Lukijoiden kysymyksiä

◼ Ottavatko Jehovan todistajat ruiskeita, joissa on jotakin veressä olevaa ainetta, esimerkiksi immunoglobuliinia tai albumiinia?

Jotkut ottavat, koska he uskovat, ettei Raamattu selvästi kiellä ottamasta ruisketta, jossa on jotakin verestä erotettua pientä aineosaa eli fraktiota.

Luoja antoi alkujaan koko ihmiskunnalle velvoitteen karttaa veren syömistä: ”Kaikki mikä liikkuu ja elää, olkoon teille ravinnoksi; – – Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, vielä on.” (1. Mooseksen kirja 9:3, 4) Veri oli pyhää ja sitä voitaisiin siksi käyttää vain uhriksi. Jollei sitä käytetty sillä tavoin, se oli määrä vuodattaa maahan. – 3. Mooseksen kirja 17:13, 14; 5. Mooseksen kirja 12:15, 16.

Tämä ei ollut pelkkä vain juutalaisille annettu väliaikainen rajoitus. Tarve pidättyä verestä esitettiin uudelleen kristityille. (Apostolien teot 21:25) Heidän ympärillään Rooman valtakunnassa Jumalan lain rikkominen oli tavallista, koska ihmiset söivät veriruokia. Sitä rikottiin myös ”lääketieteellisistä” syistä; Tertullianus kertoo, että jotkut miehet joivat verta, koska he ajattelivat sen voivan parantaa kaatumataudin. ’He hörppivät ahneen janoisina areenalla tapettujen rikollisten verta.’ Hän lisäsi: ”Hävetkää inhottavia tapojanne kristittyjen edessä, joilla ei ole edes eläinten verta aterioillaan.” Nykyään Jehovan todistajat ovat tehneet samanlaisen päätöksen olla rikkomatta Jumalan lakia, olipa veriruokien syöminen muiden keskuudessa miten yleistä tahansa. 1940-luvulla verensiirtoja alettiin tehdä yleisesti, ja Jehovan todistajat ymmärsivät, että Jumalan totteleminen vaati sitä, että he eivät ota myöskään verensiirtoja, vaikka lääkärit kehottaisivatkin ottamaan sellaisen.

Aluksi useimmissa verensiirroissa annettiin kokoverta. Myöhemmin tutkijat alkoivat jakaa veren sen peruskomponentteihin, sillä lääkärit päättelivät, ettei tietty potilas tarvitsisi kaikkia veren pääosia. Jos he antaisivat hänelle vain yhtä osaa, se olisi vaarattomampaa potilaalle ja lääkärit voisivat hyödyntää saatavilla olevan veren paremmin.

Ihmisen veri voidaan jakaa tummaan verisoluainekseen ja kellertävään liuokseen (plasmaan eli verinesteeseen). Verisolut (45 prosenttia tilavuudesta) ovat yleisillä nimillään punasoluja, valkosoluja ja verihiutaleita. Loput 55 prosenttia on plasmaa. Siitä 90 prosenttia on vettä, mutta se kuljettaa mukanaan pieniä määriä monia proteiineja, hormoneja, suoloja ja entsyymejä. Nykyään luovutetusta verestä suuri osa jaetaan peruskomponentteihin. Yhdelle potilaalle voidaan antaa s̆okin hoitoon plasmansiirto (ehkä jäädytettyä tuoreplasmaa). Mutta anemiapotilaalle voidaan antaa punasolutiivistettä eli punasoluja, jotka on varastoitu ja sen jälkeen pantu liuokseen ja siirretty elimistöön. Verihiutale- ja valkosolusiirtojakin tehdään, mutta harvemmin.

Raamatullisina aikoina ei ollut keksitty sellaista tekniikkaa, että näitä komponentteja olisi voitu käyttää. Jumala käski yksinkertaisesti: ’Karttakaa verta.’ (Apostolien teot 15:28, 29) Mutta miksi jonkun tulisi ajatella, että sillä olisi eroa olisiko veri kokoverta vai olisiko se jaettu näihin osiin? Vaikka jotkut ihmiset joivat verta, kristityt kieltäytyivät, vaikka se olisi merkinnyt kuolemaa. Uskotko, että he olisivat suhtautuneet eri tavalla, jos joku olisi kerännyt verta, antanut sen jakautua ja sitten tarjonnut heille vain plasmaa tai vain hyytynyttä osaa ehkäpä verimakkarassa? Ei tosiaankaan! Tämän vuoksi Jehovan todistajat eivät hyväksy kokoverensiirtoja eikä veren peruskomponenttienkaan (punasolujen, valkosolujen, verihiutaleiden tai plasman) siirtoja, joita käytetään samassa tarkoituksessa.

