Sosiaaliavustusten oikea ja väärä käyttö
KUVITTELEHAN mielessäsi valtio, jossa lukemattomat miehet, naiset ja lapset kuolevat vajaaravitsemukseen, jossa kansanjoukot vaeltelevat paikasta toiseen ilman kotia tai työtä, jossa sadattuhannet ihmiset asuvat sinne tänne levittäytyvissä hökkelikylissä, joiden ”talot” on tehty jätepuusta, pahvista tai ruosteisista autonrungoista, tai jossa kerjäläiset pitävät itsensä hengissä varastamalla tai etsiskelemällä ruoantähteitä roskapöntöistä.
Tämä ei ollut kuvaus jostakin Aasiassa tai Afrikassa sijaitsevasta köyhyyden runtelemasta maasta. Tällaista oli Amerikan yhdysvalloissa 50 vuotta sitten suurten pulavuosien aikaan. Tuohon aikaan oli sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa miljoonia toivottoman köyhiä ihmisiä, joilla ei ollut juuri lainkaan toiveita asemansa parantamisesta. Tällaisen köyhyyden toistumisen estämiseksi monet hallitukset perustivat sosiaalihuoltojärjestelmän.
Nykyään monissa teollistuneissa maissa elävät työssä käyvät ihmiset nauttivat suhteellisesta taloudellisesta turvallisuudesta valtion taloudellista apua jakavien järjestöjen ansiosta. Joissakin paikoissa voidaan saada avustuksia, kuten esimerkiksi lapsilisiä. Ihmiset saattavat maksaa veroa, mikä oikeuttaa heidät anomaan avustusta, niin että he pääsevät työttömyyden ajan yli tai saavat maksetuksi lääkärinkulunsa, tai mikä oikeuttaa heidät saamaan eläkettä heidän tullessaan eläkeikään. Tällaisissa maissa ahtaita aikoja kokevat kansalaiset voivat usein saada apua valtiolta tai kunnalta.
Kaikki tällaiset järjestelyt ovat hyvin ihmisystävällisiä. Ne ovat kuitenkin tuoneet muassaan myös ongelmia. Jotkut ihmiset katkeroituvat, koska he epäilevät verorahojaan käytettävän sellaisten ihmisten elättämiseen, jotka voisivat itsekin ansaita elantonsa, jos vain haluaisivat. Toisten mielestä taas avustusten vastaanottaminen on nöyryyttävää. Miten kristityn tulisi suhtautua sosiaalihuoltoon? Onko oikein ottaa vastaan avustuksia? Liittyykö siihen mitään vaaroja?
Raamatullisia neuvoja
Noin 3 000 vuotta sitten kaksi leskeä, Noomi ja Ruut, muuttivat Juudassa sijaitsevaan Betlehemin kaupunkiin. He olivat puutteenalaisia, mutta he eivät kärsineet nälkää. Miksi eivät? Koska tuon maan laki sisälsi erikoisjärjestelyn köyhien ylläpidoksi ja varsinkin leskien ja orpojen elättämiseksi. – 5. Mooseksen kirja 26:12, 13.
Kristittyjen apostolien aikaan kristillinen seurakunta usein auttoi köyhiä. Esimerkiksi apostoli Paavali kirjoitti Timoteus-nimiselle vanhimmalle kirjeen, jossa hän muun muassa neuvoi antamaan säännöllistä avustusta iäkkäille leskille, joilla ei ollut heistä huolehtivia sukulaisia. – 1. Timoteukselle 5:3–16.
Tuo muinainen Israelin laki ja apostoli Paavalin Timoteukselle kirjoittama kirje ovat nykyään osa Pyhää Raamattua. Raamattu siis kannustaa antamaan apua sitä tarvitseville. Tosiasiassa kristityt ovat velvollisia avustamaan köyhiä veljiään, jos heillä on siihen mahdollisuus. – 1. Johannes 3:17.
Entä jos valtio on varustautunut tukemaan kansalaisiaan taloudellisesti? Kristitty voi käyttää tätä hyväkseen. Kaikki kristityt ovat velvollisia maksamaan ”sille, joka vaatii veron, veron; sille, joka vaatii tullin, tullin”. (Roomalaisille 13:7) Tähän sisältyisi kaikki vero, joka on määrätty käytettäväksi valtion kuluihin.
