Aakan – mies joka aiheutti vaikeuksia koko kansalleen
JEHOVA JUMALA haluaa aina antaa kansalleen sitä mikä on hyvää. (Luuk. 11:13; Jaak. 1:17) Mutta joskus hänen on kuritettava kansaansa kuuluvia tavoilla, jotka eivät ilahduta häntä eivätkä heitä. (Hepr. 12:11) Sen tekeminen tuottaa tuskaa hänelle, ja jos olisi olemassa jokin muu keino, joka saisi jonkun yksilön tai kansan tekemään parannuksen, niin hän käyttäisi sitä. (1. Moos. 6:6; Jes. 63:10) Mutta tulokset osoittavat hänen joka tapauksessa olevan oikeassa toiminnassaan.
Hyvä esimerkki tästä on se, kun hän kuritti Israelin kansaa Juudan sukukuntaan kuuluvan Aakan-nimisen miehen yhteydessä. Aakan oli Israelin sotajoukossa, joka taisteli Joosuan johdolla Luvatun maan valloittamiseksi. Se oli silloin kanaanilaisten, amorilaisten ja muiden Jehovaa ja hänen palvontaansa vihaavien kansojen hallussa. Nämä kansat harjoittivat hyvin turmeltuneita, epäjumalisia palvontamuotoja ja moraalittomia tapoja. Jumala oli käskenyt Israelin puhdistaa ne pois maasta. – 3. Moos. 18:24, 28.
Jumala oli suorittanut ihmeitä viedessään Israelin Punaisenmeren yli Mooseksen johdossa, antaessaan kansalle ruokaa ja estäessään sen vaatteita kulumasta niiden neljänkymmenen vuoden aikana, jotka se vietti erämaassa. Hän taisteli kansansa puolesta ja löi sen viholliset. (2. Moos. 14:21–28; 5. Moos. 8:3–5; 29:5) Tästä kantautuvien uutisten johdosta masennuksen henki ja Jehovan pelko iski kaikkiin Kanaanin kaupunkeihin. – Joos. 2:8–11; 5:1.
Israelilaiset olivat nyt ylittäneet Jordanin ja olivat kokeneet hämmästyttävän näytteen Jehovan huolenpidosta ja johdosta valloittaessaan Jerikon. Siellä Jehova, sotajoukkojen Jumala, luhistutti Jerikon muurit ihmeen avulla. Ei yhtäkään israelilaista sotilasta menetetty. – Joos. 6:20, 21.
Jumalan käskyn mukaan Jeriko piti Kanaanin maan ensi hedelmänä omistaa täysin Jehovalle; kaikki siellä oleva piti tuhota ja polttaa tulella. Metalliesineet – kulta, hopea, kupari ja rauta – piti polttamisen jälkeen luovuttaa Jumalan tabernaakkelin aarteistoon. (Joos. 6:17–19, 24) Sen liiton mukaan, jonka Jumala oli tehnyt Israelin kanssa, kaikki ”tuhon omaksi vihitty” oli kiellon tai kirouksen alaista. Jos joku otti jotakin kiellettyä, niin hän itse tuli sen tavoin ”vihityksi” eli kirotuksi – tuhoon omistetuksi. – 5. Moos. 7:25, 26.
TAPPIO AIN LUONA
Seuraavaksi oli Ain kaupunki Israelin sotajoukkojen tiellä. Mutta täällä koettiin nöyryyttävä tappio. Raamatun kertomus sanoo miksi: ”Israelilaiset menettelivät uskottomasti anastamalla itselleen tuhon omaksi vihittyä; sillä Aakan, Karmin poika, joka oli Sabdin poika, joka Serahin poika, Juudan sukukuntaa, otti itselleen tuhon omaksi vihittyä. Silloin syttyi Herran viha israelilaisia kohtaan.” – Joos. 7:1.
Ai oli pienempi kuin Jeriko, joten Joosuan lähettämät vakoilijat suosittelivat: ”Älköön koko kansa menkö, vaan menköön noin kaksi tai kolme tuhatta miestä Aita valloittamaan; älä vaivaa koko kansaa sinne, sillä niitä on vähän.” – Joos. 7:2, 3.
