Miksi hyvät ihmiset kärsivät?
ELETTIIN vuotta 1914, ja maailma oli joutunut sotaan. Yhtäkkiä eräässä vankileirissä Serbiassa puhkesi lavantauti. Se oli kuitenkin vasta alkua. Tämä pelätty sairaus levisi siviileihin ja aiheutti 150 000 ihmisen kuoleman vain puolessa vuodessa. Sota-ajan oloissa ja Venäjällä vallankumouksen aikana lavantautiin kuoli kolme miljoonaa ihmistä. Voit aiheellisesti päätellä, että uhrien joukossa oli monia hyviä ihmisiä ja heidän surevia perheenjäseniään.
Tämä on vain yksi esimerkki inhimillisestä murhenäytelmästä. Olet itsekin saattanut kärsiä sen vuoksi, että omaisesi on joutunut sairauden, tapaturman tai jonkin muun onnettomuuden uhriksi. Sinua todennäköisesti vaivaa, jos jokin tuskallinen, parantumaton sairaus kiusaa jotakuta rehellistä ihmistä. Sinua luultavasti murehduttaa suuresti, kun joku hyvä ihminen – kenties joku ahkera perheenisä – saa surmansa jossakin onnettomuudessa. Sydäntäsi särkee nähdessäsi jälkeenjääneiden surun.
Monet ovat sitä mieltä, että hyvää tekevä ihminen pitäisi palkita siten, ettei hänen tarvitse kärsiä. Jotkut jopa pitävät kärsimyksiä todisteena siitä, että uhri on pahantekijä. Kolme noin 3 600 vuotta sitten elänyttä miestä väitti juuri niin. He olivat Job-nimisen hyvän miehen aikalaisia. Palatkaamme heidän päiviinsä alkaessamme etsiä vastausta kysymykseen: Miksi hyvät ihmiset kärsivät?
Jobin kärsimyksiä
Kun Jobin kolme niin kutsuttua ystävää tuli hänen luokseen, hän kärsi sanoin kuvaamattomia tuskia sairautensa vuoksi. Häneltä oli riistetty hänen kymmenen lastaan, ja hän oli menettänyt koko omaisuutensa. Ne jotka olivat pitäneet Jobia suuressa arvossa, halveksivat häntä. Hänen vaimonsakaan ei enää tukenut häntä, vaan kehotti häntä kiroamaan Jumalan ja kuolemaan. (Job 1:1–2:13; 19:13–19.)
Seitsemän päivää ja yötä Jobin luokse tulleet vierailijat katselivat ääneti hänen kärsimyksiään. Sitten yksi heistä syytti Jobia epävanhurskaasta käytöksestä, josta tätä oletettavasti rangaistiin. Elifas-niminen mies sanoi: ”Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon? Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin. Jumalan henkäyksestä he hukkuvat, hänen vihansa hengestä he häviävät.” (Job 4:7–9.)
Elifas siis väitti, että Jumala rankaisi Jobia hänen synneistään. Nykyäänkin jotkut vakuuttavat, että onnettomuudet tulevat Jumalalta ja niiden tarkoituksena on rangaista ihmisiä väärinteoista. Jehova ei kuitenkaan rangaissut Jobia epävanhurskaiden tekojen vuoksi. Tiedämme tämän, koska Jumala sanoi myöhemmin Elifaalle: ”Minun vihani on syttynyt sinua ja sinun kahta ystävääsi kohtaan, koska ette ole puhuneet minusta oikein niinkuin minun palvelijani Job.” (Job 42:7.)
Jumala ei ole syypää
Nykyään miljoonat ihmiset – varmasti myös monet hyvät ihmiset – ovat rutiköyhiä ja nälkään nääntymäisillään. Jotkut katkeroituvat ja syyttävät kärsimyksistään Jumalaa. Häntä ei kuitenkaan voida syyttää nälänhädästä. Todellisuudessa juuri hän antaa ihmiskunnalle ruokaa (Psalmi 65:10).
