Onko Jehova tuttavasi vai ystäväsi?

”JUSSI, saanko esitellä sinut ystävälleni? Tässä on – anteeksi, mikä sinun nimesi taas olikaan?”

Oletko koskaan sattunut kuulemaan tällaista kömmähdystä? Se on esimerkki siitä, miten jotkut ihmiset käyttävät väärin sanaa ”ystävä”. Todellisuudessa he tarkoittavat vain ”tuttavaa”, joskus eivät edes sitä. Saatat hyvinkin olla naapurin Matti Meikäläisen tuttava, mutta on aivan eri asia olla hänen ystävänsä.

Eräässä sanakirjassa määritellään tuttava ”ihmiseksi, jonka kanssa joku on ollut tekemisissä mutta jota kohtaan hän ei tunne lujaa, henkilökohtaista kiintymystä”. Siihen sisältyy ”vähemmän tuttavallisuutta, läheisyyttä, toveruutta ja hyväntahtoisuutta kuin YSTÄVÄÄN”.

Tämän lujan, henkilökohtaisen kiintymyksen puuttuminen selittää osaksi sen, miksi useimmiten emme juuri kiinnitä huomiota siihen, mitä tuttavillemme tapahtuu, samalla kun olemme lämpimästi kiinnostuneita ystäviemme elämästä. Olemme sydämestämme mukana heidän iloissaan ja suruissaan. Meidän täytyy tietysti varoa huolellisesti antamasta myötäelämisemme johtaa itseämme harhaan, niin että puutumme heidän yksityisasioihinsa (1. Pietari 4:15).

Luja, henkilökohtainen kiintymys ystäviimme selittää myös sen, miksi me tavallisesti yritämme miellyttää heitä. Jos joku tuttavamme pitää käytöstämme vastenmielisenä tai sopimattomana, hänen tyytymättömyytensä ei kovinkaan todennäköisesti saa meitä muuttumaan. Sen sijaan ystävä voi vaikuttaa meihin todella voimakkaasti, oli kyse sitten pukeutumisesta, käyttäytymisestä tai asennoitumisesta.

Ystävyys edellyttää vastuuntuntoisempaa suhtautumista luottamuksen, kiintymyksen, kunnioituksen ja uskollisuuden osoittamiseen kuin tuttavuus. Se joka pyrkii ystävystymään sitoumuksetta, ei todellisuudessa haluakaan ystävää vaan ainoastaan tuttavan. Läheiset ystävykset täyttävät iloiten lujan, henkilökohtaisen kiintymyksen tuomat velvollisuudet ja ymmärtävät, että ne tarjoavat heille tilaisuuden todistaa ystävyytensä.

Ystävyys Jumalan kanssa

Luojana Jehova on ihmiskunnan taivaallinen Isä, joka ansaitsee ihmisten rakkauden, tottelevaisuuden ja kunnioituksen. Hän kuitenkin tahtoo heidän ilmaisevan näitä ominaisuuksia lujasta, henkilökohtaisesta kiintymyksestä, ei vain velvollisuudentunnosta (Matteus 22:37). Hän myös haluaa heidän rakastavan häntä Ystävänä (Psalmi 18:2). Koska ”hän rakasti ensin meitä”, hän itse on laskenut täydellisen perustuksen sellaiselle ystävyydelle (1. Johannes 4:19).

Ensimmäiset vanhempamme, Aadam ja Eeva, tunsivat Jehovan. Kysymys kuului: hyväksyisivätkö he hänen tarjouksensa solmia ystävyys? Valitettavasti eivät. Tavoitellessaan itsekkäästi riippumattomuutta Jumalasta he eivät jättäneet sijaa lujan, henkilökohtaisen kiintymyksen tunteelle. He olivat halukkaita ottamaan vastaan hänen tarjoamansa ystävyyden tuomat siunaukset, mutta sen tuomia velvollisuuksia he eivät mielineet täyttää. He olisivat ikään kuin halunneet nauttia miellyttävän paratiisikotinsa mukavuudesta ja turvallisuudesta tahtomatta maksaa vuokraa.

