Lukijain kysymyksiä
■ Onko mitään raamatullista syytä, jonka vuoksi Jehovan todistajat eivät hyväksyisi verenkorvikkeita tai ”keinotekoista verta”?
On hyvin tunnettua, että Jehovan todistajat eivät uskonnollisista syistä ota vastaan verensiirtoja. Aina Nooan ajasta lähtien tosi palvojat ovat kieltäytyneet veren syömisestä. (1. Mooseksen kirja 9:3, 4) Eläimestä vuodatettu veri tuli hävittää; sitä ei saanut ottaa talteen. (5. Mooseksen kirja 12:22–25) Kristittyjä käsketään ’karttamaan verta’. Jehovan todistajat eivät siksi ota vastaan verensiirtoja, joihin käytetään joltakulta verenluovuttajalta saatua verta, eivätkä he hyväksy myöskään sitä, että heiltä itseltään otettaisiin verta, joka varastoitaisiin ja siirrettäisiin myöhemmin takaisin heidän verisuoniinsa. – Apostolien teot 15:28, 29.
Jehovan todistajilla ei kuitenkaan ole mitään uskonnollista estettä, jonka vuoksi menetettyä verta ei voitaisi korvata verettömillä liuoksilla. Sellaisista eniten käytettyjä ovat esimerkiksi suolaliuos, Ringerin laktaattiliuos, dekstraani ja Hespan.
Lääkärit myöntävät, että sellaisilla plasmavolyymin kohottajilla on etuja, joista suurin on se, että ne eivät altista potilasta verensiirtoihin liittyville monille sairauksille ja muille vaaroille. Todisteet osoittavat lisäksi, että useimmat potilaat voivat tulla toimeen paljon heikommilla veriarvoilla kuin kerran ajateltiin mahdolliseksi.
Viime vuosina on tehty kokeita eräällä fluoratulla verenkorvikkeella (niin sanotulla keinotekoisella verellä), jolla näyttää olevan kyky kuljettaa happea ruumiin soluihin. Sen käyttöön liittyy omat riskinsä, kunnes sen vaikutukset on täysin tutkittu. Koska sitä ei kuitenkaan ole valmistettu verestä, sen käyttö ei olisi ristiriidassa Raamatulla valmennetun kristillisen omantunnon kanssa.