”Erikoisalue”
MONET nuoret kristityt pitävät koulua omana ”erikoisalueenaan”, ja he tarkkaavat siksi tilaisuuksia antaa todistusta sekä opettajille että luokkatovereille. Huomaa, millaisia erinomaisia tuloksia eräs 13-vuotias kanadalainen tyttö, Susan, on saanut.
”Joulukuussa opettajamme pyysi ainekirjoitustunnilla luokkaa kirjoittamaan joulukertomuksen. Päätin kirjoittaa aiheesta ’Selostus joulun alkuperästä’. Käyttäen koulun tietosanakirjoja ja Herätkää-lehden artikkeleita lähdeaineistona pystyin laatimaan opettavan selonteon.” Mitä opettaja ajatteli siitä?
”Opettaja kirjoitti aineeni loppuun näin ’Oikein hyvin kirjoitettu, Susan! Ihailen rehellisyyttäsi ja kunnioitan vakaumustasi. Ajattelevaisuutesi ja ymmärtäväisyytesi ansiosta sinua tullaan aina kunnioittamaan. Toivon, että säilytät tulevaisuudessakin nuo ihailtavat ominaisuudet, jotka sinulla nyt on. Lopuksi haluaisin sanoa, että on hyvin virkistävää ja antoisaa lukea jotain jonkun sellaisen sinun ikäisesi kirjoittamaa tai keskustella jonkun sellaisen ikäisesi kanssa, joka on kehittänyt itselleen oman vakaumuksen ja jolla on rohkeutta puolustaa sitä.’
”Sen jälkeen kun hän itse oli lukenut selostukseni, hän antoi kaikkien opettajienhuoneessa olleiden opettajien lukea sen. Niin he kaikki saivat todistusta! Se antoi minulle rohkeutta ja päättäväisyyttä kertoa Raamatun totuuksista muillekin koulussa oleville.
”Kaikki koulutoverini tietysti tietävät, että olen Jehovan todistaja, ja kun he saivat selville, mistä olin kirjoittanut, hekin halusivat lukea selostukseni. He tuntuivat niin kiinnostuneilta, että sanoin tuovani kullekin heistä Herätkää-lehden numeron, jossa oli joulua käsittelevä kirjoitus. Se oli vuoden 1979 joulukuun 22. päivän numero [suomeksi 22. 12. 1980] ja siinä oli myös diskoa käsittelevä artikkeli [suomeksi 22. 3. 1980].
”Kun toin lupaamani lehdet kouluun useat muut luokkatoverini näkivät ne, ja hekin halusivat oman kappaleensa. He osoittivat niin suurta kiinnostusta disko-kirjoitusta kohtaan, että päätin tuoda kullekin heistä oman kappaleen Herätkää-lehteä 22. 3. 1979 [suomeksi 8. 7. 1979], jossa oli kirjoitussarja tuosta aiheesta. Näin levitin koulutovereilleni 26 lehteä.
”Kun kouluterveydenhoitajamme myöhemmin näytti meille filmin ihmisen fyysisestä kehityksestä, toin useille koulutovereilleni kirjan Nuoruutesi – miten voit parhaiten hyötyä siitä. Kerroin heille, että tämä kirja on todella auttanut minua ymmärtämään kasvamiseen liittyviä muutoksia ja ongelmia.
”Jälleen kerran kävi niin, että kun muut luokallani olevat näkivät näiden tyttöjen lukevan kirjaa ja keskustelevan siitä, he kysyivät minulta, voisivatko hekin saada oman kirjan – jotkut pojistakin halusivat sen. Tällä kertaa levitin siis yhteensä 17 Nuoruutesi-kirjaa. – –
”Erään toisen kerran muuan tyttö kertoi minulle koulussa, että hän käy pyhäkoulua ja lukee Raamattua muttei ymmärrä sitä. Kerroin hänelle, että minulla on Raamattu, jota on helppo lukea, ja että toisin mielelläni hänellekin sellaisen. Uuden maailman käännöksen lisäksi toin hänelle Kirjani Raamatun kertomuksista ja näytin, miten tämä kirja todella auttaisi häntä ymmärtämään Raamattua. Hän oli hyvin innoissaan siitä.”
Mitä Susan ajattelee koulussa todistamisesta? ”Nautin todella todistamisesta ystävilleni koulussa ja pidän tällä erikoisalueella todistamista etuna.”
Käytkö sinä koulua? Mikset käyttäisi hyväksesi tilaisuutta työskennellä ”erikoisalueellasi”?