Sävelmän helkyttäminen Jehovalle soitinmusiikilla
ENTISAIKAIN israelilaiset olivat tunnettuja hyvästä musiikistaan. Ei ainoastaan laululla vaan myös soitinmusiikilla oli huomattava osuus heidän Jehova Jumalan palvonnassaan, varsinkin erikoistilaisuuksissa.
Niin oli silloin, kun kuningas Daavid ensiksi yritti tuoda ja myöhemmin kun hän onnistui tuomaan liiton arkin Jerusalemiin. Salomon temppelin vihkiäisissä oli valtava orkesteri ja kuoro. Kun kuningas Hiskia myöhemmin palautti ennalleen temppelipalvonnan, hän huolehti siitä, että siellä oli sekä soitinmusiikkia että laulumusiikkia. Molemmilla oli huomattava sija silloin, kun Jerusalemin muurit vihittiin Nehemian aikana. – 2. Sam. 6:5; 1. Aikak. 15:28; 2. Aikak. 5:12–14; Neh. 12:27–31, 38–42.
Mutta kristillisen palvonnan yhteydessä ei soitinmusiikista mainita mitään paitsi kuvaannollisessa mielessä. (Ilm. 14:2) Entä puhutaanko laulamisesta? Puhutaan, esimerkiksi Herran illallisen päättymisen yhteydessä ja kun Paavali ja Silas olivat vankilassa Filippissä. Apostoli Paavali mainitsee laulamisen Jehovan ylistykseksi ja kannustaa laulamaan. Koska kristittyjen ei mainita käyttäneen soitinmusiikkia, eräät kristikunnan lahkot kieltävät jyrkästi kaiken sellaisen musiikin käytön jumalanpalveluksissaan. (Matt. 26:30; Apt. 16:25; 1. Kor. 14:15; Ef. 5:19, 20; Kol. 3:16, 17) Mutta pelkästään se, ettei sitä mainita, ei ole voimakas peruste sellaiselle asenteelle.
Mitä voidaan sitten meidän aikanamme sanoa soitinmusiikin käytöstä laulun säestyksenä suuremmissa konventeissa? Terveen järjen henki käskisi välttämään äärimmäisyyksiä. Hyvin soitettu musiikki innostaa seurakunnan laulamista ja kaunistaa Jehovalle annettua ylistystä. Mutta jos ei ole soittajia, jotka pystyvät säestämään lauluja, niin olisi hyvä käyttää Vartiotorni-seuran varaamia äänilevyjä.
Orkesteria pidetään yleensä ilman muuta asiaankuuluvana suurissa konventeissa laulun säestämiseen ja lyhyiden musiikkiohjelmien esittämiseen ennen ohjelmajaksojen alkua. Mutta orkestereiden ja kuorojen suhteen näyttää olevan varoituksen sana paikallaan. Kummassakin on mukana paljon henkilöitä, ja harjoitukset vievät paljon aikaa. Ja jos kuoro käyttää mikrofoneja, kun konventtilaiset laulavat, tai jos orkesterin ääni on liian voimakas, niin se pyrkii jättämään yleisön laulun varjoonsa. Vaikuttaa sen vuoksi parhaalta rajoittaa kuoron käyttö, sikäli kun sitä käytetään lainkaan, suurempiin konventteihin.
Musiikissa niin kuin kaikessa muussakin, mitä me teemme Jumalan kunniaksi, on tasapainoisuus toivottavaa. Soitinmusiikki, paitsi laulun säestyksenä, on todellisuudessa toisarvoista, vaikka se lisääkin konventin juhlavuutta samoin kuin kauniisti koristeltu lava. Mutta musiikista vastuussa olevat pyrkivät joskus menemään äärimmäisyyksiin, ”yli laidan” niin sanoaksemme. Sen tähden Psalmissa 47:7, 8 esitetty neuvo on mitä sopivin: ”Helkyttäkää sävelmää Jumalalle, helkyttäkää sävelmää. Helkyttäkää sävelmää Kuninkaallemme, helkyttäkää sävelmää. Sillä Jumala on kaiken maan Kuningas; helkyttäkää sävelmää toimien ymmärtäväisesti.” – UM.
Vaikuttaa siltä, että jotkut voisivat paremmin noudattaa tätä neuvoa. Toisinaan on otettu tarpeettomia vapauksia sävelkulun ja tempon suhteen ja vääristetty siten sanojen ilmaisemia tunteita. Todellisuudessa on hämmentävää ja kristillisen konventin hengen vastaista sovittaa jazziksi yksinkertaisia, paljon ilmaisevia sävelmiä, jotka tavallisesti lauletaan, tai ottaa muutoin vapauksia niiden suhteen. Tuntuisi siltä, että musiikkiteemoihin erottamattomasti liittyvien sanojen ilmaisemien tunteiden rajoissakin olisi runsaasti mahdollisuutta omaperäisyyteen ja kekseliäisyyteen ja musiikilliseen inspiraatioon. Lahjakkaat sovittajat voivat olla taipuvaisia sovittamaan liikaa, kun he modulaatiota ja dynamiikkaa käyttämällä lisäävät hienoja efektejä, joista todennäköisesti eivät kostu muut kuin muutamat musiikkiin hyvin perehtyneet kuulijat, jotka uhraavat aikaa ja vaivaa kuunnellakseen tarkkaavaisesti. Voitaisiin myös kysyä, eikö sen, jolla on musiikinlahja, olisi viisasta rajoittaa innostustaan ja mieltymystään musiikkiohjelmien järjestämiseen, jottei antaisi sen häiritä liiaksi henkilökohtaista tutkimistaan, julkista todistamistaan ja paimennusetujaan.
Musiikkiin täytyy tietysti suhtautua vakavasti, jotta se saataisiin kuuntelemisen arvoiseksi. Mutta jos siihen suhtaudutaan liian vakavasti, niin varsin todennäköisesti koetaan hengellisiä menetyksiä. Soitinmusiikki ei voi ottaa henkilökohtaisen tutkimisen tai julkisen todistamisen sijaa, eikä kenenkään piirikonventista saaman nautinnon pitäisi perustua pääasiassa orkesterissa soittamisesta saatavaan mielihyvään. Eräs henkilö, joka monien vuosien ajan teki musiikkisovituksia ja johti orkesteria suurissa konventeissa, sanoi, että vasta jälkeenpäin hän tajusi, kuinka paljon hänen toimintansa musiikin hyväksi oli vähentänyt häneltä näistä konventeista saatavaa hengellistä hyötyä. Tasapainoisuuden avulla sellainen menetys voi jäädä mahdollisimman pieneksi.