Rauha jonka varassa maailman ykseys on

HALU sodan lakkauttamiseen on hyvin kiitettävä. Sellainen saavutus toisi tullessaan paljon huojennusta. Mutta voisiko sellainen tila olla pysyvä? Israel ja Egypti ovat viime aikoina nauttineet paremmista suhteista tekemänsä sopimuksen perusteella. Mutta onko se lopettanut vihan israelilaisten ja arabien väliltä? Vai istuvatko he todellisuudessa ruutitynnyrin päällä? Entä onko syvälle juurtuneet rodulliset, uskonnolliset ja kansallismieliset tunteet saatu poistetuksi muissa maissa, esimerkiksi Irlannissa, Libanonissa ja Zimbabwe-Rhodesiassa?

Yksi harkinnan arvoinen kysymys rauhanjärjestelyjä arvioitaessa on: mikä on rauhan moraalinen perusta? Kansainvälisissä neuvotteluissa yleensä kukin mukana oleva maa pyrkii saamaan itselleen kaikki mahdolliset edut tai myönnytykset. Monta kertaa sopimuksen solmimisen jälkeen vallitsee vain ”rauhanomainen rinnakkaiselo”, joka on epämukavaa toisen sietämistä muttei todellista sopusointua. Yleensä molemmat valtiot samaan aikaan vahvistavat asevarastojaan suojautuakseen muita maita tai toisiaan vastaan. Sitä paitsi kun kahden tai useamman valtion välillä tehdään jokin sopimus, niin toiset maat loukkaantuvat yhteenliittymästä ja ajattelevat sen olevan valtapeliä heitä vastaan. Ne alkavat epäillä ja pelätä salaliittoa tai todellista hyökkäystä.

Mitä sitten tällaisista rauhanpyrkimyksistä puuttuu? Tämä: kuinka vilpittömiä kansojen rauhanpyrkimykset ovatkin, jos ne eivät ole etsineet neuvoa Raamatusta, ne eivät tiedä, mikä on Jumalan tahto näiden asioiden suhteen tai minkä hän määrää rauhan perustaksi. Jättämällä huomioon ottamatta tämän ne eivät onnistu saamaan aikaan rauhaa ensiksikään Jumalan kanssa. Niin muodoin ei ole laskettu oikeaa perustusta. Jos ne eivät ole sopusoinnussa kaikkeuden Suvereenin kanssa, niin kuinka ne voivat odottaa välttävänsä hänen tahtonsa vastustamisen? Miten kansat voivat toivoa pääsevänsä rauhan tilaan, elleivät ne ole rauhassa kaikkeuden Suvereenin kanssa?

JUMALA VETOAA HALLITSIJOIHIN

Jotkut voivat ajatella, että kenenkään ihmisen tai minkään kansan on mahdotonta miellyttää Jumalaa – olla rauhassa hänen kanssaan. Mutta se ei ole totta. Jumala ottaa tervetulleena vastaan jokaisen ihmisen, joka haluaa rauhallisia suhteita hänen kanssaan. (Apt. 17:26, 27) Hän auttaa häntä tietämään, kuinka sellainen rauha voidaan saavuttaa. Eikö ole järkevää ottaa selville, mikä on Hänen tahtonsa, joka on Hallitsija ihmisten valtakunnassa, kuten Raamattu sanoo? – Dan. 4:22.

Jumala jopa vetoaa kansallisiin hallitsijoihin ja sanoo: ”Tulkaa siis järkiinne, kuninkaat, maan tuomarit, ottakaa nuhteesta vaari. Palvelkaa Herraa pelvolla ja iloitkaa vavistuksella. Antakaa suuta pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi tiellänne.” – Ps. 2:10–12.

Tässä psalmissa esitetystä lausunnosta ja monista muista raamatunkohdista voimme nähdä, että kansojen täytyy ensin tehdä rauha Jumalan kanssa, ennen kuin ne voivat saavuttaa maailmanrauhan. Rauhan saavuttamisen tärkein edellytys on sydämen sopusointu ja ykseys Luojan ja Suvereenin kanssa. Hän tietää, mikä on tarpeellista niiden tyytyväisyydelle ja onnellisuudelle, jotka hän on luonut. Tämä on käynyt ilmeisemmäksi meidän aikanamme, jolloin on nähty, että ihmisten pyrkimykset ekologian alalla ovat usein johtaneet typerään tai ahneutta ilmaisevaan väärään menettelyyn ja ovat muodostaneet uhkan miellyttävälle elämiselle maan päällä.

