Kuuluuko kielten lahja tosi kristillisyyteen?
”KUUNNELLESSANI hänen rukoilemistaan kielillä ilmassa oli sähköä”, kertoi Bill sen jälkeen kun hän ja kuusi muuta olivat kokoontuneet saarnaajan luo lähelle kirkon alttaria. Toimiiko pyhä henki näiden kokemusten aikana samalla tavalla kuin ensimmäisellä vuosisadalla? Voidaanko niiden perusteella tunnistaa Raamatun uskonto? Voimme löytää tyydyttävät vastaukset tutkimalla huolellisesti Raamattua.
Raamatun kertomus paljastaa, että aina, kun jokin hengen ihmelahja välitettiin, läsnä oli ainakin yksi kahdestatoista apostolista tai apostoli Paavali. Ensimmäinen kolmesta muistiinmerkitystä kielilläpuhumistapauksesta sattui niille 120:lle Jeesuksen opetuslapselle, jotka olivat kokoontuneet yhteen Jerusalemiin vuoden 33 helluntaina (Apostolien teot 2:1–4). Kolme ja puoli vuotta myöhemmin, kun ryhmä ympärileikkaamattomia italialaisia kuunteli Pietarin saarnaamista, siihen kuuluvat saivat hengen ja alkoivat ”puhua kielillä ja julistaa Jumalan suuruutta” (Apostolien teot 10:44–48). Lisäksi 19 vuotta vuoden 33 helluntain jälkeen, noin vuonna 52, Paavali puhui eräälle ryhmälle Efesoksessa ja pani kätensä 12 opetuslapsen päälle. Hekin ”rupesivat puhumaan kielillä ja profetoimaan” (Apostolien teot 19:6).
Miksi kielten lahja annettiin?
Juuri ennen taivaaseen nousemistaan Jeesus sanoi seuraajilleen: ”Te saatte voimaa, kun pyhä henki tulee päällenne, ja te tulette olemaan todistajiani sekä Jerusalemissa että – – maan ääriin asti.” (Apostolien teot 1:8.) Huomaa, että hän osoitti, miten tämä valtava todistustyö saataisiin aikaan: pyhän hengen avulla.
Siihen aikaan ei ollut käytettävissä nykyaikaista viestintätekniikkaa, jonka ansiosta voimme lähettää sanomia kaikkialle maailmaan monilla kielillä. Hyvää uutista täytyi levittää pääasiassa suusanallisesti, ja tässä vierailla kielillä puhumisen ihmelahjasta oli paljon hyötyä. Tästä oli kyse, kun ensimmäisen vuosisadan kristityt saarnasivat Jerusalemissa olleille juutalaisille ja juutalaiskäännynnäisille helluntaina vuonna 33. Parthialaiset, meedialaiset, elamilaiset, kreetalaiset, arabialaiset sekä Mesopotamian, Juudean, Kappadokian, Pontoksen ja Aasian piirikunnan asukkaat ja Roomasta tulleet kuulivat puhuttavan ”Jumalan suurenmoisuuksista” omalla kielellään ja ymmärsivät mitä sanottiin. Pian tuli kolmesta tuhannesta uskovia. (Apostolien teot 2:5–11, 41.)
Usein jätetään huomiotta se seikka, että kielilläpuhuminen oli vain yksi niistä yhdeksästä pyhän hengen toimintamuodosta, jotka apostoli Paavali mainitsi Korinton kristityille lähettämässään kirjeessä. Vaikka Paavali ei pitänytkään kielilläpuhumista erityisen merkittävänä lahjana, siitä oli kuitenkin hyötyä varhaisseurakunnalle sen levittäessä hyvää uutista Jumalan taivaallisesta valtakunnasta. Se oli yksi niistä ”lahjoista”, joiden ansiosta alkuasteella oleva kristillinen seurakunta kasvoi lukumäärältään ja rakentui. (1. Korinttolaisille 12:7–11; 14:24–26.)
