Jumalan sana – todisteita oikeaperäisyydestä
Raamattu on kautta aikojen säilynyt muuttumattomana – oikein vai väärin?
Raamatun käsikirjoituksissa olevat tuhannet tekstimuunnelmat vievät pohjaa pois sen väitteeltä, että se on Jumalan sana – oikein vai väärin?
ENNEN kuin vastaat näihin kysymyksiin, harkitsehan joitakin tietoja, jotka äskettäin esitettiin Chester Beattyn kirjastossa Dublinissa Irlannissa järjestetyssä ”Jumalan sana” -näyttelyssä.
Repaleiset ja puutteelliset papyruskäsikirjoitusten sivut kuluvat ajan myötä. Chester Beatty -papyrukset ovat kuitenkin tuon kirjaston arvokkaimmat käsikirjoitukset. Ne kaivettiin esiin koptilaiselta (egyptiläiseltä) hautausmaalta noin vuonna 1930. ”[Niiden] löytymiselle vetää vertoja vain Codex Sinaiticuksen löytyminen”, sanoi sir Frederic Kenyon.
Nämä koodeksimuodossa olevat käsinkirjoitetut papyrussivut jäljennettiin 100-, 200- ja 300-luvuilla. Kirjastonhoitaja Wilfrid Lockwood sanoi: ”Jotkin niistä on hyvinkin saatettu jäljentää sadan vuoden kuluessa alkuperäisen kirjoittamisesta.” (Kursivointi meidän.) Eräässä koodeksissa on neljä evankeliumia ja Apostolien tekojen kirja. Toisessa on useimmat apostoli Paavalin kirjeistä, myös hänen Heprealaiskirjeensä.
Tämänkaltaisten käsikirjoitusten jäljentäminen oli pitkäveteistä ja väsyttävää puuhaa, ja siinä tuli helposti virheitä. Olipa jäljentäjä miten huolellinen tahansa, tässä työssä hän saattoi lukea jonkin kirjaimen väärin tai hypätä yhden rivin yli. Toisinaan jäljentäjää kiinnosti enemmän alkuperäisen tekstin olennaisen sisällyksen ja merkityksen välittäminen kuin sanojen täsmällinen kirjoittaminen. Kun jäljennöksistä tehtiin uusia jäljennöksiä, virheet jäivät tekstiin pysyvästi. Tekstien tutkijat järjestivät käsikirjoitukset, joissa oli samanlaisia tekstimuunnelmia, ryhmiksi. Nämä Chester Beatty -papyrukset, kreikankielisen Raamatun vanhimmat olemassa olevat tärkeät käsikirjoitukset, tarjosivat tutkijoille yllättäen aivan uudenlaisen näkökulman, koska ne eivät sopineet mihinkään tunnettuihin ryhmiin.
Ennen Jeesuksen aikaa ja varsinkin Jerusalemin tuhon (607 eaa.) ja sitä seuranneen juutalaisten hajaantumisen jälkeen Raamatun pyhistä heprealaisista kirjoituksista tehtiin monia käsinkirjoitettuja jäljennöksiä. Noin vuonna 100 juutalaiset asiantuntijat käyttivät tällaisia jäljennöksiä puhdasoppisten juutalaisten hyväksymän heprealaisen tekstin vakiinnuttamisessa.
He laativat myös tarkkoja sääntöjä yrittäessään varmistua siitä, että teksti jäljennettiin täsmällisesti. He määräsivät yksityiskohtaisesti, millaisia kirjoitusmateriaaleja voitiin käyttää, ja jopa kirjainten, sanojen, rivien ja palstojen koko ja välit mainittiin tarkasti. ”Ainoatakaan sanaa tai kirjainta, edes jōdia [heprealaisen aakkoston pienintä kirjainta], ei saa kirjoittaa ulkomuistista”, he sanoivat. Näin jäljentäjät valmistivat kirjakääröjä, esimerkiksi Tooran (opetuksen), joka koostuu Raamatun viidestä ensimmäisestä kirjasta, ja Esterin kirjan. Näyttelyn esineluettelon mukaan tällaiset heprealaisen tekstin käsikirjoitukset ”ovat hämmästyttävän samanlaisia”.
Miten merkittäviä olivat ne virheet, joita pujahti Raamatun sekä heprealaisiin että kreikkalaisiin kirjoituksiin? Wilfrid Lockwood sanoi: ”Tulisi korostaa, että Raamatun käsikirjoitusten välillä ilmenevät eroavuudet ovat pintapuolisia verrattuna pakanakirjallisuuden käsikirjoituksista löydettäviin eroavuuksiin – –. Ainoassakaan tapauksessa kirjurin tekemä virhe ei vaikuta mihinkään kristillisen opin kohtaan.” – Kursivointi meidän.
Ennen Jeesuksen aikaa ja sen jälkeen kirjoitetut Raamatun kirjat käännettiin muille kielille. Vanhimpia käännöksiä on samarialainen Pentateukki. Samarialaiset asuttivat Israelin kymmenen sukukunnan valtakunnan alueen, sen jälkeen kun Assyrian kuningas vei israelilaiset pakkosiirtolaisuuteen (740 eaa.). He omaksuivat joitakin juutalaisen palvonnan piirteitä ja hyväksyivät vain Raamatun viisi ensimmäistä kirjaa, Pentateukin. Näiden kirjojen samarialainen teksti, joka on kirjoitettu muinaiseen heprealaiseen tyyliin, poikkeaa 6 000 kohdassa heprealaisesta tekstistä. ”Useimmilla niistä ei ole juuri merkitystä tekstin kannalta, vaikkakin ne ovat kiinnostavia, koska niissä on mahdollisesti säilynyt piirteitä muinaisesta lausumistavasta tai kieliopista”, kerrotaan näyttelyn esineluettelossa.
