Mitä aika on?
MITÄ kello on? Olet varmasti tehnyt tämän kysymyksen usein. Lukiessasi tätä sivua sinusta saattaa tuntua siltä, että sinun täytyy katsoa rannekelloasi tai vilkaista seinällä olevaa kelloa. Mistä se johtuu? Se johtuu siitä, että ihminen on syvästi tietoinen ajan kulumisesta, ikään kuin hän ei pystyisi elämään ilman jonkinlaista käsitystä ajasta. – Psalmit 90:12; Saarnaaja 3:11.
Useimmat meistä joutuvat järjestämään päivittäisen elämänsä kellon mukaan. Me emme nuku, nouse vuoteesta, syö, työskentele emmekä rentoudu aina sen mukaan, mikä meitä huvittaa, vaan sen mukaan, mitä kellon viisarit näyttävät. On myös kiinnostavaa, että meitä ei ehkä kelloa katsoessamme kiinnosta niinkään mitä kello on, vaan se miten paljon meillä on vielä aikaa johonkin.
Kaikilla elollisilla luomuksilla näyttää olevan sisäinen kello. Esimerkiksi monilla kasveilla ja eläimillä on täsmällinen sisäinen ajoituskoneisto, joka säätelee muun muassa kukintaa ja muuttoa. Meidän tietämättämme biologisten kellojen tikitys vapauttaa sisällämme kemikaaleja ja sääntelee ruumiintoimintojamme. Eikö tämä tuokin mieleen sananlaskun: ”Kaikella on määräaika”? – Saarnaaja 3:1.
Miten sinä selittäisit, mitä aika on? Jotkut sanoisivat, että aika on tapa katsella asioita tai että se on tapahtumien välimatka. Jos siis koskaan ei tapahtuisi mitään, niin aikaa ei olisi. Ajan käsitteen selittäminen on kuitenkin yhtä hämmentävää kuin sen selittäminen, mitä avaruus on. Joitakin aikaan liittyviä seikkoja kuitenkin tunnetaan.
Ajan olemuksesta
Me tiedämme, että aika liikkuu eteenpäin. Se on yksisuuntaista. Menneisyys on ohi, eikä se enää toistu. Sekä erehdyksemme että hyvät tekomme ovat jättäneet jälkensä ajan hiekkaan. Me elämme aina nykyhetkessä ja etenemme tulevaisuuteen, mutta emme koskaan voi palata takaisin ja tehdä virheitämme tekemättömiksi. Siksi on erittäin tärkeää, että teemme nyt hyviä ratkaisuja, jotta tulevaisuutemme ei olisi synkkä vaan valoisa. – Sananlaskut 3:1, 2.
Me osaamme mitata aikaa. Kaukaisessa menneisyydessä aurinko, kuu ja tähdet riittivät ilmoittamaan ihmisille ajan kulumisesta. Monille ihmisille auringon nouseminen aamulla oli merkki työpäivän alkamisesta, ja auringonlasku illalla merkitsi nukkumaanmenoaikaa.
Yhteiskunnan muuttuessa monimutkaisemmaksi ja liikkuvammaksi ajan mittaaminen tuli ihmiselle entistä tärkeämmäksi. Neuvokkuutensa avulla ihminen keksi jatkuvasti uusia apukeinoja – aurinkokellon, kynttilöiden polttamisen, tiimalasin, mekaanisen kellon ja nykyajan atomikellon. Nämä kaikki ovat viivaimia, joilla mitataan näkymätöntä aika-nimistä virtaa. Koska ihmisellä on pakottava tarve mitata aikaa täsmällisesti, niin monet ovat siirtyneet tehtäväkeskeisestä yhteiskunnasta aikakeskeiseen yhteiskuntaan.
Mistä sitten johtuu se, että joskus aika tuntuu kiitävän ja joskus taas matelevan? Se johtuu siitä, että aikaa voidaan mitata tapahtumien perusteella. Toimeton hetki tuntuu pitemmältä kuin työntäyteinen hetki, ja mitä kiinnostuneempia olemme tehtävästämme sitä nopeammin aika tuntuu kuluvan. Jos jokin tehtävä pitkästyttää meitä, niin aika tuntuu kuluvan liian hitaasti. Onko sinun koskaan tarvinnut istua odottamassa jotakuta? Tunnin toimeton odotusaika tuntuu loputtomalta – se on yksi ainoa tapahtuma. Entä jos joutuisit tuon saman tunnin aikana suorittamaan useita peräkkäisiä tehtäviä, esimerkiksi valmistamaan aterian yllätysvieraille (kuorimaan perunat, panemaan paistin uuniin, keittämään vihannekset, kattamaan pöydän, pyyhkimään nopeasti pölyt kaikkialta ja laittautumaan esiintymiskuntoon)? Silloin tunti tuntuisi kiitävän ääntä nopeammin, koska siihen sisältyy hyvin monia tapahtumia.
Tietoisuutemme menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta erottaa meidät eläimistä. Eläimet elävät jatkuvasti nykyhetkessä, mutta ihmiset voivat nykyhetkessä eläessään ennakoida tulevia tarpeita menneiden kokemustensa perusteella. Kun vuodet sitten kuluvat ja elämänkokemuksemme lisääntyy, niin aika tuntuu kuluvan yhä nopeammin. Kun me siis vanhenemme ja tulemme tuskallisen tietoisiksi omasta kuolevaisuudestamme, niin eikö meidän pitäisi ajatella entistä syvällisemmin elämää ja sitä miten käytämme sen? – Psalmit 90:10.
Runoilija Henry Austin Dobsonin maininta ajasta pitää hyvin paikkansa:
”Aika menee, sanonet. Ei suinkaan!
Aika pysyy, me menemme.”
Tuleeko aina käymään näin? Ei, jos me todella tiedämme, mikä ”aika” nyt on. Ihmiset pystyvät arvioimaan aikaa, esittämään aikaa koskevia teorioita ja mittaamaan aikaa tarkasti, mutta tietävätkö he, mikä aika nyt on Jumalan näkökulmasta? Missä vaiheessa me olemme siinä aikataulussa, jonka Hän on laatinut tapahtumia varten?