’Rakasta lähimmäistäsi’ – mikä on käytännöllisin tapa?

MILTÄ sinusta tuntuu, kun näet lähimmäistesi olevan suuressa puutteessa? Mitä esimerkiksi haluat tehdä, kun näet kuvan nälkää näkevistä lapsista? Sanonet: ’Tunnen sääliä ja haluan auttaa.’ Ne suunnattomat rahasummat, joita vuosittain lahjoitetaan hyväntekeväisyys- ja avustusjärjestöille, osoittavat, että monet ihmiset tuntevat ilmeisesti samoin.

Tällaisten hyvien töiden tekeminen puutteessa olevien hyväksi on kiitettävää, varsinkin sen Jeesuksen neuvon valossa, jonka mukaan meidän tulee rakastaa lähimmäistämme niin kuin itseämme. (Matteus 19:19) Monet vilpittömät ihmiset uskovat, että käytännöllisin tapa osoittaa lähimmäisenrakkautta on rakentaa sairaaloita ja kouluja ja antaa niille taloudellista tukea, lahjoittaa varoja hyviin tarkoitusperiin ja osallistua monenlaiseen sosiaaliseen toimintaan. ’Juuri siitähän kristillisyydessä on kysymys’, he saattavat sanoa ja mahdollisesti lisätä sitten, mikäli puhuvat Jehovan todistajille, että ’se on varmasti käytännöllisempää kuin ajan ja energian tuhlaaminen talosta taloon kulkemiseen ja uskonnosta puhumiseen, kuten teikäläiset tekevät’.

Mutta onko asia niin? Miten me voimme rakastaa lähimmäistämme käytännöllisimmällä tavalla ja siten, että siitä koituu kauaskantoisinta hyötyä?

Mitä rahasi saavat aikaan?

Niiden jotka mahdollisesti lahjoittavat arvokkaita tarkoitusperiä varten, on syytä kysyä: ’Kuinka suuri osa lahjoituksestani tulee suoranaisesti hyödyttämään ihmisiä, joiden avuksi se on tarkoitettu?’ Vuonna 1978 tutkittiin Saksan liittotasavallassa 15:tä johtavaa hyväntekeväisyysjärjestöä ja havaittiin, että tuolloin hallinnolliset ja jakelukustannukset nielivät noin 42 prosenttia järjestöjen kokonaistuloista.

Kun television virkailijat tarkistivat kuuden bolivialaisen ”kummilapsen” säästötilit, he havaitsivat, että vain 6–15 prosenttia siitä kokonaissummasta, jonka heidän länsisaksalaiset ”kumminsa” olivat heille lahjoittaneet, oli mennyt lasten pankkitileille. Järjestön edustaja kielsi kuitenkin petossyytteet ja selitti, että tuleville lahjoittajille kerrotaan selvästi lasten saavan vain noin kolmasosan ”kummiensa” lahjoituksista. Loput käytettäisiin kuulemma hallinnollisten kulujen peittämisen lisäksi koulutukseen ja lääkärinhoitoon liittyviin tarkoituksiin.

Tiedossa on tietysti myös esimerkkejä hyväntekeväisyyslahjoitusten väärinkäytöstä. Viime aikoina esimerkiksi nälänhädän vitsaamaan Afrikkaan lähetettyjen avustusten yhteydessä on sattunut tällaista. Etiopiassa suurin osa lahjoitetusta ruoasta ei poliittisten ongelmien vuoksi päässyt tarpeessa oleville asti, ja joissakin paikoissa ruokalahjoituksia kuulemma myytiin kohtuuttomaan hintaan sen sijaan että ne olisi jaettu maksutta.

Carl Bakalin julkaisu Charity U.S.A. varoittaa: ”Kun tarkoitus on jalo, ei koskaan kysellä, kuinka lahjoitetut rahat käytetään. En halua ihmisten lopettavan antamista. Ajattelin vain, että kysymyksiin pitäisi vastata, koska he antoivat niin sokeasti.” Sokea antaminen on siis selvästi epäviisasta, ja sitä voidaan tuskin pitää käytännöllisenä.

