Valtakunnan palvelijat kohtaavat haasteen
”Mikä sitten Apollos on? Entä mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden välityksellä teistä tuli uskovia.” – 1. KORINTTOLAISILLE 3:5.
1. a) Mitä asetetaan nykyään kyseenalaiseksi uskontojen suhteen ja miksi? b) Mitä mahtia uhataan, ja mitä sille tapahtuu?
USKONNON palvelijoiden arvovalta asetetaan nykyään kyseenalaiseksi. Näin tapahtuu yhä suuremmassa määrin, kun tämän maailman poliittiset ainekset kääntyvät uskontoa, myös ”kristillistä” uskontoa, vastaan pitäen sitä voittoa tavoittelevana huijausyrityksenä. Uskonnonvastaisiksi muuttuvissa maissa ei arvosteta edes pappisseminaareista valmistuneiden sananpalvelijoiden virka-asemaa, ja heidän toimintansa kielletään. Väärän uskonnon maailmanmahdin kimppuun on tosiaan käyty, ja sitä uhkaa maailmanlaajuinen hyökkäys, joka tietää sen tuhoa. Tosi palvonnan jumalallinen Alkuunpanija ennusti tämän ja asetti oman määräaikansa ennustuksensa toteutumiselle. Tämä hämmästyttävä tapahtuma hyödyttää luomuksia koko maailmankaikkeudessa!
2. Mitä uskonnoista jää jäljelle ja mitä ei?
2 Uskonnoton tila ei jää kuitenkaan pitkäksi aikaa vallitsemaan maan päälle, mutta kaikkeuden kunniaansaatettu Luoja jää! Samoin jää tämän kuolemattoman ja Korkeimman Jumalan tosi uskonto! Sitä paitsi vaikka maailman miljardit ihmiset kieltävät tosiasiat, niin juuri nyt Jumalan puhtaan palvonnan harjoittajat elävät ja toimivat maan päällä. Ja seuraava, satoja vuosia vanha lausunto pitää paikkansa nykyään: ”Hänen näkymättömät ominaisuutensa ovat selvästi nähtävissä maailman luomisesta lähtien, koska ne havaitaan siitä, mikä on tehty, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensakin, joten he eivät ole puolustettavissa.” – Roomalaisille 1:20.
3, 4. a) Miten voidaan todistaa, että Jehovalla on maan päällä palvelijoita? b) Mistä tiedämme, että Suuren Babylonin uskonnolliset palvelijat joutuvat pian työttömiksi?
3 Kun nuo sanat kirjoitettiin ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla, Jehova Jumalalla oli palvelijoita maan päällä. Siksi apostoli Paavali saattoi kirjoittaa: ”Mikä sitten Apollos on? Entä mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden välityksellä teistä tuli uskovia, niin kuin Herra kullekin soi. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala sai aikaan jatkuvan kasvun.” – 1. Korinttolaisille 3:5–9.
4 Jehovalla täytyy nykyäänkin olla palvelijoita maan päällä. Mutta hän ei käytä Suuren Babylonin, väärän uskonnon maailmanmahdin, uskonnollisia palvelijoita. Itse asiassa he jäävät pian työttömiksi. Se tapahtuu silloin, kun Suuri Babylon itse tuhotaan. Ilmestyksen 16:19 ennustaa tämän sanoessaan: ”Se suuri kaupunki jakautui kolmeen osaan, ja kansojen kaupungit kukistuivat; ja Suuri Babylon muistettiin Jumalan edessä, jotta sille annettaisiin hänen vihansa suuttumuksen viinimalja.”
5. Mitä muinaisessa Babylonissa tapahtui vuonna 539 eaa., ja miten käy Suuren Babylonin uskontojen sananpalvelijoille ja muille tukijoille?