Toisessa psalmissa esitetty vetoomus maan kuninkaille ja tuomareille suo poliittisten valtioitten hallitsijoille tilaisuuden rauhan tekemiseen Jumalan ja hänen Poikansa kanssa. Mutta historia osoittaa, ettei mikään kansa kokonaisuutena, ole menetellyt siten, ja ennustus ilmaisee, ettei mikään poliittinen valtio koskaan tule tekemään siten. (Ps. 2:2, 3; Ilm. 16:13–16) Sen tähden kansat sinänsä eivät koskaan tule olemaan rauhassa Jumalan tai toistensa kanssa. Koska ne ovat omaksuneet tällaisen kannan, ”maailma on häviämässä ja samoin sen halu”. – 1. Joh. 2:17.

RAUHAN TEKEMINEN JUMALAN KANSSA

Toimivatpa kansat miten tahansa, Jumalalla on voimaa panna tahtonsa pakolla täytäntöön ja saada aikaan rauha. Mutta hän ei lupaa pakkorauhaa. Tässä jotkut ihmiset näkevät ainoan realistisen toivon. He ajattelevat kansojen ehkä varustautuvan atomiaseilla siinä määrin, että kaikki pelkäävät sodan aloittamista tietäessään, ettei siinä olisi ketään voittajaa vaan seurauksena olisi maailmantuho. Toiset ovat sitä mieltä, että jokin ylihallitus, maailmanhallitus tai ainakin rauhan saavuttamista varten perustettu kansallisten hallitusten liitto voisi johtaa halutun tavoitteen saavuttamiseen.

Mutta se maailmanrauha, jonka Jumala saa aikaan, tulee olemaan erilainen. Hän sanoo, että vain luonteeltaan rauhalliset ihmiset – ne jotka todella haluavat tosi rauhaa – tulevat nauttimaan siitä. ”Nöyrät perivät maan”, julistaa psalminkirjoittaja, ”ja iloitsevat suuresta rauhasta.” (Ps. 37:11) Jeesus Kristus toisti tämän lupauksen vuorisaarnassaan. (Matt. 5:5) Hän opetti seuraajansa rukoilemaan: ”Meidän Isämme taivaassa, olkoon sinun nimesi pyhitetty. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.” – Matt. 6:9, 10.

Mikä hallitus on hallitsemassa tällaista rauhan maailmaa? Ei mikään niistä, joiden pääkaupunki on jokin maallinen kaupunki. Sen hallintoelin sijaitsee taivaassa. Jeesus nimitti sitä ”taivasten valtakunnaksi”. (Matt. 4:17) Se on Jumalan Pojan hallitus, ja Jumalan profeetta kutsui häntä ”Rauhanruhtinaaksi”. Profeetta sanoi hänen hallituksestaan: ”Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti.” – Jes. 9:5, 6.

Aivan niin kuin Jesajan profetia ennustaa rauhan Jeesuksen Kristuksen taivaallisen hallinnon alaisuudessa, psalminkirjoittaja Daavid vertaa Kristuksen hallituskautta kuningas Salomon rauhalliseen hallituskauteen, jolloin Salomo hallitsi Luvattua maata sen Jumalan määräämille rajoille asti. Psalminkirjoittaja kuvailee, millaista rauhaa Jumala haluaa, sanoessaan: ”Auttakoon hän kansan kurjat oikeuteen, pelastakoon köyhäin lapset ja musertakoon sortajan. . . . Hänen päivinänsä vanhurskas kukoistaa, ja rauha on oleva runsas siihen saakka, kunnes kuuta ei enää ole [tarkoittaa määrättömästi eli ikuisesti]. Hallitkoon hän merestä mereen . . . Maa kasvakoon runsaasti viljaa, . . . Kiitetty olkoon Herra Jumala, Israelin Jumala, ainoa, joka ihmeitä tekee. Kiitetty olkoon hänen kunniansa nimi iankaikkisesti ja kaikki maa olkoon täynnä hänen kunniaansa.” – Ps. 72:4–19.

Miten voidaan päästä rauhaan Jumalan kanssa ja niin ollen myös rauhaan toisten ihmisten kanssa? Voisiko se tapahtua maailmanlaajuisesti, niin että seurauksena olisi todellinen maailmanrauha? Tätä meille kaikille tärkeää kysymystä tarkastellaan seuraavassa kirjoituksessa.

[Kuva s. 5]

Raamattu osoittaa, että maailmanrauhan täytyy perustua rauhaan Jumalan kanssa