Onko sinulla raamatullinen näkemys alkoholinkäytöstä?
HÄN oli kastettu kristitty. Kun hänen seurakuntansa vanhimmat, jotka olivat huolissaan hänen alkoholinkäytöstään, kysyivät asiaa, hän myönsi nauttineensa muutamia pullollisia olutta ja joitakin viskiryyppyjä. ”Mutta en ollut juovuksissa”, hän sanoi.
Tämä nuori mies ajatteli, ettei nautitun alkoholin määrällä ole merkitystä, kunhan ei tule juovuksiin. Oletko samaa mieltä? Ikävä kyllä raportit osoittavat, että jotkut Jumalan kansaan kuuluvat ajattelevat sillä tavalla. Mutta onko se raamatullista? Mitä Raamattu oikeastaan sanoo alkoholinkäytöstä?
Alkoholijuomat kuuluvat tosiaankin niihin moniin lahjoihin, jotka olemme saaneet Luojaltamme, Jehova Jumalalta. Siksi Raamatussa sanotaan, että Jumala antaa viinin, joka ”ilahuttaa ihmisen sydämen”, että viini ”saa jumalat ja ihmiset iloisiksi” ja että se saa sydämen ”iloiseksi”. (Psalmit 104:15; Tuomarien kirja 9:13; Ester 1:10) Viinivarastoa, jota ”viinipuu” vertauskuvaa, käytetään Raamatussa ilmaisemaan vaurautta ja turvallisuutta. – Miika 4:4; Sakarja 3:10.
Lahjaa voidaan kuitenkin käyttää oikein tai väärin. Raamatussa on paljon varoituksia alkoholin väärinkäytöstä.
Kohtuuton alkoholinkäyttö
Mitä on sanottava näkemyksestä: ’Nautitun alkoholin määrällä ei ole merkitystä, kunhan ei tule juovuksiin’? Raamattu tuomitsee epäilemättä juoppouden, sillä se sanoo, että juopot eivät ”peri Jumalan valtakuntaa”. (1. Korinttolaisille 6:9, 10) Mutta varoitetaanko meitä vain juoppoudesta? Entä jos joku käyttää alkoholia runsaasti kuitenkaan varsinaisesti päihtymättä siitä?
1. Timoteuksen kirjeen 3:2, 3:sta luemme, että valvojan tulee paitsi välttää ’juovuksissa rähisemistä’ myös olla ”kohtuullinen tavoissaan”. Se koskee kaikkia tapoja. Kreikkalainen sana, joka on käännetty ilmauksella ”kohtuullinen tavoissaan” (nefálion), merkitsee kirjaimellisesti ”raitista, kohtuullista; joko viinistä kokonaan tai ainakin sen kohtuuttomasta käytöstä pidättyvää”. (Kursivointi meidän.) – Thayer’s Greek-English Lexicon of the New Testament.
Luetellessaan avustavien palvelijoitten eli diakonien pätevyysvaatimukset Paavali sanoo edelleen, että heidän ei tule olla ”paljon viiniä nauttivia [”eivät saa juoda liiaksi viiniä”, Uusi testamentti nykysuomeksi; tulee olla ”kohtuullisia nauttimansa viinin määrän suhteen”, The Jerusalem Bible]”. – 1. Timoteukselle 3:8.
Jotta kristittyä voitaisiin suositella valvojaksi tai avustavaksi palvelijaksi tai jotta hän voisi jatkaa sellaisessa tehtävässä palvelemista, hänen täytyy siis olla esimerkillisen kohtuullinen alkoholijuomien käyttötavoissa. Muutamia vuosia sitten eräässä Latinalaisen Amerikan maassa juhlittiin häitä alkoholijuomia nauttien pikkutunneille saakka. Se johti siihen, että erään seurakunnan kaikki vanhimmat ja avustavat palvelijat poistettiin tehtävästään!
