Valtakunnan julistajat kertovat
’Hyvä sanoma kaukaisista maista’
◻ JÄISESSÄ Grönlannissa jotkut julistajat tapasivat saarnaamistyössään norjalaisen nuorenmiehen, joka otti kirjan Elämä maan päällä – kehityksen vai luomisen tulos? Hän ei kuitenkaan näyttänyt olevan kovin kiinnostunut. Kun he seuraavan kerran kävivät tällä kaukaisella seudulla, mies sanoi heille lukeneensa kirjan useaan kertaan ja haluavansa lisää kirjoja. Hänelle jätettiin joitakin kirjoja ja kirjasia. Mies oli pahoillaan saadessaan tietää, etteivät julistajat voineet palata tuolle alueelle ainakaan vuoteen, mutta pyysi kuitenkin todistajien osoitteen. Kuukautta myöhemmin hän suureksi yllätykseksi koputti heidän ovelleen. Mies kertoi, että hän oli pudonnut jäihin moottorikelkallaan ajaessaan veneensä luo, ja sitten venematka oli kestänyt kuusi tuntia, ennen kuin hän lopulta pääsi todistajien luo. Hän halusi hankkia lisää kirjallisuutta ja kuulla enemmän totuudesta. Hän oli läsnä tuona iltana pidetyssä kokouksessa ja suunnitteli tulevansa kokouksiin kerran kuussa. Hän tuli myös kierrosvalvojan vierailuviikon kokouksiin ja sai niistä suurta rohkaisua. Hän on eronnut kirkosta ja saarnaa nyt hyvää uutista alueellaan. Kun hän ei talvella jään vuoksi pääse kokouksiin veneellä, hän tulee niihin helikopterilla, mikä maksaa hänelle 650 markkaa kerralta.
Kuinka monen meistä täytyy ponnistella näin kovasti voidakseen edistyä palveluksessaan?
◻ Monet ihmiset osoittavat vastakaikua hyvälle uutiselle Madagaskarissa. Vaikka siellä on vain runsaat 3 200 Valtakunnan julistajaa, Kristuksen kuoleman muistojuhlassa oli läsnä 16 205. Veljet ponnistelevat kovasti tavoittaakseen saaren kaikki asukkaat.
Esimerkiksi Isaonjon seurakunnan 30 julistajasta 17 päätti todistaa alueella, jonne on monen kilometrin matka. He lähtivät kylästään puoli tuntia yli puolenyön. Kaksi tuntia he kävelivät jyrkkiä polkuja ja läpi mutaisten rämeikköjen. Sitten he saapuivat trooppiseen metsään puoli kolmelta aamuyöstä. Koska metsässä oli täysin pimeää, jotkut veljet kompastuivat kiviin. Toiset kaatuivat kallionkoloissa oleviin vesilätäköihin. Metsässä oli verijuotikkaita, ja monet hyönteiset purivat heitä. Useimmat sisaret kärsivät tästä. Toisinaan mutaa oli polviin asti. Kaikki 17 julistajaa saivat jonkinlaisia vammoja, mutta lopulta he pääsivät pois metsästä noin puoli seitsemän aikaan aamulla.
Kenttäpalvelus alkoi kello 6.45. Useimmat ihmiset ottivat julistajat ystävällisesti vastaan. Yksi, joka ei ensin ottanut heitä ystävällisesti vastaan, oli erään protestanttisen uskonnollisen johtajan vaimo. Hän sanoi: ”Minulla on oma uskontoni; se riittää minulle. Tiedän kaiken mitä Raamattu sanoo.” Heti kun julistaja otti esiin Vartiotorni-lehden, nainen kopeasti kieltäytyi ottamasta sitä sanoen: ”Minulla on jo paljon muuta luettavaa.” Mutta hän alkoi tehdä kysymyksiä: ”Keitä te olette, mistä te olette ja kuka lähetti teidät?” Kun he olivat vastanneet noihin kysymyksiin lempeästi ja kertoneet lyhyesti, miten paljon heidän oli täytynyt ponnistella päästäkseen hänen kyläänsä, rouva otti lopulta Vartiotornin ja sanoi: ”Ostan sen. Kuka tietää, vaikka olisitte Jumalan lähettämiä?”
Puoli kahdelta iltapäivällä nuo 17 lähtivät alueelta kotimatkalle, joka kesti vain alle neljä tuntia, koska oli yhä päivä. He olivat väsyneitä mutta turvassa, ja heidän kasvonsa loistivat iloa. He sanoivat: ”Se oli unohtumaton päivä meille 17:lle Isaonjon seurakunnasta.”
Jehovan henki totisesti saa hänen vihkiytyneet palvelijansa saarnaamaan Valtakunnan hyvää uutista ”maan ääriin asti”, ja monet suhtautuvat suosiollisesti todistajien oivallisiin ponnisteluihin. – Apostolien teot 1:8.
[Kuva s. 31]
Umanakin satama, Grönlanti