Miksi tehdään niin paljon itsemurhia?
BRUCEN isä oli koko elämänsä ajan ollut menestyvä liikemies. Hänen ja Brucen äidin välinen avioliitto oli jo jonkin aikaa sitten rikkoutunut, ja hän oli mennyt naimisiin nuoremman naisen kanssa. Isä osoitti kuitenkin yhä kiinnostusta lapsiaan kohtaan; yrittipä hän kerran aloittaa liikeyrityksenkin heidän kanssaan. Mutta hänen täytettyään 50 vuotta hänen elämänsä muuttui dramaattisesti. Yksi hänen liikeyrityksistään joutui vararikkoon, ja yhtäkkiä hän oli korviaan myöten veloissa. Hän meni sairaalaan muutamaksi päiväksi, mutta ei koskaan kertonut kenellekään syytä siihen. Sitten hänen nuori vaimonsa jätti hänet. Silloin mies teki itsemurhan.
Bruce toteaa: ”Toivon tosiaan, että olisin voinut tehdä enemmän hänen auttamisekseen. Vaikeasta taloudellisesta tilanteesta nouseminen ja uudelleen aloittaminen on varmaan tuntunut tuosta keski-iän loppua lähentelevästä miehestä ylivoimaiselta. Ajatus siitä, että hän vanhenisi, joutuisi elämään yksin ja kestämään tuskia, ei tuntunut hänestä mitenkään mielekkäältä.”
Ikävä kyllä tällaiset murhenäytelmät eivät ole nykyään epätavallisia. Joka vuosi pelkästään Suomessa yli tuhat miestä, naista ja lasta surmaa tieten tahtoen itsensä. Tämän lisäksi joidenkuiden mukaan jokaista onnistunutta itsemurhayritystä kohti ainakin kymmenen ihmistä epäonnistuu yrityksessään surmata itsensä.
Silti eri puolilla maailmaa elää hyvin vaikeissa olosuhteissa ihmisiä, jotka taistelevat ankarasti kuolemaa vastaan. Tuskallisista sairauksista kärsivät, pitkiä vankeustuomioita saaneet vangit, suuressa köyhyydessä elävät – useimmiten he kaikki kamppailevat säilyäkseen elossa. Miksi sitten jotkut sellaiset, joiden fyysiset olosuhteet eivät ole niin pahat, yrittävät lopettaa kaiken?
Vieläkin vaikeammaksi kysymykseen vastaaminen käy maissa, joissa ihmiset väittävät olevansa kristittyjä. Raamattu opettaa, että elämä on pyhää, Jumalalta saatu arvokas lahja. (Psalmit 36:10) Kuolema on vihollinen, ja Jehova Jumala on nähnyt paljon vaivaa ja tehnyt suuria uhrauksia avatakseen meille tilaisuuden ikuisen elämän saamiseen. (Johannes 3:16) Silti yhä useammat ihmiset niin sanotuissa kristityissäkin maissa surmaavat itsensä tai yrittävät sitä. Miksi? Millaiset paineet voivat saada ihmisen kallisarvoisen omaisuuden, hänen elämänsä, tuntumaan niin raskaalta taakalta, että hän haluaa heittää sen pois?
Vahingolliset tunteet
”Masennus . . . toivottomuus . . . tuska . . . Kaikki tuntui kaatuvan päälleni.” Näin eräs nainen, joka otti hetken mielijohteesta liian suuren annoksen lääkkeitä, kuvailee sitä mikä ajoi hänet yrittämään itsemurhaa. Eräs itsemurhapotilaitten kanssa tekemisissä ollut lääkäri lisää: ”He tuntevat usein olevansa arvottomia, avuttomia tai toivottomia. Heillä voi lisäksi olla voimakkaita syyllisyyden tunteita.”
Valloilleen riistäytyneet kielteiset, vahingolliset tunteet ajavat siis monessa tapauksessa ihmisiä itsemurhaan. Ongelman perussyynä on usein toivottomuus. Itsemurhaa suunnitteleva ei tosiaankaan pysty näkemään mitään valopilkkua edessään. Tuntuu täysin turhalta jatkaa eteenpäin.
Mistä sellainen toivottomuus johtuu? Epäilemättä olosuhteet tuntuvat monien mielestä ylivoimaisilta, niin kuin oli Brucen isän laita. Tässä suhteessa näyttää yksi väestöryhmä olevan erityisesti vaaravyöhykkeessä: vanhukset. Masentuneiden ongelmiin erikoistunut tri Nathan S. Kline sanoo: ”Vanhuus tuo tullessaan erikoislaatuisen yksinäisyyden, ja itsemurhatiheys kasvaa iän mukana.” (Nathan S. Kline, From Sad to Glad) Mutta voi olla muitakin syitä.