Samoin on sopivaa vastaanottaa sellaisia avustuksia, joihin meillä on lain mukaan oikeus nykyisten olosuhteittemme vuoksi. Apostoli Paavali sanoi hallitusten olevan ”Jumalan palvelija sinun hyväksesi”. (Roomalaisille 13:4) Kristityn on siis täysin sopivaa ottaa vastaan mitä tahansa avustuksia, eläkettä tai sairausvakuutuskorvauksia ja jopa sosiaaliavustusta köyhyytensä vuoksi, jos hänellä on todella oikeus saada niitä. Mutta silti saattaa herätä ongelmia.
Omantunnon mukainen ratkaisu
Ajattelehan esimerkiksi sellaisen nuoren miehen tilannetta, joka on valinnut urakseen kokoajansaarnaajana olemisen. Koska saarnaaminen on palkatonta ja vapaaehtoista työtä, hän elättää itsensä osa-aikatyöllä. Saattaa käydä niin, että ainoasta saatavilla olevasta osa-aikatyöstä tuleva palkka alittaa tietyn, hallituksen asettaman tulorajan, niin että valtio voisi maksaa hänelle avustusta. Tulisiko hänen anoa sellaista?
Hänhän ei karta työtä. Hän yrittää elättää itsensä kunniallisella tavalla. Jos viranomaiset täysin ymmärtävät hänen tilanteensa ja ovat valmiit myöntämään hänelle avustusta, niin ei ole ehkä mitään syytä, miksi hänen tulisi kieltäytyä tästä lisätulosta. Ei ole häpeällistä ottaa vastaan tällaisia avustuksia. Yhdysvalloissa jopa jotkut armeijassa työskentelevät saavat niitä.
Joillakin paikkakunnilla valtion avustukset ovat ihmisille arka aihe. Sellaisilla paikkakunnilla edellä mainittu tilanne voisi herättää pahennusta sikäläisessä yhteisössä. Kristitty haluaa siis tarkkaan harkita tilannetta.
Muista apostoli Paavalia. Ollessaan Korintossa ja Tessalonikassa hän kieltäytyi ottamasta vastaan taloudellista avustusta seurakunnilta, vaikka hänellä olisi ollut oikeus pyytää sitä. Miksi hän kieltäytyi? Hän halusi välttyä aiheuttamasta vaikeuksia siellä asuville kristityille tovereilleen. (2. Korinttolaisille 11:9; 2. Tessalonikalaisille 3:8, 9) Muilla paikkakunnilla hän kuitenkin ilmeisesti otti vastaan tällaista avustusta. – 1. Korinttolaisille 9:6, 9.
Muita, joiden tilanne helposti herättää toisissa kiistakysymyksiä, ovat yksinhuoltajaäidit. Pitäisikö heidän käydä työssä vai anoa sosiaaliavustusta?
Jokaisen naisen on tietenkin itse tehtävä ratkaisunsa tässä asiassa. Heidän lapsistaanhan tässä on kysymys. Jollakulla äidillä voi mielestään olla täysi oikeus anoa valtiolta tai kunnalta taloudellista tukea, jonka turvin hän voi olla pienten lastensa kanssa kaiken aikaa. Toinen äiti, jolla on kouluikäisiä lapsia, saattaa pitää epäviisaana sitä, ettei hän olisikaan kotona lasten palatessa koulusta.
Toisaalta joku äiti saattaa pitää täysin sopivana työhön menemistä ja lasten jättämistä jonkun toisen hoitoon päivän ajaksi. Jokaisen tilanne on erilainen, eikä kenenkään tulisi arvostella toista hänen tekemänsä ratkaisun vuoksi. Kodinhoito ja lastenkasvattaminen ovat raskaita ja aikaa vieviä vastuita – varsinkin yksinhuoltajalle. Israelilaisten päivinä tuollaisten yksinhuoltajaperheitten ajateltiin tarvitsevan erikoisapua. Nykyään jokaisen naisen tulee ottaa huomioon oma taloudellinen tilanteensa ja omat olosuhteensa ja ratkaista sen perusteella, miten hän käsittelee asian. – 5. Mooseksen kirja 24:19–21; Jaakob 1:27.
Mutta joskus ihmiset tekevät selvästi vääriä ratkaisuja.
