Jumalan sana on elävä
Anteliaisuus tuottaa siunauksia
TAPAHTUMAPAIKKA on ylähuone Joppessa, Välimeren rannalla sijaitsevassa kaupungissa. Vuoteella makaava nainen oli sairastunut ja kuollut. Hän oli ensimmäisellä vuosisadalla elänyt kristitty opetuslapsi nimeltä Tabita, joka kreikaksi on Dorkas. Kun Dorkas kuoli, lähetettiin kaksi sanansaattajaa tuomaan apostoli Pietari paikalle läheisestä Lyddan kaupungista.
Kun Pietari vietiin ylähuoneeseen, hän näki naisten itkevän. He rakastivat Dorkasta hänen monien huomaavaisten tekojensa takia. He näyttelevät Pietarille vaatteita, joita hän oli tehnyt heille. Kristittynä opetuslapsena Dorkas on varmasti myös hyvin toimeliaasti kertonut Jumalan valtakunnasta toisille. Mutta mitä Pietari voi tehdä hänen hyväkseen nyt, kun hän oli kuollut?
Ensimmäiseksi Pietari toimitti jokaisen ulkopuolelle. Sitten laskeuduttuaan polvilleen ja rukoiltuaan hän kääntyi ruumiin puoleen ja sanoi: ”Tabita, nouse!” Silloin hän avaa silmänsä, kuten voit nähdä. Hän palaa eloon! Sitten Pietari auttoi häntä nousemaan ylös.
Silloin Pietari kutsui toiset sisään. Voit vain kuvitella, kuinka suunniltaan he olivat ilosta, kun he näkivät Dorkaksen pystyssä ja elossa! Mikä suurenmoinen siunaus tulla herätetyksi kuolleista! – Apt. 9:36–42.
Me voimme oppia tästä erään läksyn. Se on valaiseva esimerkki siitä, että ihminen, joka yrittää auttaa toisia antamalla auliisti aikaansa, voimiaan ja kykyjään, saa runsaan palkan. Tässä tapauksessa eivät ainoastaan nämä naiset rakastaneet Dorkasta hänen huomaavaisten tekojansa takia, vaan myös Jehova Jumala rakasti häntä. Sen tähden hän antoi Pietarille voiman herättää hänet kuolleista.
Opi siksi hyvin tämä läksy: Jos olet antelias toisia kohtaan, niin sinua muistetaan rakkaudella. Lisäksi anteliaisuus on yksi niistä tärkeistä ominaisuuksista, jotka sinulla täytyy olla, jotta Jumala muistaisi sinut. Ja hän voi antaa sinulle palkaksi elämän – ikuisen elämän vanhurskaassa uudessa järjestyksessään. – Sananl. 11:25; 1. Joh. 2:17.