heidän asenteensa ”hyvän uutisen” julistajia kohtaan saattaa olla, Jehova Jumala haluaa heidän pääsevän katumukseen. (2. Piet. 3:9) Kuinka hyvä olisikaan aika ajoin tarkastella, heijastuuko julkisesta saarnaamisestamme tämän tosiasian tajuaminen! Olisimmeko esimerkiksi halukkaita luopumaan hengestämme, jos se voisi auttaa yhdyskunnassamme olevia ihmisiä pääsemään Jumalan totuuden täsmälliseen tuntemukseen? Apostoli Paavali oli halukas tekemään siten. Hän kirjoitti kirjeessään roomalaisille: ”Sanon totuuden Kristuksessa, en valehtele, koska omatuntoni todistaa kanssani pyhässä hengessä, että minulla on suuri murhe ja lakkaamaton tuska sydämessäni. Sillä toivoisinpa, että minut itseni erotettaisiin kirottuna Kristuksesta veljieni hyväksi, sukulaisteni lihan mukaan.” – Room. 9:1–3.
Tällaisista ilmauksista keskusteleminen voi auttaa meitä tutkimaan omaa asennettamme toisia kohtaan ja näkemään, ajattelemmeko todella Raamatun mukaan. Kun olemme sydämestämme kiinnostuneita toisista ihmisistä, niin se ilmenee siitä, miten vetoavalla tavalla lähestymme heitä. Sen johdosta sydämeltään rehellisten ihmisten on helpompi ilmaista vastakaikua ”hyvälle uutiselle”.
Sen lisäksi että vanhin antaa hyvän esimerkin ja käyttää hyväksi tilaisuuksia opettaa ryhmässään olevia, hän voi myös rohkaista toisia uskovia. Profeettojen Haggain ja Sakarjan aikana juutalaiset eivät olisi onnistuneet omassa voimassaan saamaan valmiiksi temppelin jälleenrakennustyötä. Tiellä oli vuoren kaltaisia esteitä. Heille on siksi varmaan ollut erittäin kannustavaa kuulla nämä sanat: ”Ole luja, maan koko kansa.” ”Minä [Jehova] olen teidän kanssanne.” ”Älkää peljätkö.” (Hagg. 2:4, 5) Samoin kun vanhin ilmaisee olevansa vakuuttunut siitä, että Jehova tukee kansaansa, todellisten kokemusten perusteella, ja toimii itse sopusoinnussa tämän vakaumuksen kanssa, niin se on erittäin vahvistavaa toisille. Myös hänen ilonsa Jehovan palveluksessa voi olla hyvin kannustavaa ja rohkaisevaa.
Eivät voimakkaat persoonallisuudet eikä järjestön tehokkuus, vaan Jumalan henki on se todellinen voima, joka auttaa tosi kristittyjä loistamaan valaisijoina vihamielisessä maailmassa. Tämä sama voima teki maaherra Serubbaabelille ja juutalaisille työntekijöille mahdolliseksi saada temppelin jälleenrakennustyö valmiiksi ympärillä asuvien kansojen vastustuksesta huolimatta. Profeettansa Sakarjan kautta Jehova julisti, että se ei tapahtunut ’sotaväellä eikä voimalla, vaan hänen hengellään’. – Sak. 4:6.
Vanhinten antamaa hyvää opetusta ja rohkaisua ja hyvää esimerkkiä tarvitaan ehdottomasti, jotta Jumalan henki antaisi voimaa seurakunnan jäsenille. Miten niin? Koska Jumalan henki ei nykyään anna yksityisille kristityille tietoa ihmeen välityksellä. Se toimii muistuttajana ja opettajana. Muistuttajana henki palauttaa kristityn mieleen, mitä hän on oppinut Raamatusta, ja opettajana se auttaa häntä havaitsemaan, kuinka mieleen palautunutta tietoa tulisi käyttää tai soveltaa. (Joh. 14:26) Näin ollen mitä enemmän kristitty tietää Raamatun sisällöstä, sitä enemmän hän voi Jumalan hengen avulla tehdä tunnetuksi totuutta toisille ja auttaa heitä elämään totuuden mukaan. Ja jos seurakunnassa on vähän vanhimpia, he voivat pyytää avustavia palvelijoita ja muita kypsiä kristittyjä osallistumaan seurakunnan rakentamiseen raamatullisella tiedolla.
Seurakunnan kaikkien kokousten pitäisi antaa opetusta, jonka tarkoitus on auttaa kaikkia ’loistamaan valaisijoina’ sekä sanoissa että teoissa. Sen tähden tarvitsee kokousten valmistamiseen kiinnittää huolellista huomiota, jotta ne olisivat todella opettavia ja saisivat läsnäolijat olemaan tarkkaavaisia. Vanhimmat voivat opettaa myös vieraillessaan seurakunnan jäsenten luona heidän kodeissaan, puhuessaan heille ennen kokouksia ja niiden jälkeen ja ollessaan heidän kanssaan julistamassa julkisesti ”hyvää uutista”.
Jotta siis jokin seurakunta palvelisi ”lampunjalkana” jossakin yhdyskunnassa, sen jäsenten tarvitsee tuntea ja ymmärtää Raamattua, niin että Jumalan henki voisi olla suurimmaksi avuksi muistuttajana ja opettajana. Koska Jumalan henki on pyhä, se vaikuttaa tietysti vain niissä, jotka säilyttävät puhtaan aseman Korkeimman edessä, niissä jotka pysyvät hengellisesti hereillä ja joilla on aito rakkaus ihmisiin, varsinkin toisiin uskoviin. Teetkö sinä oman osasi, jotta ”lampunjalka” yhdyskunnassasi loistaisi kirkkaasti Jehova Jumalan ylistykseksi ja uskollisen tottelevaisena Jeesukselle Kristukselle, kristillisen seurakunnan päälle?