Pyhän hengen eri toimintamuodot, kielilläpuhuminen mukaan luettuna, olivat lisäksi näkyvä todiste siitä, ettei Jumala enää pitänyt 1 500 vuotta vanhaa Israelin seurakuntaa erikoiskansanaan. Epäilemättä hän hyväksyi nyt uuden kristillisen seurakunnan, jonka hänen ainosyntyinen Poikansa perusti. (Vrt. Heprealaisille 2:2–4.)
Nämä hengen ilmenemismuodot olivat tärkeitä rakennuskiviä, kun tuota nuorta kristillistä seurakuntaa perustettiin ja autettiin kasvamaan kypsyyteen. Paavali selitti, että täytettyään tarkoituksensa nämä ihmelahjat lakkaisivat: ”Mikäli on profetoimislahjoja, ne tulevat poistumaan; mikäli on kieliä, ne tulevat lakkaamaan.” (1. Korinttolaisille 13:8.)
Raamattu ilmaisee aivan selvästi, että kielten lahja lakkaisi, mutta milloin se tapahtuisi? Apostolien tekojen 8:18:ssa paljastetaan, että hengen lahjoja saatiin vain ”apostolien kätten päälle panemisen välityksellä”. Näin ollen on ilmeistä, että viimeisen apostolin kuoltua hengen lahjojen – myös kielilläpuhumisen – välittäminen lakkasi. Siispä kun nekin, jotka olivat saaneet nämä lahjat apostoleilta, poistuivat maalliselta näyttämöltä, tuo ihmelahja lakkasi. Siihen mennessä kristillisellä seurakunnalla oli ollut aikaa vakiintua ja levitä moniin maihin.
”Tuntemattomat kielet” ja niiden tulkitseminen
Nykyaikana esiintyy jälleen kielilläpuhumista, joka ”on joidenkuiden mielestä epävakaiden ja huomionkipeiden ihmisten tunteellista liioittelua, kun taas toisten mielestä kysymyksessä on samanlainen kielilläpuhumisilmiö kuin apostolisina aikoina”. Nykyajan kirkkojen kokouksissa, joissa ”tuntemattomilla kielillä” puhumista tapahtuu, on yleensä kyse käsittämättömien äännähdysten hurmioituneesta esitysvimmasta. Tämän mukaisesti muuan kielilläpuhuja tunnusti: ”Käytän kielten lahjaani pääasiassa mietiskelläkseni yksikseni. – – Tunnen oloni hieman kiusaantuneeksi toisten edessä.” Eräs mies kertoi: ”Kuulin omat sanani, en ymmärtänyt niitä, mutta tunsin, että kieleni oli pakko puhua.”
Mitä todella arvokasta tietoa tällaisilla tuntemattomilla kielillä sitten välitetään, ja mitä on sanottava niiden tulkitsemisesta? Ne jotka väittävät tulkitsevansa sellaista puhetta, ovat esittäneet samoista käsittämättömistä sanoista erilaisia tulkintoja. Miksi erilaisia? He vähättelevät näitä eroja selittämällä, että ”Jumala antoi samasta puheesta toiselle eri tulkinnan kuin toiselle”. Muuan henkilö myönsi: ”Olen huomannut, että joissakin tapauksissa tulkinta ei ole ollut täsmällistä.” D. A. Hayes viittasi kirjassaan The Gift of Tongues tapaukseen, jossa muuan mies kieltäytyi tulkitsemasta erään naisen tuntemattomalla kielellä esittämää puhetta, koska hänen käyttämänsä ”kieli oli mitä häpeällisintä”. Melkoinen vastakohta sille kielilläpuhumiselle, jota tapahtui ensimmäisellä vuosisadalla ja jonka tarkoitus oli rakentaa seurakuntaa (1. Korinttolaisille 14:4–6, 12, 18).
