Kaupunki jota Jehova varjeli
JOS me tunnollisesti yritämme palvella Jumalaa ja noudattaa hänen Sanaansa, me tulemme menestymään, vaikka saatammekin kohdata monia vaikeita, uskoa koettelevia kokemuksia. Ja jos säilytämme uskon ja odotamme Jumalaa, voimme luottaa lupaukseen: ”Herran enkeli asettuu niiden ympärille, jotka häntä pelkäävät, ja pelastaa heidät.” – Ps. 34:8.
Toisaalta, vaikka työskentelisimme kuinka kovasti, niin se mitä teemme epäonnistuu, jos luotamme omaan kykyymme tai ihmisiin. Kuningas Salomo esitti tämän totuuden Psalmeissa: ”Jos Herra ei kaupunkia varjele, niin turhaan vartija valvoo.” (Ps. 127:1) Tämä periaate kävi ilmi muinaisen Jerusalemin tuhossa ja myöhemmin sen ennallistamisessa.
Kuningas Daavidin ja Salomon päivinä Jerusalem oli ollut kukoistava kaupunki, mahtavan valtion pääkaupunki. Mutta Jumalan lain hylkäämisen takia ja siitä johtuvan epäoikeudenmukaisuuden ja turmeluksen takia kaupunki tuli erittäin pahaksi. Lopulta Jumala veti pois suojelevan kätensä. Vaikka Jerusalemilla oli edullinen strateginen sijainti ja se oli melko voimakas, niin se joutui Babylonian kuninkaan käsiin, joka autioitti kaupungin tyystin.
Mutta Jumala suhtautui suosiollisesti autioitettuun Jerusalemiin. Hän oli asettanut puhtaan palvonnan temppelin sinne; hänen nimensä liittyi tuohon kaupunkiin. Hän halusi, että se jälleenrakennettaisiin. Oliko se ihmisten ajatus tai toteutettiinko kaupungin ennallistaminen heidän voimallaan? Ei. Sen jälleenrakentaminen oli ihme jopa ympärillä olevien kansojen silmissä.
Temppelin jälleenrakensi ensin pieni joukko juutalaisia, joka oli tehnyt vaarallisen 800 kilometrin matkan erämaan halki. (Esra 6:15) Mutta sen, että Jerusalemin ennallistamista ei ollut jätetty ihmisten varaan ja ettei siitä voinut tulla kunniaa ihmisten voimalle tai päättäväisyydelle, osoitti se seikka, että nämä ensimmäiset kotiutuneet naapurikansojen vastustuksen vuoksi heikkenivät ja lopulta uppoutuivat täysin omista asioistaan huolehtimiseen. He rappeutuivat hyvin murheelliseen tilaan ja saivat soimausta vihollisiltaan, ja tämä soimaus tuotti häpeää Jumalalle, jota he edustivat.
JERUSALEMIN VAARALLINEN TILA
Noin 82 vuotta ensimmäisten kotiutuneitten paluun jälkeen Nehemia-niminen juutalainen, joka oli palvellut Persian kuninkaan Artakserkseen (Longimanuksen) juomanlaskijana, sai veljeltään Hananilta ja muilta Juudasta tulleilta miehiltä kuulla uutisia Jerusalemin kaupungin surkuteltavasta tilasta. He kertoivat: ”Jotka vankeudesta palanneina ovat jäljellä . . . ovat suuressa kurjuudessa ja häväistyksen alaisina; ja Jerusalemin muuri on revitty maahan [muurissa oli suuria aukkoja], ja sen portit ovat tulella poltetut [jollaisiksi Babylonian kuningas oli jättänyt ne].” – Neh. 1:1–3.
Tämä järkytti kovasti Nehemiaa. Hän rukoili Jumalaa, silloinkin kun hän anoi kuningas Artakserkseeltä eli Artahsastalta, että hänen sallittaisiin palata vahvistamaan ja auttamaan veljiään. Jumala pani kuninkaan sydämen antamaan Nehemialle mukaan vartijan ja palvelijoita sekä valtuuden saada raaka-aineita ja tarvikkeita paikallisilta maaherroilta eli käskynhaltijoilta. – Neh. 2:3–9.
Ympärillä asuvien vihollisten ja jopa eräiden heihin yhteyttä pitävien juutalaisten katkeran vihamielisyyden takia Nehemia ei aluksi kertonut kenellekään suunnitelmastaan. Hän arvioi vaurioiden laajuuden ja otti selville, mitä piti tehdä. Sitten hän kokosi papit, ylimykset, hallitusmiesten edustajat ja ne, jotka tulisivat valvomaan korjaustyötä, ja määräsi kullekin omat portit ja muurinosat. Ohjelma edistyi. Mutta naapurikansojen johtajat hooronilainen Sanballat ja ammonilainen Tobia pilkkasivat katkerasti tätä toimintaa ja tekivät salaliiton työntekijöitten tappamiseksi. Juutalaiset rukoilivat tämän vuoksi Jumalaa ja asettivat vartion valvomaan yötä päivää. – Neh. 4:1–9.
MUURIN RAKENTAMINEN UHAN ALAISENA
Työnteko ja vartiointi oli raskasta. Työntekijät masentuivat, mutta Nehemia kiinnitti huomion heidän todelliseen Suojelijaansa sanoen: ”Muistakaa suurta ja peljättävää Herraa.” (Neh. 4:14) Nehemia asetti omista palvelijoistaan puolet tekemään työtä ja puolet kantamaan asetta. Kaikki taakankantajat (jotka kuljettivat raaka-aineita ja jätteitä) tekivät työtä toisella kädellä ja pitivät asetta toisessa kädessä, ja jokaisella rakentajalla oli miekka vyöllä. He nukkuivat täysissä pukeissaan ase oikealla puolellaan.
