Raamatun totuuden puolustaminen!
KUN virkailija matkusti vaunuissaan kohti etelää, hän teki samoin kuin sinä todennäköisesti olet tehnyt junassa, linja-autossa tai lentokoneessa. Hän luki. Hän luki Raamattua ja kohtasi ongelman, joka mahdollisesti on ollut sinullakin.
Raamatussa Apostolien tekojen kirjassa oleva kertomus sanoo, että evankelista Filippus meni tämän etiopialaisen matkustajan luo ja kysyi: ”Ymmärrätkö todella mitä luet?” Vastaus kuului: ”Niin, kuinka voisinkaan, ellei joku opastaisi minua?” – Apt. 8:27–31.
Useimmat ihmiset, jotka nykyään lukevat Raamattua, ovat tunteneet tarvitsevansa opastusta. Tätä tarvetta lisää se seikka, että Raamattua käyttävillä kirkoilla on niin paljon ristiriitaisia oppeja. Kaikki tällaiset erilaiset opetukset eivät varmaankaan voi olla Raamatun totuutta. (1. Kor. 14:33) Mutta mistä voi saada arvokasta apua Raamatun totuuden löytämiseen ja sen oppimiseen?
Juuri tällaisen tarvittavan avun antamista varten alettiin vuonna 1879 julkaista Vartiotorni-lehteä. Se oli puolustava Jumalan sanan elintärkeitä totuuksia. Sen ensimmäisen numeron etusivu osoitti selvästi, ettei se ollut omistautunut levittämään ristiriitaisia kirkon oppeja vaan levittämään Raamatun totuuksia, jotka ovat hyödyllisiä ”oikaisemiseen, opettamiseen vanhurskaudessa”. (2. Tim. 3:16, 17, Kuningas Jaakon käännös) Tärkeä kysymys esimerkiksi on:
OLETKO SINÄ KUOLEMATON VAI ET?
Kun tulee kysymys siitä, mitä Raamatussa sanotaan, niin useimmat ihmiset ajattelevat ensiksi sitä, mitä se voi sanoa heistä ja heidän tulevaisuudestaan. Usein tulee mieleen jotakin, mitä he ovat kuulleet lapsuudesta saakka, että jokaisella ihmisellä on itsessään kuolematon sielu; useimmat kirkot opettavat tätä. Niinpä monet ihmiset toivovat, että heidän sielunsa heidän kuoltuaan menee taivaaseen ollakseen siellä Jumalan kanssa.
Hyväksyikö Vartiotorni nämä yleiset uskomukset? Päinvastoin se puolusti Jumalan sanan totuutta asiassa. Jo huhtikuussa 1881 kirjoituksessa ”Ylösnousemus” sanottiin:
”Jokaista olentoa sanotaan aivan oikein sieluksi eli persoonaksi. Tämä on sanan sielu raamatullinen merkitys ja käyttö. . . . Me luemme Aadamin luomisesta – ’Ja Herra Jumala muodosti ihmisen maan tomusta ja hengitti hänen sieraimiinsa elämän hengityksen (ruahh – sama hengitys sanottiin annetun eläimille, linnuille ja kaloille), ja ihmisestä tuli elävä sielu’ (olento). 1. Moos. 2:7.” – S. 1.
Kirjoitus osoitti runsain Raamatun todistein, että kuolemassa sielu – ihminen – kuolee. (Ps. 33:19; Jes. 53:10–12; Hes. 18:4) Raamatun mukaan ihminen (sielu) kuoltuaan on tiedottomassa unen kaltaisessa tilassa tulevaan ylösnousemusaikaan saakka. Ylösnousemusihmeen välityksellä ihmiselle voidaan antaa kuolematon elämä taivaassa, kuten annettiin Jeesukselle, tai odote täydellisestä elämästä paratiisimaassa. – Saarn. 9:5, 10; 1. Kor. 15:12–16, 50–53.
