Onko ”vanhan testamentin” Jumala rakkauden Jumala?
”VANHAN testamentin Jumala, nimittäin juutalaisten Jahve, on kirouksen jumala, vihan jumala, mustasukkaisuuden jumala, enkä voi tuntea olevani lähellä häntä.” Näin sanoo japanilainen katolinen pappi Youji Inoue japanilaisia ja kristillisyyttä käsitelleessä kirjoituksessa, joka ilmestyi yhdessä Japanin huomattavimmista sanomalehdistä. (”Japanese and Christianity”, Asahi Shimbun) Hän jatkaa kuitenkin, että lopulta tämä Jumala ”kehittyi ja muuttui Uuden testamentin Jumalaksi eli Jumalaksi, josta Jeesus opetti”.
Pappi Inoue ei kylläkään ole ainoa, jolla on tällainen näkemys. Mutta oletko sinä samaa mieltä hänen kanssaan? Ajatteletko sinäkin, että ”Vanhan testamentin” eli Raamatun heprealaisten kirjoitusten Jumala on ankara ja kostonhimoinen Jumala verrattuna ”Uuden testamentin” eli Kreikkalaisten kirjoitusten Jumalaan?
Ihmisten persoonallisuus voi muuttua. Raamattu esimerkiksi kehottaa niitä, jotka rakastavat Jumalaa, pukemaan ylleen ”uuden persoonallisuuden, joka luotiin Jumalan tahdon mukaan tosi vanhurskaudessa ja uskollisuudessa”. (Efesolaisille 4:24) Tutkimalla Raamattua ja soveltamalla oppimaansa monet sellaiset, jotka aiemmin hautoivat mustasukkaisuutta, vihaa ja muita senkaltaisia ominaisuuksia, ovat tehneet suuria muutoksia, niin että he ilmaisevat nyt jokapäiväisessä elämässään Jumalan hengen hedelmää: ”rakkautta, iloa, rauhaa, pitkämielisyyttä, huomaavaisuutta, hyvyyttä, uskoa, lempeyttä, itsehillintää”. – Galatalaisille 5:22, 23.
Mutta voidaanko samaa sanoa Luojasta, Jehova Jumalasta? Onko hän ’kehittynyt ja muuttunut’ ”vihan jumalasta” kristilliseksi rakkauden Jumalaksi, kuten jotkut häntä kutsuvat?
Jehova – ikuisesti rakkauden Jumala
”Jumala on rakkaus”, kirjoitti apostoli Johannes. (1. Johannes 4:8) Hän lausui siinä ikuisen totuuden: Luoja, Jehova, on ollut, on ja tulee aina olemaan muuttumattoman rakkauden Jumala. Raamatun kertomus tukee tätä lausuntoa alusta loppuun saakka.
Kun Jehova loi maan, hän teki siitä rakkaudellisesti ihanteellisen kodin ihmiskunnalle. (Jesaja 45:18) Kun hän myöhemmin loi ensimmäisen miehen ja naisen, Aadamin ja Eevan, hän teki heidät ”omaksi kuvaksensa”, mikä tarkoittaa sitä, että hän antoi heille sellaisia jumalisia ominaisuuksia kuin rakkautta, oikeudenmukaisuutta, viisautta ja voimaa. Hän asetti myös heidän eteensä myös mahdollisuuden saada lapsia, muuttaa koko maa paratiisiksi ja asua siinä ikuisesti. (1. Mooseksen kirja 1:27, 28) Eikö tämä kaikki todistanut rakkauden Jumalasta?
Kun ensimmäinen ihmispari antoi myöten käärmeen välityksellä esitetylle Saatanan kiusaukselle, se menetti ikuiset siunaukset paitsi itseltään, myös vielä syntymättömiltä jälkeläisiltään. Tällä ratkaisevalla hetkellä Jehova lausui ensimmäisen Raamattuun muistiinmerkityn ennustuksen, nimittäin sen, että luvattu ’vaimon siemen’ polkisi rikki käärmeen pään. (1. Mooseksen kirja 3:15) Eikö tämä lupaus toivosta ja vapautuksesta ollutkin jälleen huomattava ilmaus Jumalan rakkaudesta?
Noin 2 000 vuotta myöhemmin Jehova lupasi uskolliselle palvelijalleen Aabrahamille: ”Sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä” paljastaen siten, että ’vaimon siemen’ tulisi Aabrahamin suvusta. (1. Mooseksen kirja 22:18) Tämä lupaus vahvisti toivon vapautuksesta ja osoitti, ettei Jehovan rakkaus ihmiskuntaa kohtaan ollut vähentynyt ajan kuluessa. Antaessaan tämän lupauksen hänellä oli mielessään ihmiskunnan siunaaminen tulevaisuudessa. Hän on mitä varmimmin rakkauden Jumala!
