Tarjoudu alttiisti palvelukseen!
”Altis on sinun kansasi – – sinun nuori väkesi nousee eteesi, niinkuin kaste.” – PSALMIT 110:3.
1, 2. Mitä Jehovan todistajat tekevät nykyään Psalmin 110:3:n mukaisesti?
JEHOVAN asettama Kuningas, Jeesus Kristus, hallitsee nyt! Vuodesta 1914 lähtien hän on ollut valmiina toimintaan ja on jo ’alkanut hallita vihollistensa keskellä’. (Psalmit 110:2) Tarjoutukoot kaikki halukkaat, vapaaehtoiset työntekijät näinä tämän kuolevan järjestelmän dramaattisina viimeisinä päivinä Kuninkaan palvelukseen ja tehkööt sen epäröimättä.
2 Juuri näin Jehovan todistajat tekevät. Heidän kasvavat rivinsä ovat täynnä ahkeria työntekijöitä, jotka kimaltelevat kuin kastepisarat. Parhaillaan täyttyvät psalmistan henkeytetyt sanat: ”Altis on sinun kansasi sinun sotaanlähtösi päivänä: pyhässä asussa sinun nuori väkesi nousee eteesi, niinkuin kaste aamuruskon helmasta.” (Psalmit 110:3) Mikä etu onkaan saada elää tällaisena aikana!
3. Millainen palvelushenki on aina ollut ilmeinen Jehovan palvelijoitten keskuudessa? Perustele vastauksesi Raamatulla.
3 Uhrautuva ja halukas palvelushenki on aina ollut ilmeinen Jehovan uskollisten palvelijoitten keskuudessa. Niinpä kun profeetta Jesajalle tarjottiin tilaisuutta palvella Jumalan sanomanviejänä, hän vastasi heti: ”Katso, tässä minä olen, lähetä minut.” (Jesaja 6:8) Kun Jeesus oli aloittanut palveluksensa Galileassa, hän meni eräitten Jumalaa pelkäävien juutalaisten luo ja esitti heille kutsun: ’Tulkaa minun seuraajikseni.’ He noudattivat kutsua epäröimättä ja jättivät työnsä veroasemalla ja kalastuksessa. (Matteus 4:18–22; Luukas 5:27, 28) Sydämeltään alttiit naiset uhrasivat aikaa, vaivaa ja aineellisia varojaan huolehtiakseen Jeesuksen ja hänen opetuslastensa tarpeista. (Markus 15:40, 41; Luukas 8:1–3) Kun siis ilmaantui tilaisuuksia pyhään palvelukseen, kaikki nämä ihmiset tarjoutuivat alttiisti palvelukseen.
He olivat alttiita
4. Miten Paavali ja hänen toverinsa suhtautuivat ’makedonialaisen kutsuun’?
4 Myös kristitty apostoli Paavali tarjoutui palvelukseen Jehovan ylistykseksi. Kerran hän näki näyn miehestä, joka pyysi: ”Tule yli Makedoniaan ja auta meitä.” Noudattivatko apostoli ja hänen toverinsa tätä kutsua? Noudattivat tosiaan, sillä me luemme: ”Niinpä heti kun hän oli nähnyt näyn, me etsimme keinoa mennäksemme Makedoniaan, koska päättelimme, että Jumala oli kutsunut meidät julistamaan hyvää uutista heille.” He tarjoutuivat alttiisti palvelukseen, ja Jehova palkitsi heidät suomalla heidän menestyä. – Apostolien teot 16:8–40.
5. Mitä jotkut ovat sanoneet varhaiskristittyjen palveluksesta?
5 Altis palvelushenki oli tunnusomaista varhaiskristillisyydelle. Siitä on sanottu: ”Varhaiskirkko ei ainoastaan tukenut lähetystyöntekijöitä, se oli lähetyskirkko. Se [ei ajatellut], että se olisi täyttänyt oman osansa maksamalla laskut ja kuuntelemalla laimeaa kiinnostusta osoittaen, kun lähetystyöntekijät kertoivat työnsä tuloksista. Nämä pienet kirkot olivat itsessään lähetystyökeskuksia. Jokainen tunsi kutsumusta hyvän uutisen kertomiseen.” (The Preaching Value of Missions, joka sisältää Helen Barrett Montgomeryn luentoja.) Jeesuksen seuraajat olivat toimeliaita evankelistoja. ”Apostolien teoissa oleva kertomus varhaiskirkosta todistaa, että he suhtautuivat evankelioimiseen todella vakavasti. He pitivät evankeliumin levittämistä ensiarvoisen tärkeänä.” (David Haney, The Idea of the Laity) Mitä tuloksia tämä Jeesuksen seuraajien uhrautuva työ sai aikaan? ”Pian he matkustivat pitkin Rooman teitä kaukaisiin kaupunkeihin ja provinsseihin. Aikanaan koko maailmanvallasta tuli tämän uuden uskonnon taimitarha.” (Moses Hadas, Imperial Rome) Hyvää uutista tosiaan ’saarnattiin kaikessa luomakunnassa taivaan alla’, koska nuo varhaiskristityt todistajat tarjoutuivat alttiisti palvelukseen! – Kolossalaisille 1:23; Matteus 28:19, 20; Apostolien teot 1:6–8.
