Miksi sinun tulisi olla kiinnostunut
KIINNOSTUNUT mistä? Edessä olevasta ihmiskunnan historian suurimmasta muutoksesta! Täysin uusi Jumalan tekemä hallitus on ottamaisillaan haltuunsa maanpäällisen näyttämön. (Daniel 2:44) Vallanvaihdos tulee vaikuttamaan jokaiseen mieheen, naiseen ja lapseen – hyvällä tai huonolla tavalla. Tämä huomattava muutos tulee tapahtumaan Matteuksen 24:34:ssa mainitun sukupolven aikana. Tämän vuoksi kaikkien pitäisi olla vilpittömästi ja vakavasti kiinnostuneita sanomasta, joka kertoo tuosta muutoksesta. Olisi todellakin väärin sanoa: ”En ole kiinnostunut.”
Kun monia ei kiinnostanut
Nyt ei ole ensimmäinen kerta, jolloin julistetaan tärkeää ja kiireellistä sanomaa, jonka pitäisi herättää kiinnostusta niissä, joita pyydetään kuuntelemaan sitä. Nooan päivät olivat myös tällaista aikaa. Koska ihmiset olivat siihen aikaan pahoja, moraalittomia ja väkivaltaisia, Jehova Jumala päätti tuhota ihmiskunnan vedenpaisumuksella. (1. Mooseksen kirja 6:5–7, 13) Kuitenkin ennen kuin hän toimi tuhotakseen jumalattomat, hän järjesti niin, että Nooa, vanhurskauden saarnaaja, varoitti heitä tulevasta vedenpaisumuksesta ja kertoi, mitä heidän pitäisi tehdä säilyäkseen elossa. Niin tärkeä kuin tuo sanoma olikin, ihmiset, jotka kuulivat siitä, yleisesti ottaen ’eivät panneet merkille’. (Matteus 24:39; Luukas 17:26, 27; 2. Pietari 2:5) He olivat apaattisia ja välinpitämättömiä – heitä ei vain kiinnostanut. Sen vuoksi he menettivät kaiken.
Tilanne oli paljolti samanlainen kahden surullisen kuuluisan kaupungin, Sodoman ja Gomorran, asukkaiden päivinä. Vaikka heitä varoitettiin uhkaavasta tuhosta, joka kohtaisi heitä heidän vakavien syntiensä takia, he eivät kuunnelleet. Hekään eivät olleet kiinnostuneita kenestäkään, joka häiritsisi heidän normaalia elämänmenoaan. Mies nimeltä Loot oli ainoa poikkeus. – 1. Mooseksen kirja 18:20–30; 19:1–29; Luukas 17:28–30.
Varoitussanoma ei siis saanut vastakaikua näiden kaupunkien asukkaiden keskuudessa. He olivat ehkä enemmän huolissaan siitä, mitä heidän naapurinsa ajattelisivat heistä, jos he osoittaisivat kiinnostusta. Tai ehkä he pelkäsivät, että heidän pitäisi tehdä elämässään sellaisia muutoksia, joihin he olivat haluttomia. Ilmeisesti he nauttivat irstailevasta elämästään. (Juudas 7) Niinpä he eivät osanneet epäillä mitään eivätkä käsittäneet, mitä oli tapahtumaisillaan, kunnes koitti se päivä, joka vei heidät mennessään.
Ne, joita ei kiinnostanut Jeesuksen päivinä
Kun Jumalan Poika, Jeesus Kristus, oli maan päällä, hän lähetti seuraajansa julistamaan hyvää uutista Jumalan taivaallisesta hallituksesta. (Matteus 10:7) Hän antoi ohjeita opetuslapsilleen jopa siitä, millä tavalla heidän tulisi esittää tätä epätavallista ja tärkeää sanomaa jokaisessa kodissa ja miten heidän tulisi menetellä, jos huonekunta ei osoittaisi todellista kiinnostusta. Kuuntele, kun hän opettaa edelleen opetuslapsiaan: ”Kun menette taloon, tervehtikää talonväkeä, ja jos talo sen ansaitsee, tulkoon sille se rauha, mitä sille toivotatte, mutta jos se ei sitä ansaitse, palatkoon rauhanne teille. Missä joku ei ota teitä vastaan eikä kuuntele sanojanne, pudistakaa tomu jaloistanne mennessänne ulos siitä talosta tai siitä kaupungista.” – Matteus 10:12–14.