Jumalan rakkaus Israelia kohtaan
Lisäksi Jehova Jumala vapautti israelilaiset Egyptin orjuudesta vuonna 1513 eaa. ja teki heidän kanssaan lakiliiton Mooseksen välityksellä. Toisessa kymmenestä käskystä Jehova sanoi: ”Sillä minä, Jumalasi Jahve, olen mustasukkaisen kiivas Jumala [”yksinomaista antaumusta vaativa Jumala”, Uuden maailman käännös], ja minä rankaisen isän virheestä niiden poikia, pojanpoikia ja pojanpojanpoikia, jotka vihaavat minua; mutta minä osoitan hyvyyttä tuhansille sellaisille, jotka rakastavat minua ja pitävät minun käskyni.” – 2. Mooseksen kirja 20:5, 6, The Jerusalem Bible.
Suvereenina ja aviomiesomistajana Jehovalla oli oikeus vaatia yksinomaista antaumusta liittokansaltaan Israelilta. (Jesaja 54:5; Jeremia 3:14) Kun hänen kansansa tuli uskottomaksi ja kääntyi väärien jumalien puoleen kerta toisensa jälkeen, niin eikö ollutkin kohtuullista, että Jehovan piti sitä kohtaan tuntemansa rakkauden vuoksi kurittaa sitä ja ilmaista siten paheksuvansa sen tottelematonta menettelyä ja tuomitsevansa sen?
Monissa tilanteissa Jehova osoitti syvää kiinnostusta kansaansa kohtaan ja pyysi hartaasti siihen kuuluvia palaamaan luokseen. (Jesaja 55:7) Vaikka hän rankaisikin heitä heidän synneistään ja salli heidän lopulta tuhoutua kansakuntana, niin että heidät vietiin vankeuteen vieraaseen maahan, niin aikanaan hän toi heidät takaisin heidän kotimaahansa. Mitä kaikki tämä osoittaa Jehovasta? Onko hän mustasukkainen, vihamielinen ja kostonhimoinen Jumala? Ei suinkaan! Se osoittaa pikemminkin, että hän on ”laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa”. – 2. Mooseksen kirja 34:6; Nehemia 9:17; Jooel 2:13; Naahum 1:2, 3.
Hänen Poikansa välityksellä ilmaistu rakkaus
Vuosisatojen kuluessa Jehova Jumala paljasti lisää yksityiskohtia ’vaimon siemenestä’ ja ’Aabrahamin siemenestä’, ja profeettojensa välityksellä Hän ennusti Messiaan ilmaantumisen. Kun määräaika koitti Jumala ilmaisi rakkautensa ennenkuulumattomalla tavalla: hän lähetti ainosyntyisen Poikansa maan päälle antamaan lunastusuhrin.
Apostoli Johannes kirjoitti tästä suurenmoisesta järjestelystä: ”Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, jottei kukaan häneen uskova tuhoutuisi, vaan hänellä olisi ikuinen elämä.” (Johannes 3:16) Koska rakkaus, jota Jumala ilmaisi Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, välityksellä, on niin ylevää, jotkut ovat virheellisesti päätelleet, että Hän ei olisi voinut olla sama Jumala kuin se, jonka Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa kerrotaan rankaisevan ja tuomitsevan.
Onko Jumala, josta Jeesus opetti, kuitenkaan niin kovin erilainen kuin Heprealaisten kirjoitusten esittämä Jumala? Vai näkevätkö ihmiset asiat niin kuin he itse haluavat nähdä? Eikö Johanneksen 3:16:ssa oleva tunnettu raamatunkohta osoita selvästi, että se, joka ei ’usko’ Poikaan, ’tuhoutuu’? Johannes sanoi vielä lisäksi: ”Joka ei tottele Poikaa, se ei näe elämää, vaan hän pysyy Jumalan vihan alaisena.” (Johannes 3:36) Jos tämä ei millään tavoin vähennä Jumalan rakkauden suuruutta, niin miksi sitten Heprealaisissa kirjoituksissa kerrottu hänen tyytymättömyydenilmaisunsa uskottomia israelilaisia ja muita kohtaan heikentäisi hänen asemaansa rakkauden Jumalana?
Jumalan rakkaudellinen tarkoitus sinun suhteesi
Profeettansa Malakian välityksellä Jumala sanoi: ”Minä, Herra, en muutu.” (Malakia 3:6) Sen lisäksi että hän on pysynyt muuttumattomana rakkauden Jumalana, myös hänen rakkaudellinen tarkoituksensa ihmiskunnan ja maan suhteen on pysynyt muuttumattomana. Aivan kuten Jehova asetti Aadamin ja Eevan eteen odotteen ikuisesta elämästä paratiisissa, maan päällä, samoin tämä rakkauden Jumala haluaa sinunkin olevan niiden joukossa, jotka tulevat elämään ikuisesti onnellisina tuossa Paratiisissa. (Luukas 23:43; 2. Pietari 3:13; Ilmestys 21:4) Mitä siihen kuitenkin vaaditaan? Jeesus sanoi: ”Tämä merkitsee ikuista elämää, että he hankkivat sinun tuntemustasi, ainoan tosi Jumalan, ja hänen tuntemustaan, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.” (Johannes 17:3) Jehovan todistajat auttavat mielellään sinua saamaan tietoa Jehovasta, muuttumattoman rakkauden Jumalasta.