”Rauha ihmisten keskuudessa jotka hän hyväksyy”

Jeesuksen syntymä oli merkityksellinen tapahtuma, mutta se oli vasta alku!

VUONNA 2 eaa. lokakuun 1. päivän tienoilla eräs mies ja hänen vaimonsa olivat matkustaneet Betlehemiin henkikirjoitettaviksi keisari Augustukselta tulleen säädöksen mukaisesti. Nainen odotti lasta. ”Heidän siellä ollessaan päivät täyttyivät, jolloin hänen oli määrä synnyttää. Ja hän synnytti poikansa, esikoisen, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa matkustajahuoneessa.” – Luuk. 2:6, 7.

Tässä syntymässä oli paljon epätavallista, ja siitä esitetty ilmoituskin oli epätavallinen: ”Samalla seudulla oli myös paimenia, jotka oleskelivat taivasalla ja pitivät vartiovuoroja yöllä laumoilleen. Ja yhtäkkiä seisoi heidän luonaan Jehovan enkeli, ja Jehovan kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he joutuivat suuren pelon valtaan. Mutta enkeli sanoi heille: ’Älkää peljätkö, sillä katso, minä julistan teille hyvää uutista suuresta ilosta, joka tulee olemaan kaikella kansalla, koska teille on syntynyt tänään Daavidin kaupungissa Pelastaja, joka on Kristus, Herra.’” – Luuk. 2:8–11.

Tämä oli merkityksellinen uutinen! Juutalaiset odottivat Messiaan tuloa. Voisivatko nämä paimenet todella uskoa, että tämä vastasyntynyt lapsi oli hän? Enkeli jatkoi: ”Tämä on teille tunnusmerkkinä: te löydätte pienokaisen, joka on kapaloitu ja makaa seimessä.” Yhtäkkiä ilmaantui enkelijoukko, joka ylisti Jumalaa ja julisti: ”Kunnia ylimmissä korkeuksissa Jumalalle, ja maan päällä rauha ihmisten keskuudessa jotka hän hyväksyy.” Paimenet kiiruhtivat Betlehemiin – he tiesivät, että tämä oli Daavidin kaupunki, missä Messiaan oli määrä syntyä. He löysivät lapsen seimestä – enkelin heille antaman tunnusmerkin. Heistä tuli täten sen ennustuksen täyttymyksen silminnäkijöitä, joka koski Messiaan syntymistä ihmiseksi. Ylitsepursuavan iloisina paimenet palasivat laumojensa luo ja kirkastivat ja ylistivät Jumalaa. – Luuk. 2:12–20, alav., engl.; Miika 5:1; Matt. 2:4–6.

Tätä syntymää juhlitaan monissa maissa nykyään joulukuun 25. päivänä. Se, ettei tämä voi olla oikea ajankohta, ilmenee seuraavasta otteesta, joka on lainattu Luukkaan 2:8:aa käsittelevästä kohdasta Clarken raamatunselitysteoksesta:

”Juutalaisten keskuudessa oli tapana viedä lampaat erämaihin pääsiäisen aikoihin ja tuoda ne kotiin ensimmäisen sateen alkaessa: sen aikaa kun ne olivat ulkona, paimenet kaitsivat niitä yötä päivää. Koska pääsiäinen oli keväällä ja ensimmäinen sade alkoi markesvan-kuukauden alussa, joka kuukausi vastaa osaa meidän lokakuustamme ja marraskuustamme, toteamme, että lampaita pidettiin ulkosalla koko kesä.” – Clarke’s Commentary.

Lampaita ei pidetty ulkosalla öisin joulukuussa, minkä vuoksi sama raamatunselitysteos päättelee:

”Juuri tällä perusteella pitäisi luopua syntymän ajankohdan sijoittamisesta joulukuuhun.”

Jeesuksen syntymän ajankohta voidaan rajoittaa suppeampaankin aikaan kuin siihen, jolloin paimenet olivat ulkosalla laumoineen öisin. Jeesus aloitti palveluksensa, kun hän tuli 30-vuotiaaksi; se jatkui kolme ja puoli vuotta, kunnes hänet surmattiin kidutuspaalussa 33 1/2-vuotiaana.a Puoli vuotta merkitsee sitä, että hänen syntymässä täytyi tapahtua kuusi kuukautta ennen pääsiäistä eli syksyllä, lokakuun 1. päivän tienoilla. Mutta se seikka, ettei Jeesuksen syntymän tarkkaa päivämäärää mainita, ilmaisee, ettei kristittyjen odoteta viettävän sitä. Hänen syntymänsä oli vasta alku.