Raamatun kertomus jatkuu: ”Niin meni sinne kansasta noin kolme tuhatta miestä, mutta he kääntyivät pakoon Ain miesten edestä. Ja Ain miehet löivät heitä kuoliaaksi noin kolmekymmentä kuusi miestä, ajoivat heitä takaa kaupungin portilta Sebarimiin [kivilouhoksille] asti ja voittivat heidät rinteessä. Silloin kansan sydän raukesi ja tuli kuin vedeksi.” – Joos. 7:4, 5.
Missä oli vika? Oliko Jehova hylännyt heidät? Niiden 36 sotilaan menetys ei ollut niin musertavaa, sillä normaalisti oli odotettavissa ainakin muutaman kaatuminen missä tahansa taistelussa. Todellinen onnettomuus oli se, että Israel, Jehovan sotajoukko, oli joutunut pakenemaan tappion kokeneena vihollistensa edessä. – Joos. 7:8.
JOOSUA KÄÄNTYY JEHOVAN PUOLEEN
Joosua oli siksi hyvin onneton. Hän ”repäisi vaatteensa ja lankesi kasvoilleen maahan Herran arkin eteen ja oli siinä iltaan saakka, hän ja Israelin vanhimmat; ja he heittivät tomua päänsä päälle”. (Joos. 7:6) Nämä kansan johtavat miehet olivat hyvin murheissaan ja pelkäsivät, että jostakin syystä Jumala oli ehkä tyytymätön; he eivät ainoastaan murehtineet, vaan sen lisäksi he osoittivat katumuksensa Jumalan edessä. Ja heistä tuntui voimakkaasti siltä, että jokin synti oli saanut hänet vetämään pois apunsa. Se, että he viipyivät siellä iltaan saakka, ilmaisi heidän syvän huolestumisensa ja pelkonsa siitä, että Jumala oli vihainen. He eivät syyttäneet vakoilijoita heidän suosituksestaan eivätkä sotilaita pelkuruudesta, vaan he kääntyivät Jumalan puoleen saadakseen selville syyn ja jotta hän osoittaisi heille, mitä he voisivat tehdä saadakseen jälleen hänen suosionsa.
Joosua sanoi Jumalalle: ”Voi, Herra, Herra, minkätähden toit tämän kansan Jordanin yli antaaksesi meidät amorilaisten käsiin ja tuhotaksesi meidät? Oi, jospa olisimme päättäneet jäädä tuolle puolelle Jordanin! Oi, Herra, mitä sanoisinkaan, kun Israel on kääntynyt pakoon vihollistensa edestä! Kun kanaanilaiset ja kaikki muut maan asukkaat sen kuulevat, niin he saartavat ja hävittävät meidän nimemme maan päältä. Mitä aiot tehdä suuren nimesi puolesta?” – Joos. 7:7–9.
Joosuaa ei voida aiheellisesti syyttää siitä, että hän valittaisi Jehovaa vastaan tässä tilaisuudessa. Kuten raamatunselittäjät Keil ja Delitzsch huomauttavat, Joosua käytti vain rohkeaa uskon kieltä painiskellessaan Jumalan kanssa rukouksessa – uskon joka ei voinut tajuta Herran teitä – ja pyytäessään kiihkeästi Herraa suorittamaan työnsä yhtä loistoisalla tavalla kuin se oli alkanut. (Vrt. 1. Moos. 18:23–26.) Joosua on ehkä ajatellut, että siinä kaipauksessa, jota kansa tunsi ennen Kanaaniin astumistaan, oli mukana itsekkyyttä, niin ettei kysymyksessä ollut täysin kokosydäminen halu tehdä Jumalan tahto. Hän toivoi, että Israel saisi takaisin saman hyvän suhteen Jumalaan kuin sillä oli ollut toisella puolella Jordanin.
