Mitä kirkon jäsenyys merkitsee?
”Valtavan paljon esiintyy vielä uskoa ja osanottoa”, sanoo Hartfordin seminaarin säätiön eräs tutkija Suur-Bostonin alueella Massachusettsissa Yhdysvaloissa suoritetun tutkimuksen tulosten perusteella. Yhdeksänkymmentä prosenttia haastatelluista sanoi uskovansa Jumalaan ja yli 70 prosenttia sanoi kuuluvansa kirkkoon.
Mutta ”Boston Globe” -lehti, joka kustansi tutkimuksen, mainitsee, että ”järjestäytyneellä uskonnolla näyttää olevan vähän vaikutusta yksilöihin”. Miksi? Vain viisi prosenttia koko väestöstä sanoi kysyvänsä neuvoa papilta, jos he joutuisivat ”vakaviin vaikeuksiin”, ja vain seitsemän prosenttia kirkon jäsenistä sanoi tekevänsä samoin.
Tutkimus osoittaa myös, että ”suuri enemmistö kirkon jäsenistä ei lue Raamattua, ei esitä ruokarukousta eikä käy säännöllisesti jumalanpalveluksissa”. Vain 11 prosenttia katolilaisiksi tunnustautuvien keskuudessa lukee Raamattua vähänkään säännöllisesti, ja vain 8 prosenttia käyttää sitä oppaanaan. Protestanttien keskuudessa vastaavat luvut ovat 23 prosenttia ja 15 prosenttia.
Raamattu ennusti, että tulisi aika, jolloin ihmisillä olisi ”jumalisen antaumuksen muoto” mutta jolloin he osoittautuisivat ”pettymykseksi sen voimaan nähden”. Sellaisiksi apostoli Paavali kuvailee kristityiksi tunnustautuvien enemmistön ”viimeisinä päivinä”. (2. Tim. 3:1–5) Ymmärrätkö siihen sisältyvän varoituksen?