Jeesus Kristus – Jumala, ihminen vai taruolento?
ERÄS rock-musikaali, joka esitettiin ensi kerran Broadwaylla New Yorkissa vuonna 1971, herätti kiihkeää keskustelua, koska se käsitteli uskonnollista aihetta. Aihe tuskin oli kuitenkaan sen kiistellympi kuin on ollut musikaalin päähenkilökään.
Yhdessä tämän musikaalin kuuluisaksi tulleista lauluista kysytään: ”Jeesus Kristus! Ken oletkaan? – – Supermies! Lienetkö tuo miksi väitettiin?” Kenen ensimmäisellä vuosisadalla eläneet ihmiset sanoivat Jeesuksen olevan? Jeesus itse kysyi opetuslapsiltaan samaa asiaa ja sai useita erilaisia vastauksia. (Matteus 16:13, 14) Nykyään, lähes 2 000 vuotta myöhemmin, Jeesuksen Kristuksen henkilöllisyydestä kiistellään yhä.
Onko sillä sitten todella merkitystä, kuka Jeesus oli? Miten hänen henkilöllisyytensä voisi vaikuttaa meihin? Menneiden päivien huomattavat henkilöt muovasivat tietenkin maailmanhistoriaa ja vaikuttivat siten ainakin epäsuorasti myös meihin kaikkiin. Mutta nyt he ovat kaikki kuolleet. Niinpä vaikka he ovat vaikuttaneet meihin sillä, mitä he tekivät, he eivät enää mitenkään voi vaikuttaa meihin.
Jeesuksen Kristuksen tapauksessa tilanne on kuitenkin aivan erilainen. Miljoonat ihmiset uskovat, että hän on yhä elossa – ei ihmisenä maan päällä vaan voimakkaana henkipersoonana taivaassa –, ja heillä on ratkaisevia todisteita uskolleen. Se mitä Jeesus on tehnyt varsinkin tällä 1900-luvulla, on vaikuttanut suuresti kaikkiin ihmisiin. Lisäksi Jeesuksen vaikutus meidän elämässämme ei rajoitu vain siihen, mitä hän on tehnyt menneisyydessä. Siihen sisältyy myös se, mitä hän tekee parhaillaan, ja myös se, mitä hän tekee tulevaisuudessa.
Palatkaamme alkuperäiseen teemaamme: Jeesus Kristus – Jumala, ihminen vai taruolento? Mitä sinä ajattelet? Jos Jeesus Kristus olisi pelkkää mielikuvitusta, se merkitsisi sitä, ettei hän olisi sen enempää Jumala kuin ihminenkään, missä tapauksessa asian pohtiminen sen syvemmin olisi täysin turhaa. Toisaalta meidän tulisi haluta saada tietoa Jeesuksesta, joka on elossa ja jolle Jumala on antanut vallan tuoda ihmiskunnalle pysyviä hyötyjä.