Kuka voi löytää tyytyväisyyden?
MONET luulevat, että heidän tyytyväisyyden etsintänsä saisi onnellisen lopun, jos he vain voisivat muuttaa jollekin etäiselle ja turvalliselle trooppiselle saarelle. Siellä he voisivat viettää rauhallista elämää auringossa lekotellen, heillä olisi runsaasti syötävää eikä heillä olisi huolen häivääkään.
Kirjassa Rascals in Paradise James A. Michener ja A. Grove Day kertovat ”keksitystä tapauksesta Tyynenmeren alueen viimeaikaisessa historiassa”. Kertomuksen pääjuoni on sellainen, että 1930-luvulla muuan australialainen päätteli suursodan olevan näköpiirissä. Koska hän halusi välttää joutumasta mukaan sellaiseen onnettomuuteen, hän etsi järjestelmällisesti turvapaikkaa.
Sitten kerrotaan, että ”lopulta hän erittäin huolellisesti asiaa harkittuaan päätti, että ainoa varma turvapaikka, johon hän voi paeta maailman mielettömyyttä, oli jokin trooppinen saari. . . . hän tutki Tyynenmeren aluetta ja valitsi yhden saaren, jolla oli tarjottavana kaikki edut: etäisyys, turvallisuus ja terveellinen elämä . . . vuoden 1939 loppukesästä, viikkoa ennen kuin Saksa miehitti Puolan, tämä viisas australialainen pakeni turvapaikkaansa eteläiselle Tyynellemerelle. Hän meni melkein tuntemattomalle Guadalcanalin saarelle.” Mutta löysikö hän sieltä turvallisuuden ja tyytyväisyyden?
Murheekseen tämä pakolainen huomasi, että syrjäisestä Guadalcanalin saarestakin tuli kiivaan taistelun näyttämö vuosina 1942 ja 1943! Se oli toisen maailmansodan aikana tosiaankin suureksi osaksi kaikkea muuta kuin huoleton trooppinen paratiisi.
Tämä kaikki tapahtui jo kymmeniä vuosia sitten. Mutta millainen on tilanne nykyään? Mitä rehellinen havainnoitsija näkee?
Lakkoja, vastalausemarsseja, kotoaan karanneita lapsia, koulunsa keskeyttäneitä, laitonta huumeitten käyttöä, särkyneitä koteja ja avioeroja – kaikki nämä ovat tulossa aivan jokapäiväisiksi. Miksi? Mikä yhteinen ominaisuus sisältyy useimpiin näihin ongelmiin? Tyytymättömyys!
Ajattele myös rauhan nykyistä uhanalaisuutta. Ajattele ydintuhon mahdollisuutta. Kuka voi löytää tyytyväisyyden tällaisten olosuhteitten keskellä?
Nykyään niin kuin toisen maailmansodan aikanakaan ei ole olemassa mitään syrjäistä, turvallista, trooppista saarta, johon voisit paeta. Lentoliikenteen, joukkoviestinnän ja ilmakehän saastumisen takia kukaan meistä ei voi löytää paikkaa, joka nykyisin tarjoaisi täydellisen turvallisuuden ja rauhan. Mutta merkitseekö tämä, että kaikki miehet, naiset ja nuoret on tuomittu viettämään onnetonta elämää ja olemaan tyytymättömiä? Ei, ei tosiaankaan. Tämän me tulemme toteamaan, kun tarkastelemme erittäin tärkeää kysymystä: voitko olla tyytyväinen osaasi elämässä?