HÄNEN KUOLEMANSA TÄRKEÄMPI

”Asian loppu on parempi kuin sen alku.” (Saarn. 7:9) Tämä piti varmasti paikkansa Jeesuksen elämässä täällä maan päällä. Jeesus itse oli sitä mieltä, että tärkeä tapahtuma muistettavaksi oli hänen kuolemansa, ei hänen syntymänsä. Se oli Jeesuksen maan päälle lähettämiseen liittyvän Jehovan tarkoituksen menestyksellinen päätös. Jeesuksen kuolema aikaansai lunnaat koko lunastettavissa olevaa ihmiskuntaa varten. Jeesuksen kuolema merkitsi sitä, että hän säilytti nuhteettomuuden ankarimmissakin koetuksissa ja todisti Saatanan valehtelijaksi. Kuolemallaan hän sai valtakunnan, joka tekee lopun pahuudesta ja aikaansaa pysyvän rauhan. Hänen halukkuutensa lähteä taivaasta, tulla maan päälle ja kuolla uhrina ja sitten hänen korottamisensa Valtakunnan valtaan osoitetaan Filippiläiskirjeen 2:5–11:ssä:

”Säilyttäkää itsellänne tämä mielen asenne, mikä oli myös Kristuksella Jeesuksella, joka, vaikka hän oli olemassa Jumalan muodossa, ei harkinnut lainkaan anastusta, nimittäin sitä, että hänen tulisi olla Jumalan vertainen. Ei, vaan hän tyhjensi itsensä ja otti orja muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Vielä enemmänkin: kun hän totesi itsensä olemukseltaan ihmiseksi, hän nöyrrytti itsensä ja tuli tottelevaiseksi kuolemaan saakka, aina kidutuspaalussa kuolemaan saakka. Juuri siksi Jumala korottikin hänet ylempään asemaan ja antoi huomaavaisesti hänelle nimen, joka on jokaisen muun nimen yläpuolella, niin että Jeesuksen nimessä jokainen polvi notkistuisi, niiden, jotka ovat taivaassa, ja niiden, jotka ovat maan päällä, ja niiden, jotka ovat maan alla, ja jokainen kieli tunnustaisi avoimesti Jumalan, Isän, kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.”

Jeesuksesta Kristuksesta tulee Rauhanruhtinas, josta puhutaan Jesajan 9:5:ssä, ja Jehovan asettamana vanhurskauden kuninkaana hän aikaansaa Psalmin 72:6, 7:n kuvailemat rauhalliset olosuhteet: ”Hän olkoon niinkuin sade, joka nurmikolle vuotaa, niinkuin sadekuuro, joka kostuttaa maan. Hänen päivinänsä vanhurskas kukoistaa, ja rauha on oleva runsas siihen saakka, kunnes kuuta ei enää ole.” Sopivasti siksi enkeli, joka ilmoitti hänen syntymästään paimenille, sanoi, että hän saisi aikaan ”rauhan ihmisten keskuudessa jotka hän hyväksyy”. Kaikesta tästä huomaamme hänen kuolemansa tärkeyden. Hänen syntymänsä oli välttämätön, jotta hänen kuolemansa olisi ollut mahdollinen, mutta juuri hänen kuolemansa sai aikaan paljon ja ansaitsee muiston vieton. Niinpä hänen syntymänsä päivämäärää ei ole edes merkitty muistiin, mutta hänen kuolemansa päivämäärä on tiedossa ja sen muistoa käsketään viettää. – Luuk. 22:7, 19, 20.

’IHMISET JOTKA HÄN HYVÄKSYY’

Jehova kieltää sekoittamasta palvontaansa demonijumalien palvontaan. ”Älä tee liittoa heidän äläkä heidän jumaliensa kanssa”, hän sanoi kansalleen Israelille. ”Älkööt he jääkö asumaan sinun maahasi, etteivät saattaisi sinua tekemään syntiä minua vastaan; sillä jos sinä palvelet heidän jumaliansa, on se sinulle paulaksi.” (2. Moos. 23:32, 33; 1. Sam. 5:1–4) Sama rajoitus toistetaan kristityille: ”Älkää iestykö epäsuhtaisesti yhteen epäuskoisten kanssa. Sillä mitä tekemistä vanhurskaudella on laittomuuden kanssa? Tai mitä yhteistä valolla on pimeyden kanssa? Edelleen, miten sopivat yhteen Kristus ja Belial?” – 2. Kor. 6:14, 15.

