Lukijain kysymyksiä
◼ Kun on kysymys häiritsevästi käyttäytyvän ’merkitsemisestä’ seurakunnassa, niin voinko merkitä jonkun, kun katson sen tarpeelliseksi, vai pitäisikö minun odottaa, kunnes vanhimmat ovat esittäneet ongelmaa käsittelevän puheen?
Toisen kristityn ’merkitsemiseen’ ei pitäisi ryhtyä vähäisestä syystä, sillä se on vakava askel. Sinun täytyy ratkaista, milloin otat tämän askeleen. Mutta useimmissa tapauksissa ’merkitsemisen’ pitäisi seurata vanhinten ponnisteluja auttaa hairahtuvaa, mukaan luettuna se että he lopulta käsittelevät seurakunnalle pidettävässä puheessa ongelmaa, johon hänen hairahduksensa liittyy.
Kun apostoli Paavali kirjoitti tessalonikalaisille seurakunnan jäsenten ’merkitsemisestä’, hän oikaisi eräitä sikäläisiä henkilöitä, jotka olivat poikenneet merkittävästi Jumalan neuvosta. He ’vaelsivat häiritsevästi eivätkä tehneet lainkaan työtä, vaan sekaantuivat siihen, mikä ei heille kuulunut’. (2. Tessalonikalaisille 3:6, 10–12) Vaikka Raamatun neuvo oli laiskuutta vastaan, häiritsevästi vaeltavat eivät tehneet työtä ja he olivat kalliina taakkana muille. (Sananlaskut 6:6–11; 10:4, 5; 12:11, 24, 27; 24:30–34; 26:13–16) Siksi Paavali esitti julkisesti neuvoja heidän menettelyään vastaan. Edelleen hän suositteli kaikille, että jos sellaiset eivät mukautuisi näihin koko seurakunnan edessä esitettyihin lujiin neuvonsanoihin, heidät pitäisi ’merkitä’ ja heitä pitäisi karttaa, ilmeisesti seuranpidon ollessa kysymyksessä.
Jotkut ovat nykyisin halunneet tietää, voisivatko he ’merkitä’ jonkun, joka menettelee vastoin jumalallista neuvoa, vaikka vanhimmat eivät ole pitäneet seurakunnalle väärintekoa käsittelevää puhetta. Hyvin harvoissa tapauksissa sellainen lienee tarpeellista. (Vrt. 1. Korinttolaisille 5:1, 2.) Mutta on olemassa syitä, joiden vuoksi useimmissa tapauksissa on ’merkitsemisen’ suhteen parasta odottaa vanhinten nimenomaisia toimenpiteitä, joihin kuuluu heidän seurakunnalle pitämänsä puhe.
Ensiksikin me saattaisimme epätäydellisinä ihmisinä olla taipuvaisia käyttämään ’merkitsemistä’ väärin jonkinlaisena rangaistuksena vähäisistä rikkomuksista tai persoonallisuuseroavuuksista. Jossakin seurakunnassa saattaisi olla sisar, jolla on ärsyttävä persoonallisuus. Hän käy toisten hermoille, ja hänen kanssaan on vaikea olla tekemisissä tai tulla toimeen. Niinpä jotkut sisaret saattaisivat ajatella, että heidän pitäisi ’merkitä’ hänet ja karttaa häntä. Se ei varmaankaan olisi sen Jeesuksen rakkaudellisen neuvon mukaista, että meidän pitäisi olla armollisia veljiämme ja sisariamme kohtaan ja jättää huomioon ottamatta heidän heikkoutensa ja pikkuvikansa. Muista esimerkiksi, mitä hän opetti mallirukouksessa siitä, milloin Jumala antaa anteeksi meille meidän velkamme eli rikkomuksemme. Ja Jeesus kehotti meitä pyrkimään nopeasti selvittämään toista vastaan kohdistuvat valituksenaiheet. (Matteus 5:23–25; 6:12) Olisi siis väärin ’merkitä’ joku veli pienten persoonallisuuserojen tai rikkomusten vuoksi.
Toiseksi, kun Paavali kirjoitti joidenkuiden ’merkitsemisestä’, se ei tapahtunut sen vuoksi, että he olisivat olleet syyllisiä persoonallisuutta, yksilöllistä makua tai henkilökohtaista mielipidettä koskevien vähäisten eroavuuksien vuoksi. Vanhimmat eivät välttämättä yrittäisi puuttua sellaisiin asioihin tai antaa niistä neuvoja. Mutta Paavalin tavoin heidän pitäisi olla valppaita sellaisten suhteen, jotka huomattavalla tavalla rikkovat Raamatun periaatteita (vaikkakaan hairahtumiset eivät vielä ole raskasta syntiä, jonka johdosta heidät saatettaisiin erottaa). Vanhinten pitäisi neuvoa yksityisesti tällaisia hairahtuvia tai häiritsevästi vaeltavia. Galatalaiskirjeen 6:1:ssä sanotaankin: ”Vaikka joku ihminen ottaakin jonkin harha-askeleen, ennen kuin hän on tietoinen siitä, niin yrittäkää te, joilla on hengellisiä edellytyksiä, palauttaa kohdalleen sellainen ihminen lempeyden hengessä.”
Elleivät vanhinten toistuvat yritykset auttaa sellaista yksityisesti tuota tuloksia, he saattavat käsitellä asiaa ja päättää, että joku heistä esittää asiaa koskevan selväsanaisen raamatullisen puheen seurakunnalle. Vaikka he niin kuin Paavalikaan eivät ilmaise nimeltä niitä, jotka jättävät vakavasti huomioon ottamatta Jumalan neuvon, he varoittavat väärästä ajattelusta tai menettelystä. Tällä tavalla seurakuntalaisten mieleen palautetaan Jumalan ajattelu ja heitä valpastutetaan, niin että he voivat varoa tartuntaa tai eksymistä. Silloin, kuten Paavali kirjoitti, kristityt voivat yksilöinä ’merkitä’ häiritsevästi vaeltavan ja lakata seurustelemasta hänen kanssaan. Ja koska vanhimmat ovat esittäneet ongelmaa koskevia julkisia neuvoja, väärin menettelevä ymmärtää, miksi toiset seurakuntalaiset eivät hyväksy hänen kutsujaan yhteiseen seuranpitoon. – 2. Tessalonikalaisille 3:13–15.
Yleensä on siis viisasta olla ’merkitsemättä’ ketään, elleivät vanhimmat ole julkisesti käsitelleet asiaa, niin kuin Paavali antoi julkisia neuvoja vakavasta asiasta ja sen jälkeen yksilöt voivat soveltaa hänen ’merkitsemisestä’ antamiaan ohjeita. Kun suhtaudumme asioihin tällä tavalla, vältymme vaaralta soveltaa ’merkitsemistä’ väärin vähäisiin rikkomuksiin, makuasioihin tai persoonallisuuseroihin. Siten osoitamme myös sen, että kunnioitamme vanhimpia rakkaudellisina paimenina, jotka huolehtivat lauman tarpeista. – 1. Pietari 5:2.