6. Miten nykyajan Jehovan todistajat ovat aina suhtautuneet Valtakunnan saarnaamistyöhön?
6 Samanlainen henki vallitsee nykyajan Jehovan todistajien keskuudessa. Vuoden 1881 heinäkuun ja elokuun Vartiotorni (engl.) kirjoittikin sattuvasti: ”Saarnaatko sinä? Me uskomme, että pieneen laumaan ei tule kuulumaan keitään muita kuin saarnaajia. – – Meitä ei ole kutsuttu eikä voideltu saamaan kunniaa eikä kokoamaan rikkauksia, vaan kuluttamaan ja kulumaan ja saarnaamaan hyvää uutista.” Sama näkemys ilmeni vuosia myöhemmin. Cedar Pointissa Ohiossa Yhdysvalloissa vuonna 1922 pidetyn sykähdyttävän konventin aikana esitettiin kokoontuneille Valtakunnan kannattajille seuraava kehotus: ”Takaisin kentälle, oi te korkeimman Jumalan lapset! Pukeutukaa sota-asuun! Olkaa raittiit, valvokaa, olkaa toimeliaat, olkaa rohkeat! Olkaa Herran uskolliset ja totiset todistajat! Kulkekaa eteenpäin taistelussa, kunnes jokainen Baabelin jälki on hävitetty! Pasunoikaa sanomaa laajalti ympäri! Maailman täytyy tietää, että Jehova on Jumala ja että Jeesus Kristus on kuninkaitten Kuningas ja herrain Herra. Tämä on päivistä parhain. Katso, Kuningas hallitsee! Te olette hänen julkiset sanansaattajansa. Siksi julistakaa, julistakaa, julistakaa Kuningasta ja hänen valtakuntaansa.” Jehovan todistajat tarjoutuvat edelleen iloisesti ja innokkaasti tällaiseen Valtakunnasta julistamiseen.
Suuri tarve tyydytetään
7. Mitä kokoaikaiset saarnaajat kokivat varhaisina aikoina, ja mitä he ajattelivat Jehovalle suorittamastaan palveluksesta?
7 Monet Jehovan palvelijat ovat tarjoutuneet kokoaikaiseen saarnaamistoimintaan. Vuosia sitten jotkut palvelivat kolporteeraajina (joita nykyään kutsutaan tienraivaajiksi), eikä heidän elämänsä ollut helppoa. Eräs iäkäs todistaja sanoi: ”Meillä oli todellakin kolporteeraajia kaupungeissa ja maaseuduilla noina varhaisina päivinä. Joskus he vaihtoivat [raamatullisia] kirjoja maataloustuotteisiin, kananpoikiin, saippuaan ja mihin tahansa, mitä he saattoivat käyttää tai myydä toisille. Toisinaan he yöpyivät harvaan asutuilla seuduilla maanviljelijöitten tai karjatilallisten luona ja joskus he nukkuivat jopa heinäsuovissa – –. Nämä uskolliset jatkoivat menoaan vuodesta toiseen, kunnes ikä pysähdytti heidät.” Jotkut olivat nuoria aloittaessaan sellaisen kokoajanpalveluksen. Heidän työnsä oli tosin rasittavaa, mutta he tarjoutuivat käytettäviksi ja olivat iloisia voidessaan palvella. Yksi heistä sanoikin: ”Me olimme nuoria ja onnellisia palveluksessa ja iloitsimme saadessamme käyttää voimamme Jahia palvellen.”
