Eläminen sopusoinnussa Jumalan antaman takeen kanssa
JOS meillä on ehdoton usko tulevaa tuomiota koskevaan Jumalan takeeseen, niin tekojen pitäisi olla todisteena uskostamme. Raamattu sanoo: ”Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.” – Jaak. 2:26.
On selvää, että jos me odotamme Jeesuksen Kristuksen tuomion olevan täysin puolueeton, niin meidän pitäisi karttaa puolueellisuutta. Se merkitsisi kaikille ihmisille heidän ansaitsemansa arvon antamista, sitä ettei toisia halveksittaisi heidän alhaisen asemansa tai heidän rajoitustensa vuoksi eikä keillekään yksilöille annettaisi etuoikeutta vain siksi, että he ovat rikkaita tai huomattavia. Me haluamme myös välttää suosimasta itseämme asiattomasti. Kuinka epäjohdonmukaista olisikaan häiriintyä siitä, että toiset mahdollisesti rikkovat eettisiä periaatteita, jos samalla etsimme itsekkäästi omaa etuamme joka käänteessä!
Meidän on hyvä muistaa, ettei Jeesus Kristus pane täytäntöön Jumalan tuomiota ainoastaan lähimmäistämme kohtaan. Se koskee myös meitä henkilökohtaisesti. Raamattu sanoo: ”Jos huudatte avuksenne Isää, joka tuomitsee puolueettomasti kunkin työn mukaan, niin vaeltakaa peläten muukalaisena asumisenne aikana.” (1. Piet. 1:17) Kun me pelkäämme terveellä tavalla tai kunnioitamme Luojaamme ja hänen nimittämäänsä Tuomaria, niin emme ole kovin taipuvaisia tarkkailemaan, mitä toiset saattavat tehdä tai jättää tekemättä. Sen sijaan olemme huolellisia sen suhteen, miten hoidamme omaan elämäämme liittyviä asioita. Koska ymmärrämme, että vain Jehova Jumala Jeesuksen Kristuksen välityksellä voi oikaista kaikki asiat, niin emme häiriinny asiattomasti epäoikeudenmukaisuuksista emmekä vihastu siinä määrin, että ottaisimme asiat omiin käsiimme. Raamattu sanoo: ”Älkää itse kostako, rakkaat, vaan antakaa sijaa vihalle, sillä on kirjoitettu: ’Kosto on minun, minä tulen maksamaan takaisin, sanoo Jehova.’” – Room. 12:19.
Jos me samalla voimme auttaa toisia arvostamaan sitä, että on tärkeätä elää sopusoinnussa tulevaa tuomiota koskevan Jumalan takeen kanssa, niin me varmasti haluamme tehdä niin. Se voi tapahtua siten, että kohtelemme huomaavaisesti niitä, jotka ovat epäoikeudenmukaisia meitä kohtaan. Raamatun suositus kuuluu: ”’Jos vihollisellasi on nälkä, anna hänelle syötävää; jos hänellä on jano, anna hänelle juotavaa; sillä näin tekemällä sinä kasaat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle’. Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita jatkuvasti paha hyvällä.” (Room. 12:20, 21) Huomaavainen kohtelu voi saada epäoikeudenmukaisesti menettelevän tuntemaan häpeää, mikä saa hänet katumaan toimintatapaansa. Tällä tavalla huomaavaisella kohtelulla voi olla häneen jalostava vaikutus, ja se voi tuoda esiin hänen paremmat ominaisuutensa.
Meidän esimerkillinen käytöksemme ei tietenkään yksinään riittäisi saamaan toisia tietoisiksi siitä, että heidän tarvitsee saattaa elämänsä sopusointuun Jumalan antaman takeen kanssa. Meidän tarvitsee antaa heille tietoa Jumalan tahdosta ja tarkoituksesta. Apostoli Paavali sanoi ateenalaisille: ”Hän [Jumala] ilmoittaa ihmisille, että heidän kaikkien tulisi kaikkialla katua.” (Apt. 17:30) Koska jumalallisen oikeuden täytäntöönpanemisen päivä ei ole vielä saapunut, tätä sanomaa tarvitsee edelleen julistaa laajalti. Julistajien pitäisi aivan oikein olla ihmisiä, jotka ovat hyväksyneet Jeesuksen Kristuksen Jehovan nimittämäksi Tuomariksi. Ne, jotka tosiaan uskovat Jumalan antamaan takeeseen, eivät voi olla puhumatta, sillä ”sydämen kyllyydestä suu puhuu”. – Matt. 12:34.
Aikaa ilmaista vastakaikua katumiskutsuun on rajallisesti. Kukaan ei tiedä, mitä seuraava päivä saattaa tuoda tullessaan hänelle. Huomenna voisi olla liian myöhäistä. (Sananl. 27:1; Jaak. 4:13, 14) Sen tähden ihmiset, jotka eivät viivyttele Jumalan katumiskutsuun vastaamisessa ja jotka alkavat viettää elämää, joka todistaa uskosta jumalallisen oikeuden täytäntöönpanemiseen, ovat todella viisaita.
Jo nyt sellaisen elämän viettäminen tuottaa hyötyä. Se auttaa saamaan puhtaan omantunnon Jumalan ja lähimmäistemme edessä, mikä johtaa sisäiseen rauhaan ja tyytyväisyyteen. Kohtelemalla epäitsekkäästi toisia saamme suurempaa onnea, joka tulee antamisesta. (Apt. 20:35) Edessämme on valoisa tulevaisuus. Emme tule näkemään ainoastaan puolueetonta oikeuden jakamista, vaan kaikki kärsimys, jota ihmiskunnan on täytynyt kestää tuhansia vuosia, tulee olemaan menneisyyttä. Raamattu esittää seuraavan sydäntä sykähdyttävän lupauksen: ”Hän [Jumala] on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä surua eikä parkua eikä kipua ole enää oleva. Entiset ovat kadonneet.” – Ilm. 21:4.
Meillä on tosiaan perustellut syyt elää sopusoinnussa Jumalan antaman takeen kanssa. Jos haluat saada lisää tietoa Luojan suurenmoisesta tarkoituksesta ja siitä, mitä hän haluaisi sinun tekevän, niin paikkakuntasi Jehovan todistajat esittävät mielellään sinulle sitä tietoa, mitä he ovat saaneet Raamatusta. Kehotamme sinua ottamaan vastaan heidän tarjoamansa ilmaisen Raamatun kotitutkistelun.
[Kuva s. 7]
Meidän on tärkeää hankkia ja soveltaa Raamatusta saatavaa tietoa