Jotkut, jotka ovat lukeneet tällaisia totuuksia tämän lehden sivuilta kuluneiden sadan vuoden aikana, ovat saattaneet järkyttyä, sillä heidän kirkkonsa johtajat eivät ole opettaneet niitä. Mutta ajat muuttuvat. Yhä useammat papit ja teologit kautta maailman myöntävät tosiksi nämä Raamatun totuudet, joita Vartiotornissa on kauan puolustettu. Tarkastele seuraavia esimerkkejä:
Oscar Cullmann, Baselin ja Pariisin Sorbonnen yliopistojen teologisen tiedekunnan professori, kirjoittaa:
”Jos kysyisimme tavalliselta kristityltä nykyään . . . minkä hän ymmärtää olevan Uuden testamentin opetus ihmisen kohtalosta kuoleman jälkeen, niin vastaus olisi muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta: ’Sielun kuolemattomuus.’ Kuitenkin tämä laajalti hyväksytty käsitys on yksi kristinuskon suurimmista väärinymmärryksistä.” – Immortality of the Soul or Resurrection of the Dead (1958), s. 15.
Baptistiteologi tri Robert Laurin selittää:
”Uusi testamentti ei opeta platonilaisen ajatuksen mukaista aineettoman ’sielun’ kuolemattomuutta. Ihmisen lopullinen kohtalo on ruumiissa jossakin maallisella näyttämöllä.” – The Expository Times, helmikuu 1961, s. 132.
Robert Koch, katolinen Vanhan testamentin professori Roomassa, kirjoittaa:
”Sielu ei ole olemassa riippumattomana massana ruumiissa, ikään kuin vankilassa, josta se vapautettaisiin kuolemassa. ’Sielu’ on ihminen kokonaisuudessaan. Ihmisellä ei ole sielua, hän on sielu.” – Teologia della redenzione in Genesi 1–11 (1966), s. 69.
”Luostariveli” Pierre Pascal kirjoittaa Ranskassa ilmestyvässä julkaisussa La Vie Catholique:
”Raamattu opettaa, että kun ihminen kuolee, niin hänen koko persoonansa kuolee. Hänellä on kuitenkin lupaus nousta esiin kuoleman olemattomuudesta ja tulla palautetuksi elämään ajan lopulla ylösnousemuksen välityksellä.” – Heinäkuu 1975, s. 37.
Ja Suomessa teol. lis. Jarmo Kiilunen tunnustaa:
”Raamatun ihmiskäsityksen mukaan ihminen kuolee kokonaan. Ylösnousemus on täydellisesti uusi teko, luomiseen verrattava tapahtuma. . . . Usko sieluun, joka ihmisen kuoltua jää eloon, ei tarkkaan ottaen ole raamatullista.” – Helsingin Seutu, 12.4.1979, s. 13.
Jotkut saattavat hämmästellä sitä, että papit myöntävät tällaisia. Mutta ne ovat Raamatun totuuksia, joita tämä lehti on puolustanut sata vuotta.
KUINKA SE VAIKUTTAA HELVETTIIN
Tarkastelkaamme asiaa askelta pitemmälle. Jos sielu ei ole kuolematon ja kuolleet odottavat tiedottomina ylösnousemusta, niin kuinka kirkon oppi siitä, että Jumala lähettää pahat ihmiset kärsimään piinaa helvetissä, voisi olla totta? Tosiasia on, että Raamattu ei opeta sellaista. Vartiotorni on usein puolustanut Raamatun totuutta tässä asiassa; tässä on vain yksi esimerkki:
”Toteamme, että [helvetti] on käännös heprealaisesta sanasta šeol, joka yksinkertaisesti merkitsee kuoleman tilaa. Siinä ei ole vähäisintäkään ajatusta elämästä eikä piinasta; . . . Mutta silti [papit] saarnaavat edelleen tätä väärää helvettikäsitystä, joka ei ole muuta kuin panettelua Jumalan persoonallisuutta vastaan.” – Marraskuu 1883, s. 4.
Hyväksyvätkö papit nyt Raamatun kannan helvetistä? Vaikka jotkut saattavat olla vastahakoisia sanomaan sitä suoraan, niin myöntäessään, mitä Raamattu sanoo ”sielusta”, uskonnolliset johtajat osoittavat, ettei ”helvetintulella” ole raamatullista perustetta. Esimerkiksi tanskalainen pastori Kai Jensen myönsi, mikä tilanne on ollut siitä seurauksena:
”Puhe ikuisesta kadotuksesta on järjetöntä. Se ei ole kristillisyyttä. Vain menneinä aikoina oli helvetin saarnaajia, jotka saarnastuolista pauhasivat perkeleestä ja sammumattomasta tulesta. Mutta se aika on mennyt.” – Hvor gaar vi hen (Minne me menemme?), s. 119.
