Jumalan pyhyys korostettuna 3. Mooseksen kirjassa

”TEIDÄN tulee osoittautua pyhiksi, koska minä, Jehova, teidän Jumalanne, olen pyhä.” Tämä Luojan käsky, joka annettiin yhä uudelleen hänen kansalleen Israelille erämaassa, esittää selvästi 3. Mooseksen kirjan teeman Raamatussa. (3. Moos. 19:2, UM) Sana ”pyhä” johdannaisineen esiintyykin toistasataa kertaa tässä kirjassa, useammin kuin yhdessäkään muussa Raamatun kirjassa.

3. Mooseksen kirjan latinalainen nimi Leviticus ’leeviläisiä koskeva’ on erittäin sopiva, sillä tämä kirja käsittelee suureksi osaksi sitä Jehova Jumalan muodollista palvelusta, jota Leevin sukukunnan papit hoitivat, ja heidän osuuttaan Israelin pitämisessä pyhänä kansana.

Kuka kirjoitti 3. Mooseksen kirjan? Joissakin kielissä, kuten suomessa, ruotsissa ja saksassa, tämän kirjan nimi on yksinkertaisesti ”Kolmas Mooseksen kirja”. Tämä nimi sopii tosiasioihin, sillä kerran toisensa jälkeen Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa olevien 3. Mooseksen kirjan otteiden sanotaan olevan Mooseksen kirjoittamia.a Se on lisäksi osa Pentateukkia, joka merkitsee ’viittä kirjakääröä’ tai ’viisiosaista teosta’. Näin ollen kaikki Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten viittaukset, jotka esittävät muita Pentateukin osia Mooseksen kirjoittamiksi, tukevat sitä ajatusta, että hän on myös 3. Mooseksen kirjan kirjoittaja. Jo se seikka, että 3. Mooseksen kirja alkaa sanalla ”ja”, sitoo sen kiinteästi edelliseen kirjaan, 2. Mooseksen kirjaan.

Milloin 3. Mooseksen kirja kirjoitettiin? Edellä olevan huomioon ottaen looginen johtopäätös on, että Mooses kirjoitti 3. Mooseksen kirjan ollessaan erämaassa juuri siinä kerrottujen asioitten tapahtuma-aikaan. Tätä tukee se seikka, että sen eräät käskyt soveltuvat ainoastaan erämaaolosuhteisiin. Ja tämä kirja henkii tosiaan erämaassa vietettyä leirielämää.

Miten pitkän ajanjakson tämä kirja käsittää? Edellinen kirja, 2. Mooseksen kirja, kertoo tapahtumista, jotka sattuivat toisen vuoden ensimmäisen kuukauden ensimmäisenä päivänä. (2. Moos. 40:17) Ja seuraavan kirjan, 4. Mooseksen kirjan, ensimmäinen jae kertoo tapahtumista, jotka sattuivat saman vuoden toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä. Tästä seuraa siis, että 3. Mooseksen kirjan ajanjakso ei ole voinut käsittää enempää kuin yhden kuukauden. Eikä se voinut olla vähemmän kuin kahdeksan päivää, koska se on aika, joka varattiin siinä kuvailtuun papiston virkaanasettamiseen. – 3. Moos. 9:1.

Miksi 3. Mooseksen kirja kirjoitettiin? Minkä arvoinen se oli israelilaisille entisaikoina? Tämä kirja tarjoaa ensinnäkin säännöksiä, joissa on jo tosi palvontaan kuuluneita piirteitä. Se säänteli esimerkiksi eläinuhrit, joita Aabel, Nooa, Aabraham ja Jaakob olivat uhranneet Jehovalle sitä ennen. (1. Moos. 4:4; 8:20, 21; 22:13; 31:54) 3. Mooseksen kirja kertoo myös Aaronin ja hänen poikiensa (ja heidän miespuolisten jälkeläistensä) asettamisesta erityiseksi papistoksi valvomaan israelilaisten muodollista palvontaa ja jokapäiväistä elämää. Sitä ennen olivat perheitten päämiehet palvelleet pappeina uhrien uhraamisessa. – 1. Moos. 46:1; Job 1:5.

Jehova Jumala painoi 3. Mooseksen kirjassa olevien käskyjen avulla israelilaisten mieleen, että heidän piti olla pyhä kansa, ja myös sen, miten he voivat olla sellainen uskonnollisesti ja moraalisesti. Jumala ilmoitti sen sisällössä israelilaisille myös tahtonsa heidän vuosijuhliinsa, viikko- ja vuosisapatteihinsa, sopiviin ja sopimattomiin sukupuolisuhteisiin, ruokavalioon ja muihin asioihin nähden. Sen huomattavimpiin kieltoihin kuului verensyömiskielto. Ja Jumala teki yhteenvedon siitä, miten heidän piti kohdella toisiaan, käskyssä: ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” (3. Moos. 17:10–14; 19:18) 3. Mooseksen kirja osoitti tosiaan israelilaisille, miten he voivat olla pyhä kansa Jehova Jumalalle.

