Millaista turvallisuutta sinä kaipaat?
ERI ihmiset ajattelevat eri tavoin turvallisuudesta. Joidenkuiden mielestä se on tasapainoa toisiaan vastustavien sotilasmahtien välillä. Esimerkiksi valtiot, jotka hallitsevat maailmannäyttämöä yhdessä eurooppalaisten liittolaistensa kanssa, ovat sopineet monista eri keinoista, joilla voidaan vähentää sitä mahdollisuutta, että pienet välikohtaukset laajenisivat koko maapallon käsittäväksi ydinsodaksi. Tukholman kansainvälisen rauhantutkimuslaitoksen julkaisemassa vuoden 1990 vuosikirjassa hämmästeltiin sitä, että ”muissa osissa maailmaa” asuvat kansat osoittivat hyvin vähän kiinnostusta näitä toimia kohtaan.
Mutta miljoonille köyhien maiden asukkaille ”turvallisuutta” toisivat ruoka ja terveydenhoito. Valtiotieteilijä Yash Tandon selittää: ”’Rauhasta ja turvallisuudesta’ puhuttaessa esiin pääsevät länsimaisessa kulttuurissa vallalla olevat yleiset käsitykset. – – ’Turvallisuuden’ ajatellaan tarkoittavan aseistusta ja aseidenriisuntaa, eikä sillä katsota olevan mitään tekemistä sen turvallisuuden kanssa, josta kaksi kolmannesta maailman ravinnotta ja asunnotta elävästä väestöstä on kiinnostunut.”
Raamatussa taas luvataan, että Jumalan valtakunnan alaisuudessa ei tule enää olemaan sotaa. ”Hän lopettaa sodat maan ääriin saakka, hän särkee jousen, taittaa keihään, polttaa sotavaunut tulessa.” (Psalmi 46:10; Jesaja 2:4) Fyysiset sairaudet tulevat kuulumaan menneisyyteen. ”Eikä yksikään asukas sano: ’Minä olen vaivanalainen’. Kansa, joka siellä asuu, on saanut syntinsä anteeksi.” – Jesaja 33:24.
Tuon Valtakunnan alaisuudessa taloudellinen turvattomuus ei enää uhkaa ketään. ”He rakentavat taloja ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja syövät niiden hedelmät; he eivät rakenna muitten asua, eivät istuta muitten syödä.” – Jesaja 65:21, 22.
Vielä tärkeämpää on kuitenkin se, että Valtakunta poistaa perussyyn rauhan ja turvallisuuden puuttumiseen. Kuka on ollut ihmisen pitkän, epäonnistuneita ja sortavia hallituksia täynnä olevan historian takana? Vaikka Jumala onkin hyvällä syyllä sallinut noiden hallitusten olla olemassa, Saatanan itsensä on kannettava vastuu, sillä Raamatussa sanotaan, että ’koko maailma on hänen vallassaan’. – 1. Johannes 5:19.
On todella helpottavaa, kun seuraavat Paavalin sanat roomalaisille täyttyvät lopulta Jumalan valtakunnan alaisuudessa: ”Jumala, joka antaa rauhan, murskaa puolestaan pian Saatanan teidän jalkojenne alle.” (Roomalaisille 16:20) Vain Jumalan taivaallinen valtakunta, jota Kuningas Jeesus Kristus hallitsee, voi saada aikaan tämän. Maa voidaan näin ollen muuttaa paratiisiksi vain tuon Valtakunnan alaisuudessa. – 1. Mooseksen kirja 1:28; Luukas 23:43.
Raamatussa luvattu turvallisuus on tosiaan paljon parempi ja laaja-alaisempi kuin se turvallisuus, jonka ihminen suunnittelee saavuttavansa. Raamatussahan sanotaan, ettei ”kuolemaa ole enää oleva, eikä surua eikä parkua eikä kipua ole enää oleva”. (Ilmestys 21:4) Voiko sellaisiin lupauksiin luottaa? Voi, sillä ne ovat peräisin kaikkivaltiaalta Luojalta, Jehova Jumalalta, joka lisäksi vakuuttaa: ”Minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.” (Jesaja 55:11) Ne toimet menestyvät varmasti joihin Jehova Jumala on jo nyt ryhtynyt saadakseen aikaan kestävän ja onnellisuutta tuottavan turvallisuuden sekä hyvinvoinnin ikuisen suvereenisuutensa kunniaan saattamiseksi.