Lukijoiden kysymyksiä

◼ Jos jostakusta kristitystä tuntuu, että joku seurakuntaan kuuluva ei ole käytöksensä tai asenteensa vuoksi parasta mahdollista seuraa, tulisiko hänen 2. Tessalonikalaiskirjeen 3:14, 15:n mukaisesti henkilökohtaisesti ’merkitä’ sellainen henkilö?

Ne jotka tulevat kristilliseen seurakuntaan, tulevat sen jäseniksi siksi, että he rakastavat Jehovaa ja haluavat vilpittömästi elää hänen periaatteidensa mukaisesti. On parempi olla tällaisten kuin maailmallisten ihmisten seurassa. Meistä saattaa olla miellyttävämpää olla joidenkin kristittyjen seurassa kuin toisten, aivan samoin kuin Jeesus rakasti erityisesti apostoli Johannesta, ja kolme hänen kahdestatoista apostolistaan olivat erityisen läheisiä hänelle. Silti hän valitsi heidät kaikki, oli kiinnostunut heistä ja rakasti heitä. (Johannes 13:1, 23; 19:26; Markus 5:37; 9:2; 14:33) Vaikka kaikilla veljillä on puutteita, joiden suhteen meidän täytyy olla ymmärtäväisiä ja anteeksiantavia, me tiedämme, että uskontoverimme ovat suurimmaksi osaksi hyvää seuraa. (1. Pietari 4:8; Matteus 7:1–5) Keskinäinen rakkaus on kristillisen seurakunnan tunnusmerkki. – Johannes 13:34, 35; Kolossalaisille 3:14.

Toisinaan jollakulla saattaa kuitenkin olla sellainen asenne tai elämäntapa, jota emme itse hyväksy. Apostoli Paavali kirjoitti joistakuista korinttolaisista, joiden näkemykset ylösnousemuksesta eivät olleet oikeita ja joilla on saattanut olla ’syödään, juodaan ja pidetään hauskaa’ -asenne. Seurakuntaan kuuluneiden kypsien kristittyjen täytyi varoa sellaisia, sillä Paavali neuvoi: ”Älkää eksykö. Huono seura turmelee hyödylliset tavat.” – 1. Korinttolaisille 15:12, 32, 33.

Tämä yleisohje pätee myös nykyään. Kristityt vanhemmat voivat esimerkiksi havaita, että heidän lapsensa saavat huonoja vaikutteita käyttäessään aikaa joidenkin sellaisten nuorten kanssa, jotka eivät ehkä vielä suhtaudu totuuteen vakavasti tai ovat maailmallismielisiä. Tällaisia nuoria voidaan kuitenkin ehkä auttaa jumalisen valmennuksen avulla. Mutta niin kauan kuin edistymistä ei ilmene, vanhemmat saattaisivat rajoittaa lastensa leikkimistä sellaisten nuorten kanssa tai heidän luonaan käymistä. Tämä ei olisi sellaista ’merkitsemistä’, josta 2. Tessalonikalaiskirjeen 3. luvussa puhutaan. Vanhemmat soveltavat vain Paavalin neuvoa karttaa ”huonoa seuraa”.

’Merkitsemistä’ vaativat tilanteet ovat paljon vakavampia kuin edellä mainittu lapsia koskeva esimerkki. Toisinaan joku seurakuntaan kuuluva toimii epäraamatullisella ja hyvin häiritsevällä tavalla, mutta ei kuitenkaan vielä siten, että hänet voitaisiin erottaa 1. Korinttolaiskirjeen 5:11–13:n mukaisesti. Sellaista käytöstä ilmeni muinaisessa Tessalonikan seurakunnassa, ja siksi Paavali kirjoitti: ”Me kuulemme, että eräät vaeltavat teidän keskuudessanne häiritsevästi eivätkä tee lainkaan työtä, vaan sekaantuvat siihen, mikä ei heille kuulu.” – 2. Tessalonikalaisille 3:11.

Mitä toisten Tessalonikan kristittyjen piti tehdä? Paavali kirjoitti: ”Me käskemme teitä, veljet, Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä vetäytymään pois jokaisesta veljestä, joka vaeltaa häiritsevästi eikä sen perinteen mukaan, jonka saitte meiltä. Älkää te, veljet, puolestanne luopuko oikein tekemisestä. Mutta jos joku ei tottele tämän kirjeen välittämää sanaamme, niin pitäkää häntä merkittynä ja lakatkaa seurustelemasta hänen kanssaan, jotta hän häpeäisi. Älkää kuitenkaan pitäkö häntä vihollisena, vaan neuvokaa yhä häntä vakavasti niin kuin veljeä.” – 2. Tessalonikalaisille 3:6, 13–15.