5 Miten sitten käy näiden uskontojärjestelmien uskollisten kannattajien, joiden palveluksessa Suuren Babylonin ammattimaiset sananpalvelijat toimivat? Harkitsehan, mitä tapahtui sinä vuoden 539 eaa. yönä, jona kuningas Belsassar ja hänen kutsumansa ylimykset ylistivät Babylonian jumalia ja viettivät suurta juhlaa uhmaten heitä piirittäviä meedialaisia ja persialaisia. Ensinnäkin nuo ilonpitäjät saivat varoituksen nähdessään yliluonnollisen käden kirjoittavan juhlasalin seinälle ja kuullessaan Jehovan profeetan Danielin siitä esittämän selityksen. Sitten kaupunkiin tunkeutuneet valloittajat surmasivat kuninkaan ja ilmeisesti muut vääriä jumalia ylistäneet juhlijat, ja juuri samana yönä Babylonia kukistui. (Danielin 5. luku) Samanlainen tuho odottaa Suuren Babylonin uskontojärjestelmien sananpalvelijoita ja uskollisia kannattajia.
Jumalan palvelijoita tarvitaan kipeästi
6. a) Mitä Jumalalla täytyy olla ihmisperheelle tänä kriittisenä aikana? b) Milloin pakanain ajat päättyivät, ja mitä Jeesus sanoi niistä?
6 Kukaan ei voi asettaa aiheellisesti kyseenalaiseksi sitä tosiasiaa, että me elämme nykyään ihmishistorian kriittisintä aikakautta sitten Nooan ajan maailmanlaajuisen vedenpaisumuksen. (2. Timoteukselle 3:1–5) Siksi on hyvin tärkeää, että nykyään toimii Nooan Jumalan todellisia palvelijoita. Samoin kuin Jehova esitti varoituksia Nooan ajan ihmisille ja Belsassarin juhlan ilonpitäjille, Hänellä on varmaankin ollut hyvin kiireellinen sanoma ihmisperheelle ensimmäisen maailmansodan syttymisvuodesta 1914 lähtien. Todellisuudessa Jumalan palvelijat olivat saaneet hyvin paljon julkisuutta kiinnittäessään noin 40 vuoden ajan huomiota siihen, että tuo vuosi merkitsi niiden pakanain aikojen loppua, joista Jeesus sanoi: ”Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät.” – Luukas 21:24, Kirkkoraamattu.
7. a) Mihin saakka ei-juutalaiset kansat tallasivat maallista Jerusalemia? b) Mitä Jeesus loppujen lopuksi tarkoitti sanoessaan, että Jerusalem joutuu ”pakanain tallattavaksi”?
7 Ei-juutalaiset kansat jatkoivat maallisen Jerusalemin tallaamista noin 53 vuotta vuodesta 1914 lähtien, toisin sanoen aina vuonna 1967 käytyyn kuuden päivän sotaan saakka. Ilmeisesti Jeesus ei kuitenkaan loppujen lopuksi tarkoittanut nykyajan juutalaista Jerusalemia, vaan sitä, mitä tuo kaupunki edusti aina vuoteen 607 eaa. saakka. Mitä se sitten edusti? Jehova Jumalan valtakuntaa, jota hallitsi hänen voitelemansa, Daavidin kuningassukuun kuuluva Kuningas! – Luukas 1:32; 1. Aikakirja 29:11.
8. Kenelle Jehova antaisi Daavidin valtakunnan, ja miksi ihmiset eivät voisi nähdä ennustettua valtaistuimelle asettamista?
8 Jeesus Kristus oli se, jolle Jehova Jumala antaisi hänen muinaisen esi-isänsä Daavidin valtakunnan. Tuomarina toimineen Pilatuksen edessä Jeesus sanoi, että Hänen valtakuntansa ei ollut tästä maailmasta; hän tarkoitti, että se olisi taivaallinen. (Johannes 18:36) On siksi johdonmukaista, että Jeesuksen tuleva Valtakunnan hallitsijaksi asettaminen pakanain aikojen lopussa tapahtuisi näkymättömissä taivaissa. Hänen valtaistuimelle asettamisensa olisi siten ihmissilmille näkymätön, ja siksi emme me eivätkä pakanakansat kirjaimellisesti nähneet, kun hänet vuonna 1914 asetettiin valtaistuimelle Valtakunnassa, joka kuuluu oikeutetusti hänelle ja jonka hän on saanut Jumalalta. Nuo kansat eivät varmasti uskoneet, että näin tapahtui, vaikka Jehovan kansa oli julistanut sitä 1870-luvulta saakka.