Toivottomuus, syyllisyys ja masennus
Esimerkiksi syyllisyydentunteen vallassa voi olla hyvin vaikea elää. Kun joku on suorittanut jonkin vakavan väärinteon, hänen omatuntonsa voi vaivata häntä, varsinkin jos hänen syntinsä on vahingoittanut jotakuta toista. Muinaisen Israelin kansan kuningas Daavid kuvaili, miten syyllisyys vaikutti häneen: ”[Ei ole] luissani rauhaa minun syntieni tähden. Sillä minun pahat tekoni käyvät pääni ylitse, niinkuin raskas kuorma ne ovat minulle liian raskaat.” – Psalmit 38:4, 5.
Huonosta omastatunnosta johtuvat syyllisyydentunteet ovat saaneet jotkut ajattelemaan, ettei heillä ole tulevaisuutta, ja siksi he päättävät riistää elämänsä. Esimerkiksi eräs nuori mies syyllistyi haureuteen ja ampui sen jälkeen itsensä. Hän selitti jälkeensä jättämässään kirjeessä, ettei hän halunnut aiheuttaa enempää häpeää toisille.
Tunneperäiset arvet saavat jotkut tuntemaan toivottomuutta. Heitä saattaa jatkuvasti vaivata jokin ikävä kokemus, jota he eivät pysty koskaan täysin unohtamaan. Näin oli erään nuoren naisen laita, jolle isä oli hänen tyttönä ollessaan tehnyt sukurutsaista väkivaltaa. Vaikka hän oli nyt aikuinen, niin tämän kokemuksen hänelle aiheuttamat syyllisyyden ja arvottomuuden tunteet olivat niin voimakkaita, että hän yritti surmata itsensä.
Toiset voivat tuntea toivottomuutta, koska he kärsivät vakavasta masennuksesta eivätkä voi uskoa toipuvansa. Niiden jotka eivät ole koskaan kokeneet vakavaa masennusta, on vaikea ymmärtää, miten musertavaa se on. Se ei ole vain alakuloisuutta. Me kaikki koemme sitä aika ajoin. Kysymyksessä on pikemminkin syvä, tunneperäinen ahdistus, joka vaivaa henkilöä alituisesti, tekeepä hän mitä tahansa ja meneepä hän minne hyvänsä. Siitä ei tunnu olevan minkäänlaista pakotietä.
Ei ole epätavallista, että itsemurha tulee sellaisesta masennuksesta kärsivien mieleen. Eräs vakavan masennuksen vaivaama nainen sanoi, että hän joutui tuohon aikaan olemaan alituisesti varuillaan. Kylvyssä hänen mieleensä juolahti ajatus: ”Minähän voisin vain vetää pääni veden alle, ja kaikki olisi ohi.” Tai kävellessään tietä pitkin ja nähdessään auton tulevan häntä kohti hän ajatteli: ”Se kävisi niin helposti!”
Masennuksesta kärsivillä voi lisäksi olla voimakkaita syyllisyydentunteita. Miksi? Eräs vakavasta masennuksesta kärsinyt kristitty nainen tunsi syyllisyyttä siksi, ettei hän pystynyt huolehtimaan perheestään yhtä hyvin kuin aikaisemmin, ja hän ajatteli näin estävänsä heitä tekemästä sitä mitä he halusivat. Lisäksi hän ajatteli, että Jumala oli ottanut häneltä pois henkensä, koska hän ei tuntenut mielenrauhaa eikä iloa. (Filippiläisille 4:7; Galatalaisille 5:22) Vain suurin ponnistuksin hän pystyi puhumaan mitään Jehova Jumalasta. Monet ovat kokeneet samaa, ja jotkut ovat jopa ajatelleet tehneensä anteeksiantamattoman synnin.
Ei ehkä ole vaikea ymmärtää, miksi jotkut näin kielteisten tunteitten vallassa olevat lopulta pohtivat, kannattaako enää jatkaa. Nämä eivät kuitenkaan ole ainoita syitä itsemurhayrityksiin.
Muita itsemurhan syitä
Eräät psykologit uskovat, että jotkut pyrkivät itsemurhayrityksillään saamaan osakseen toisten huomion. Itsemurhayritys on ikään kuin avunhuuto. Henkilö voi jopa pyrkiä rankaisemaan jotakuta toista ja ilmaisee näin ajattelevansa sellaisen lapsen tavoin, joka sanoo: ”Kyllä sitten kadut, kun minä olen kuollut!”