3. Mooseksen kirjan sisällön arvo käy selväksi nykyisille kristityille erityisesti Heprealaiskirjeestä. Siitä saamme tietää, että leeviläispapisto ja sen uhrit kuvasivat paljon suurenmoisempia asioita – Jeesuksen Kristuksen pappeutta ja uhria sekä muita hyviä asioita, jotka ovat seuraus niistä. Kristittyjen uskoa vahvistaa sen Jumalan viisauden merkille paneminen, joka ilmenee ruumiillista terveyttä koskevista laeista, jotka paljastavat sellaisten tosiasioitten tuntemuksen, joita maailman lääkärit eivät ymmärtäneet ennen kuin tuhansia vuosia myöhemmin. Uskoa vahvistavaa on myös panna merkille eräitten 3. Mooseksen kirjassa olevien ennustusten, kuten Israelin luopumuksen ja Jumalan suosioon paluun, täyttymys. – 3. Moos. 26:29, 41–44; Valit. 4:10; Neh. 9:31.

VAPAAEHTOISET JA PAKOLLISET UHRIT

3. Mooseksen kirjan luvut 1–7 ja 16 käsittelevät erilaisia uhreja, joita israelilaiset voivat uhrata tai jotka heitä vaadittiin uhraamaan pyhyyden vuoksi. Polttouhri ja yhteysuhri olivat vapaaehtoisia. Polttouhrina poltettiin alttarilla koko maaeläin tai lintu, lukuun ottamatta sen nahkaa tai höyheniä. Yhteysuhrissa uhrattiin määrätty osa alttarilla, mikä esitti Jumalan osallistumista uhriin; osan söi pappi ja osan itse uhraaja. – 3. Moos. 1:1–17; 3:1–17; 5:8; 7:11–36.

Syntiuhri ja vikauhri olivat pakollisia uhreja. Edellinen oli sovitus tahattomista eli erehdyksessä tehdyistä synneistä. Tällöin uhratun eläimen laatu riippui siitä, kenen synti piti sovittaa, ylimmäisen papinko vai päämiehen, koko kansan vai jonkun yhteiseen kansaan kuuluvan yksilön. – 3. Moos. 4:1–35; 6:24–30.

Vikauhria vaativat synnit olivat vakavampia. Niiden piti peittää henkilökohtainen syyllisyys, joka johtui uskottomuudesta, petoksesta tai ryöstöstä, mikä ilmaisi jossain määrin tahallisuutta. Varkaalta vaadittiin seuraavat kolme seikkaa: eläinuhri, varastetun tavaran palauttaminen ja eräissä tapauksissa 20 prosentin sakko. Näitä uhreja koskevat säädökset ilmaisevat Jehova Jumalan erinomaisen oikeustajun. Asianomaisen asema, varallisuus ja syyllisyyden määrä otettiin huomioon. (3. Moos. 5:1–6:7; 7:1–7) Näiden uhrien yhteydessä israelilaisia muistutettiin kahdesti siitä, etteivät he saaneet syödä verta. – 3. Moos. 3:17; 7:26, 27.

16. luku esittää Lain tärkeimmän uhrisarjan, joka uhrattiin sovituspäivänä. Sinä päivänä esitettiin uhrit kansan syntien edestä sekä polttouhrit. Niihin sisältyi kansan syntien tunnustaminen elävän kauriin päälle, joka sitten lähetettiin erämaahan. Tämän päivän tärkeyden ilmaisi se, että israelilaisten ei pitänyt tehdä mitään työtä sinä päivänä, ja heidän piti ’vaivata itseään’, mikä ilmeisesti merkitsi sitä, että he paastosivat. – Ps. 35:13.

Eläinuhrien lisäksi oli myös määrättyjä verettömiä uhreja, jotka voitiin uhrata. Niihin kuului joko kokonaisia paahdettuja jyviä tai karkeaksi jauhettua viljaa tai hienoa jauhoa, mikä paistettiin leivinlevyllä tai kypsennettiin syvässä rasvassa. – 3. Moos. 2:1–16.