Me olemme kaikki perineet tämän kiittämättömyyden ja riippumattomuuden hengen, toiset suuremmassa määrin kuin toiset (1. Mooseksen kirja 8:21). Esimerkiksi jotkut nuoret ovat antaneet luonnollisen riippumattomuuden halunsa tehdä heistä sellaisia, jotka eivät arvosta vanhempiaan. Tämä on johtanut siihen, että mitä arvokkain ystävyyssuhde, heidän ja heidän vanhempiensa välinen elinikäinen side, on murtunut. Vaikka sekin on surullista, on kuitenkin vielä paljon vakavampaa, jos ystävyyssiteemme taivaalliseen Isäämme katkeaa. Se voi olla kohtalokasta.

Ystävyyden vaatimukset

Ilman luottamusta ei mikään suhde – ei ihmisten välillä eikä Jumalan kanssa – voi kestää pitkään. Patriarkka Aabraham ymmärsi tämän ja osoitti siksi toistuvasti luottavansa ehdottomasti Jumalaan. Luehan 1. Mooseksen kirjan 12:1–5 ja 22:1–18, joissa kerrotaan kaksi huomattavaa esimerkkiä hänen luottamuksestaan Jehovaan. On selvää, että ”Aabraham uskoi Jehovaan, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi”. Siksi ”häntä kutsuttiin ’Jehovan ystäväksi’”. (Jaakob 2:23.)

Toinen vaatimus ystävyydelle Jumalan kanssa on sen mukanaan tuomiin velvollisuuksiin mukautuminen. Koska olemme hyvin vähäisiä Jehovan edessä, nuo velvollisuudet ovat johdonmukaisesti paljon suurempia kuin ihmisten välisessä ystävyydessä. Ei riitä, että haluamme miellyttää häntä ainoastaan joissakin asioissa – niin kuin tekisimme jonkun ihmisen vuoksi. Velvollisuuksiimme kuuluu se, että pyrimme miellyttämään häntä kaikessa. Jumalan Poika ja läheisin ystävä Jeesus osoitti tämän sanoessaan Jehovasta: ”Minä aina teen sitä, mikä on hänelle mieluista.” (Johannes 8:29.)

Ystävyyttä Jehovan tai hänen Poikansa kanssa ei sen vuoksi voida saada sitoumuksetta; se riippuu siitä, täytämmekö heidän ystävyydelle asettamansa ehdot (ks. Psalmi 15:1–5). Jeesus osoitti tämän selvästi keskustellessaan opetuslastensa kanssa. ”Te olette minun ystäviäni”, hän sanoi, ”jos teette, mitä minä käsken teitä tekemään.” (Johannes 15:14.)

Yksi ystävyyden vaatimus on avoin, vilpitön viestintä. Jeesus sanoi uskollisille apostoleilleen kuolinpäivänään: ”En sano teitä enää orjiksi, koska orja ei tiedä, mitä hänen isäntänsä tekee. Mutta olen sanonut teitä ystäviksi, koska olen tehnyt teille tunnetuksi kaiken, mitä olen kuullut Isältäni.” (Johannes 15:15.) Kertoessaan ystävilleen ajatuksiaan Jeesus piti mallinaan taivaallista Isäänsä, josta Aamoksen 3:7:ssä sanotaan: ”Ei Herra, Herra, tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille.”

Eikö tämä ole normaalia ystävysten kesken? Meillä ei ole mitään pakottavaa tarvetta kertoa kokemuksiamme naapurin Matti Meikäläiselle, emmekä varsinkaan haluaisi paljastaa hänelle sisimpiä ajatuksiamme ja tunteitamme. Hänhän on vain tuttava. Sen sijaan maltamme tuskin odottaa päästäksemme puhumaan niistä ystävillemme!

