Valtakunnan julistajat kertovat
Hyvä uutinen menestyy Kyproksessa vastustuksesta huolimatta
APOSTOLI Paavali saarnasi Valtakunnan hyvää uutista Kyproksessa. (Apostolien teot 13:4–12) Hän oli siellä vuosien 47–48 tienoilla. Nykyään 1 154 Jehovan todistajaa saarnaa hyvää uutista tällä kauniilla saarella, ja tämän vuoden huhtikuussa 2 570 oli läsnä muistonvietossa, mikä osoittaa, että tuolla saarella on vielä monia vilpitönsydämisiä ja Jumalaa pelkääviä ihmisiä. Mutta monien ihmisten ottaessa mielihyvin vastaan Jehovan todistajien esittämän Raamatun rauhaisan sanoman kreikkalaiskatolinen papisto vastustaa tätä työtä aivan niin kuin juutalainen papisto vastusti sitä Jeesuksen päivinä. (Johannes 15:20) Kyproksen haaratoimistosta kirjoitetaan: ”Kreikkalaiskatolinen kirkko näyttää pyrkivän häiritsemään saarnaamistoimintaamme päättäväisemmin kuin koskaan aiemmin.” Sitten raportissa kuvaillaan sitä, miten papit häiritsevät veljiämme heidän talosta-taloon-palveluksessaan ja yrittävät ärsyttää heitä niin, että saisivat heidät väittelemään kanssaan. Sitten papit syyttävät veljiä häiriön aiheuttamisesta, mutta veljet eivät ole ärsytettävissä vaan kävelevät pois.
Papiston vastustus tuottaa tosiaankin usein päinvastaisia tuloksia, kuten seuraava kokemus osoittaa: ”Muutamia kuukausia sitten eräs nainen alkoi tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa, ja aivan äskettäin hänen miehensäkin tuli mukaan tutkisteluun. Silloin muuan teologi kävi tämän avioparin luona toivoen saavansa heidät vakuuttuneiksi, niin että he lopettaisivat raamatuntutkistelunsa. Teologi yritti selittää heille kolminaisuusoppia. Jonkin ajan kuluttua aviomies keskeytti hänet ja sanoi: ’En ymmärrä, miten Jeesus, joka teidän väitteenne mukaan on nyt taivaassa liharuumiissa, voisi samaan aikaan olla sama Jumalan kanssa, joka on henki.’ Teologin vastaus kuului: ’No, ei teidän tarvitse kaikkea ymmärtääkään.’ Kiinnostunut mies sanoi: ’Mutta ymmärrän, että Jeesus on Jumalan Poika eikä itse Jumala. En halua enää kuulla puhetta kolminaisuudesta.’ Tämän kuultuaan teologi nousi ylös ja sanoi vihaisesti: ’Olette liian pitkällä raamatuntutkistelussanne. Ette voi muuttua.’”
Nyt vaimo käy kaikissa kokouksissa, ja hänet kastettiin ”Luota Jehovaan” -piirikonventissa. Aviomies jatkaa tutkisteluaan ja käy joissakin kokouksissa.
”Papisto ponnisteluistaan huolimatta ei siis saavuta tavoitettaan”, sanotaan Kyproksen haaratoimiston raportissa. ”Olemme pikemminkin panneet merkille, että kokouksissa on nyt läsnä enemmän kiinnostuneita kuin aikaisemmin. Samanaikaisesti veljet ovat vielä päättäväisempiä viemään hyvän uutisen vilpitönsydämisille ihmisille.” Jehova tukee uskollisiaan, niin kuin hän on luvannutkin tehdä Jeremian 1:19:ssä: ”He sotivat sinua vastaan, mutta eivät voita sinua, sillä minä olen sinun kanssasi, sanoo Herra, ja pelastan sinut.”