Onko suojaksi kieltäytyä ’elämästä miekan varassa’?
”PISTÄ miekkasi takaisin paikalleen”! Jeesus antoi tämän tiukan käskyn hetkenä, jolloin voimakeinojen käyttö näytti johdonmukaiselta vaihtoehdolta. Jeesuksen edessä seisoi ”suuri joukko ihmisiä – – miekat ja nuijat mukanaan” tarkoituksenaan pidättää hänet ja alistaa hänet pilaoikeudenkäyntiin. Eräs Jeesuksen opetuslapsista veti miekkansa esiin puolustaakseen häntä voimakeinoin. Syyttäisitkö sinä häntä siitä?
Jeesus ei kuitenkaan halunnut ottaa osaa tuollaiseen väkivaltaan. Käskiessään Pietaria panemaan pois aseensa hän selitti: ”Kaikki jotka miekan ottavat, ne miekkaan tuhoutuvat. Vai luuletko, etten voi vedota Isääni, niin että hän toimittaisi minulle heti paikalla enemmän kuin kaksitoista legioonaa enkeleitä?” – Matteus 26:47, 52, 53.
Kristityt eivät nykyäänkään luota pyssyihin, puukkoihin tai muihin aseisiin edes näinä vaarallisina ja ”kriittisinä aikoina, joista on vaikea selviytyä”. (2. Timoteukselle 3:1) He suhtautuvat vakavasti Raamatun käskyyn, jonka mukaan heidän tulee ’takoa miekkansa vantaiksi’, eivätkä he halua vahingoittaa lähimmäisiään. (Jesaja 2:4) Koska he eivät pidä aseita mukanaan edes itsepuolustustarkoituksessa, he eivät turvaudu väkivaltaan, vaan haluavat sen sijaan puhua järkeä niille, jotka ovat aikeissa vahingoittaa heitä. He noudattavat neuvoa: ”Mikäli mahdollista, säilyttäkää rauha kaikkien ihmisten kanssa, sikäli kuin se teistä riippuu.” (Roomalaisille 12:18) Aina ei kuitenkaan ole helppo kieltäytyä ’elämästä miekan varassa’. Toisinaan voi syntyä tilanteita, joissa kristityn halu ’säilyttää rauha kaikkien ihmisten kanssa’ joutuu ankaralle koetukselle.
Eräässä Afrikan valtiossa tapahtui muutama vuosi sitten seuraavaa: Maassa alettiin taistella vallasta. Sisällissota raivosi, ja sissit tekivät alituiseen hyökkäyksiään. Kansalaiset pakotettiin siksi astumaan turvajoukkoihin. Toisaalta taas jotkut painostivat suunnattomasti maanmiehiään liittymään sisseihin. Asukkaat joutuivat toisinaan sissivärväreiden ja kaikkia sissejä avustavia raa’asti kohtelevien hallituksen sotilaitten ristituleen.
Väkivallan aalto pyyhkäisi yli maan. Muuan tienraivaajapariskunta kertoo, että hyökkäyksen uhka oli aina olemassa ja se oli niin todellinen, että ajaessaan autolla kenttäpalvelukseen he panivat kirjalaukkunsa itsensä ja auton oven väliin rinnan korkeudelle jonkinlaiseksi suojaksi luoteja vastaan. Mutta vaikka he selvisivätkin vahingoittumattomina, eräälle vanhahkolle avioparille, jonka luona he olivat käyneet, ei käynyt aivan yhtä hyvin. Aviomies ammuttiin kuoliaaksi. Myös muuan perhe, jota he kävivät tapaamassa, sai kokea sodan kauhut: eräänä iltana sissit polttivat heidän kotinsa kaikkine tavaroineen. (Tuo perhe kirjoitti myöhemmin Vartiotorni-seuralle ja pyysi kirjaa, jonka nimi oli sopivasti Tosi rauha ja turvallisuus – mistä lähteestä?)
Ei ole mikään ihme, että monet halusivat tällaisessa tunneperäisesti hyvin rasittavassa ilmapiirissä ryhtyä aggressiiviseen toimintaan itsensä suojelemiseksi. He järkeilivät: ’Pitäisikö meidän vain seistä kädet ristissä ja antaa toisten murhata itsemme tai perheemme?’ Monet päätyivät aseisiin. Ja tuon sodan repimän maan Jehovan todistajat miettivät, mitä heidän pitäisi tehdä.
Vankeusuhan edessä
Yleensä Jehovan todistajat päättivät yksimielisesti pysyä täysin puolueettomina sisällissodassa ja luopua vaarallisista aseista. Mutta eikö tämä päätös ollut epäkäytännöllinen – jopa vaarallinen? Heidän kokemuksensa vahvistavat sen, että he tekivät oikean ratkaisun.
Muuan Tony-niminen nuorukainen oli aiemmin palvellut asevoimissa. Mutta tultuaan kristityksi hän tuli siihen tulokseen, ettei hän voisi enää omantunnonsyistä ’elää miekan varassa’ ja vahingoittaa lähimmäistään. Niinpä kun hänet kutsuttiin asevoimiin toiseksi kaudeksi, hän kieltäytyi, ja hänelle tuomittiin sen vuoksi sakkoja. Vähän ajan kuluttua hänet kutsuttiin uudelleen, ja tällä kertaa hänelle määrättiin kuuden kuukauden vankeusrangaistus. Hänet kutsuttiin palvelukseen vielä kolmannen kerran, ja nyt hänet tuomittiin kymmeneksi kuukaudeksi vankilaan. Mutta tästä tuomiosta hän valitti korkeampaan oikeuteen. Seuraavien kahden vuoden aikana hän oli vähän väliä oikeudessa, ja joka kerta hän ja hänen vaimonsa valmistautuivat kymmenen kuukauden eroon. ”Hyvästelimme toisemme ainakin 13 kertaa kahden vuoden aikana, mutta joka kerta tapahtui jotakin, mikä viivytti tuomion toimeenpanoa”, hän kertoi.