Juutalaiset oppineet valmistivat 200-luvulla eaa. Aleksandriassa Egyptissä Raamatun heprealaisten kirjoitusten kreikankielisen Septuaginta-käännöksen, jota kreikkaa puhuneet juutalaiset alkoivat käyttää joka puolella maailmaa. Aikanaan juutalaiset lakkasivat käyttämästä sitä, mutta siitä tuli varhaiskristillisen seurakunnan Raamattu. Kun kristillisen ajan raamatunkirjoittajat ottivat lainauksia pyhistä Heprealaisista kirjoituksista, he käyttivät Septuagintaa. Heprealaisten kirjoitusten Chester Beatty -papyruksiin kuuluu 13 sivua Septuagintan Danielin kirjasta.
Myöhemmin Raamattu käännettiin esimerkiksi latinan, koptin, syyrian ja armenian kielille. Näyttelyssä oli yhtenä esimerkkinä veliinille tehty erään Raamatun osan koptinkielisen käännöksen koodeksi, joka on peräisin 500- tai 600-luvulta. Mitä apua tällaisista käännöksistä on raamatunoppineille ja tekstikriitikoille? Ne ovat tavallisesti hyvin kirjaimellisia käännöksiä siitä kreikankielisestä käsikirjoituksesta, jota kääntäjä käytti. Wilfrid Lockwood selittää: ”Jos kääntäjän käyttämä kreikkalainen teksti oli hyvä, on ilmeistä, että käännös on suureksi avuksi alkuperäisen kreikan kielen sanojen löytämisessä.”
Kirjastossa on näytteillä erittäin kallisarvoinen ja ainutlaatuinen Efraimin, 300-luvun syyrialaisen kirjailijan, kommentaari Tatianuksen Diatessaronista. Tatianus laati noin vuonna 170 yhdistellyn kertomuksen Jeesuksen elämästä ja palveluksesta käyttämällä otteita neljästä evankeliumista. (Diatessaron tarkoittaa ”neljän kautta”.) Koska ainoatakaan jäljennöstä ei ole säilynyt, jotkut viime vuosisadan kriitikot asettivat kyseenalaiseksi, oliko tällaista evankeliumiyhdistelmää koskaan ollutkaan olemassa. Nämä kriitikot väittivät, että neljää evankeliumia itseään ei kirjoitettu ennen 100-luvun puoliväliä.
Koska sadan viime vuoden aikana on löydetty kuitenkin armenian- ja arabiankielisiä Diatessaronin käännöksiä, niin raamatunkriitikkojen oli pakko perääntyä. Sitten vuonna 1956 sir Chester Beatty sai haltuunsa tämän ainutlaatuisen 400- tai 500-luvulta peräisin olevan kommentaarin, jossa on pitkiä katkelmia Tatianuksen alkuperäisestä teoksesta. ”Se tosiaankin teki tyhjäksi sen käsityksen, että neljä evankeliumia eivät olisi olleet käytössä tuohon aikaan”, sanoi kirjastonhoitaja Lockwood.
”Jumalan sana” -näyttely muistutti, miten runsaasti raamatunoppineilla ja tekstikriitikoilla on käytössään aineistoa. Annetaanpa yhden tällaisen tutkijan, sir Frederic Kenyonin, selittää, mikä merkitys kaikilla näillä löydetyillä Raamatun käsikirjoituksilla on, ja samaan aikaan vastata alussa herätettyihin kysymyksiin:
”Joistakuista saattaa tuntua järkyttävältä luopua siitä käsityksestä, että Raamattu olisi kautta aikojen säilynyt muuttumattomana – – On vahvistavaa lopuksi havaita, että lopputulos kaikista näistä löydöistä ja kaikesta tästä tutkimuksesta on, että ne vahvistavat Raamatun oikeaperäisyyden sekä todistavat oikeaksi luottamuksemme siihen, että meillä on käytössämme olennaisilta osiltaan turmeltumaton, todellinen Jumalan sana.” (The Story of the Bible, s. 113) – Psalmi 119:105; 1. Pietari 1:25.
[Kuva s. 27]
Papyrus 200-luvulta – 2. Korinttolaisille 4:13–5:4
[Lähdemerkintä]
Reproduced by permission of the Chester Beatty Library
[Kuva s. 28]
Nahalle ja veliinille tehtyjä Esterin kirjan kirjakääröjä 1700-luvulta
[Lähdemerkintä]
Reproduced by permission of the Chester Beatty Library
[Kuva s. 29]
500- tai 600-luvulta peräisin oleva veliinille tehty koodeksi – Johannes 1:1-9, koptinkielinen käännös
[Lähdemerkintä]
Reproduced by permission of the Chester Beatty Library
[Kuva s. 30]
400- tai 500-luvulta peräisin oleva veliinille tehty koodeksi – Efraimin kommentaari, joka sisältää otteita syyriankielisestä Tatianuksen Diatessaronista
[Lähdemerkintä]
Reproduced by permission of the Chester Beatty Library