8. Mihin palvelukseen monet Jehovan kansaan kuuluvat ovat tarjoutuneet?
8 Jehovan todistajat ovat julistaneet pelottomasti hyvää uutista läpi vuosien ja huolimatta vertaansa vailla olleista sodista, nälänhädästä, maanjäristyksistä ja muista kehitysvaiheista, jotka kuuluvat siihen ”tunnusmerkkiin”, joka osoittaa Kristuksen olleen ”läsnä” Valtakunnan vallassa vuodesta 1914 lähtien. (Matteus 24:3–14) On ilahduttavaa, että monet ovat tarjoutuneet alttiisti kokoajanpalvelukseen, ja siinä he ovat menetelleet todella erinomaisesti!
9. a) Mikä huomattava askel otettiin Jehovan todistajien historiassa 1. helmikuuta 1943? b) Miten oli mahdollista perustaa Gilead-koulu ja täyttää Valtakunnan saarnaamistyön kansainvälisen laajennuksen tarve?
9 Toinen maailmansota riehui kiihkeimmillään 1. helmikuuta 1943. Mutta tuona kylmänä talvipäivänä otettiin Valtakunnan maatilalla lähellä South Lansingia New Yorkin osavaltiossa huomattava askel Jehovan todistajien historiassa. 49 miestä ja 51 naista – kaikki tienraivaajia – aloitti silloin viisikuukautisen oppikurssinsa Vartiotornin Raamattukoulussa Gileadissa. Tämän valmennuksen ansiosta heitä voitaisiin käyttää lähetystyöhön muissa maissa. Koska sota-ajan olosuhteiden vuoksi oli melkein mahdotonta lähettää lähetystyöntekijöitä Eurooppaan ja Aasiaan, Gilead-koulun ensimmäisiltä kursseilta valmistuneet määrättiin Kuubaan, Meksikoon, Costa Ricaan, Puerto Ricoon, Kanadaan ja Alaskaan. Oli mahdollista täyttää Valtakunnan saarnaamistyön kansainvälisen laajennuksen tarve, koska uutterat tienraivaajat olivat tarjoutuneet alttiisti palvelukseen.
Gilead-koulun aikaansaannoksia
10. Mainitse esimerkkejä siitä, millaista Valtakunnan kasvua on tapahtunut sen jälkeen, kun Gileadin valmennuksen saaneet lähetystyöntekijät saapuivat joihinkin maihin.
10 Yli 6 000 oppilasta on valmistunut Gilead-koulun 76 kurssilta, koulun joka sijaitsee nykyään Jehovan todistajien maailmankeskuksessa Brooklynissa New Yorkissa. Koulun tehokkuudesta ei ole epäilystäkään. Esimerkiksi kun ensimmäiset Gileadin valmennuksen saaneet lähetystyöntekijät saapuivat Brasiliaan vuonna 1945, vain 394 henkeä osallistui Valtakunnan saarnaamistyöhön tuossa maassa. Nykyään heitä on yli 148 000. Vuonna 1949, kun ensimmäiset Gileadin käyneet saapuivat Japaniin, vain kolme paikallista Valtakunnan julistajaa raportoi palvelusta tuossa itäisessä maassa. Nyt siellä on yli 86 000!
11. Millaista Valtakunnan kasvua on tapahtunut eri puolilla maailmaa siitä lähtien, kun Gilead-koulu avattiin vuonna 1943?
11 Entä mitä on sanottava Valtakunnan kasvusta eri puolilla maailmaa? Kun ensimmäinen Gilead-koulun kurssi sai valmennuksensa vuonna 1943, ainoastaan 126 329 Valtakunnan julistajaa toimi 54 maassa eri puolilla maailmaa. Nykyään on saatu 2 652 323 hyvän uutisen julistajan huippu, ja he saarnaavat 205 maassa. Tämä suunnaton kasvu on suuressa määrin ollut Gileadin käyneiden erinomaisen työn ansiota.
12. Miten Sakarjan 8:23 täyttyy?
12 Monissa maissa, joihin nämä Gileadin käyneet lähetettiin lähettiläiksi ja läheteiksi Kristuksen sijasta, he havaitsivat peltojen olevan kypsiä elonkorjuuseen. (Matteus 9:37, 38; 2. Korinttolaisille 5:20) Joissakin maissa oli aikanaan vain kourallinen todistajia, mutta sen jälkeen sadat, tuhannet ja jopa kymmenettuhannet ovat liittyneet Jeesuksen voideltuihin seuraajiin ja itse asiassa sanoneet: ”Me tahdomme käydä teidän kanssanne, sillä me olemme kuulleet, että Jumala on teidän kanssanne.” (Sakarja 8:23) Niin, ja edistääkseen maailmanlaajuista Valtakunnan julistustyötä edelleen tämä lisääntyvä ”suuri joukko” tarjoutuu alttiisti palvelukseen. – Ilmestys 7:9.