Me havaitsemme tästä, että Joosua vuodatti sydämensä ja tunteensa varauksettomasti, niin kuin rukouksessa pitäisikin. (Vrt. Hepr. 10:19–22.) Sitten, ajatellen että se mitä hän oli sanomaisillaan saattoi kuulostaa Jehovan soimaamiselta – ikään kuin Jumala olisi unohtanut oman kunniansa, Joosua kysyi Jumalalta, kuinka Hän itse nyt voisi puolustaa ’suurta nimeään’ maailman edessä. Jehovan nimi liittyi Israelin kansaan, ja Joosuan mielestä se häpeä, mitä uutiset Israelin tappiosta aiheuttaisivat Jehovan nimelle, oli kaikkein murheellisinta koko asiassa. – Vertaa Mooseksen sanoihin, kun hän puhui Israelin puolesta sen jälkeen kun se oli tehnyt vakavan synnin. – 2. Moos. 32:11–14.
JUMALA PALJASTAA SUUTTUMUKSENSA SYYN
Jumala vastasi Joosualle: ”Nouse! Miksi makaat kasvoillasi?” Se tarkoitti: ’Olet maannut siinä riittävän kauan. Sinun pitäisi ymmärtää, ettei se johdu minun muuttumisestani. On aika ottaa selville, mistä tilanne johtuu, nimittäin kansan synnistä.’ Sitten Jumala sanoi suoraan: ”Israel on tehnyt syntiä, he ovat rikkoneet minun liittoni, jonka minä olen heille säätänyt; he ovat ottaneet sitä, mikä oli vihitty tuhon omaksi, he ovat varastaneet ja valhetelleet [pitäneet sen salassa, UM], he ovat panneet sen omain tavarainsa joukkoon.” – Joos. 7:10, 11.
Israel oli 1) rikkonut liiton tottelemattomuudellaan Jumalan käskyjä kohtaan (2. Moos. 24:7, 8), 2) ottanut sellaista minkä ottaminen oli kielletty, 3) todellisuudessa varastanut sitä, mikä kuului Jumalalle, 4) pitänyt asian salassa, ikään kuin Jehova ei voisi nähdä (Joosua todennäköisesti oli kysynyt kaikelta kansalta Jerikon kukistumisen jälkeen, oliko se tottelevaisesti tuhonnut kaiken, mutta jos Joosua kysyi sitä, niin Aakan salasi väärintekonsa), 5) ja pannut kielletyn tavaran omien tavaroittensa joukkoon, ikään kuin se olisi kuulunut sille, ja siten tehnyt itsestään yhtä inhottavan kuin sen ottama tavara oli. – Joos. 6:18, 19.
Koska syyllinen tai syylliset eivät tulleet esiin eivätkä tunnustaneet syntiään, asia täytyi ottaa selville. Vielä silloinkin Jehova antoi Joosuan paljastaa rikollisen vähin erin ja soi tälle tilaisuuden vähentää syyllisyyttään jossain määrin vapaaehtoisella tunnustuksella. Jumala olisi tietysti voinut mainita väärintekijän nimeltä heti. Mutta hän antoi Joosuan kutsua kansaa sukukunnittain, suvuittain, perhekunnittain ja lopulta yksilön. Tämä tapahtui arpomalla, ja Jehova ohjasi toimitusta. – Joos. 7:14; Sananl. 16:33.
Joku saattaa kysyä: miksi Jumala vihastui koko kansaan sen vuoksi, mitä yksi mies teki? Raamatun oppineet myöntävät, että kysymyksessä oli yhteisön synti Jumalan edessä. Israelilaiset kantoivat kansana Jumalan nimeä. Se, mitä he tekivät, edusti heidän Jumalaansa ja hänen menettelytapojaan muiden kansojen silmissä. Jonkun yksilön suorittama ahneuden teko, varkaus ja valehteleminen vaikuttivat koko kansan maineeseen ja sen tähden sen Jumalan nimeen, jota he palvelivat. – 5. Moos. 21:1–9.
