Onnettomuudet – kohtalon vai olosuhteiden aiheuttamia?
Ylittäessään São Paulossa Brasiliassa sijaitsevaa vilkasliikenteistä katua, Nove de Julho Avenueta, Cristina, viehättävä nuori valokuvamalli, ei nähnyt lähestyvää linja-autoa. Kuljettaja yritti epätoivoisesti pysäyttää ajokkinsa, mutta se oli liian myöhäistä. Cristina jäi auton alle ja kuoli.
Uutinen tästä traagisesta onnettomuudesta pääsi brasilialaisen O Estado de S. Paulo -sanomalehden (29.7.1990) etusivulle. Se oli kuitenkin vain yksi Brasiliassa joka vuosi sattuvasta 50 000 liikenneonnettomuudesta. Tuhansien vammautuessa sellaisissa onnettomuuksissa toiset säilyvät hengissä vahingoittumattomina. Miksi sitten tämä nuori tyttö ei jäänyt henkiin? Oliko hänen määrä kuolla tuona päivänä?
Lukemattomat ihmiset väittäisivät asian olevan niin. He uskovat kohtaloon, siihen että tärkeimmät tapahtumat, kuten ihmisen kuolinhetki, on määrätty ennalta. Tämä uskomus on pannut alulle sellaisia sanontoja kuin: ”Kukaan ei voi välttää kohtaloaan”, ”Hänen aikansa oli tullut” ja ”Paras alistua kohtaloonsa”. Onko näissä laajalle levinneissä sanonnoissa mitään perää? Olemmeko me vain kohtalon pelinappuloita?
Kohtalousko eli sellainen käsitys, että kaikki tapahtumat on määrätty etukäteen, oli yleinen antiikin kreikkalaisten ja roomalaisten keskuudessa. Nykyäänkin tuo uskomus on vallalla monissa uskonnoissa. Esimerkiksi islam pitää kiinni Koraanin sanoista: ”Ei yksikään kuole paitsi Jumalan sallimuksesta ja määräaikaisesta määräyksestä.” Kohtaloon uskominen on yleistä myös kristikunnassa, ja sitä on ruokkinut ennaltamääräysoppi, jota Jean Calvin opetti. Siksi papit usein sanovat sureville sukulaisille, että jokin tietty onnettomuus tapahtui ”Jumalan tahdosta”.
Sellainen näkemys, että kohtalo aiheuttaa onnettomuuksia, on kuitenkin terveen järjen, kokemuksen ja logiikan vastainen. Ensiksikään, auto-onnettomuudet tuskin voivat johtua siitä, että Jumala sekaantuisi asioihin, sillä läpikotaiset tutkimukset tavallisesti paljastavat niihin jonkin täysin loogisen syyn. Lisäksi tilastot osoittavat selvästi, että joihinkin varotoimiin ryhtyminen – esimerkiksi turvavyön käyttäminen – vähentää suuresti kohtalokkaan onnettomuuden sattumisen todennäköisyyttä. Voisivatko mitkään turvatoimet tosiaankaan tehdä tyhjäksi Jumalan ennalta määrättyä tahtoa?
Kohtalousko vaikuttaa joka tapauksessa haitallisesti siihen uskovaan ihmiseen. Eikö se kannustakin tyhmänrohkeisiin tekoihin, kuten siihen, että ei piitata nopeusrajoituksista eikä liikennemerkeistä tai että ajetaan alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisena? Vielä vakavampaa on se, että kohtalousko saa jotkut ihmiset syyttämään Jumalaa, kun onnettomuus vaikuttaa heihin. Vihaisina ja avuttomina sekä vakuuttuneina siitä, ettei Jumala välitä heistä, he saattavat jopa menettää uskonsa Jumalaan. Runoilija Emerson sanoikin sattuvasti: ”Karvainta elämän traagisuudessa on usko raakaan kohtaloon tai sallimukseen.”
Mutta mitä Raamattu sanoo tapaturmista ja onnettomuuksista? Opettaako se, että ne ovat kohtalon aikaansaannoksia? Entä mitä se sanoo pelastusta koskevista odotuksistamme? Onko meillä asiassa mitään valinnanvaraa?
[Huomioteksti s. 4]
”Karvainta elämän traagisuudessa on usko raakaan kohtaloon tai sallimukseen.” – Ralph Waldo Emerson