Iloisia siitä että he tarjoutuivat palvelukseen
13. a) Mitä eräs sellainen lähetystyöntekijä mainitsi, joka tarjoutui alttiisti Jehovan lisääntyneeseen palvelukseen? b) Mikä kysymys ansaitsee tarkastelun?
13 Jehova varmasti siunaa niitä, jotka ilmaisevat halukkuutta ja uhrautuvaa henkeä, ja he ovat todella onnellisia siitä, että he ovat tarjoutuneet alttiisti lisääntyneeseen toimintaan Jumalan ylistykseksi. Esimerkiksi eräs lähetystyöntekijäsisar kirjoitti: ”Erosin virastani, poltin sillat takaani ja syyskuussa vuonna 1930 keskellä suurta taloudellista lamakautta aloin tosiaan juosta elämän kilpajuoksussa [tienraivaajana]. Olen aina ollut hyvin iloinen siitä, että menettelin siten – –. Se on merkinnyt sitä, että olen saanut maistaa Jehovan hyvyyttä ja laulaa hänen ylistystään joka päivä, ja sen ansiosta olen voinut rauhallisin mielin ottaa vastaan kaiken mitä on tullut.” (Psalmit 34:9) Voitko sinä tarjoutua alttiisti tienraivaus- tai lähetyspalveluksen etuun?
14. Miten eräs hallintoelimen jäsen on ilmaissut ajatuksensa kokoajanpalveluksesta?
14 Yksi Gileadin varhaisista lähetystyöntekijöistä, joka palveli Japanissa, kirjoitti vuonna 1960 työskenneltyään ensimmäiset 21 vuottaan kokoajanpalveluksessa: ”Nämä vuodet ovat olleet niin täynnä iloa ja kokemuksia, etteivät ne voisi mahtua edes sataan tavalliseen elinikään!” Nyt, noin 24 vuotta myöhemmin, tämä veli iloitsee edelleen suuresti voidessaan palvella Jehovan todistajien hallintoelimen jäsenenä.
15. a) Mitä jotkut ovat sanoneet palveltuaan useita vuosia Beetelissä? b) Minkä tutkivan kysymyksen tämä herättää?
15 Palveltuaan useita vuosia naimattomana Vartiotorni-seuran päätoimistossa eräs veli sanoi: ”Minulla ei ole mitään katumista sen elämäntavan johdosta, jonka valitsin nuorena miehenä. – – Se ilo, että on nähnyt Jumalan sanan sanomaa sisältävien miljoonien lehtien ja muiden julkaisujen leviävän maan ääriin saakka, on ollut itsessään suurenmoinen palkka.” Eräs sisar, joka on palvellut Brooklynin Beetelissä 1920-luvulta saakka, huomautti kerran: ”Sanat eivät riitä ilmaisemaan sitä tyydytystä ja iloa, jota olen kokenut.” Ja vietettyään useita vuosia Beetel-palveluksessa eräs veli sanoi: ”Olen saanut tosiaan nauttia onnellisesta, antoisasta ja siunatusta elämäntavasta.” Voisitko sinäkin tarjoutua Beetelissä suoritettavaan iloiseen palvelukseen?
Toimi uskossa Jehovaan
16. Mitä kaksi iäkästä veljeä on sanonut Jehovan järjestöltä tulevien tehtävien vastaanottamisesta?
16 Eräs iäkäs veli, joka palvelee nyt Papua-Uudessa-Guineassa, kirjoitti kerran: ”Nämä [kokoajanpalveluksen vuodet] ovat olleet parhaat vuodet, onnellisimmat vuodet – –. Miten viisasta olikaan totella Matteuksen 6:33:ssa olevaa Herran neuvoa! Kuinka järkevää oli noudattaa Herran johdatusta, minkä hän ilmaisee järjestönsä kautta!” Eräs Isosta-Britanniasta oleva veli, joka on työskennellyt kokoajanpalvelijana Intiassa 1920-luvulta saakka, on sanonut osuvasti: ”Koko maailma on nykyään vain suhteellisen pieni paikka. Joka maassa on [Jehovan palvelijoita], ja joka maassa he ovat yhtä rakastettavia. Ihminen tottuu pian toisten maitten olosuhteisiin. Kysymys on vain siitä, että päättää tehdä niin ja pyytää sitten Jehovan henkeä avukseen esteitten voittamiseksi. Minun neuvoni on: ota aina vastaan Jehovan järjestöltä tuleva tehtävä ja päätä iloisesti onnistua siinä.”
