Vuorisaarna: ”En ole tullut hävittämään, vaan täyttämään”

VUORISAARNASSA Jeesus ilmaisi syvästi rakastavansa ja kunnioittavansa Jumalan kirjoitettua Sanaa. Hän sanoi: ”Älkää luulko, että olen tullut hävittämään Lakia tai Profeettoja [ts. Heprealaisia kirjoituksia kokonaisuudessaan]. En ole tullut hävittämään, vaan täyttämään.” – Matt. 5:17.

Sekä sanoissaan että teoissaan Jeesus osoittautui erilaiseksi kuin hänen aikansa juutalaiset uskonnolliset opettajat. Hän puhui ajasta, jolloin ihmiset eivät enää palvoisi Jumalaa Jerusalemin temppelissä. (Joh. 4:21) Hän vertasi opetustaan ”uuteen viiniin”, jota ei voitu panna ”vanhoihin viinileileihin”. (Luuk. 5:37) Jeesus myös nautti aterioita ”veronkantajien ja syntisten” kanssa ja suoritti parannusihmeitä viikoittaisena sapattipäivänä. (Mark. 2:13–17; 3:1–5) Tällainen menettely ei rikkonut mitään Jumalan lakia, mutta se oli vastoin juutalaisia perinteitä, joita pidettiin tärkeämpinä kuin Raamatun heprealaisia kirjoituksia.a Koska fariseukset ja herodilaiset pitivät Jeesusta Jumalan lain rikkojana, he olivat suunnitelleet hänen tappamistaan jo ennen kuin hän esitti kuuluisan vuorisaarnansa. – Mark. 3:6.

Jumalan Poika vakuutti kuitenkin kuulijoilleen, ettei hän ollut tullut ”hävittämään” Lakia. Hän ei jättänyt noudattamatta sen käskyjä eikä julistanut, että mikään osa siitä ei olisi sitonut israelilaisia. Sen sijaan Jeesus tuli ”täyttämään” tämän Jumalan säätämän lain. Synnittömänä ihmisenä hän piti sen täydellisesti ”kuolemaan saakka, aina kidutuspaalussa kuolemaan saakka”. (Fil. 2:8; Hepr. 4:15; 1. Piet. 2:22) Hänen uhrikuolemansa täytti myös lain eläinuhrijärjestelmän varaamat profeetalliset esikuvat. – Dan. 9:26, 27; Hepr. 10:1–9.

Jeesus ei täyttänyt ainoastaan Lain kirjainta vaan myös Lain takana olevan hengen. Kun Laki kielsi syntiset teot, niin Jeesus tuomitsi asenteet, jotka ovat sellaisten tekojen vaikuttimina. Esimerkiksi murha ja aviorikos olivat vastoin Jumalan lakia; mutta Jeesus osoitti, että vihastuneena pysyminen johonkuhun ja naisen katseleminen himoa tuntien ovat sellaisia mielen asenteita, jotka johtavat näihin rikkomuksiin. (Matt. 5:21, 22, 27, 28; Jaak. 1:13–15) Edelleen se, että Jeesus vapaaehtoisesti uhrasi ihmiselämänsä ihmiskunnan hyväksi, oli erinomainen osoitus rakkaudesta, josta Raamattu sanoo, että se ”täyttää lain”. – Room. 13:8–10; vrt. Joh. 15:13.

Seuraavaksi Jeesus sanoi vuorisaarnassaan: ”Totisesti minä sanon teille, että ennemmin taivas ja maa katoaisivat kuin pieninkään kirjain tai kirjaimen osanen mitenkään katoaisi Laista kaiken tapahtumatta.” – Matt. 5:18.

Kuten rivienvälinen raamatunkäännös The Kingdom Interlinear Translation osoittaa, Jeesus käytti tässä sanaa ”aamen”, joka merkitsee ’totisesti’, ’niin olkoon’. Jumalan voideltuna Poikana, luvattuna Messiaana, hän voi varmasti antaa vakuutuksen lausuntojensa totuudellisuudesta. – Vrt. 2. Kor. 1:20; Ilm. 3:14.

Jumalan laki täyttyisi ”pienintä kirjainta tai kirjaimen osasta” myöten. Silloin käytännössä olevissa heprealaisissa aakkosissa pienin kirjain oli jod (י). Eräissä heprealaisissa kirjaimissa on pieniä merkkejä. Kirjanoppineet ja fariseukset pitivät erittäin tärkeinä Jumalan lain sanojen ja kirjainten lisäksi myös noita pieniä merkkejä eli ’pienimpiä osasia’. Eräs rabbiinien legenda esittää Jumalan sanoneen: ”Salomo ja tuhat hänen kaltaistaan tulee katoamaan, mutta en merkkiäkään sinusta (Toorasta [Pentateukista]) salli pyyhkiä pois.”

Niin vähäinen oli mahdollisuus pienimmänkään Jumalan lain yksityiskohdan jäädä täyttymättä, että ”ennemmin taivas ja maa katoaisivat”. Tämä merkitsi samaa kuin ”ei koskaan”, sillä Raamattu ilmaisee, että kirjaimelliset taivaat ja maa pysyvät iäti. – Ps. 78:69; 119:90.