Sosiaalihuollon väärinkäytön kiusaukset
Joissakin maissa kun mies menettää työpaikkansa, hän saa työttömyyskorvausta, joka voi olla jopa 80 prosenttia hänen työstä saamastaan palkasta. Mies joka saa näin hyvän työttömyyskorvauksen, voi miettiä, kannattaako enää etsiä uutta työpaikkaa. Kristitty voi nähdä jopa etua siinä, ettei saa työtä. Hänen ei tarvitse kuunnella huonoa kielenkäyttöä eikä olla huonossa seurassa, mitkä seikat ovat yleinen ongelma ansiotyössä.
Mutta onko oikein päätellä näin? Ei oikeastaan. Ensiksikin hän jättää huomioon ottamatta sen seikan, että työttömyyskorvausta on yleensä tarkoitus maksaa sellaiselle henkilölle, joka koko ajan etsii työtä. Mutta jos hän ei etsikään työtä, hän saattaa syyllistyä petokseen. Lisäksi varat työttömyyskorvauksiin saadaan toisten ihmisten verorahoista. Toisin sanoen muut tekevät työtä elättääkseen hänen perheensä. Voisiko työhön kykenevä kristitty olla tyytyväinen tällaiseen asiaintilaan? – Matteus 7:12.
Kun Paavali kirjoitti Tessalonikan seurakunnalle, hän puhui joistakuista, jotka eivät tehneet työtä, ja sanoi: ”Jos joku ei tahdo tehdä työtä, älköön hän syökökään.” (2. Tessalonikalaisille 3:10) Tämä oli viisas neuvo. Ihminen saa tyydytystä työstä. (Saarnaaja 2:24) Se, ettei hän ahkeroi tuottoisassa työssä, voi vaikuttaa häneen epäsuotuisasti. Hän voi turhautua ja ryhtyä jopa rikollisiin toimiin. ”Joka on veltto toimessansa, se on jo tuhontekijän veli.” – Sananlaskut 18:9.
On totta, että toisinaan miehen on pakko turvautua työttömyyskorvauksiin, koska työtä ei ole. Mutta jos suhteellisen sopivaa työtä on saatavissa, Paavalin neuvo on paikallaan: ”[Asettakaa] tavoitteeksenne, että vietätte hiljaista elämää ja pidätte huolta omista asioistanne ja teette työtä käsillänne, niin kuin teitä käskimme, jotta vaeltaisitte säädyllisesti ulkopuolella olevia kohtaan.” – 1. Tessalonikalaisille 4:11, 12.
Mutta eikö työttömyyskorvausta saava kristitty voisi kokopäivätyön sijasta osallistua täydemmin kristillisiin toimintoihin? Ehkä, mutta millainen vaikutus sillä olisi toisiin? Paavali yhdistää ’työn tekemisen käsillänne’ ’vaeltamiseen säädyllisesti ulkopuolella olevia kohtaan’. Työtä karttavia ei kunnioiteta. Heidän huono maineensa todennäköisesti tekisi tyhjäksi kaiken sen hyvän, mitä he saisivat aikaan muilla tavoilla. – 1. Timoteukselle 3:7.
Taloudellisen tuen saamisen mahdollisuus voi johtaa vielä muihin ongelmiin. Jonkin aikaa sitten muuan mies muutti sellaiseen maahan, jossa tällaista tukea oli mahdollista saada, ja anoi työttömyyskorvausta. Anomusta tehdessään hän kuitenkin salasi sen, että hänellä oli kotimaassaan omaisuutta, mikä seikka olisi evännyt häneltä oikeuden saada korvausta. Hän siis sai avustusta salaamalla totuuden.
Petosta voidaan harjoittaa monella tavalla. Saadakseen taloudellista tukea valtiolta vaimo voi väittää viranomaisille, että hänen miehensä on jättänyt hänet. Mutta mies voi yhä asua hänen luonaan. Pariskunta voi ottaa avioeron mutta silti edelleen asua yhdessä saadakseen enemmän avustusta. Naimattomien naisten tiedetään hankkineen aviottomia lapsia saadakseen lisää avustusta. Tai saattaa olla niin, että henkilö on oikeutettu saamaan jotain avustusta, mutta hänen tilanteensa muuttuu. Esimerkiksi hän saattaa löytää työtä. Mutta koska hän ei ilmoita muutoksesta, hän nostaa edelleen työttömyyskorvausta.