Itsekkyys, ahneus ja muut inhimilliset tekijät saattavat estää ruoan jakelun nälkäisille. Nälänhätää aiheuttaa muun muassa sota. Esimerkiksi tietosanakirjassa The World Book Encyclopedia sanotaan: ”Sota saattaa johtaa nälänhätään, jos monet maanviljelijät jättävät peltonsa ja liittyvät asevoimiin. Jolloinkin armeija on tahallaan aiheuttanut nälänhädän pakottaakseen vihollisen antautumaan. Armeija tuhoaa ruokavarastot ja kasvamassa olevan sadon ja järjestää saarron estääkseen vihollista saamasta ruokatäydennystä. Nigerian sisällissodan aikana (1967–70) saarto esti tavaralähetyksiä pääsemästä Biafran alueelle. Tämä aiheutti nälänhädän, ja yli miljoona biafralaista kuoli luultavasti nälkään.”
Jotkut syyttivät väärin Jumalaa erityisesti toisen maailmansodan aikana, jolloin monet hyvät ihmiset joutuivat kärsimään ja saivat surmansa. Mutta ihmiset rikkovat Jumalan lakeja vihaamalla toisiaan ja sotimalla toisiaan vastaan. Kun Jeesukselta Kristukselta kysyttiin, mikä käsky oli ”kaikkein ensimmäinen”, hän vastasi: ”Ensimmäinen on: ’Kuule, Israel, Jehova, meidän Jumalamme, on yksi Jehova, ja sinun tulee rakastaa Jehovaa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi ja koko mielestäsi ja koko voimastasi.’ Toinen on tämä: ’Sinun tulee rakastaa lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Ei ole muuta näitä suurempaa käskyä.” (Markus 12:28–31.)
Kun ihmiset rikkovat Jumalan lakeja syyllistymällä joukkoteurastukseen, voiko kukaan hyvin perustein syyttää Jumalaa siitä aiheutuvista kärsimyksistä? Jos vanhemmat kieltävät lapsiaan tappelemasta keskenään ja nämä eivät välitä heidän hyvistä neuvoistaan, ovatko vanhemmat vastuussa, jos lapset aiheuttavat vahinkoa itselleen? Eivät ole sen enempää kuin Jumalakaan on vastuussa ihmisten kärsimyksistä silloin, kun nämä jättävät hänen jumalalliset lakinsa huomiotta.
Vaikka tottelemattomuudesta Jehovan lakeja kohtaan saattaakin aiheutua kärsimyksiä, Raamatussa ei anneta ymmärtää, että onnettomuudet olisivat yleensä Jumalan aiheuttamia ja suunnittelemia pahojen rankaisemiseksi. Kun ensimmäinen ihmispari teki syntiä, se menetti hänen erityissiunauksensa ja -suojeluksensa. Lukuun ottamatta niitä tapauksia, jolloin Jehova on puuttunut asioihin täyttääkseen tarkoituksiaan, on ihmiskunnan jokapäiväisiä tapahtumia ohjaillut seuraava Raamatun periaate: ”Ei ole juoksu nopsain vallassa, ei sota urhojen, ei leipä viisaitten, ei rikkaus ymmärtäväisten eikä suosio taitavain vallassa, vaan aika ja kohtalo [”aavistamattomat tapahtumat”, UM] kohtaa kaikkia.” (Saarnaaja 9:11.)
Sekä hyvät että pahat kärsivät
Todellisuudessa sekä hyvät että pahat ihmiset kärsivät perityn synnin ja epätäydellisyyden vuoksi (Roomalaisille 5:12). Esimerkiksi vanhurskaat ja pahat ihmiset joutuvat yhtä lailla kärsimään tuskallisista sairauksista. Uskollisen kristityn Timoteuksen oli kestettävä ”usein uudistuvia sairauskohtauksia” (1. Timoteukselle 5:23). Mainitessaan oman ”piikin lihassaan” apostoli Paavali on saattanut viitata johonkin fyysiseen vaivaan (2. Korinttolaisille 12:7–9). Jumala ei nykyään poista perittyjä heikkouksia ja sairastumisalttiutta edes uskollisilta palvelijoiltaan.
Jumaliset ihmiset saattavat kärsiä myös siksi, että heiltä puuttuu hyvää arvostelukykyä tai että he eivät toisinaan sovella Raamatun neuvoja. Tätä havainnollistaa se, että joku, joka on tottelematon Jumalaa kohtaan ja avioituu ei-uskovan kanssa, voi kokea avioliitossaan vaikeuksia, jotka hän olisi voinut välttää (5. Mooseksen kirja 7:3, 4; 1. Korinttolaisille 7:39). Jos kristitty ei syö oikein eikä saa riittävästi lepoa, hän saattaa joutua kärsimään turmeltuaan terveytensä.