9. a) Mitä kansat tekivät Valtakunnan sanomasta huolimatta? b) Mikä tuli tarpeelliseksi sen johdosta, mitä kansat tekivät vuonna 1914?
9 Kansat eivät välittäneet Valtakunnan sanomasta, ja syksyllä vuonna 1914 ne ryhtyivät sotaan. Kuten Psalmissa 2:1–12 oli ennustettu, ne osoittautuivat Jeesuksen vihollisiksi ja kieltäytyivät ’antamasta suuta’ juuri virkaan asetetulle Kuninkaalle merkiksi alamaisuudestaan ja uskollisuudestaan. Siksi tuli tarpeelliseksi toteuttaa Psalmi 110:1, 2, josta luemme: ”Herra [Jehova, UM] sanoi minun herralleni: ’Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi’. Herra [Jehova, UM] ojentaa sinun valtasi valtikan Siionista; hallitse vihollistesi keskellä.”
10. a) Millaisissa olosuhteissa Jeesus alkoi hallita vuonna 1914? b) Ketkä ovat edustaneet Jehovaa tällä 1900-luvulla?
10 Juutalaiset vastustajat osoittivat vihamielisyyttään Jeesuksen apostoleita kohtaan, kun Jeesus istuutui Jumalan oikealle puolelle odottamaan aikaa, jolloin hän alkaisi hallita vihollistensa keskellä. (Apostolien teot 4:24–26) Vastaavasti kirkastettu Jeesus Kristus aloitti pakanain aikojen päättyessä vuonna 1914 hallintonsa vihollisten keskellä. Siksi Jehovan sanan kantajat, hänen aidot Valtakunnan palvelijansa, ovat tällä 1900-luvulla samoin kuin menneisyydessäkin toimineet vihollisten keskellä. He ovat hänen todistajiaan. – Jesaja 43:10–12.
Puolustaen pätevyyttämme palvelijoiksi
11. Ketkä ovat asettaneet kyseenalaiseksi Jehovan todistajien arvovallan Jumalan virkaan asettamina Valtakunnan palvelijoina?
11 Jumalan virkaan asettamien aitojen Valtakunnan palvelijoiden on kaiken aikaa ollut tarpeellista puolustaa valtuutustaan palvelukseen. Se on varmasti pitänyt paikkansa Jehovan todistajista tällä 1900-luvulla. Heidän pätevyytensä asianmukaisesti virkaan asetettuina Jumalan palvelijoina on asetettu kyseenalaiseksi, ja sitä on väheksytty. Ketkä ovat menetelleet näin? Erityisesti kristikunnan pappisseminaareista valmistuneet, jotka saavat todistuksen virkaan asetuksestaan ja joista tulee palkallisia pappeja. He pitävät itseään asianmukaisesti koulutettuina ja riittävän pätevinä toimimaan Raamatun Jumalan ainoina ammattimaisina palvelijoina.
12. Kenen ensimmäisellä vuosisadalla vaikuttaneen huomattavan kristityn arvovalta asetettiin kyseenalaiseksi, ja miten piti suhtautua jokaiseen, joka toi erilaista hyvää uutista?