Jotkut tosin väittävät kuulleensa suurenmoisia tulkintoja, ja he saattavat vilpittömästi uskoa Jumalan käyttävän tätä lahjaa, kun hän ”haluaa välittää ihmisille suoraan jonkin sanoman”. Mutta mikä sellainen sanoma meidän tulisi nykyään Jumalalta saada, jota Jeesus Kristus ja apostolit eivät ole jo meille ilmoittaneet? Paavali, joka oli itse saanut pyhän hengen lahjoja, sanoi: ”Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen opettamiseen, ojentamiseen, oikaisemiseen, kurittamiseen vanhurskaudessa, jotta Jumalan ihminen olisi täysin pätevä, täydelleen varustautunut kaikkeen hyvään työhön.” (2. Timoteukselle 3:16, 17.)
Kristillinen seurakunta ei tosiaankaan ole enää alkuasteella, joten sen ei enää tarvitse saada Jumalalta ilmestyksiä tai hengen ihmelahjoja vahvistamaan sen asemaa. Raamatussa varoitetaan: ”Vaikka me julistaisimme tai enkeli taivaasta julistaisi teille hyvänä uutisena jotakin muuta [”toisenlaista sanomaa”, Uusi testamentti nykysuomeksi] kuin sitä, minkä olemme teille hyvänä uutisena julistaneet, hän olkoon kirottu.” (Galatalaisille 1:8.)
Kielilläpuhuminen ihmeen avulla ei ole enää tarpeellista, eikä ole olemassa raamatullista perustetta sille käsitykselle, että kielilläpuhuminen kuuluisi nykyään tosi kristillisyyteen. Nyt kun Raamattu on valmis ja laajalti saatavana, meillä on kaikki tarpeellinen Jumalan sanassa. Sen avulla me pystymme hankkimaan sen täsmällisen tiedon Jehovasta ja hänen Pojastaan, joka johtaa ikuiseen elämään (Johannes 17:3; Ilmestys 22:18, 19).
Jopa ensimmäisellä vuosisadalla apostoli Paavalin oli pakko kirjoittaa Korinton seurakunnalle ja oikaista siihen kuuluvien käsitystä siitä, miksi kielten lahja annettiin varhaiskristityille. Jotkut olivat ilmeisestikin ihastuneet kielten lahjaan, ja he käyttäytyivät pienten lasten, hengellisesti epäkypsien kristittyjen, tavoin. ”Kieliä” pidettiin aivan liian tärkeinä (1. Korinttolaisille 14:1–39). Paavali tähdensi sitä, etteivät kaikki ensimmäisen vuosisadan kristityt saaneet kielten ihmelahjaa. Heidän pelastumisensa ei riippunut siitä. Jopa tuolloin, kun kielilläpuhuminen kuului asiaan, kielten lahja oli vähempiarvoinen kuin profetoimisen ihmelahja. Kristityiltä ei vaadittu eikä vaadita kielilläpuhumista, jotta he saisivat ikuisen elämän. (1. Korinttolaisille 12:29, 30; 14:4, 5.)
Tuntemattomien kielten takana oleva voima nykyään
Jotkut uskovat, että nykyajan kielilläpuhujien liikkeelle panevana voimana ovat karismaattiset kirkon johtajat, jotka yllyttävät laumaansa kuuluvia hankkimaan tämän kyvyn. Joissakin tapauksissa sen aiheuttavat liika tunteellisuus ja tasapainottomuus. Cyril G. Williams sanoo kirjassaan Tongues of the Spirit, että kielilläpuhumisesta on tullut ”monissa tapauksissa ryhmän eliittiin kuulumisen merkki” ja että se antaa ihmiselle ”arvo- ja vaikutusvaltaa ryhmän toisten jäsenten silmissä sekä hänen omissa silmissään”. Vaikuttimena voisi näin ollen olla halu kuulua tuntemattomia kieliä puhuvien ryhmään.