Nämä ovat tyypillisiä tapoja, joilla sosiaaliavustuksia voidaan käyttää väärin. Viranomaisia voidaan toisinaan pettää ja ylimääräistä rahaa voidaan saada salaamalla tosiasioita, kertomalla suoranaisia valheita tai toimimalla jollakin muulla tavalla vastoin kristillisiä periaatteita. Mutta Raamattu varoittaa: ”Väärämielinen on Herralle kauhistus, mutta oikeamielisille hän on tuttava.” Se sanoo myös: ”Jotka hankkivat aarteita petollisin kielin, ovat haihtuva tuulahdus, hakevat kuolemaa.” (Sananlaskut 3:32; 21:6) Kukaan kristitty ei halua olla Jehovan silmissä kauhistus pelkän aineellisen hyödyn takia.
Mutta tässä asiassa tulee varoa vielä erästä ansaa.
Liiallinen avustuksiin turvautuminen
Ihmiset jotka tietävät avustusten saantimahdollisuudesta, voivat olla edesvastuuttomia. He saattavat turvautua avustuksiin voidakseen välttää sellaiset vastuut, jotka Raamatun mukaan kuuluvat yksilöille. Joissakin tapauksissa tällaiset ihmiset ovat kasvaneet olosuhteissa, joissa on vallinnut tällainen ajattelutapa. Ehkä jo useat sukupolvet on elätetty sosiaaliavustusten turvin, ja heidän on niin ollen vaikea ajatella muunlaista elämäntapaa.
Hallituksen tekemät järjestelyt taloudellisen tuen antamiseksi eivät kuitenkaan vapauta kristittyä Jumalan hänelle antamista vastuista. Paavali sanoi: ”Jos joku ei varaa ylläpitoa – – niille, jotka ovat hänen huonekuntansa jäseniä, niin hän on kieltänyt uskon ja on pahempi kuin se, jolla ei ole uskoa.” (1. Timoteukselle 5:8) Jos valtio joissakin maissa hieman auttaa perheenpäätä huolehtimaan perheestään maksamalla vanhuksille eläkettä, perheelle lapsilisiä ja muilla samankaltaisilla tavoilla, hän voi olla kiitollinen tuosta avusta. Silti perheestä huolehtiminen on hänen vastuunsa.
Samalla tavoin apostoli Johannes sanoi, että kristityn vastuulla on auttaa köyhempiä veljiään. (1. Johannes 3:17) On totta, että joissakin maissa valtio saattaa auttaa aineellisesti köyhiä. Mutta kristitty on silti velvollinen auttamaan heitä. Kristityn tulisi olla jatkuvasti valpas antamaan aineellista ja hengellistä apua niille, jotka sitä todella tarvitsevat.
Hallituksen tekemät järjestelyt aineellisen avustuksen antamiseksi ovat todella ”keisarin” suoma inhimillinen etu. Jos tällaisia järjestelyjä ei olisi, kristillisen seurakunnan olisi todennäköisesti tehtävä vielä enemmän tässä suhteessa kuin se tekee tällä hetkellä. Kristityn ei tulisi kuitenkaan käyttää väärin näitä etuja. Hänen ei tulisi valehdella, salata totuutta tai mitenkään muutenkaan sovitella kristillisten normien noudattamisessa. Hänen ei tulisi myöskään turvautua valtion tukeen voidakseen karttaa Jumalan hänelle antamia vastuita.
Apostoli Paavali sanoi kirjeessään heprealaisille: ”Olkoon elintapanne vapaa rahanrakkaudesta, samalla kun tyydytte siihen, mitä teillä nyt on. Sillä [Jehova] on sanonut: ’En missään tapauksessa jätä sinua enkä suinkaan hylkää sinua.’” (Heprealaisille 13:5) Lisäksi hän kannusti korinttolaisia tekemään ”kaiken Jumalan kunniaksi”. – 1. Korinttolaisille 10:31.
Miten oivallisia periaatteita tässä tähdennetäänkään! Karttakaamme rahanrakkautta. Luottakaamme Jehovaan kaikessa, vaikka otammekin vastaan valtiolta korvauksia, joihin meillä on laillinen oikeus. Kaikessa me otamme huomioon sen, miten ratkaisumme vaikuttaa Jumalan nimen maineeseen. Kun pidämme nämä kolme periaatetta aina mielessämme, ne auttavat meitä omaamaan oikean näkemyksen sosiaaliavustuksista.
[Kuva s. 9]
Tämänkaltaisten näkymien toistumisen estämiseksi perustettiin sosiaalihuoltojärjestelmä
[Kuva s. 11]
Vaikka jossakin maassa on mahdollista saada valtiolta taloudellista tukea, se ei tee tyhjäksi miehen vastuuta huolehtia omasta perheestään