Vaikka useimmat ihmiset eivät ehkä kuule enää paljon helvetintulesta kirkossaan, niin todennäköisesti he eivät myöskään saa siellä tietää, mitä Raamattu sanoo asiasta. Monet ovat sen australialaisen presbyteerisen kirkon virkailijan sihteerin kaltaisia, joka sanoi: ”Me kartamme taivasta ja helvettiä, koska se häiritsee liian monia ihmisiä. Oikeastaan puhuisin siitä mielelläni jonkun kanssa saadakseni itse siitä selvän käsityksen.”
KETÄ SINÄ PALVOT?
Yksi Raamatun totuus, jota Vartiotornissa on puolustettu, liittyy palvomamme tosi Jumalan tunnistamiseen. Miljoonat ihmiset ovat toistaneet niin kutsuttua ”Herran rukousta”, jonka Jeesus opetti. (Matt. 6:9–13) Mutta ovatko he ajatelleet, mitä merkitsevät sanat: ”Olkoon sinun nimesi pyhitetty”, tai panneet merkille, miten tärkeänä Jeesus piti Jumalan nimen kunnioittamista? (Joh. 12:28; 17:6) Vai onko tämä nimi heille tuntematon, koska papit karttavat sitä ja kääntäjät korvaavat sen sanoilla ”Herra” ja ”Jumala”?
Monet oppineet myöntävät nyt nimen tärkeyden. Katolinen teologi John L. McKenzie kirjoittaa:
”Israelin Jumalaa kutsutaan Hänen persoonanimellään useammin kuin kaikilla muilla arvonimillä yhteensä; nimellä ei ainoastaan tunnistettu persoonaa vaan paljastettiin hänen tunnuspiirteensä.” – Bible Dictionary (1965), s. 316.
J. A. Motyer, Trinity Collegen esimies Englannista, lisää:
”Raamatun lukemisesta menetetään paljon, jos unohdamme katsoa korvikesanan [Herra tai Jumala] taakse Jumalan omaan persoonalliseen, yksityiseen nimeen. Ilmoittaessaan kansalleen nimensä Jumalan tarkoitus oli paljastaa sille sisin persoonallisuutensa.” – The Lion Handbook to the Bible (1973), s. 157.
Vartiotorni on käyttänyt johdonmukaisesti Jumalan nimeä. Esimerkiksi kun lokakuun numero vuonna 1881 (s. 9) oli selittänyt, että heprealainen sana el tarkoittaa ”jumalaa”, se totesi edelleen:
”Jehova on pääasiallinen ’el’ ja hallitsee kaikkia muita elejä – voimallisia. Ja kaikkien pitäisi tietää, että JEHOVA on nimi, joka ei sovellu mihinkään muuhun kuin Korkeimpaan – Isäämme ja häneen, jota Jeesus sanoi Isäksi ja Jumalaksi.”
Ja tammikuun 1. päivän numero 1926 (suom. toukokuun numero) käsitteli tärkeää teemaa ”Kuka haluaa kunnioittaa Jehovaa?” Tämä Jumalan nimen puolesta taisteleminen jatkuu. ”Uuden maailman käännöksen” ilmestymisestä (1950–1961) lähtien englanninkielisessä Vartiotornissa on useimmin lainattu tätä käännöstä, sillä se käyttää Jumalan nimeä myös ”Uudessa testamentissa” silloin kun todisteet puoltavat sitä. Professori G. Howard käsitteli jonkin aikaa sitten Jumalan nimen käyttöä ”Uudessa testamentissa”. Hän mainitsi kiinnostavasti:
”On järkevää uskoa, että U[uden] T[estamentin] kirjoittajat lainatessaan Raamatusta säilyttivät tetragrammin [Jumalan nimen hepreaksi] raamatullisessa tekstissä.” – Journal of Biblical Literature, 1977, s. 63–83.