PAPPISSÄÄNNÖKSIÄ

Jotta Aaron olisi voinut palvella ylimmäisenä pappina ja hänen neljä poikaansa olisivat voineet palvella alipappeina, niin Jumala käski Moosesta johtamaan virkaanasettajaismenot. Niihin kuului tiettyjen eläinten uhraaminen, joiden eläinten osia Aaron ja hänen poikansa ’heiluttivat’ Jehovan edessä. Koko toimitus kesti kahdeksan päivää. Todistukseksi siitä, että kaikki tämä tapahtui Jumalan käskystä ja sai hänen hyväksymyksensä, ”Herran kirkkaus ilmestyi kaikelle kansalle. Ja tuli lähti Herran tyköä ja kulutti polttouhrin . . . Ja kaikki kansa näki sen, ja he riemuitsivat ja lankesivat kasvoillensa.” – 3. Mooseksen kirja, luvut 8 ja 9.

Jehova Jumala piti sitä osuutta, joka papeilla oli, mitä vakavimpana asiana. Hän varoitti kerran toisensa jälkeen, että jos he eivät mukautuisi kaikkiin vaatimuksiin, seurauksena olisi kuolemanrangaistus. Kun kaksi Aaronin poikaa, Naadab ja Abihu, ottivat itselleen asiaan kuulumattomia vapauksia tabernaakkelipalvonnassa, niin ”lähti tuli Herran tyköä ja kulutti heidät”. Saattoi hyvinkin olla, että nämä kaksi toimivat alkoholin vaikutuksen alaisina, sillä Jehova Jumala kielsi heti sen jälkeen pappeja juomasta viiniä tai väkijuomia heidän palvellessaan tabernaakkelissa. He eivät kerta kaikkiaan voineet suorittaa oikealla tavalla velvollisuuksiaan väkijuoman vaikutuksen alaisina enempää kuin Jumalan vastuulliset palvelijat voisivat nykyäänkään. – 3. Moos. 10:1–10.

Jotta joku Aaronin miespuolinen jälkeläinen olisi voinut palvella pappina, hänen täytyi olla pyhä siinä merkityksessä, että hänellä ei ollut ruumiillisia vajavuuksia. Hän ei voinut olla rampa, sokea, kyttyräselkäinen eikä ihotautinen. Papilla oli myös rajoitukset kuolleitten murehtimisessaan sekä siinä, kenen kanssa hän voi avioitua. Ylimmäiseen pappiin nähden nämä rajoitukset olivat vielä tiukemmat. Rajoitukset koskivat myös sitä, ketkä papin perheeseen kuuluvat saivat syödä tabernaakkelissa uhrattua pyhää. – 3. Mooseksen kirja, luvut 21 ja 22.

LAIT SIITÄ MIKÄ ON PUHDASTA JA MIKÄ SAASTAISTA

Jotta israelilaiset olisivat olleet pyhä kansa, Jehova Jumala antoi heille lait siitä, mitä hän piti puhtaana ja mitä epäpuhtaana. Kuolemanrangaistuksen uhalla olivat kiellettyjä sellaiset moraalisesti saastaiset teot kuin sukurutsaus, aviorikos ja eläimiin sekaantuminen. Tällaisten häpeällisten tapojen takia Jehova määräsi Kanaanin asukkaat hävitettäviksi. Samanlaisen rangaistuksen ansaitsi luopumus, kaikenlainen väärän uskonnon harjoittaminen, kaikki spiritismiin liittyvä ja Jehova Jumalan pyhän nimen pilkkaaminen. – Luvut 18 ja 20.

Israelilaiset eivät 3. Mooseksen kirjan mukaan saaneet syödä eräitten koti- ja villieläinten lihaa. Näillä kielloilla oli kaksi tarkoitusta. Toisaalta ne kielsivät sellaiset lihalaadut, jotka todennäköisimmin saastuivat vahingollisista eliöistä. Ja toisaalta nämä kiellot osaltaan vahvistivat esteen israelilaisten ja ympärillä olevien kansojen välille. Siten Jehova Jumalalle pyhäksi kansaksi erotettuina he vähemmän luultavasti seurustelisivat muiden kansojen kanssa ja oppisivat niiden huonoja menetelmätapoja. (Vrt. 1. Kor. 15:33.) Edelleen ihmisen tai eläimen kuolleen ruumiin koskettaminen teki ihmiset ja keittoastiankin saastaiseksi. Näiden rajoitusten viisauden oppi lääketieteellinen maailma ymmärtämään vasta vuosituhansia myöhemmin, kun ihmiset tulivat tuntemaan bakteerit. Lepraa eli spitaalia koskevat saastaisuuslait, jotka sisälsivät eristyksen, olivat kovin yksityiskohtaiset. Oli myös lakeja, jotka sääntelivät esimerkiksi sukupuolielinten vuodoista ja lapsensynnytyksestä johtuvaa saastaisuutta. – Luvut 11–15.

