Sinut tarkoitettiin elämään paratiisissa
RAKASTAVA Luojamme haluaa sinun nauttivan miellyttävästä paratiisista. Hän loi sellaisen kodin ensimmäisille vanhemmillemme. Raamattu sanoo: ”Jumala istutti paratiisin [puutarhan, UM] Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka hän oli tehnyt. Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä.” – 1. Mooseksen kirja 2:8, 9, 15.
Tuo alkuperäinen koti oli todella paratiisi eli ’puutarha’, jota sana ”paratiisi” merkitsee. Se oli ”mielihyvän paratiisi” eli toisin sanoen ”Eedenin puutarha”. Millaiseksi kuvittelisit sellaisen paikan? Näetkö mielikuvituksesi silmin värikkäitä kukkia, pensaita, hedelmäpuita, ihastuttavia maisemia, lähteitä ja tyyniä, kirkasvetisiä lammikoita? Liittyykö mielikuvaasi myös reheviä, vihreitä niittyjä, joita korkealle kohoavat puut reunustavat, ja raikas ilma, joka on tulvillaan metsän tuoksuja ja lintujen laulua?
”Kaikkea sitä ja vielä paljon enemmänkin”, saatat sanoa. ”Siellä vallitsisi myös rauha ja turvallisuus.” Aikanaan ne todella vallitsivat Eedenin puutarhassa. Jopa eläimet olivat rauhassa toistensa ja ensimmäisten vanhempiemme kanssa. ”Kaikille metsäeläimille ja kaikille taivaan linnuille ja kaikille, jotka maassa matelevat ja joissa on elävä henki, minä annan kaikkinaiset viheriät ruohot ravinnoksi”, Jumala sanoi. ”Ja [Jumala] toi ne [eläimet] ihmisen eteen nähdäkseen, kuinka hän ne nimittäisi – –. Ja ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille ja taivaan linnuille ja kaikille metsän eläimille.” – 1. Mooseksen kirja 1:30; 2:19, 20.
Todella ihastuttava paikka! Koska ihminen ja eläimet olivat siellä rauhassa keskenään ja rauhassa taivaallisen Luojansa kanssa, se oli täydellinen paikka. Sinua ilahduttaisi varmasti asua sellaisessa mielihyvän paratiisissa.
Missä tuo ensimmäinen paratiisi sijaitsi? Raamatun mukaan se oli maan päällä. Raamattu jopa mainitsee neljän siellä virranneen joen nimet, joista yksi, Eufrat, on olemassa yhä nykyään. Mutta eräs uskonnollinen tietosanakirja kertoo äskettäin esitetystä mielipiteestä, jonka mukaan ”alkuperäinen Eeden sijaitsi taivaassa”. Sellainen näkemys on kuitenkin ristiriidassa sekä Raamatun kertomuksen että Jeesuksen Kristuksen lausunnon kanssa, jonka mukaan ensimmäisen miehen ja naisen liittyessä Eedenissä yhteen heistä tuli ”yhtä lihaa”. – Matteus 19:4–6; 1. Mooseksen kirja 2:21–24; 1. Korinttolaisille 15:50.
Huolimatta siitä, että Jumala loi ihmiset elämään maallisessa paratiisissa, useimmat kirkkoihin kuuluvat uskovat nykyään, että ainoa mahdollinen paratiisi sijaitsee taivaassa. On kuitenkin kiinnostavaa, että eräs Raamatun tietosanakirja sanoo tästä: ”Tavallisesti ihminen kuvittelee taivaan ilojen olevan samanlaisia kuin tämän maailman nautinnot tai ainakin samantapaisia, ja jokainen toivoo, että kuoleman jälkeen hän todella saisi sellaista, mitä hän pitää parhaimpana täällä maan päällä, ja että hän voisi nauttia siitä täysin määrin.”
Ihmiset ajattelevat paratiisia aineellisin käsittein, koska Jumala loi ihmisen elämään maan päällä ja nauttimaan maallisista asioista. (Psalmit 115:16) Tämä herättää monia kysymyksiä. Esimerkiksi: mitä paratiisia Jeesus tarkoitti, kun hän lupasi vierellään kuolevalle pahantekijälle: ”Sinä tulet olemaan minun kanssani paratiisissa”? – Luukas 23:43.