12 Samoin oli ensimmäisellä vuosisadalla. Roomalaisessa Galatian provinssissa kehittyi tilanne, jossa jopa sellaisen miehen pätevyys Jeesuksen Kristuksen apostolina, joka oli henkeytetty kirjoittamaan noin puolet Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten kirjoista, asetettiin kyseenalaiseksi. Siellä nimittäin epäiltiin hänen opettamansa kristillisyyden paikkansapitävyyttä. Siksi hänen oli pakko sanoa galatalaisille: ”Ihmettelen, että olette niin nopeasti siirtymässä Hänestä, joka kutsui teidät Kristuksen ansaitsemattomalla hyvyydellä, pois toisenlaiseen hyvään uutiseen. Mutta se ei ole toinen; on vain eräitä, jotka aiheuttavat teille levottomuutta ja tahtovat vääristää Kristusta koskevan hyvän uutisen. Mutta vaikka me julistaisimme tai enkeli taivaasta julistaisi teille hyvänä uutisena jotakin muuta kuin sitä, minkä olemme teille hyvänä uutisena julistaneet, hän olkoon kirottu. Kuten olemme edellä sanoneet, niin sanon nytkin jälleen: kuka se lieneekin, joka julistaa teille hyvänä uutisena jotakin muuta kuin sitä, minkä olette ottaneet vastaan, hän olkoon kirottu.” – Galatalaisille 1:6–9.
13. Miksi galatalaisten ei olisi pitänyt asettaa Paavalin arvovaltaa kyseenalaiseksi?
13 Tuo kirjoittaja, apostoli Paavali, ei tosin alkuaan oppinut kristillisiä opetuksia olemalla henkilökohtaisesti kosketuksissa Jeesukseen Kristukseen tai Hänen 12 apostoliinsa. Myöhemmin Paavali käytti jonkin verran aikaa apostoli Pietarin eli Keefaan kanssa. (Johannes 1:42; Galatalaisille 1:18, 19) Mutta puolustaakseen sitä, että hän oli pätevä sen hyvän uutisen palvelijaksi, joka oli tullut Jumalalta Kristuksen välityksellä, Paavali saattoi sanoa epävakaille Galatian kristityille: ”Niin, tultuaan tuntemaan minulle annetun ansaitsemattoman hyvyyden Jaakob ja Keefas ja Johannes, jotka näyttivät olevan pylväitä, ojensivat minulle ja Barnabaalle yhteisen osallisuuden oikean käden, jotta me menisimme kansojen keskuuteen, mutta he ympärileikattujen luo.” (Galatalaisille 2:9) Noiden galatalaisten olisi siis pitänyt kysyä itseltään: jos Jeesuksen apostolit Pietari, Jaakob ja Johannes pitivät Paavalia todellisen hyvän uutisen viejänä, niin mitä perusteita meillä on asettaa hänen sanomansa kyseenalaiseksi ja kaikota siitä pois?
14. Miksi ei ole outoa, että Jehovan todistajien asema sananpalvelijoina kiistetään?
14 Mutta miten on Jehovan kansan laita nykyään? Jos kerran Paavalin kaltaisen ihmisen oli pakko puolustaa pätevyyttään Jumalan ja Kristuksen palvelijana, niin miksi yllättyisimme, jos meidän asemamme Jehovan vihkiytyneinä ja kastettuina todistajina asetetaan kyseenalaiseksi ja joudumme puolustamaan asemaamme Valtakunnan palvelijoina? Tällaiset meille esitetyt perusteettomat haasteet eivät tietenkään todista mitään, kuten ne eivät todistaneet Paavalinkaan tapauksessa.
Jeesuksenkin asema kiistettiin
15. Kenen apostoleita korkeammassa asemassa olevan arvovalta opettajana kiistettiin myös, ja keneltä hän sanoi valtansa olevan peräisin?