Näiden lakien yhteydessä ei israelilaisia käsketty ainoastaan ’rakastamaan lähimmäistään niin kuin itseään’, vaan heille sanottiin myös, mitä tämä käsky sisälsi. Heidät velvoitettiin ojentamaan synnintekijää ja osoittamaan huomaavaisuutta sokeille, rammoille, kuuroille ja myös köyhille, joilta heidän ei sallittu ottaa korkoa. He eivät saaneet herjata eivätkä pettää punnituksessa ja mittaamisessa. Jokaisen, joka tahallisesti vahingoitti lähimmäistään, oli saatava oikeudenmukainen rangaistus. – 3. Moos. 19:9–18, 26, 32–37.

SAPATIT JA JUHLAT

Israelilaisia käskettiin pohjimmaltaan viettämään kolmenlaista sapattia. Ensiksikin oli viikkosapatti, ei sunnuntaina, viikon ensimmäisenä päivänä, vaan seitsemäntenä päivänä. Toiseksi piti viettää jokaisen kuukauden ensimmäistä päivää. Kolmanneksi oli sapattivuosi, jolloin ei mitään kylvetty eikä korjattu koko vuonna ja maan annettiin levätä. Jotta israelilaiset olisivat voineet viettää vuoden pituista sapattia, niin Jehova lupasi, että heidän kuudentena vuonna saamansa sato riittäisi heillä kahdeksanteen vuoteen asti, jolloin he alkaisivat nauttia sen korjaamisesta, mitä sinä vuonna oli kylvetty. Suuri riemuvuosi, viideskymmenes vuosi, tuli seitsemän sapattivuoden jälkeen. Tuona vuonna sai jokainen takaisin omaisuuden, jonka hän oli menettänyt edellisten 49 vuoden aikana sairauden, olosuhteitten tai myös huonon hoidon vuoksi. Näin ollen ei pitänyt koskaan olla perheitä, jotka olisivat määräämättömästi rikastumistaan rikastuneet ja toiset köyhtymistään köyhtyneet. – Luvut 23 ja 25.

3. Mooseksen kirja esittää myös Jehovan vaatimukset kolmen vuotuisen juhlan suhteen. Ne olivat ’ilonpitoa varten Herran edessä’ ja olivat omiaan vahvistamaan israelilaisten suhdetta Jumalaan, kun he yhdessä palvoivat häntä. (3. Moos. 23:40) Ensimmäiseksi varhaiskeväällä tuli pääsiäinen viikon pituisine happamattoman leivän juhlineen. Sitä seurasi myöhäiskeväällä viikkojuhla eli helluntai, joka kesti vain yhden päivän. Kolmas juhla tuli syksyllä elonkorjuun päätyttyä. Sitä kutsuttiin korjuujuhlaksi eli lehtimajanjuhlaksi, sillä israelilaisia vaadittiin sen aikana asumaan koko viikko lehtimajoissa, mikä muistutti heitä siitä ajasta, jolloin he asuivat lehtimajoissa ollessaan erämaassa.

3. Mooseksen kirjan voitaisiin sanoa saavuttavan huippukohtansa luvussa 26, joka kertoo tottelevaisuuden tuottamasta palkasta ja tottelemattomuuden seurauksista. Jehova ilmoitti israelilaisille: ”Jos te vaellatte minun säädöksieni mukaan”, niin mitä sitten? Heillä oli oleva menestystä, runsaat sadot ja rauha, he voivat lyödä vihollisensa ja tulla hyvin lukuisiksi. Mutta ’jos he hylkäisivät Jumalan säädökset’, niin heillä olisi nälänhätää, ruttotautia, tappioita taistelussa ja heidät jopa vietäisiin pois vieraaseen maahan. Mutta tämä luku päättyy toiveikkaasti lupaukseen ennallistamisesta, joka toteutuikin, kun israelilaiset palasivat Babylonista vuonna 537 eaa. Lopuksi luku 27 käsittelee eräitten lupausten tekemistä ja esittää loppusanat.

3. Mooseksen kirja on todella suuriarvoinen Jumalan palvelijoille nykyään, samoin kuin se oli hänen palvelijoilleen muinaisinakin aikoina. Se tähdentää muun muassa synnin ylenmääräistä synnillisyyttä ja sovitusuhrin tarvetta, veren pyhyyttä ja oikeudenmukaisuuden ja rakkauden tärkeyttä. Mutta ennen kaikkea se saa meidät tajuamaan, miten tärkeä on Jehovan suvereenisuus suurena Lainantajana, ja korostaa hänen nimeään ja pyhyyttään.

[Alaviitteet]