YHDEN JÄSENEN SYNTI SAATTAA VAARAAN KOKO KANSAN
Lisäksi jos sellaista syntiä ei oikaistaisi, se saastuttaisi koko kansakunnan. Kansa turmeltuisi käymään taisteluja vain itsekkään voiton saamiseksi eikä Jumalan nimen ja tosi palvonnan ylläpitämiseksi. Apostoli Paavali osoitti, että vakavan synnin salliminen tai sen huomiotta jättäminen on petollista ja vaarallista, kun hän kirjoitti Jerusalemissa olleelle kristilliselle seurakunnalle ja kehotti sitä varomaan, ”ettei mikään myrkyllinen juuri orastaisi ja aiheuttaisi levottomuutta ja etteivät monet saastuisi siitä; ettei kukaan olisi haureellinen eikä pyhiä asioita arvostamaton niin kuin Eesau, joka yhden aterian korvaukseksi antoi pois esikoisoikeutensa”. – Hepr. 12:15, 16; vrt. 1. Kor. 5:6, 7, 13.
Kun arpa osoitti suoraan Aakaniin, Joosua oli ystävällinen, vaikka hän tiesi Aakanin olevan syyllinen. Hän sanoi Aakanille: ”Poikani, anna Herralle, Israelin Jumalalle, kunnia ja anna hänelle ylistys: tunnusta minulle, mitä olet tehnyt, äläkä salaa sitä minulta.” (Joos. 7:19) Sitten Aakan ’antoi kunnian Jumalalle’ siten, että hän tunnusti Jehovan ohjanneen arvan oikein ja Jumalan olevan oikeudenmukaisesti vihainen hänelle. Aakan oli ”tehnyt häpeällisen teon Israelissa”, rikoksen joka aiheutti suurta häpeää Jumalalle, koska se saattoi epäsuosioon Israelin, joka silloin edusti Jumalaa maan päällä. – Joos. 7:15.
SYYLLISYYDEN POISTAMINEN KANSALTA
Osoittaakseen koko Israelin edessä syyn sen tappioon Ain luona ja todistaakseen, että Aakan oli syyllinen, Joosua antoi tuoda varastetut tavarat Aakanin teltasta ja asettaa ne kansan eteen. (Joos. 7:22, 23) Jumalan käskyn mukaan Aakan piti surmata. Hänen perheensä, telttansa ja omaisuutensa piti myös polttaa tuhkaksi, jotta tämä saastunut, hiivan kaltainen aines puhdistettaisiin tyystin pois Israelista, sillä Aakanin nimen mainitseminenkin olisi ollut vastenmielistä. Kun Aakan oli kivitetty kuoliaaksi ja sitten poltettu, kertomus sanoo, että hänen tuhkansa ylle koottiin suuri kiviröykkiö ja paikalle annettiin nimeksi Aakor (poissulkeminen, onnettomuus) muistutukseksi onnettomuudesta, joka oli kohdannut Israelia. – Joos. 7:24–26.
Jotkut voivat ajatella, että Aakanin perheen teloittaminen ja hänen omaisuutensa tuhoaminen oli epäoikeudenmukaista. Mutta ajattele, minkä häpeän ja onnettomuuden tämä Aakanin ahne halu aikaansai. Lisäksi 36 miestä menetti henkensä. Sitä paitsi tuskin Aakanin perhe voi olla tietämätön siitä, että kirotut, varastetut tavarat olivat maassa Aakanin teltan alla. – Joos. 7:21.
Se, että Joosua teki oikein, ilmenee Jehovan myöhemmästä toiminnasta, kun hän aiheutti Ain kukistumisen. Jehovan tuomio osoittautui siunaukseksi ja suojelukseksi Israelille, kun se meni eteenpäin ja taisteli kuusi vuotta maan valloittamiseksi ja kukisti kuninkaan toisensa jälkeen. Kenenkään ei kerrota toistaneen Aakanin tekoa. Kun vakavaa synnintekoa ilmeni myöhemmin tuomarien aikana, kansa osoitti suurta intoa puhdistautuakseen Jumalan edessä poistamalla pahuuden jopa monen hengen kustannuksella. – Tuom., 20. luku.