Kuten kysymyksestä käy ilmi, tiedemiehet ovat kuitenkin perehtyneet eräisiin veressä oleviin erityisiin aineosiin, fraktioihin, ja siihen, miten niitä voidaan käyttää. Yleensä on kyse plasman proteiineista – globuliineista, albumiinista ja fibrinogeeneistä. Näistä todennäköisesti kaikkein yleisimmin käytetään hoidossa immunoglobuliiniruisketta. Miksi se annetaan?

Elimistösi voi tuottaa vasta-aineita tiettyjä tauteja vastaan ja antaa sinulle siten aktiivisen immuniteetin. Tähän perustuu immuniteetin aikaansaaminen etukäteen rokottamalla (käyttämällä toksoideja) poliota, sikotautia, vihurirokkoa, kurkkumätää, jäykkäkouristusta, hinkuyskää ja lavantautia vastaan. Jos kuitenkin joku on äskettäin ollut alttiina joillekin vakaville taudeille, lääkärit voivat suositella seerumi(antitoksiini)ruisketta antaakseen hänelle heti vaikuttavan passiivisen immuniteetin. Viime aikoihin asti sellaiset ruiskeet on valmistettu eristämällä vasta-aineita sisältävää immunoglobuliinia sellaiselta ihmiseltä, jolla on jo immuniteetti.a Tällaisesta ruiskeesta saatava passiivinen immuniteetti ei ole pysyvä, sillä ruiskutetut vasta-aineet katoavat aikanaan elimistöstä.

Käskyn ’karttaa verta’ valossa jotkut kristityt ovat olleet sitä mieltä, ettei heidän tulisi ottaa immunoglobuliini(proteiini)ruisketta, vaikka se onkin vain veren aineosa. Heidän kantansa on selvä ja yksinkertainen – ei veren osia missään muodossa eikä määrässä.

Toisten mielestä seerumi (antitoksiini), kuten immunoglobuliini, joka sisältää vain pienen aineosan luovuttajan veriplasmasta ja jota käytetään lisäämään keinotekoisesti heidän vastustuskykyään sairautta vastaan, ei ole sama asia kuin elämää pitkittävä verensiirto. Heidän omatuntonsa ei siksi kiellä heitä ottamasta immunoglobuliinia tai vastaavanlaisia aineosia.b He voivat tulla siihen lopputulokseen, että he tekevät ratkaisunsa etupäässä sen perusteella, haluavatko he ottaa mitään terveysriskejä, jotka liittyvät toisten verestä tehtyyn ruiskeeseen.

On merkittävää, että raskaana olevien naisten verenkierto on erillään hänen kohdussaan olevan sikiön verenkierrosta; heidän veriryhmänsä ovat usein erilaisia. Äidin verta ei mene sikiöön. Verisolut eivät mene äidin verestä istukan läpi sikiön vereen eikä myöskään plasma sellaisenaan. Itse asiassa jos jonkin vahingon vuoksi äidin ja sikiön veret sekoittuvat, voi myöhemmin kehittyä terveysongelmia (Rh- tai ABO-veriryhmien yhteensopimattomuuden vuoksi). Kuitenkin jotkut aineet plasmasta siirtyvät sikiön verenkiertoon. Siirtyvätkö plasman proteiinit, esimerkiksi immunoglobuliini ja albumiini? Kyllä, jotkut niistä siirtyvät.

Raskaana olevalla naisella on toimiva mekanismi, jonka välityksellä jonkin verran immunoglobuliinia siirtyy äidin verestä sikiön vereen. Koska tämä vasta-aineiden luonnollinen siirtymä sikiöön tapahtuu kaikissa raskaustapauksissa, lapset syntyvät jossakin määrin vastustuskykyisinä tietyille infektioille.

Sama pitää paikkansa albumiinista, jota lääkärit saattavat määrätä hoidoksi šokkiin tai joihinkin muihin tiloihin.c Tutkijat ovat todistaneet, että plasman albumiinia siirtyy myös, tosin vähemmän, istukan läpi äidistä sikiöön.

Se että jotkin proteiiniaineosat siirtyvät luonnostaan toisen yksilön (sikiön) verenkiertoon saattaa olla yksi seikka, jota kristitty harkitsee päättäessään, ottaako hän immunoglobuliinia, albumiinia tai vastaavia plasman aineosia. Joku voi hyvin omintunnoin ajatella voivansa ottaa; toinen saattaa päättää, ettei hän voi. Kunkin täytyy päättää asia henkilökohtaisesti Jumalan edessä.

[Alaviitteet]