Tällä välin hän ja hänen vaimonsa aloittivat erikoistienraivauksen, ja nuori mies tunnustettiin nyt evankeliuminpalvelijaksi. Laki kuitenkin vaati yhä, että hänen täytyy kärsiä kymmenen kuukauden rangaistuksensa. Lopulta hän sai kirjeen, jossa hänelle luvattiin ehdonalainen tuomio, jos hän tunnustaisi syyllisyytensä. ”Kerroin heille, etten voisi tehdä sitä, koska olin syytön”, Tony selitti. Hän kokosi voimansa mennäkseen vankilaan. Mutta hänelle tuli nyt yllättäen kirje, jossa kerrottiin, että ylioikeuden tuomarit olivat eritelleet tapausta ja hylänneet sen jonkin muotoseikan vuoksi! Tony tunsi saaneensa siunauksia siitä, että oli kieltäytynyt ’elämästä miekan varassa’.
Monet kristityt joutuivat kuitenkin kärsimään loputtomalta näyttävän sarjan vankeusrangaistuksia. Heti kun he vapautuivat, heidät kutsuttiin jälleen palvelukseen ja oikeudenkäynti- ja vankilakierros alkoi taas. Ajattele, miten kovaa aikaa se oli naimisissa oleville perheenisille! Mutta ne jotka säilyttivät puolueettomuutensa, olivat kaikesta huolimatta suojassa raa’an sisällissodan väkivallalta, ja sen lisäksi he pystyivät ’säilyttämään hyvän omantunnon’ Jehovan edessä. – 1. Pietari 3:16.
Oman perheen suojeleminen ilman aseita!
Se, ettei eräs Will-niminen perheenisä ottanut osaa väkivaltaan, koitui hänelle siunaukseksi. Hän omisti vaimonsa ja viiden lapsensa kanssa maatilan noin 65 kilometrin päässä kaupungista. Mennessään kokouksiin tai hoitamaan muita asioita tämä perhe joutui aina suureen vaaraan. Näytti houkuttelevalta turvautua tuliaseisiin suojan saamiseksi. Will oli kuitenkin jo saanut kokea, miten Jehova siunaa niitä, jotka luottavat häneen. Vuosia sitten hän oli ollut hyvin menestyvä tupakanviljelijä. Mutta kun hän oppi Vartiotorni-lehden sivuilta, ettei sellainen työ ollut sopivaa kristitylle, hän otti rohkean askeleen ja ryhtyi viljelemään muita lajeja. Seudun muut asukkaat järkyttyivät täysin tästä näennäisen typerästä ratkaisusta. Ilmat suosivat kuitenkin häntä – jopa huonoina kausina – minkä ansiosta hänen uusi yrityksensä onnistui. Paikkakuntalaiset olivat hämmästyksissään! Ja Will perheineen sai henkilökohtaisesti kokea Jumalan täyttävän lupauksensa, jonka mukaan hän ’ei jätä eikä hylkää’ palvelijoitaan. – Heprealaisille 13:5.
Kun sota syttyi, Willin kristillinen nuhteettomuus joutui jälleen koetukselle. Mutta edellä kerrotun kokemuksensa vahvistamana Will päätti, ettei hän turvautuisi aseiden käyttöön. Hän vuokrasi sen sijaan vaimolleen ja lapsilleen talon kaupungista, niin että kouluun ja viikolla pidettäviin kristillisiin kokouksiin meno sujuisi helpommin, eikä heidän tarvitsisi matkustaa päivittäin lähes 180 kilometriä vaarallisella alueella.
Heidän ollessaan eräänä iltana poissa kotoa murtautui joukko sissejä heidän maataloonsa ja varasti joitakin heidän tavaroitaan. Yllättävää kyllä, he eivät kuitenkaan polttaneet taloa eivätkä tuhonneet pahoin heidän omaisuuttaan. Miksi eivät? Sissit kertoivat Willin tilan työntekijöille tietävänsä, että ”Will-pomo” on Jehovan todistaja ja että hän on hyvä mies ja kohtelee työntekijöitään oikeudenmukaisesti. Hänen kristillinen maineensa osoittautui siis vahvemmaksi suojaksi kuin vaarallisiin aseisiin luottaminen!
Todellinen suojeluksen lähde
Tämänkaltaiset kokemukset tähdentävät sitä, että Jehova siunaa niitä, jotka säilyttävät kristillisen puolueettomuutensa ja kieltäytyvät ’elämästä miekan varassa’. On totta, että Jehova sallii toisinaan jonkun palvelijansa kuolla, kuten kävi eräälle tuossa maassa toimineelle kierrosvalvojalle, joka murhattiin. Kaikesta huolimatta on kuitenkin parempi kuolla ilmaisten täyttä luottamusta Jehovaan, kuin antaa ihmispelon ohjata menettelyämme. (Matteus 10:28) Näiden väkivaltaisten aikojen ei tulisi saada meitä ’elämään miekan varassa’ tai luottamaan millään tavoin siihen, että vaaralliset aseet toisivat pelastuksen. Raamattu vakuuttaa meille: ”Ihmispelko panee paulan, mutta Herraan luottavainen on turvattu.” – Sananlaskut 29:25.
[Huomioteksti s. 14]
Kristityt suhtautuvat vakavasti Raamatun käskyyn, jonka mukaan heidän tulee ’takoa miekkansa vantaiksi’
[Huomioteksti s. 15]
”Mikäli mahdollista, säilyttäkää rauha kaikkien ihmisten kanssa, sikäli kuin se teistä riippuu”