15 Herran Jeesuksen Kristuksen itsensä asema kiistettiin, ja hänen oma kansansa oli haluton hyväksymään häntä Jumalan valtuuttamaksi palvelijaksi. Me luemme esimerkiksi: ”Kun [lehtimajan]juhla oli jo puolivälissä, Jeesus meni ylös temppeliin ja ryhtyi opettamaan. Sen tähden juutalaiset rupesivat ihmettelemään sanoen: ’Kuinka tämä mies tuntee kirjoituksia, vaikka hän ei ole opiskellut kouluissa?’” Jeesus kohtasi tuon haasteen rohkeasti julistamalla: ”Se, mitä minä opetan, ei ole minun, vaan hänen, joka on lähettänyt minut. Jos joku haluaa tehdä Hänen tahtonsa, niin hän tulee tuntemaan tästä opetuksesta, onko se Jumalasta vai puhunko minä omiani. Joka puhuu omiaan, etsii omaa kunniaansa, mutta joka etsii lähettäjänsä kunniaa, se on totuudellinen, eikä hänessä ole epävanhurskautta.” – Johannes 7:14–18.
16. Miksi juutalaiset uskonnolliset johtajat ajattelivat, että heillä oli perusteita asettaa Jeesuksen opetuskyky kyseenalaiseksi?
16 Juutalaiset uskonnolliset johtajat pitivät Jeesusta Kristusta vain pelkkänä galilealaisena. He eivät tietenkään ajatelleet, ettei hän osaisi lukea, koska hän ei ollut käynyt koulua, erityisesti jotakin pappisseminaarin kaltaista koulua. Olihan Jeesus jo osoittanut osaavansa lukea Raamatun heprealaisia kirjoituksia. (Luukas 4:16–21) Noista Juudean ja Jerusalemin juutalaisista tuntui vastenmieliseltä nimenomaan se, että tämä entinen puuseppä ei ollut teologi eikä häntä voitu luokitella heidän kansansa kirjanoppineiden, fariseusten ja saddukeusten joukkoon. Miten hän sitten uskalsi julkisesti väittää tietävänsä, mitä nuo Heprealaiset kirjoitukset merkitsivät ja miten ne soveltuivat, ja puhua niin arvovaltaisesti? Tämä teki nuo juutalaiset niin kuuroiksi hengellisesti, että he eivät kuulleet Jumalan totuuden sointia. He olivat liian ylpeitä ottaakseen mitään vastaan mieheltä, joka ei ollut valmistunut teologisesta koulusta.
”Jehovan opettamia”
17. Minkä Opettajan juutalaiset uskonnolliset johtajat jättivät Jeesuksen Kristuksen tapauksessa huomioon ottamatta, ja millainen oppilas Jeesus oli?
17 Nuo maailmallisesti viisaat juutalaiset halveksivat Häntä, joka oli todellisuudessa opettanut Jeesusta Kristusta. Olihan Jeesus itse saanut opettajan taitonsa ”kaikkein suurimmalta opettajalta”, Jehova Jumalalta! (Job 36:22, Today’s English Version) Jeesus viittasi tähän Jumalan kykyyn sanoessaan: ”Kun te kerran olette kohottaneet Ihmisen Pojan, silloin tiedätte, että minä olen se ja etten tee mitään omasta aloitteestani, vaan puhun näitä asioita niin kuin Isä on minua opettanut.” (Johannes 8:28) Jeesus itse osoittautui siis korkeimman olemassa olevan Opettajan kaikkeuden koulun parhaaksi oppilaaksi. Tämä tuotti kunniaa Hänelle, joka oli opettanut häntä. Ei ihme, että nasaretilaiset sanoivat tästä kaupunkinsa entisestä asukkaasta: ”Mistä tämä on saanut tällaisen viisauden ja nämä voimateot?” – Matteus 13:54.
18. a) Millainen opettaja meidän tulisi haluta? b) Mitä Jeesus sanoi suurimmasta Opettajasta ja niistä, joita Hän opettaa?
