Syvempää näkemystä uutisiin
Kenen ruumis on?
● Kun potilas on kieltäytynyt hänelle määrätystä lääkärinhoidosta tapauksissa, joissa on saattanut olla kysymys elämästä, on viime aikoihin saakka pyritty tuomioistuimen avulla pakottamaan jokin tietty hoitokeino potilaalle. ”Mutta uudempi ajattelutapa asettaa epäilyksenalaiseksi” tällaisen pyrkimyksen ”Medical World News” -lehden mukaan. Lehti mainitsi, että Yhdysvalloissa äskettäin vireillä olleissa kahdessa oikeusjutussa, joissa oli kysymys kiistanalaisesta syövän hoidosta, ilmaistiin, että ”potilaan oikeus tehdä ratkaisuja oman ruumiinsa suhteen oli niin perustavaa laatua, että valtiolla täytyy olla erittäin hyvä syy siihen puuttumiseksi”.
Yhdessä jutussa (”Rutherford USA:ta vastaan”) tuomari mainitessaan vaikeuden, jonka potilaan valinnanvapaus saattaa aiheuttaa tunnollisille lääkäreille, sanoi: ”Sellaisen, jota asia koskee ja joka pitää itseään erittäin tietävänä, ei ole koskaan helppo katsella, kun toiset käyttävät vapauksiaan tavoilla, jotka hänestä vaikuttavat valistumattomilta.”
Tuomari kirjoitti kuitenkin, että ”tunteettomuus kyseisten kansalaisoikeuksien perusluonteen . . . ja sen tosiasian suhteen, että valinnan tekeminen riippumatta siitä, onko se oikea, on yksinomaan sen etuoikeus, jonka ruumiissa tauti tekee tuhojaan, osoittaa vähäistä ymmärtämystä vapaan yhteiskuntamme perusolemusta kohtaan”.
Oljenkorsiin tarttumista
● Darwinin evoluutioteoria perustui sille olettamukselle, että yksi elämänmuoto muuttuu vähitellen toiseksi. Mutta ”fossiilisto paljastaa edelleen [vähittäisen kehittymisen] vääräksi senkin jälkeen, kun vähittäistä muuttumista on ahkerasti tutkittu yli sata vuotta”, kirjoittaa tunnettu kehitysopin kannattaja Stephen Jay Gould, Harvardin yliopiston geologian professori. ”Paleontologit eivät ole esittäneet todellisuudessa yhtään todistusta tapauksista, joissa olisi ilmennyt hidasta ja tasaista muuttumista vähitellen ylöspäin jonkin kukkulanrinteen kerrostumissa – ei hevosista, ei ihmisistä.”
”Sen sijaan”, myöntää Gould, ”useimmissa fossiileissa on kaksi peruspiirrettä: ensiksikään ne eivät muutu millään merkittävällä tavalla koko esiintymisensä aikana; toiseksi ne ilmaantuvat fossiilistoon yhtäkkiä joko kantamuotojensa tilalle tai niiden rinnalle. Lyhyesti sanoen muuttumattomuus ja äkillinen korvautuminen ovat tunnusomaisia useimpien lajien historialle.”
Tätä ylivoimaiselta vaikuttavaa todistusta vastaan kehitysopin kannattaja Gould esittää teorian, jonka mukaan kussakin tapauksessa kehittymisen on täytynyt tapahtua suhteellisen nopeasti ”pienellä, syrjäisellä reuna-alueella”, jota geologit eivät ole vielä löytäneet kaivauksissaan. Tällainen teoriointi tietenkin varaa kehitysopin kannattajille pakotien, kun he joutuvat tällaisen teoriansa vastaisen ylivoimaisen todistuksen eteen. Mutta kuulostaako sellainen pimeydessä hapuileminen objektiiviselta, ennakkoluulottomalta tieteelliseltä ajattelulta? Vai ilmentääkö se pikemminkin paljastetun dogmaatikon kiihkeää hapuilemista?
Ovatko kokemukset ”tuonpuoleisesta elämästä” luotettavia?
● Mitä on sanottava ihmisistä, jotka ovat olleet lähellä kuolemaa ja palanneet takaisin eloon ja väittäneet saaneensa henkielämän tai ruumiista poissa olemisen kokemuksia? Monet pitävät tätä todisteena siitä, että on olemassa tuonpuoleinen elämä, tai siitä, että kuolematon sielu elää edelleen kuoleman jälkeen. Psykiatri Nathan Schnaper (Maryland Institute for Emergency Medicine, USA) on kuitenkin eri mieltä. Hän ”näkee satoja toipuvia traumapotilaita joka vuosi työssään”, kertoo ”Medical World News” -lehti, ja ”pitää kertomuksia psykologisina kuvitelmina”.
Tri Schnaper sanoo, että sadat potilaat, joiden kanssa hän on puhunut asiasta, ”sanovat sen olleen hyvin epämiellyttävää eivätkä he halua puhua siitä, kun he eivät muista yhtään mitään”. Hän on sitä mieltä, että ne, jotka väittävät muistavansa tapahtumia siitä, kun he eivät olleet enää ruumiissa, ”kokevat tyhjiön, ja psykologisesti me emme voi kestää tyhjiötä. Se on tyhjä tila, joka täytyy täyttää, ja niinpä he keksivät nämä kokemukset. . . . En usko, että on mitään todistusta siitä, että nämä ihmiset ovat käyneet tuonpuoleisessa elämässä.”
”Medical World News” -lehti mainitsee, että jopa eräs lääkäri, joka suosittelee tällaisten ”tuonpuoleisen elämän” kokemusten edelleen tutkimista, myöntää, että ”niille voi olla biokemiallinen, sähköinen tai hypoksiaan [hapen niukkuuteen] liittyvä selitys”. – Ks. ”Vartiotornia” 1.1.1978, s. 23.
Viimeaikainen häly kuolemattomuutta koskevista väitteistä ei siis anna mitään aihetta epäillä Raamatun selvää opetusta, jonka mukaan ”kuolleet eivät tiedä mitään” ja ”sinä [kuoleman] päivänä hänen hankkeensa raukeavat tyhjiin”. – Saarn. 9:5; Ps. 146:4.