17. a) Mitä tilaisuuksia seurakunnanjulistajilla on parantaa tai lisätä Jehovalle suorittamaansa palvelusta? b) Mitä Paavali teki nähdessään, että hänen edessään oli ”suuri toimintaan johtava ovi”?
17 Jos olet seurakunnanjulistaja, jolla on perhe ja erilaisia raamatullisia vastuita, saatat ajatella: ’Kuinka paljon minä voin tehdä?’ Kukaan muu ei voi sanoa sitä sinulle. Voit kuitenkin rukoilla Jehovaa ja pyytää, että hän käyttäisi sinua mahdollisimman suuressa määrin pyhään palvelukseensa. Kenties voit lisätä sen ajan määrää, jonka käytät säännöllisesti kenttäpalvelukseen. Ellet vielä johda Raamatun kotitutkistelua kenellekään kiinnostuneelle, saatat voida järjestää sellaisen. Ja me kaikki voimme parantaa Jehovalle suorittamamme palveluksen laatua, jos noudatamme hänen Sanansa ja järjestönsä neuvoja. Jos toisaalta sinut on nimitetty vanhimmaksi, hengellistä apuasi voidaan tarvita suuremmassa määrin jossakin toisessa seurakunnassa. Jos perheenne muuttaa sinne, missä on tosiaan suuri tarve, niin sinulla, vaimollasi ja lapsillanne voi olla enemmän iloa siksi, että voitte löytää ja auttaa lampaankaltaisia ihmisiä. Aikanaan teillä voi olla ilo auttaa perustamaan uusi seurakunta, tai voitte saada monia muita siunauksia, jotka ylittävät suuresti odotuksenne. Kun apostoli Paavali tajusi, että hänen edessään oli ”suuri toimintaan johtava ovi”, hän oli innokas lisäämään Jehovan ylistykseksi suorittamaansa palvelusta. (1. Korinttolaisille 16:9; 2. Korinttolaisille 2:12; Kolossalaisille 4:2–4) Ajatteletko sinä samalla tavoin?
18. a) Mikä on suositeltavaa, jos sinun eteesi avautuu lisääntyvään kristilliseen toimintaan johtava ovi? b) Mitä on tuloksena, jos tarjoudut alttiisti palvelukseen?
18 Mitä siis teet, kun eteesi asetetaan jokin Jehovan palvelukseen liittyvä etu? Säästeletkö itseäsi vai ilmaisetko uhrautuvaa henkeä? Tietysti sinun tulisi laskea kustannukset. (Luukas 14:27–30) Mutta jos lisääntyvään kristilliseen toimintaan johtava ovi avautuu eteesi, niin rukoile Jehovaa. Mainitse nimenomaan tuo asia rukouksissasi ja odota häneltä ohjausta. (Psalmit 37:5; Filippiläisille 4:6, 7) Jos sitten hänen pyhä henkensä kannustaa sinua ottamaan vastaan jonkin edun, niin noudata tuota johtoa ja toimi uskossa taivaalliseen Isääsi. Toimiessasi uhrautuvasti Valtakunnan etujen edistämiseksi saat varmasti siunauksia. Ja muista: ”Jehovan siunaus – se tekee rikkaaksi, eikä hän lisää siihen mitään tuskaa.” (Sananlaskut 10:22, UM; Malakia 3:10) Osanasi ovat tosiaan suurenmoiset ja odottamattomat siunaukset, jos tarjoudut alttiisti palvelukseen!
Miten vastaisit?
◻ Mitä Jehovan todistajat tekevät nykyään Psalmin 110:3:n mukaisesti?
◻ Miten Jehovan nykyiset palvelijat ovat arvostaneet Valtakunnan saarnaamistyötä?
◻ Mitä maailmanlaajuiselle Valtakunnan kasvulle on tapahtunut siitä lähtien, kun Gilead-koulu avattiin vuonna 1943?
◻ Mitä tilaisuuksia on Jehovalle suoritettavan palveluksen parantamiseen ja lisäämiseen?
◻ Miten sinun tulisi menetellä, jos eteesi avautuu ovi lisääntyvään Valtakunnan palvelukseen?
[Kuva s. 18]
Kun Paavali sai Makedoniasta kutsun, hän ja hänen toverinsa tarjoutuivat alttiisti palvelukseen Jehovan ylistykseksi
[Kuva s. 20]
Gilead-koulun ensimmäinen kurssi heinäkuussa 1943. Nämä uutterat tienraivaajat ovat tarjoutuneet alttiisti lisääntyvään Valtakunnan palvelukseen