Vaikka Paavali ei maininnut nimeltä näitä laiskoja toisten asioihin sekaantuvia, hän paljasti seurakunnalle heidän vakavasti väärän käytöksensä. Kaikki kristityt, jotka tiesivät, keitä häiritsevästi käyttäytyneet olivat, kohtelisivat heitä sitten ’merkittyinä’. Kehotuksessa ”pitäkää häntä merkittynä”, käytetty kreikkalainen sana merkitsee ”pankaa merkki [johonkin]” ts. ’pankaa joku erityisesti merkille’. (Uuden maailman käännös, engl. viiteraamattu, alaviite) Paavali kehotti ’lakkaamaan seurustelemasta’ merkityn kanssa ”jotta hän häpeäisi”. Veljet eivät erottautuisi hänestä täysin, sillä Paavali kehotti ’neuvomaan yhä häntä vakavasti niin kuin veljeä’. Silti se, että he rajoittaisivat vapaa-ajan seurusteluaan hänen kanssaan, voisi saada hänet häpeämään ja mahdollisesti näkemään tarpeen noudattaa Raamatun periaatteita. Samalla veljet ja sisaret olisivat suojassa hänen epäterveeltä vaikutukseltaan. – 2. Timoteukselle 2:20, 21.

Kristillinen seurakunta soveltaa tätä neuvoa myös nykyään.a Vartiotorni 1. 3. 1982 s. 31 tähdensi sitä, että merkitsemistä ei tehdä pelkästään henkilökohtaisten mielipiteiden perusteella tai siten, että kristitty päättää henkilökohtaisesti välttää läheistä seurustelua jonkun kanssa. Kuten Tessalonikassa ilmennyt tapaus osoittaa, merkitseminen edellyttää Raamatun periaatteiden vakavaa rikkomista. Ensin vanhimmat yrittävät toistuvasti auttaa rikkojaa neuvomalla häntä vakavasti. Jos ongelma jatkuu, he saattavat henkilön nimeä mainitsematta pitää seurakunnalle kyseistä häiritsevää käytöstä koskevan varoittavan puheen samoin kuin Paavali varoitti tessalonikalaisia. Sen jälkeen yksityiset kristityt pitäisivät rikkonutta henkilöä ”merkittynä”.

Tarvitaan hyvää arvostelukykyä pikemminkin kuin ennakkosääntöjä kaikista merkitsemiseen liittyvistä seikoista. Paavali ei esittänyt Tessalonikassa ilmenneen ongelman suhteen yksityiskohtaisia sääntöjä; hän ei esimerkiksi määritellyt, kuinka kauan jonkun olisi pitänyt kieltäytyä tekemästä työtä ennen kuin hänet voitaisiin merkitä. Samoin vanhimmat ovat yhteydessä laumaan, ja he voivat järkevyyttä ja harkintakykyä osoittaen päättää, onko jokin nimenomainen tilanne niin vakava ja häiritsevä, että se vaatii varoittavan puheen esittämistä seurakunnalle.b

Yksi merkitsemisen tarkoitus on saada häiritsevästi käyttäytyvä kristitty häpeämään ja luopumaan epäraamatullisesta menettelystään. Ne jotka ovat merkinneet hänet, ja varsinkin vanhimmat, kannustavat häntä edelleen ja kiinnittävät huomiota hänen asenteeseensa ollessaan hänen kanssaan tekemisissä kokouksissa ja kenttäpalveluksessa. Kun he havaitsevat, että merkitsemistä vaatinut ongelma on alkanut korjaantua ja hänen asenteensa on muuttunut paremmaksi, he voivat luopua hänen kanssaan seurustelemista koskevista rajoituksista.

Merkitsemistä ei pitäisi siis sekoittaa siihen, että yksittäinen kristitty tai perhe soveltaa Jumalan neuvoa karttaa huonoa seuraa. Vaikka merkitsemistä ei tarvita usein, tulisi olla selvää, että merkitseminen on raamatullinen toimenpide, johon ryhdytään tarvittaessa, kuten Tessalonikan veljemme tekivät aikanaan.

[Alaviitteet]