Syvempää näkemystä uutisiin

Paavin verensiirrot

● Sen jälkeen kun muuan terroristi viime vuonna ampui paavi Johannes Paavali II:ta, kertoo ”New York Times”, ”hänelle annettiin noin viisi litraa verta, mikä merkitsee sitä, että melkein koko hänen verensä vaihdettiin”. Mikä siitä oli seurauksena? Paavi sai pitkäaikaisen virusinfektion – sytomegaloviruksen – joka aiheutti pitkähkön viivytyksen hänen toipumisessaan. Washingtonissa (D.C.) olevan Apostolisen delegaation edustaja myönsi: ”Käsittääksemme verensiirrot olivat infektion ilmeinen syy.”

On täysin mahdollista, että Johannes Paavali olisi saattanut kuolla ilman verensiirtoja. Eikö ole kuitenkin oikein, että kristityt tässä asiassa tottelevat sitä osaa Jumalan laista, jonka Raamattu sanoo kuuluvan ”välttämättömiin”? Siinä sanotaan: ”Että KARTATTE epäjumalille uhrattua ja VERTA ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin.” Katolinen raamatunkäännös ”Jerusalem Bible” selittää alaviitteessään: ”Veri vertauskuvaa elämää; ja se kuuluu yksistään Jumalalle.” Koska veren käyttämiselle hoitokeinona on nykyään monia vaihtoehtoja, niin Raamatun mukainen oikea menettely vaikuttaa usein myönteisesti niiden terveyden hyväksi, jotka kohtaavat ongelmia veren käytön suhteen, ja antaa heille myös hyvän omantunnon Jumalan edessä. – Apt. 15:20, 28, 29, ”Kirkkoraamattu”.

’Olemmeko me kaikki harhaoppisia?’

● ”Olemmeko me sitten kaikki harhaoppisia?” kysyttiin lontoolaisessa ”Daily Telegraph” -lehdessä jonkin aikaa sitten julkaistussa kirjeessä. Kirjoittaja oli juuri kiinnittänyt huomion varhaiskristillisen kirkonmiehen Justinus Marttyyrin sanojen aiheuttamaan ”teologiseen ongelmaan”: ”Jos olet joutunut sellaisten kristityiksi kutsuttujen seuraan . . . jotka sanovat, että heidän sielunsa heidän kuollessaan otetaan taivaaseen, NIIN ÄLÄ LUULE ETTÄ HE OVAT KRISTITTYJÄ.” Ratkaisuksi tähän ”ongelmaan” sanomalehti julkaisi John Dunnettin, Newbold Collegen uskonnonlehtorin, lähettämän seuraavansisältöisen kirjeen:

”Varhaisilla kirkkoisillä, jotka perustivat vakaumuksensa ja opetuksensa Pyhään Raamattuun, . . . ei ollut mitään harhakuvitelmia siitä, mitä ihminen, kristittykin, kokee kuolemassa. He ymmärsivät kuoleman olevan tiedottomuuden tila, ’uni’, josta saataisiin lopulta ylösnousemus. Vanhan testamentin kuninkaista sanottiin toistuvasti, että he nukkuivat isiensä kanssa. Psalminkirjoittaja kuvaili kuoleman näin: ’Hän hengittää viimeisen hengenvetonsa, hän palaa tomuun; ja sillä samalla hetkellä kaikki hänen ajattelunsa loppuu.’ – Psalmi [146:]4 (New English Bible).”

Mainittuaan muita esimerkkejä kuolonunen jälkeistä ylösnousemusta koskevasta ”Raamatun johdonmukaisesta opetuksesta” teologi huomautti: ”Justinus Marttyyrin ja Irenaeuksen lisäksi eivät myöskään Ignatius, Polykarpus, Lactantius eivätkä muut varhaiset kirkkoisät voineet olla sitä mieltä, että kristittyjen sielut otetaan taivaaseen, kun he kuolevat.” Kuinka tämä epäraamatullinen opetus sitten pääsi kirkkoon? Professori Dunnett vastaa: ”Platonilaisen filosofian vaikutuksesta . . . käsitys sielun kuolemattomuudesta alkoi laajalti tunkeutua kristilliseen kirkkoon ja ajatus sielujen menemisestä kuollessa taivaaseen alkoi tulla hyväksytyksi; mutta se pysyy epäraamatullisena uskomuksena.” Useimpien niin sanottujen kristittyjen voidaan siis nykyään sanoa olevan Raamatun mukaan ”harhaoppisia”. – Hesekiel 18:4, 19.

Kirkot: ’Älkää saarnatko’

● Kahden vuoden työn jälkeen Englannin kirkkojen neuvosto (British Council of Churches) on julkaissut sarjan ohjeita, jotka lontoolaisen ”The Guardian” -lehden mukaan varoittavat ”olemasta liian evankelioimisintoinen keskusteluissa muihin uskontoihin kuuluvien kanssa”. Ohjeissa, jotka kaikki suuret uskontokunnat ovat hyväksyneet, sanotaan: ”Laadultaan erikoisen ’evankelioimisintoinen’ tai ’hengellinen’ puhe tai kirjoitus saattaa usein vahvistaa väärinkäsityksiä”, ja sitä pitäisi sen tähden karttaa.

Raamattu itse tietenkin neuvoo ’opettamaan lempeästi niitä, jotka eivät ole suopeasti suhtautuvia’. Mutta se ei epäröiden peräänny vaatimuksesta, jonka Kristus esitti seuraajilleen, kun hän käski heidän ’tehdä opetuslapsia kaikkien kansojen ihmisistä . . . ja opettaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä olen käskenyt teidän noudattaa’. – 2. Tim. 2:25; Matt. 28:19, 20.