Mutta vaaditaanko kohtuullisuutta vain valvojilta ja avustavilta palvelijoilta? Ei suinkaan, sillä Tiituksen 2:2 neuvoo iäkkäitä miehiä olemaan ”kohtuullisia tavoissaan”. Seurakunnassa olevia naisia neuvotaan samoin olemaan ”vakavia, ei panettelevia, vaan kohtuullisia tavoissaan”. (1. Timoteukselle 3:11) Ja iäkkäitä naisia kehotetaan olemaan ”käyttäytymisessään jumalaapelkääviä, ei panettelevia eikä paljon viinin orjuuttamia”. – Tiitukselle 2:3.
On siis selvää, että kristittyjen tulee huolellisesti välttää paitsi juoppoutta, joka on liiallisen alkoholinkäytön lopputulos, myös kohtuutonta alkoholinkäyttöä.
Millaista on kohtuullinen käyttö?
Kaikille sopivaa tarkkaa rajaa ei voida esittää, koska sellaiset yksilölliset seikat kuin terveydentila ja ruumiinpaino voivat ratkaista sen, miten alkoholi vaikuttaa elimistöön. On kuitenkin useita seikkoja, jotka tulee pitää mielessä kohtuullisen käytön määrää ratkaistaessa.
Ensinnäkin varo esittämästä puolusteluja! On niin helppo päätellä, että epämieluisa neuvo soveltuu toisiin eikä meihin. Mutta jos jokainen ajattelisi siten, niin neuvot eivät koskisi ketään!
Ajattele seuraavaksi, kuinka paljon alkoholia elimistösi voi vaaratta käsitellä. Keskikokoisen aikuisen (70 kg) aineenvaihdunta voi käsitellä noin 1,3 senttilitraa alkoholia tunnissa (noin 3 senttilitraa 40-prosenttista alkoholia tai 10 senttilitraa pöytäviiniä). Kun nautit tätä enemmän alkoholia, niin veressäsi oleva alkoholimäärä kasvaa. Jo pari tavallista ryyppyäa muutaman minuutin kuluessa riittää nostamaan keskikokoisen aikuisen veren alkoholipitoisuuden 0,5 promilleen, mikä heikentää useimpien ihmisten autonajokykyä.
Kolmas harkittava seikka on toisten kristittyjen näkemys. Roomalaiskirjeen 14:21 toteaa: ”On hyvä olla syömättä lihaa tai juomatta viiniä tai tekemättä mitään, mihin veljesi kompastuu.” Voidaksesi siis ratkaista, onko alkoholinkäyttösi kohtuullista, kysy itseltäsi: Juonko yleensä enemmän kuin muut? Ovatko toiset – perheenjäsenet tai kristityt veljet tai sisaret – alkaneet huolestua siksi, että juon niin paljon? Onko minulla sellainen maine, että ”kestän” alkoholia, että käytän sitä paljon? Vaikka saatat sanoa: ’Mutta kestän sitä paremmin kuin toiset’, niin eivätkö Paavalin sanat osoita, että meidän tulee ottaa huomioon veljiemme näkemys? Muista, mitä Jeesus sanoi Luukkaan 17:1:ssä: ”Kompastumisen aiheita tulee väistämättä. Siitä huolimatta voi sitä, jonka kautta ne tulevat!”
On tietysti muistettava, ettei meillä kenelläkään ole oikeutta pakottaa omaatuntoaan toisille. Meidän tulee huolellisesti varoa arvostelemasta asiattomasti sitä, kuinka paljon toiset juovat. Apostoli Paavali sanoi: ”Miksi arvostelet veljeäsi tai halveksit häntä? Jokainen meistä joutuu itse vastaamaan omista teoistaan Jumalan tuomioistuimen eteen.” – Roomalaisille 14:10, Elävä uutinen.
Lisäksi on harkittava seuraavaa: Miksi käytän alkoholijuomia? Haluanko vain rentoutua, sammuttaa janoni tai juhlistaa ateriaa? Vai yritänkö pyyhkäistä pois murheet, huolet ja pettymykset, rohkaista itseäni tai paeta todellisuutta? Psykoterapeutti tri Stanley Gitlow sanoi viimeksi mainitusta: ”Yhteiskuntamme on sellainen, että kun elämämme on työlästä, me otamme ryypyn; jos olomme tuntuu epämiellyttävältä, turvaudumme johonkin kemialliseen taikajuomaan. Kukaan ei sano: ’Opi sietämään stressiä ja tulemaan toimeen.’” Minkä tulisi auttaa kristittyä selviytymään elämän huolista? ”Jonkin kemiallisen taikajuoman” vai hänen Jumalaan omaamansa suhteenko? – Psalmit 4:9.