Vartiotorni oli tehnyt juuri näin vuosia aikaisemmin.
Professori Howard sanoi myös, että kun Jumalan nimi myöhemmin poistettiin ja korvattiin sanalla ”Herra”, niin se todennäköisesti aiheutti sekaannusta Herran Jeesuksen ja Herran Jehovan erottamisessa toisistaan; tämä edisti nykyisin laajalti uskottua kolminaisuusoppia.
ONKO JUMALA KOLMIYHTEINEN?
Monet esittävät herkästi sanonnan, jossa puhutaan ”Isästä Jumalana, Pojasta Jumalana ja Pyhästä Hengestä Jumalana”. Se on yhteenveto heidän käsityksestään, jonka mukaan Jumalassa on kolme yhdenvertaista ja yhtä iankaikkista persoonaa.
Kuitenkin Vartiotorni on sata vuotta kehottanut lukijoitaan tutkimaan, mitä Jumalan sana todellisuudessa sanoo asiasta, esimerkiksi että se osoittaa toistuvasti Jeesuksen olevan, ei yhdenvertainen Isänsä kanssa, vaan Jehovaa alempi ja Hänelle alamainen. (Joh. 14:28; 17:3; 1. Kor. 11:3) Esimerkiksi tämä esitettiin asiaa tukevien raamatunkohtien ohella vuonna 1882:
”Me uskomme siis yhteen Jumalaan ja Isään ja myös yhteen Herraan Jeesukseen Kristukseen. . . . Mutta nämä ovat kaksi eivätkä yksi olento. . . . Me hylkäämme täysin epäraamatullisena opetuksen, jonka mukaan [Jehova, Jeesus ja Jumalan henki eli toimiva voima] ovat kolme Jumalaa yhdessä persoonassa, . . . Kolminaisuusopin läpimurto tapahtui kolmannella vuosisadalla.”
Yhä useammin myönnetään, ettei kolminaisuutta esitetä Raamatussa vaan että se on myöhemmän kehityksen tulos kirkossa. Eräs sveitsiläinen Raamatun sanakirja (Vocabulaire biblique, 1954, s. 72) totesi: ”Mitkään Uuden testamentin kirjoitukset eivät anna täyttä varmuutta kolmiyhteisestä Jumalasta.” Ian Henderson Glasgow’n yliopistosta kirjoittaa:
”Kolminaisuusoppi ei muodostanut osaa apostolien saarnaamisesta, niin kuin siitä kerrotaan Uudessa testamentissa.” – Encyclopedia International (1969), s. 226.
Lontoossa ilmestyvä Observer ilmoitti 3. joulukuuta 1978:
”Ison-Britannian johtaviin anglikaanisiin teologeihin kuuluva tri Geoffrey Lampe, . . . on asettunut voimakkaasti vastustamaan historiallista kristillistä kolminaisuusoppia. . . . Hän sanoi, että kolminaisuusopilla – jonka mukaan Jumalassa on kolme ’persoonaa’ – ’ei ole paljon’ tulevaisuutta.”
Kun teologit rajoittuvat siihen, mitä Raamattu pikemminkin kuin myöhempi kirkon oppi sanoo Jumalasta ja Kristuksesta, niin tulos on usein juuri se, mitä tämä lehti on kauan puolustanut. Teologian tohtori J. Schneider Berliinistä kirjoittaa:
”Jeesus Kristus ei anasta Jumalan asemaa. Se, että hän on yhtä Isän kanssa, ei merkitse ehdotonta olemuksen samuutta. Vaikka Jumalan Poika ennen olemassaoloaan ihmisenä oli Jumalan muodossa, hän vastusti kiusausta olla yhdenvertainen Jumalan kanssa (Fil. 2:6). . . . Vaikka hän onkin täysin yhteistoiminnassa Jumalan kanssa, hän pysyy hänelle alamaisena.” – Theologisches Begriffslexikon zum Neuen Testament (1965), 2. osa, s. 606.