Ystävyys Jumalan kanssa on samanlaista. Tuskin jaksamme odottaa voidaksemme rukouksessa ilmaista hänelle tarpeemme, toiveemme ja sisimmät tunteemme. Jos viestintä on yksipuolista, ystävyys luonnollisesti loppuu ennen pitkää. Siksi meidän täytyy myös haluta antaa Jumalan puhua meille siten, että kuuntelemme huolellisesti hänen kirjoitettua Sanaansa, mietiskelemme hänen neuvojaan ja sitten sovellamme niitä niin hyvin kuin pystymme.

Kuinka tärkeä Jehovan ystävyys on sinulle?

Jotta sinun olisi helpompi vastata tähän kysymykseen, mietihän yhtä erityislaatuista ihmisten välistä ystävyyssuhdetta. Jos olet nuori, saatat olla kiinnostunut sellaisesta ystävyydestä, joka voisi johtaa avioliittoon. Ymmärrät tietenkin, että pelkkä tuttavuus mahdollisen aviopuolison kanssa tuskin on oikea perusta tuolle liitolle. Tuttavuutta on ensin syvennettävä niin että se muuttuu ystävyydeksi. Sitä voidaan sitten kehittää ja muovata läheisemmäksi suhteeksi, joka lopulta muodostaa kunnollisen perustan onnelliselle avioliitolle.

Harkitsehan nyt: Kuinka paljon ihmiset yleensä ponnistelevat tämäntyyppisen ystävyyden kehittämiseksi? Kuinka paljon aikaa ja rahaa he käyttävät sen solmimiseen ja ylläpitämiseen? Kuinka paljon he käyttävät aikaa sen miettimiseen? Missä määrin he tekevät suunnitelmia – tai ovat valmiita muuttamaan niitä – parantaakseen tai hoitaakseen tätä suhdetta?

Kysy sitten itseltäsi: Miltä näyttävät tämän rinnalla ponnisteluni kehittääkseni ystävyyttä Luojani kanssa tai parantaakseni ja lujittaakseni sitä? Kuinka paljon käytän siihen aikaa? Miten paljon ajattelen ystävyyttäni Jehovan kanssa? Missä määrin teen suunnitelmia – tai olen valmis muuttamaan niitä – parantaakseni ja ylläpitääkseni tuota suhdetta?

Nuorten kristittyjen tulisi täysin käsittää, ettei mikään ihmisten välinen ystävyyssuhde – ei edes se, joka lopulta johtaa avioliittoon – ole yhtä tärkeä kuin ystävyys, joka heidän tulisi solmia Luojansa kanssa. Siksi heitä kehotetaankin hartaasti Saarnaajan 12:1:ssä: ”Muista Luojaasi nuoruudessasi.” Monet tekevät näin palvelemalla Jumalaa julkisesti, ja heistä alati kasvava joukko toimii kokoaikaisina saarnaajina eli tienraivaajina.

Ympärillään lisääntyvästä kyynisyydestä ja uskonnottomuudesta huolimatta nämä nuoret puolustavat pelottomasti Jehovaa kuullessaan häneen kohdistuvaa pilkkaa ja vääriä syytöksiä. Eikö Jehovan pitäisi voida odottaakin tätä ystäviltään? Emmekö mekin odottaisi tätä omilta ystäviltämme? Eikö sydämemme myös ilahtuisi, kun saisimme tietää ystäviemme tehneen sen innokkaasti ja vakaumuksellisesti? (Vrt. Sananlaskut 27:11.)

Ystävyys Jumalan kanssa, kuten ihmistenkin kanssa, tuo tosiaan mukanaan velvollisuuksia, jotka tulee täyttää, mikäli toivomme tuon ystävyyden kestävän. Ihminen, joka ei halua ottaa niitä vastaan eli ei ole valmis vihkiytymään Jumalalle ja elämään sitten vihkiytymisensä mukaisesti, saattaa hyvinkin olla Jehovan tuttava. Hän ei kuitenkaan vielä tunne sitä iloa, joka tulee Hänen ystävyydestään.

[Kuva s. 25]

Aabraham luotti Jumalaan, ja siksi häntä kutsuttiin Jehovan ystäväksi