Jeesus tähdensi edelleen arvostavansa Jumalan lakia, kun hän sanoi: ”Sen tähden sitä, joka rikkoo yhden näistä vähäisimmistä käskyistä ja opettaa ihmisiä siihen suuntaan, tullaan kutsumaan ’vähäisimmäksi’ taivasten valtakuntaan nähden. Sitä taas, joka noudattaa ja opettaa niitä, tullaan kutsumaan ’suureksi’ taivasten valtakuntaan nähden.” – Matt. 5:19.

Joku voisi ’rikkoa’ yhden käskyistä olemalla tahallisesti tottelematta sitä. Tai hän voisi menetellä tavalla, jota pidettiin vielä pahempana: opettaa toisille Lain alaisille juutalaisille, että jotkin lain käskyistä eivät olleet sitovia. Kun lakiliitto oli voimassa, se oli Jumalan tahdon ilmaus hänen kansansa suhteen. Käskyjen rikkominen tai opettaminen vastoin käskyjä, joita joku on saattanut pitää ”vähäisimpinä” merkitykseltään, olisi ollut uskottomuutta Jumalaa kohtaan. – Vrt. Jaak. 2:10, 11.

Laki annettiin johtamaan israelilaiset Messiaan luo, joka olisi pääasiallinen hallitsija Jumalan valtakunnassa. (Gal. 3:24; Jes. 11:1–5; Dan. 7:13, 14) Niinpä kun oli kysymys Jumalan valtakuntaan pääsemisestä, Jumalan käskyjen rikkojia tultaisiin ’kutsumaan ”vähäisimmiksi”’. He eivät pääsisi lainkaan valtakuntaan. – Matt. 21:43; Luuk. 13:28.

Toisaalta niitä, jotka noudattivat Mooseksen lakia parhaan kykynsä mukaan, tultaisiin ”kutsumaan ’suureksi’ taivasten valtakuntaan nähden”. He olisivat sellaisia ihmisiä, jotka hyväksyisivät Jeesuksen Messiaaksi ja jotka myöhemmin kutsuttaisiin osallistumaan Valtakuntaan hallitsemaan hänen kanssaan. (Luuk. 22:28–30; Room. 8:16, 17) On kiinnostavaa panna merkille, että Raamattu sanoo kuninkaallisia ’suuriksi’. – Sananl. 25:6; Luuk. 1:32.

Seuraavaksi Jeesus esitti lausunnon, joka on saattanut hätkähdyttää hänen kuulijoitaan. ”Minä sanon teille, että jos teidän vanhurskautenne ei ole runsaampi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin ette missään tapauksessa tule menemään taivasten valtakuntaan.” – Matt. 5:20.

Jeesuksen ajan ”kirjanoppineet” olivat ihmisluokka, joka oli erikoisesti perehtynyt Lakiin. Vaikka jotkut heistä ovat voineet kuulua saddukeuksiin, monet kirjanoppineet olivat fariseusten ”lahkoa”, jonka vaatimukset palvontamenojen puhtauden, kymmenysten maksamisen ja muiden uskonnollisten velvollisuuksien suhteen olivat suuremmat kuin Mooseksen lain vaatimukset. – Apt. 15:5.

Näillä uskonnollisilla johtajilla oli ahdas, lain kirjaimeen nojautuva näkemys vanhurskauden saavuttamisesta. He uskoivat, että se saatiin yksinomaan lain kirjaimeen mukautuvista teoista. Juutalaisen perinteen mukaan joka kerta, kun joku noudatti jotakin käskyä, hän sai ”ansiota”. Jokaisen rikkomuksen ajateltiin aiheuttavan ”velkaa”. Ansioiden ylijäämän ymmärrettiin tekevän ihmisen ”vanhurskaaksi”, kun taas velkojen ylenpalttisuus tekisi hänet ”pahaksi”.

Mutta tällainen lain kirjaimeen nojautuva näkemys ei täyttänyt läheskään sitä, mikä Jumalan mittapuun mukaan on oikein. (Room. 10:2, 3) Rakkauden, oikeudenmukaisuuden, nöyryyden, huomaavaisuuden ja uskollisuuden ominaisuuksien kehittämiseen ei juuri kiinnitetty huomiota. Kuitenkin Jumala pitää tällaisia ominaisuuksia tärkeämpinä kuin lain määräysten kirjaimellista noudattamista. (5. Moos. 6:5; 3. Moos. 19:18; Miika 6:8) Syystä Jeesus huudahti: ”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, ulkokullatut, koska te annatte kymmenesosan mintusta ja tillistä ja kuminasta, mutta olette jättäneet huomioon ottamatta Lain painavammat asiat, nimittäin oikeuden ja armon ja uskollisuuden!” – Matt. 23:23; vrt. Luuk. 11:42.

Kristillisen vanhurskauden tuli olla ”runsaampi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten” vanhurskauden. Jeesuksen sanojen mukaan kaikkien, jotka haluavat olla Jumalan tosi palvojia, täytyy ’palvoa Isää hengessä ja totuudessa’. (Joh. 4:23, 24) Heidän palvontansa ei saa olla pelkästään lain säännösten mukaisia ulkonaisen hurskauden tekoja, vaan he palvovat ”hengessä” uskon ja rakkauden täyttämän sydämen vaikutuksesta. – Matt. 22:37–40; Gal. 2:16.

[Alaviitteet]