Huomaa, että Jeesus neuvoi opetuslapsiaan ’pudistamaan tomun jaloistaan’, kun he jättäisivät kodin tai kaupungin, jossa ei ilmenisi lainkaan kiinnostusta Jehovan valtakuntaa kohtaan. Mitä hän tarkoitti tällä neuvolla? Tomun pudistaminen jaloista ilmaisi sanoutumista irti vastuusta niihin seurauksiin, joita asianomainen joutuisi kärsimään sen vuoksi, ettei hän ollut osoittanut kiinnostusta Jumalan sanomaa kohtaan. Se merkitsi sitä, että Jeesuksen seuraajat rauhallisesti lähtevät ja jättävät talon tai kaupungin odottamaan niitä seurauksia, jotka tulisivat lopulta Jumalalta.
Osoita kiinnostusta – se merkitsee sinulle elämää!
On kiinnostavaa huomata, että Jeesus Kristus vertasi meidän aikamme olosuhteita Nooan aikaan sekä Sodoman ja Gomorran aikaan. (Matteus 24:37–39; Luukas 17:26–30) Moraalittomuus ja väkivalta olivat vallalla sekä Nooan että Lootin päivinä. Vanhurskas Loot oli hyvin kiusaantunut ja vaivaantunut, kun hän tarkkaili Sodoman ja Gomorran asukkaiden laittomuutta ja irstasta käytöstä. – 2. Pietari 2:6–8.
Kun Jeesus viittaa Nooan ja Lootin aikaan, hän ei kuitenkaan kohdista huomiotamme noiden aikojen moraalittomuuteen ja väkivaltaisuuteen, vaan pikemminkin jokapäiväisiin asioihin – syömiseen, juomiseen, naimisiin menemiseen, naittamiseen, ostamiseen, myymiseen, rakentamiseen ja istuttamiseen. Hän sanoi, että monet eivät osoittaisi vastakaikua Jumalan valtakunnan hyvää uutista koskevalle sanomalle, vaan he olisivat syventyneitä elämän jokapäiväisiin toimiin, ja niiden vuoksi he eivät osoittaisi kiinnostusta siihen, mitä Jehovalla on tarkoitus tehdä. Sanoma on elintärkeä. Kuuntelematta jättäminen tulisi kalliiksi. Se, ettei pane merkille tai ettei osoita kiinnostusta, on vakava synti. – Vrt. Matteus 6:31, 32.
Kuinka vakava? Jeesus selitti edelleen: ”Tuomiopäivänä Jumala osoittaa enemmän armoa Sodoman ja Gomorran asukkaille kuin sen kaupungin asukkaille, jotka eivät kuunnelleet eivätkä osoittaneet kiinnostusta. (Matteus 10:15, Today’s English Version) Jos joku osoittaa kiinnostusta, kuuntelee ja uskoo sanoman, vaikka hän saattaakin olla moraaliton ja väkivaltainen, hän voi silti muuttaa persoonallisuutensa, löytää suosion Jehovan silmissä ja täyttää Jumalan valtakunnan alamaiseksi pääsemisen vaatimukset, aivan niin kuin varhaiskristityt Korintossa tekivät. – 1. Korinttolaisille 6:9–11.
Kaikissa keskusteluissaan opetuslastensa kanssa Jeesus Kristus kannusti heitä kuuntelemaan, kiinnittämään huomiota, osoittamaan kiinnostusta tärkeää Jumalan valtakunnan sanomaa kohtaan. Herättääkseen niiden ihmisten huomion, joille hän puhui, hän kehotti: ”Kiinnittäkää huomiota – – siihen, miten kuuntelette.” ”Jolla on korvat kuunnella, se kuunnelkoon.” ”Kuunnelkaa minua, te kaikki, ja tajutkaa kuulemanne merkitys.” ”Kuunnelkaa ja tajutkaa kuulemanne merkitys.” – Luukas 8:18; Markus 4:9; 7:14; Matteus 15:10.
Kun siis seuraavan kerran ovellasi käy Jehovan todistaja, on sinun etujesi mukaista, että vastaat: ”Tulkaa sisään, olen kiinnostunut.”