18 Ymmärtääksemme Raamattua me haluamme ja tarvitsemme parhaan mahdollisen opettajan. Ja tämä opettaja on tuon voittamattoman Kirjan Henkeyttäjä. Puhuessaan niistä, jotka kuuluivat tämän opettajan näkyvään, maalliseen järjestöön hänen elinaikanaan maan päällä, Jeesus sanoi: ”Kukaan ei voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka on lähettänyt minut, vedä häntä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Profeetoissa on kirjoitettuna: ’Ja he tulevat kaikki olemaan Jehovan opettamia.’ Jokainen, joka on kuullut Isältä ja on oppinut, tulee minun luokseni.” (Johannes 6:44, 45) Jeesus lainasi tässä Jesajan 54:13:a, joka kuuluu: ”Sinun lapsesi ovat kaikki Herran [Jehovan, UM] opetuslapsia, ja suuri rauha on sinun lapsillasi oleva.”
19. Kenen ”lapsia” Jehovan oli määrä opettaa?
19 Me kysymme kuitenkin: kenen ”lasten” oli määrä olla ’Jehovan opetuslapsia’? Tuo profeetallinen lupaus esitettiin kuvaannolliselle ”vaimolle”, joka tulisi synnyttämään ”lapsia”. Tätä ”vaimoa” puhutellaan Jesajan 54:1:ssä seuraavasti: ”Riemuitse, sinä hedelmätön, joka et ole synnyttänyt, huuda ilosta ja riemahda, sinä, joka et ole synnytyskivuissa ollut. Sillä hyljätyllä on lapsia enemmän kuin aviovaimolla, sanoo Herra.”
20. Mitä vihkiytyneiden kristittyjen täytyy 2. Korinttolaiskirjeen 13:5:n valossa jatkuvasti tehdä, ja miten tämä vaikuttaa heidän pätevyyteensä Valtakunnan palvelijoina?
20 Koska Jehova on Se, joka puhuttelee tätä ”vaimoa” ja jonka on määrä opettaa hänen ”lapsiaan”, hänen täytyy olla tuon vaimon kuvaannollinen Aviomies, ja vaimon täytyy olla hänen naisen kaltainen taivaallinen järjestönsä. Hänen ”lapsensa” ovat tämän ”kaikkein suurimman opettajan” oppilaita. On tietenkin välttämätöntä, että nämä ”lapset”, Jeesuksen voidellut seuraajat, ja heidän toverinsa, ”suuri joukko”, soveltavat jatkuvasti Jehovan antamaa opetusta. (Ilmestys 7:9) Se on varmastikin yksi keino noudattaa Paavalin kehotusta: ”Koetelkaa jatkuvasti, oletteko uskossa, tarkistakaa jatkuvasti, mitä itse olette.” (2. Korinttolaisille 13:5) Jos vihkiytyneet ja kastetut kristityt menettelevät jatkuvasti näin ja pysyvät suurimman Opettajan ahkerina oppilaina, heidän tulisi olla tarpeeksi päteviä Jehovan valtuuttamiksi Valtakunnan palvelijoiksi. Seuraavaksi tarkastelemme, miten Jumalan palvelijat todistavat pätevyytensä.
Mitä sanoisit?
◻ Miten voit todistaa, että Jehovalla on palvelijoita maan päällä?
◻ Mitä ”pakanain tallattavana” oleva Jerusalem edusti?
◻ Mitä Jeesuksen on täytynyt tehdä, koska kansat ovat jättäneet Valtakunnan huomioon ottamatta?
◻ Miksi ei ole outoa, että Jehovan todistajien asema sananpalvelijoina kiistetään?
◻ Mitä ne juutalaiset uskonnolliset johtajat jättivät huomioon ottamatta, jotka kiistivät Jeesuksen opetuskyvyn?
[Kuva s. 17]
Samoin kuin Jehova käytti Danielia varoittamaan Belsassarin juhlan ilonpitäjiä, Hänellä on palvelijoita, jotka vievät nykyään kiireellistä sanomaa
[Kuva s. 19]
Uskonnolliset johtajat olivat liian ylpeitä ottaakseen edes Jeesusta Kristusta vastaan Jumalan palvelijana