Ehdoton raittius?
Alkoholistin on tärkeää pysytellä täysin raittiina, jottei alkoholinhimo saisi häntä valtaansa. Tämä palauttaa mieleemme Jeesuksen Markuksen 9:43:ssa olevat sanat: ”Jos kätesi kompastuttaa sinut, niin hakkaa se pois; sinun on parempi astua elämään raajarikkoisena kuin mennä molemmat kädet tallella Gehennaan [joka merkitsee tuhoa].” Jos siis juominen on aiheuttanut sinulle ongelmia, niin miksi et ’hakkaisi sitä pois’? Onhan sittenkin ”parempi astua elämään”! Erään alkoholistien kuntoutusohjelman johdossa työskentelevä kristitty vanhin sanoi asiasta näin: ”Ehdoton pidättyvyys ei ole liian kallis hinta maksettavaksi Jumalan uudessa järjestyksessä saatavasta elämästä.”
Ehdoton pidättyvyys ei kuulu kuitenkaan ainoastaan alkoholisteille; meidän kaikkien on toisinaan hyvä pidättyä alkoholista. Ilmestysmajassa tai temppelissä vuorollaan palvelevia muinaisen Israelin pappeja ja leeviläisiä kiellettiin käyttämästä alkoholijuomia missään muodossa kuolemanrangaistuksen uhalla. (3. Mooseksen kirja 10:8, 9; Hesekiel 44:21) Kuninkaitakin kehotettiin pidättymään viinin tai väkijuomien käytöstä virkatehtävissä ollessaan. Miksi? ”Muutoin hän juodessaan unhottaa, mitä säädetty on, ja vääntelee kaikkien kurjuuden lasten oikeuden.” – Sananlaskut 31:4, 5.
Entä nykyään? Matkustaisitko levollisin mielin lentokoneessa, jos tietäisit ohjaajan nauttineen alkoholijuomia? Et tietenkään! Se vaarantaisi ihmisten elämän. Kristityn tulee myös varoa käyttämästä alkoholijuomia ennen autolla ajoa. Kristityn olisi vieläkin sopimattomampaa nauttia alkoholijuomia, ennen kuin hän osallistuu sellaisiin pyhiin toimintoihin kuin kenttäpalvelukseen, kokouksissa läsnä olemiseen ja raamatullisten neuvojen tai ohjeiden antamiseen toisille, tai sellaisten toimintojen aikana. Miksi se olisi sopimatonta? Näissä asioissa on kysymyksessä ihmisten ikuinen elämä!
Onko sinulla siis raamatullinen näkemys alkoholinkäytöstä? Sinulla joko on tai ei ole. Kysymyksessä on oma elämäsi samoin kuin niiden toisten elämä, jotka voivat kompastua ajattelemattomien juomatapojesi vuoksi. Vielä tärkeämpää on se, että haluamme elämämme miellyttävän Jumalaamme Jehovaa. Alkoholijuomat ovat tosin lahja Jumalalta, kun niitä käytetään kohtuullisesti! Mutta jos sinulle itsellesi on parempi pysyä niistä erossa, niin vältä toki niitä. Muista, että ”on parempi astua elämään”!
Mutta mitä seurakunnan vanhimmat voivat tehdä auttaakseen liiaksi alkoholia käyttäviä kristittyjä veljiään? Entä mitä voidaan tehdä alkoholistin auttamiseksi? Näitä ja muita kysymyksiä tarkastellaan seuraavassa numerossamme.
[Alaviitteet]
a Yksi ryyppy merkitsee noin 4:ää senttilitraa 40-prosenttista alkoholia, se vastaa 12:ta senttilitraa pöytäviiniä tai yhtä pullollista keskiolutta.
[Kuva s. 27]
Nämä kaikki sisältävät saman määrän alkoholia