Elämä on lahja Jumalalta

SYDÄMEMME pumppaa kallisarvoista verta kaikkialle ruumiiseemme 24 tuntia vuorokaudessa. Vaivuttuamme uneen keuhkojen laajeneminen ja supistuminen jatkuu. Syötyämme aterian ruoansulatuksemme toimii automaattisesti. Tämä kaikki tapahtuu päivittäin, eikä meidän tarvitse ponnistella tietoisesti juuri lainkaan. Nämä hämmästyttävät ja ihmeelliset toiminnot, joita hyvin helposti pidämme itsestään selvinä asioina, ovat osa elämäksi nimittämäämme lahjaa. Se on lahja, jonka voimme sanoa olevan tavallaan ihme.

Mietihän ihmisen hedelmöitymiseen ja syntymään liittyvää tapahtumasarjaa. Tavallisesti ruumis hylkii vierasta kudosta, mutta poikkeuksellisesti kohtu ei hyljikään hedelmöitynyttä munasolua. Sen sijaan, että kohtu hylkisi kasvavaa sikiötä vieraana kudoksena, se ravitsee ja suojaa sitä, kunnes lapsi on valmis syntymään. Ellei kohtu kykenisi tekemään tätä ratkaisevaa poikkeusta siitä säännöstä, että elimistö hylkii vierasta kudosta, ihmisen syntyminen ei olisi mahdollista.

Vastasyntyneen pienokaisen elämä olisi kuitenkin lyhyt, ellei kohdussa tapahtuisi erästä kehitysvaihetta sikiön ollessa vain noin nelikuukautinen. Se alkaa silloin imeä peukaloaan harjoittaakseen lihaksia, joiden avulla se pystyy myöhemmin syömään äitinsä rinnoista. Ja tämä on vain yksi niistä monista elämän ja kuoleman kysymyksistä, jotka on ratkaistu kauan ennen lapsen syntymää.

Sikiön ollessa kohdussa sen sydämen väliseinässä on reikä, joka kuitenkin sulkeutuu automaattisesti syntymähetkellä. Lisäksi suuri verisuoni, joka ohittaa keuhkot sikiön ollessa kohdussa, kutistuu automaattisesti lapsen syntyessä. Nyt veri virtaa keuhkoihin, jossa se hapettuu vauvan vetäessä henkeä ensimmäisen kerran.

Kaikki tämä on vasta alkua. Läpi elämän sarja hienosti suunniteltuja järjestelmiä (esimerkiksi hermosto, hengityselimet sekä verenkierto- ja sisäeritysjärjestelmä) toimii sopusoinnussa keskenään niin tehokkaasti, että se ylittää ihmisen käsityskyvyn. Kaiken tämän tarkoitus on ylläpitää elämää. Ei ole siksi ihme, että muinainen kirjoittaja viittasi Jumalaan ja sanoi: ”Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.” (Psalmi 139:14.)

Selvästikään noiden kauniiden sanojen kirjoittaja ei uskonut elämän olevan vain sokean, kehitysopillisen sattuman tulos. Jos näin olisi, meillä ei olisi mitään todellista vastuuta siitä, miten me käytämme elämäämme. Elämää ylläpitävät toiminnat ilmentävät kuitenkin selvästi suunnittelua, ja suunnittelu vaatii suunnittelijan. Raamattu esittää tämän periaatteen: ”Jokainen huone on tietenkin jonkun rakentama, mutta kaiken rakentaja on Jumala.” (Heprealaisille 3:4.) On siksi hyvin tärkeää tietää, ”että Herra on Jumala. Hän on meidät tehnyt, ja hänen me olemme” (Psalmi 100:3). Elämä on tosiaan enemmän kuin onnekas sattuma; se on lahja itse Jumalalta (Psalmi 36:10).

Mitä velvollisuuksia meillä tämän vuoksi on Elämänantajaa kohtaan? Miten hän odottaa meidän käyttävän elämämme? Seuraavassa kirjoituksessa tarkastellaan näitä ja näihin liittyviä kysymyksiä.