RATKAISEVAN TÄRKEÄ KRISTUKSEN PALUU
Siihen, että Jumala herätti Jeesuksen kuolleista, liittyy tapahtuma, joka on erittäin tärkeä kaikille kristityille. Se on Kristuksen paluu eli toinen tulemus. Jeesus puhui tästä tärkeästä asiasta seuraajilleen, ja he odottivat tätä paluuta innokkaasti. He pyysivät hartaasti vähän ennen hänen kuolemaansa: ”Sano meille: milloin nämä tapahtuvat, ja mikä tulee olemaan sinun läsnäolosi [kreikaksi parousia] ja asiainjärjestelmän päättymisen tunnusmerkki?” (Matt. 24:3; Apt. 1:6) Raamattu päättyy Jeesuksen innostaviin sanoihin: ”Niin; minä tulen nopeasti”, johon apostoli Johannes vastasi palavasti: ”Tule, Herra Jeesus.” – Ilm. 22:20; 1:7.
Eräs luterilainen tietosanakirja mainitsi, kuinka tärkeä tämä opetus oli:
”Kaikkia tulevaisuuden odotteita hallitsi varmuus siitä, että Herra palaisi ja olisi ikuisesti seurakuntansa kanssa, . . . Tämä toivo antoi varhaiskristityille järkkymättömän luottamuksen siihen, että kaikki vallat ja kaikki muutokset tässä maailmassa ovat vain väliaikaisia: Kristus tulee!” – The Encyclopedia of the Lutheran Church, III osa, s. 2149.
Miten järkyttävän vastakohdan muodostavatkaan nykyajan vaikutusvaltaisten teologien ajatukset! Esimerkiksi tri A. C. Thiselton Sheffieldin yliopistosta Englannista esitti äskettäin yhteenvedon heidän pääajatuksistaan:
Katolisella teologilla Teilhard de Chardinilla ”ei ole juuri sanottavaa parusiasta [eli läsnäolosta]”. Paul Tillich esittää ”tulevaisuuden teologian, jossa parusialla ei ole käytännöllisesti katsoen mitään osaa”. Rudolf Bultmann ”pitää parusiaa eskatologisena myyttinä”. Ja J. A. T. Robinson väittää, että ’Jeesus itse ei odottanut, että pitäisi olla toinen tulemus’. – Tyndale Bulletin, 1976, s. 27–53.
Koska papit jättävät Kristuksen paluun taka-alalle, tällä tärkeällä totuudella ei ole paljoakaan merkitystä useimpien kirkossa kävijöiden elämässä. Yhtenä esimerkkinä siitä, kuinka vakavaa tämä on, harkitse seuraavaa kysymystä: koska Kristuksen paluu sisältää vanhurskauden lopullisen voiton pahuudesta, niin mitä tapahtuu ihmisten huolestuneisuudelle vanhurskauden suhteen, kun hengelliset johtajat antavat ymmärtää, ettei Jeesus ehkä palaa koskaan?
Mutta sopusoinnussa Raamatun ja varhaiskristittyjen antaman mallin kanssa ”Siionin Vartiotorni ja Kristuksen läsnäolon airut” (kuten sen nimi alun perin kuului) on vuonna 1879 julkaistusta ensimmäisestä numerostaan lähtien kaiuttanut ja puolustanut Kristuksen paluuta ja läsnäoloa.
Sitä paitsi se, mitä olemme nähneet elinaikanamme – sotia, nälänhätää, maanjäristyksiä ja maailmanlaajuista laittomuutta – on täysin riittävä todistus siitä, että me näemme NYT omin silmin ’Kristuksen läsnäolon tunnusmerkin’, jonka Jeesus ennusti. (Matt. 24:3–14) Tämä merkitsee sitä, että asiainjärjestelmän päättyminen on lähellä! Totisesti tätä ja muita tarkastelemiamme Raamatun totuuksia kannattaa puolustaa. Näin on varsinkin siksi, että Jeesus sanoi, että Jumalaa miellyttävien ”täytyy palvoa hengessä ja totuudessa”. – Joh. 4:24.
[Kuva s. 13]
TAIVAS
HELVETTI
SIELU
YLÖSNOUSEMUS
JEESUS
KRISTUKSEN PALUU
KOLMINAISUUS
JUMALAN NIMI