Jeesuksen antaman esimerkin noudattaminen

Nämä tosiasiat ovat tietysti valitettavia, mutta oikeuttavatko ne meidät kieltäytymään tukemasta sellaisia arvokkaita tarkoitusperiä? Eikö Jeesuskin loppujen lopuksi parantanut sairaita ja ruokkinut ihmeen avulla nälkäisiä ja antanut siten mallin nykykristityille?

On totta, että Jeesus liikuttui säälistä nähdessään ihmisten olevan jonkin tarpeessa. Kahdeksan raamatunkohtaa mainitsee tämän. Kaksi raamatunkohtaa viittaa ihmisten ruoan tarpeeseen (Matteus 15:32; Markus 8:2), kolme heidän tarpeeseensa parantua fyysisesti (Matteus 14:14; 20:34; Markus 1:41) ja yksi heidän lohdutuksen tarpeeseensa kun heiltä oli kuollut omainen. (Luukas 7:13) Kaksi muuta kohtaa puhuvat kuitenkin vielä suuremmasta tarpeesta. Matteuksen 9:36 sanoo: ”Nähdessään ihmisjoukot hän tunsi sääliä näitä ihmisiä kohtaan, koska he olivat kiusattuja ja sysittyjä niin kuin lampaat ilman paimenta.” Ja Markuksen 6:34 kertoo: ”Hän näki suuren ihmisjoukon, mutta hänen tuli heitä sääli, koska he olivat kuin lampaat ilman paimenta. Ja hän alkoi opettaa heille monia asioita.”

Itse asiassa vaikka sääli ihmisiä kohtaan saikin Jeesuksen huolehtimaan heistä fyysisesti, hän oli pääasiassa kiinnostunut hengellisen avun antamisesta heille, mitä heidän uskonnolliset johtajansa eivät olleet tehneet. (Ks. Matteuksen 23. lukua.) Jeesus oli ”se hyvä paimen”, joka halusi antaa ”sielunsa lampaitten puolesta”. (Johannes 10:11) Koska hän antoi tälle saarnaamistoiminnalle – eikä sosiaaliseen toimintaan osallistumiselle tai sairaaloiden rakentamiselle tai avustusjärjestöjen hoitamiselle – etusijan elämässään, hän saattoi myöhemmin sanoa Pilatukselle: ”Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten olen tullut maailmaan, että todistaisin totuudesta.” – Johannes 18:37.

Vaikka Jeesus antoikin apostoleilleen kyvyn tehdä ihmeparannuksia, hän ei maininnut sitä sanallakaan antaessaan heille viimeiset ohjeensa ennen taivaaseen nousemistaan. Hän käski sen sijaan: ”Menkää sen tähden ja tehkää opetuslapsia kaikkien kansojen ihmisistä, kastakaa heidät Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimessä ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä olen käskenyt teidän noudattaa.” Tärkeämpi työ oli siksi ilmeisestikin ’tehdä opetuslapsia, kastaa heidät ja opettaa heitä’. – Matteus 28:19, 20.

Miksi saarnaaminen on niin käytännöllistä

Saarnaaminen on käytännöllistä, koska se auttaa ihmisiä soveltamaan käytäntöön Raamatun periaatteita. Se vuorostaan auttaa heitä välttämään ongelmia, jotka voisivat saattaa heidät puutteeseen. Esimerkiksi työntekoa ja asennettamme aineellisiin tavaroihin koskevien Raamatun periaatteiden soveltaminen voi auttaa torjumaan köyhyyden. (Sananlaskut 10:4; Efesolaisille 4:28; 1. Timoteukselle 6:6–8) Tai huumeidenkäyttöä koskevan Raamatun neuvon ja Raamatun moraalimittapuiden noudattaminen voi parantaa terveyttämme ja taata onnellisemman perhe-elämän.

Esimerkiksi eräs 35-vuotias jugoslavialainen, joka asuu Saksan liittotasavallassa, myöntää: ”Siinä 18–19-ikäisenä minusta oli jo tulossa alkoholisti. 20-vuotiaana join litran viinaa ja ainakin korillisen [20 pulloa] olutta päivässä. Jouduin kolme kertaa sairaalaan, kun minua yritettiin parantaa tavastani, mutta lääkärit eivät pystyneet auttamaan. Vaikka ansaitsin 1 300 Saksan markkaa [yli 3 000 markkaa] kuukaudessa, toin tuskin yhtään siitä kotiin perheelleni.” Se, mitä Jehovan todistajat kertoivat hänelle saarnaamistyössään, kehitti hänessä halun luoda parempi suhde Luojaansa. Hän jatkaa: ”Rukouksen avulla saatoin tehdä sen, mihin lääkärit eivät pystyneet.” Voimme vain kuvitella, miten myönteinen vaikutus tällä on ollut hänen perhe-elämäänsä.