Edellisessä kirjoituksessa osoitettiin, että joululla on epäkristilliset juuret. Se perustuu monien vanhan ajan kansojen auringonpalvontaan. Jopa lunastustyötä ja Jeesuksen kuoleman aikaansaamaa sovitusta parodioidaan. Kuolleista herätetty Jeesus välittäjänä aikaansaa sovituksen Jumalan ja syntisen ihmiskunnan välillä. Misteli joulutavoissa on pakanallinen vertauskuva väärästä messiaasta, joka aikaansaa sovituksen Jumalan ja ihmisen välillä. Hislopin kirja The Two Babylons mainitsee tästä ja tavanmukaisesta mistelin alla annettavasta suudelmasta:

”Tarkastelkoon lukija yhtä tapaa, joka edelleen on käytössä etelävaltioissa jouluaattona, suutelemista mistelinoksan alla. Mistelinoksa druidien taikauskoisten käsitysten mukaan, joiden olemme todenneet olevan peräisin Babylonista, edusti Messiasta, ’Mies, oksa.’ Mistelinoksaa pidettiin jumalallisena oksana – oksana joka oli tullut taivaasta ja kasvoi maasta versovaan puuhun. Kun taivaallinen oksa tällä tavalla oksastettiin maalliseen puuhun, taivas ja maa, jotka synti oli erottanut, yhdistettiin, ja siten mistelinoksasta tuli vertauskuva Jumalan ja ihmisen sovittamisesta, sillä suudelma oli hyvin tunnettu anteeksiannon ja sovituksen vertauskuva.” – S. 98, 99.

Miehet ja naiset, jotka ovat saaneet Jehovan hyväksymyksen ja joilla on siten luvattu rauha, pysyvät vapaina pakanallisista juhlista, vaikka ne naamioitaisiinkin Jeesuksen syntymän kunnioittamisjuhliksi. Lisäksi joulun törkeä kaupallistaminen on räikeästi Jeesuksen hengen vastaista.

JOULULAHJAT JA KRISTILLINEN ANTAMINEN

Joulun kaupallisuutta valitetaan tavan takaa, mutta jotkut väittävät, että sen korvaa runsas antaminen joulun aikaan. Se saa juhlan tuntumaan kristilliseltä, koska Jeesus tähdensi niin paljon antamista. Niin väitetään, mutta monta kertaa kysymys on lahjojen vaihtamisesta, vastalahjan odottamisesta siltä, jolle on annettu lahja. Jos joltakulta ei saada vastalahjaa, niin hänet poistetaan joululahjaluettelosta eikä hänelle lähetetä lahjaa seuraavana vuonna. Tämä on aivan päinvastoin kuin Kristus Jeesus suositteli. Hän esitti oikean hengen seuraavin sanoin:

”Kun laitat päivälliset tai illalliset, älä kutsu ystäviäsi äläkä veljiäsi äläkä sukulaisiasi äläkä rikkaita naapureita. Ehkäpä hekin saattaisivat jolloinkin kutsua vuorostaan sinut, ja se koituisi sinulle takaisinmaksuksi. Kun laitat pidot, kutsu sen sijaan köyhiä, raajarikkoja, rampoja, sokeita, niin tulet olemaan onnellinen, koska heillä ei ole mitään, millä maksaa sinulle takaisin. Sillä sinulle maksetaan takaisin vanhurskaiden ylösnousemuksessa.” – Luuk. 14:12–14.

Sama henki ilmenee Sananlaskujen 19:17:n neuvosta: ”Joka vastaista armahtaa, se lainaa Herralle, ja hän maksaa jälleen hänen hyvän tekonsa.” Tämä raamatunkohta ja edellä mainittu osoittavat, että Jehova suorittaa takaisinmaksun. Ehkä se, jolle sinä annat, haluaa myös antaa sinulle. Siinä ei ole mitään väärää, mutta asian ydin on tämä: antamisesi vaikuttimena ei saa olla lahjan saaminen vastineeksi. Se, että sinä annat, saattaa herättää halun vastalahjan antamiseen, kuten Jeesus ilmaisi: ”Harjoittakaa antamista, niin teille annetaan. Ihmiset kaatavat syliinne hyvän mitan, sullotun, ravistellun ja kukkuraisen. Sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin.” Sinä siis annat siksi, että saat onnea antamisesta: ”Onnellisempaa on antaa kuin saada.” – Luuk. 6:38; Apt. 20:35.

Harrasta antamista kautta vuoden. Se hyödyttää toisia. Se antaa sinulle onnellisuutta. Se miellyttää Jeesusta paljon enemmän kuin hänen nimessään lahjojen vaihtamiseksi vietetyn maailmallisen juhlan pitäminen. Ja se johtaa Jehovan hyväksymyksen saamiseen, ja hän palkitsee iloisen antajan rauhalla Kristuksen hallitseman Jumalan valtakunnan alaisuudessa.

[Alaviitteet]