Loyola-yliopiston entinen rehtori Donald P. Merrifield huomautti, että ”kielilläpuhuminen voi olla hysteerinen tai joidenkuiden mukaan pirullinen kokemus”. Pappi Todd H. Fast sanoi: ”Kielilläpuhuminen on kiistanalainen asia. Paholainen vaikuttaa meihin monin eri tavoin.” Itse Raamatussakin varoitetaan siitä, miten Saatana ja hänen demoninsa pystyvät vaikuttamaan ihmisiin ja valvomaan heidän puhettaan (Apostolien teot 16:17, 18). Jeesus ryhtyi toimenpiteisiin erästä demonihenkeä vastaan, joka oli saanut erään miehen huutamaan ja kaatumaan lattialle (Luukas 4:33–35). Paavali varoitti, että ”itse Saatana muuttaa itseään jatkuvasti valon enkeliksi” (2. Korinttolaisille 11:14). Ne jotka pyrkivät nykyään saamaan kielten lahjan, jota Jumala ei enää suo kansalleen, altistavat itsensä vaaraan joutua Saatanan pettämiksi. Hänestä meitä varoitetaan, että hän käyttäisi ”kaikkia voimatekoja ja valheellisia tunnusmerkkejä ja enteellisiä ihmeitä” (2. Tessalonikalaisille 2:9, 10).
Kielet ja tosi kristillisyys
Ensimmäisen vuosisadan kristityt, jotka saivat kielilläpuhumisen lahjan, käyttivät sitä Jumalan suurenmoisuuksien selittämiseen. Tuolloin tähdennettiin sitä, että kielillä esitetty sanoma tuli tulkita selvästi, jotta kaikki voisivat ymmärtää sen ja se koituisi monien rakennukseksi (1. Korinttolaisille 14:26–33). Paavali kehotti: ”Jos tekään ette samalla tavoin esitä kielellä helposti ymmärrettävää puhetta, mistä tiedetään, mitä puhutaan? Tehän puhutte ilmaan.” (1. Korinttolaisille 14:9.)
Vaikka Jumalan henki antoi varhaiskristityille kielilläpuhumisen lahjan, se ei saanut heitä puhumaan käsittämätöntä mongerrusta, jota ei voi kääntää. Sopusoinnussa Paavalin neuvon kanssa pyhä henki antoi sellaisen puhekyvyn, jonka ansiosta hyvä uutinen voitiin saarnata nopeammin ”kaikessa luomakunnassa, joka taivaan alla on” (Kolossalaisille 1:23).
Jeesus Kristus esitti tämän nykyisen järjestelmän viimeisiä päiviä koskevan käskyn: ”Kaikissa kansoissa hyvä uutinen [perustetusta Valtakunnasta] täytyy saarnata ensin” (Markus 13:10). Samoin kuin ensimmäisellä vuosisadalla nykyäänkin täytyy koko luomakunnan kuulla Valtakunnan sanoma. Tämä on mahdollista, koska Raamattu on nykyään käännetty kokonaan tai osaksi lähes 2 000 kielelle. Sama henki, joka sai varhaiskristityt puhumaan rohkeasti ja pelottomasti, tukee nyt meidän aikamme Jehovan todistajien seurakunnan suurenmoista ja ihmeellistä saarnaamistyötä. He puhuvat ”puhdasta kieltä” sekä suusanallisesti että käyttämällä nykyaikaista painotekniikkaa Raamatun totuuksien saattamiseksi luettavaan muotoon. Tätä sanomaa kerrotaan yli 200 maassa ja merensaaressa. Jehovan todistajat ovat ainoa kansa, jonka Jumalan henki on pannut tekemään tunnetuksi Jumalan suurenmoisuuksia. (Sefanja 3:9, UM; 2. Timoteukselle 1:13.)
[Kuvat s. 7]
Todistamista ovelta ovelle Japanissa
Todistamista laivasta laivaan Kolumbiassa
Alla: Raamatun tutkimista Guatemalassa
Alimmaisena: Todistamista maaseudulla Alankomaissa