Koska viholliset halusivat tehdä tyhjäksi Jerusalemin jälleenrakentamisen, he yrittivät petollisesti saada Nehemian lähtemään keskusteluun (näennäisesti rauhalliseen neuvotteluun erimielisyyksien selvittämiseksi), mutta todellinen tarkoitus oli tappaa tai vangita hänet. Kun he epäonnistuivat tässä, he käyttivät Jerusalemissa asuvia vääriä profeettoja yrittäessään saada Nehemian pelkäämään. Mutta hän luotti Jumalaan eikä vetäytynyt pois työstä. – Neh. 6:1–13.
Lopulta 52 päivän kuluttua (mikä oli todellisuudessa ääriraja, johon saakka rakentajat voivat jatkaa työntekoa niin koettelevissa olosuhteissa) muuri oli valmis. Porttien ovet asetettiin silloin paikoilleen ja vartijat asetettiin tehtäväänsä. Mutta paljon sisäistä työtä oli tehtävänä. Kansa tarvitsi perusteellisempaa Jumalan lain tuntemusta. Eräät säännönvastaisuudet ja lainvastaisuudet vaativat huomiota. Nehemia tiesi, että Jumala oli ollut heidän kanssaan ja että Hänen lakinsa täytyi saattaa jälleen voimaan ja että sitä täytyi totella Jerusalemissa, jotta Hänen suosionsa pysyisi heillä. – Neh. 6:15; 7:4.
JUMALALLISTEN ASETUSTEN SAATTAMINEN UUDELLEEN VOIMAAN
Niinpä Nehemia piti uudenkuun juhlan seitsemännessä kuussa ja sen jälkeen lehtimajanjuhlan 15. päivästä 22. päivään, ja sitten 24. päivänä juutalaiset kokoontuivat viettämään paastoa ja tunnustamaan syntisyytensä. Kaikissa näissä tilaisuuksissa pappi Esra luki ääneen Mooseksen lakia kaiken koolle tulleen kansan edessä. – Neh. 8:1–9:3.
Jerusalemissa oli vielä siihen aikaan hyvin vähän asukkaita. Siksi etsittiin vapaaehtoisia, niin että joka kymmenennelle kaupungin ulkopuolella asuvalle perheelle määrättiin arvalla asuinpaikka Jerusalemista. Nehemia järjesti uudelleen myös temppeliveron, kymmenysten maksamisen ja uutisuhrit, niin että tosi palvonta temppelissä voitiin palauttaa ennalleen Lain mukaiseksi. Kun kaikki tämä oli saatu kuntoon, kaupungin muurit vihittiin suuresti riemuiten. On varmaan ollut sykähdyttävää nähdä kahden suuren ylistyskuoron värikkäänä kulkueena laulavan, samalla kun ne marssivat kaupungin muurilla. – Neh. 10:32–11:2; 12:27–39.
Mutta muutkin asiat kaipasivat huomiota. Temppelipalvonnan yhteydessä esiintyi turmelusta ja laiminlyöntiä. Sillä välin kun Nehemia oli jonkin aikaa poissa Artakserkseen palveluksessa, pappi Eljasib oli asettanut suuren ruokasalin ammonilaisen Tobian käyttöön. Tämä oli Jumalan lain räikeää rikkomista. Leeviläisille ei ollut annettu heille lain mukaan kuuluvaa osuutta heidän elatustaan varten, ja siksi heidän täytyi tehdä muuta työtä elatuksekseen. Kun Nehemia palasi ja havaitsi nämä hälyttävät kehitysvaiheet, hän heitti heti kaikki Tobian huonekalut ulos ja asetti huoneen jälleen oikeaan käyttöönsä temppeliin kuuluvien tavaroiden varastopaikaksi. Sitten hän järjesti tarpeellisen viljan, viinin ja öljyn jakamisen leeviläisille. – Neh. 13:4–14.
Nehemia tiesi, että Jumala ei siunaisi kaupunkia, jos hänen lakiaan rikottaisiin, vaikka Hän olikin saanut aikaan sen jälleenrakentamisen. Aikaisemmin Nehemia oli tehnyt lopun rikkaitten juutalaisten harjoittamasta koronkiskonnasta ja talojen ja peltojen lunastusoikeuden menettämisestä. Nyt hän kielsi kaiken työnteon ja liiketoimet sapattina. Edelleen hän määräsi ulkopuoliset kauppiaat pysymään poissa Jerusalemista sapattina. Lopulta hän oikaisi luvattomat avioliitot, kun juutalaiset antoivat tyttäriään vierasmaalaisille miehille ja ottivat vierasmaalaisia vaimoja pojilleen. – Neh. 5:1–13; 13:2–27, 30.
Nehemian pappi Esran kanssa yhteistoiminnassa suorittama työ ei ollut turhaa. Jehova käytti näitä uskollisia miehiä, mutta hän itse oli todellisuudessa Se, joka sai kaupungin kukoistamaan ja varjeli sen, niin että kaikista vihollisten tuhoamisyrityksistä huolimatta Jerusalem oli yhä olemassa noin 400 vuotta myöhemmin, kun Messias ja hänen apostolinsa olivat maan päällä. Niinpä Jerusalem oli kaupunki, josta käsin alettiin tarjota loistavaa tilaisuutta tulla Kristuksen perijätoveriksi ”juutalaiselle ensin ja myös kreikkalaiselle”. – Room. 2:10.