On totta, että saarnaaminen ei ratkaise kaikkia ongelmia. Se on kuitenkin käytännöllistä, sillä se antaa toivoa. Jumalan valtakunnan alaisuudessa kaikki ongelmat tulevat ratkeamaan. Jeesus tulee silloin tekemään kirjaimellisia ihmeitä kaikille elossa oleville – ei vain muutamille. Sen sijaan, että se toisi vain tilapäistä huojennusta, hyöty on oleva kestävää, itse asiassa ikuista. (Ks. Johannes 17:3.) Niinpä se, että ihmisiä opetetaan uskomaan Jeesuksen lunastusuhriin ja siitä koituviin hyötyihin, saa pitkällä aikavälillä eniten hyvää aikaan.

Monet kristikunnan uskonnolliset järjestöt viittaavat ylpeästi ”hyviin töihinsä”, sairaista, puutteenalaisista ja kovaosaisista huolehtimiseensa. Niiden olisi kuitenkin parempi panna enemmän painoa hengellisen avun antamiseen aivan kuten Jeesus teki. Ensimmäisen vuosisadan uskonnollisten johtajien tavoin niiltä on jäänyt täyttämättä tärkeämpi tehtävä. Ne ovat saattaneet täyttää joidenkin köyhien ihmisten mahan kirjaimellisella ruoalla, mutta ne ovat jättäneet heidän mielensä ja sydämensä tuntemaan totuuden sanojen kuulemisen nälkää. (Ks. Aamos 8:11.) Ne ovat saattaneet lahjoittaa rahaa kansojen puutteenalaisten avuksi, mutta ne eivät ole julistaneet ”kansoille hyvää uutista Kristuksen käsittämättömästä rikkaudesta” eivätkä Jumalan valtakuntahallituksesta. (Efesolaisille 3:8) Niiden lähetystyöntekijät ovat saattaneet auttaa kehitysmaita tulemaan taitavammiksi auran käytössä, mutta ne eivät ole opettaneet niitä takomaan ”miekkojaan vantaiksi ja keihäitään vesureiksi”. – Jesaja 2:4.

Ole tasapainoinen lähimmäisesi rakastamisessa

Se että me korostamme aivan oikein pääasiassa hengellisen avun antamista, ei tietenkään vapauta meitä fyysisen avun antamisesta joko yksilöille tai ryhmille, silloin kun sitä tarvitaan ja kun me pystymme sitä antamaan. Meidän tulisi haluta noudattaa varhaiskristittyjen antamaa esimerkkiä. (Ks. Apostolien teot 11:27–30.) Todellisen tarpeen aikoina tai suuren onnettomuuden sattuessa meidän pitäisi pikaisesti noudattaa Paavalin neuvoa ’tehdä hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, jotka ovat meille sukua uskossa’. (Galatalaisille 6:10) Koska Jehovan todistajat haluavat varmistaa sen, että he saavat aikaan eniten hyvää, he antavat yleensä tällaista apua henkilökohtaisella tasolla. Ja koska todistajat, jotka ovat mukana tällaisissa avustustoimissa, palvelevat ilmaiseksi, hallinnolliset kulut jäävät pois.

Mutta vaikka kristityt auttavatkin toisiaan fyysisesti, he eivät koskaan halua unohtaa tärkeintä velvollisuuttaan: hyvän uutisen saarnaamista Jumalan perustetusta valtakunnasta. Tuo Valtakunta vapauttaa pian maailman kaikesta sairaudesta, köyhyydestä ja puutteesta. Kuinka ilahduttavaa onkaan voida auttaa ihmisiä saamaan elämä sellaisessa maailmassa, jossa ei enää tarvitse käyttää sanaa ”sääli”. Voisitko mitenkään rakastaa lähimmäistäsi sen käytännöllisemmällä tavalla?