Joskus tuntuu myös siltä, että itsemurhaa hautova ihminen yrittää vaikuttaa ympärillään oleviin. Esimerkiksi tyttö, jonka poikaystävä jättää hänet, voi puolitosissaan yrittää itsemurhaa toivoessaan näin pakottavansa hänet tulemaan takaisin luokseen. Tai ikääntynyt isä tai äiti saattaa käyttää itsemurhayritystä keinona pakottaa häntä laiminlyövät aikuiset lapsensa viettämään enemmän aikaa hänen luonaan.
Me voimme näistä esimerkeistä nähdä, millaista painetta joku voi kärsiä. Tilannetta vaikeuttaa se, että henkilö usein salaa ongelmansa. Hän voi näyttää ulospäin tyyneltä, mutta hänen sisällään kiehuu. Sellaisessa paineessa tarvitaan vain pieni tapahtuma, jokin sysäys, joka saa hänet yrittämään itsemurhaa.
Esimerkiksi joku saattaa yrittää tehdä itsemurhan menetettyään työpaikkansa. Tai nuori voi menetellä samoin, kun hän saa tietää menestyneensä huonosti kokeissa, kun hänen lemmikkieläimensä kuolee, kun hän menettää poika- tai tyttöystävän tai kun hän saa kuulla parhaan opettajansa lähtevän koulusta. Tällaiset seikat eivät ole todellisuudessa itsemurhayrityksen syy. Ne ovat pikemminkin ikään kuin ”viimeinen pisara”, viimeinen vastoinkäyminen vaikeuksien pitkässä sarjassa.
Eräs nainen, jonka teini-ikäinen tytär yritti surmata itsensä, oli tapahtuneesta hyvin järkyttynyt. Mutta myöhemmin hänelle selvisi, millaista painetta nuoret voivat muiden tietämättä kokea. Hän sanoo: ”Nyt tiedän, millainen myrsky nuoren tytön sisällä voi myllertää. Tilanne oli hänelle aivan ylivoimainen, enkä minä ehtinyt kiireiltäni auttaa häntä. Nyt yritän päästä tuntemaan häntä paremmin, keskustelemaan hänen kanssaan ja lähentymään häntä, ja se auttaa. Nykyään tyttäreni nauraa ja vitsailee kanssani aivan niin kuin hänellä oli tapana ennen kuin kaikki tapahtui.”
Poispääsytie
Kenelläkään ei ole koskaan oikeutta tehdä itsemurhaa. Tunneperäistä tuskaa kärsivistä se voi kuitenkin tuntua joskus houkuttelevalta, ikään kuin se olisi nopea keino kärsimyksen lopettamiseen. Mutta Jehova, jonka Sanan mukaan elämä on pyhää, tarjoaa sellaista painetta kärsiville apua. Raamattu lupaa: ”Hän [ei] anna kiusata teitä yli kestokykynne.” Tuossa raamatunkohdassa puhutaan ”pahan”, esimerkiksi epäjumalanpalveluksen ja moraalittomuuden, houkutuksista. (1. Korinttolaisille 10:6, 13) Mikään ei kuitenkaan ole pahempaa kuin itsemurha. Siksi myös siihen kiusausta tuntevilla on olemassa poispääsytie. Jehova on antanut apua sekä Sanansa Raamatun että kristillisen seurakunnan välityksellä.
[Tekstiruutu s. 5]
Onko joku tehnyt itsemurhan?
Sellaisessa tapauksessa jälkeenjääneet tarvitsevat paljon tukea. He tuntevat todennäköisesti hämmennystä ja syyllisyyttä ja pohtivat, mitä heidän olisi pitänyt tehdä tragedian estämiseksi. Heitä täytyy auttaa ymmärtämään, että jos uhri oli tosiaan päättänyt lopettaa elämänsä, he eivät olisi todennäköisesti pystyneet tekemään mitään sen estämiseksi.
On myös hyödytöntä arvailla, millainen on itsemurhan tehneen tulevaisuus. Vain Jehova ja hänen asettamansa Tuomari Jeesus Kristus voivat sanoa, mitä oli sen henkilön sydämessä, joka päätti oman elämänsä. Nyt on tärkeää jättää tuo murhenäytelmä selkänsä taakse ja uskoa kuollut Jehovan, ”hellän armon Isän ja kaiken lohdutuksen Jumalan”, huomaan. – 2. Korinttolaisille 1:3.