Valtakunnan julistajat kertovat
Tiloja laajennetaan Valtakunnan kasvua vastaaviksi
KARIBIANMERESSÄ sijaitsevalla Jamaikan saarella äskettäin laajennettujen Jehovan todistajien haaratoimistotilojen vihkiäispäivä oli hyvin onnellinen. Tämä laajennus oli tullut välttämättömäksi, koska Jehova oli siunannut tällä kauniilla trooppisella saarella hyvää uutista saarnanneitten veljien uskolliset ponnistelut.
Jamaikaan perustettiin lähetyskoti jo vuonna 1946. Lähetystyöntekijöitten johtaessa työtä julistajien määrä kasvoi nopeasti, niin että vain kymmenessä vuodessa kuukausittain raportoivien todistajien keskimäärä nousi 732:sta 3 216:een. Jotta kasvusta voitiin huolehtia, tarvittiin uusia tiloja.
Vuonna 1954 ostettiin sopiva tontti Kingstonin hiljaiselta esikaupunkialueelta, ja sinne alettiin rakentaa uutta vahvaa kaksikerroksista rakennusta. Se saatiin valmiiksi vuoden 1958 toukokuussa. Julistajien määrässä saavutettiin tuona vuonna huippu: 4 367.
’Istuttamista’ ja ’kastelemista’ jatkettiin, ja Jehova ”sai aikaan jatkuvan kasvun”, niin että vuoteen 1983 mennessä julistajien määrä oli kasvanut yli 7 000:een, ja tarvittiin jälleen lisää tilaa. (1. Korinttolaisille 3:6) Haaratoimistokomitea päätti hallintoelimen luvalla laajentaa jo olemassa olleita tiloja. Yli 250 veljeä eri puolilta saarta tuli auttamaan. Ammattimiehet ja amatöörityöntekijät tarjosivat vapaaehtoisesti palveluksiaan muurareina, puuseppinä, sähkömiehinä ja putkimiehinä. Heidän ikänsä vaihteli 10:stä 86 vuoteen. Jotkut lahjoittivat rahaa hanketta varten, toiset antoivat ruokatarvikkeita työntekijöitten ruokkimiseen ja vielä jotkut avasivat kotinsa ovet tarjotakseen majoituksen kauempaa tulleille vapaaehtoisille. Vuoden kuluttua laajennushanke oli valmis, niin että 11-henkinen Beetel-perhe saattoi ottaa uudet tilat käyttöönsä. Tiloja laajennettiin rakentamalla kolmas kerros, jossa on viisi huonetta ja harrastelutilat, yksi uusi huone toiseen kerrokseen sekä vajaat 40 neliömetriä varastotilaa.
Jehovan todistajien hallintoelimen jäsen Milton Henschel piti vihkiäispuheen 22. helmikuuta 1986. Hän puhui aiheesta ”Voittokulkue”. (2. Korinttolaisille 2:14) Vihkiäisohjelman kuuli yhteensä 2 949 henkeä. Heistä 380 istui haaratoimiston valtakunnansalissa ja rakennuksen muissa osissa, ja muut kuuntelivat ohjelmaa puhelin- tai radioyhteyden kautta muissa kaupungin valtakunnansaleissa ja erään koulun auditoriossa.
Suurin osa haaratoimiston valtakunnansaliin kutsutuista olivat sellaisia veljiä ja sisaria, jotka olivat olleet totuudessa vähintään 30 vuotta. Rakennuksen kauniin laajennusosan johdosta kuultiin monia arvostavia lausuntoja. Toivomme, että yhä useammat ”muiden lampaiden” ”suureen joukkoon” kuuluvat liittyvät vielä voittokulkueeseen samalla kun haaratoimiston uusia tiloja käytetään Jamaikassa tapahtuvasta Valtakunnan kasvusta huolehtimiseen.