Jos annamme periksi heikkouksille ja syyllistymme väärään käytökseen, saatamme joutua kärsimään tunneperäisesti. Kuningas Daavidin aviorikos Batseban kanssa aiheutti hänelle paljon kärsimystä (Psalmi 51). Yrittäessään salata väärinteon hän oli hyvin ahdistunut. Hän sanoi: ”Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäiväisestä valituksestani. – – minun nesteeni kuivui niinkuin kesän helteessä.” (Psalmi 32:3, 4.) Tuska, jota Daavid tunsi syyllisyytensä vuoksi, kuihdutti hänen elinvoimaansa samoin kuin puu saattaa menettää elähdyttävän nesteensä kuivuuden tai kesän helteen vuoksi. Hän nähtävästi kärsi sekä henkisesti että fyysisesti. Psalmissa 32 kuitenkin osoitetaan, että sellaista kärsimystä voi lievittää se, että ihminen tunnustaa katuvaisena syntinsä ja saa Jumalalta anteeksi (Sananlaskut 28:13).
Pahat kärsivät usein siksi, että he menettelevät hillittömästi, eivät siksi, että Jumala rankaisisi heitä. Herodes Suurella oli vakavia sairauksia pahojen tapojensa vuoksi. Elämänsä loppuaikoina Herodes ”kärsi hirvittäviä tuskia”, sanoi juutalainen historioitsija Josephus. ”Hänen teki ankarasti mieli raapia itseään, hänen sisälmyksissään oli haavoja ja hänen sukuelimissään oli kuolio ja ne olivat täynnä matoja. Hän yritti turhaan saada apua hengenahdistukseensa ja kouristuksiinsa Kallirrhoksen kuumissa lähteissä. – – Herodes kärsi nyt niin kauheita tuskia, että hän yritti puukottaa itsensä, mutta hänen serkkunsa esti sen.” (Josephus: The Essential Writings, kääntänyt englanniksi ja toimittanut Paul L. Maier.)
Jumalan lakien noudattaminen suojelee jossain määrin muun muassa sukupuolitaudeilta. Miksi sitten näyttää siltä, että hänen suosiotaan etsivillä hyvillä ihmisillä on tavallista enemmän kärsimyksiä?
Miksi jumaliset ihmiset kärsivät
Pääasiallisin syy siihen, miksi jumaliset ihmiset kärsivät, on se, että he ovat vanhurskaita. Tätä havainnollistaa patriarkka Jaakobin pojan Joosefin tapaus. Vaikka Potifarin vaimo yhtä mittaa yllytti Joosefia sukupuolisuhteisiin kanssaan, Joosef kysyi: ”Kuinka minä siis tekisin niin suuren pahanteon ja rikkoisin Jumalaa vastaan?” (1. Mooseksen kirja 39:9.) Tämä johti siihen, että Joosef vangittiin epäoikeudenmukaisesti, ja hän joutui kärsimään sen vuoksi, että oli vanhurskas.
Mutta miksi Jumala sallii uskollisten palvelijoidensa kärsiä? Vastaus saadaan siitä kiistakysymyksestä, jonka kapinallinen enkeli Saatana Panettelija herätti. Tähän kiistakysymykseen liittyy nuhteettomuus Jumalaa kohtaan. Mistä tiedämme sen? Koska se kävi ilmi aiemmin mainitun vanhurskaan miehen, Jobin, tapauksesta.
Jumalan enkelipoikien kokouksessa taivaassa Jehova kysyi Saatanalta: ”Oletko pannut merkille palvelijaani Jobia? Sillä ei ole maan päällä hänen vertaistansa; hän on nuhteeton ja rehellinen mies, pelkää Jumalaa ja karttaa pahaa.” Panettelijan vastaus osoittaa, että kiisteltiin siitä, säilyttäisivätkö ihmiset nuhteettomuutensa Jehovaa kohtaan joutuessaan koetukseen. Saatana väitti Jobin palvelevan Jumalaa vain saamiensa aineellisten siunausten vuoksi eikä rakkaudesta. Sitten Saatana sanoi: ”Mutta ojennapa kätesi ja koske kaikkeen, mitä hänellä [Jobilla] on: varmaan hän kiroaa sinua vasten kasvojasi.” Jehova vastasi: ”Katso, kaikki, mitä hänellä on, olkoon sinun käsissäsi; älä vain koske kädelläsi häneen itseensä.” (Job 1:6–12.)
Huolimatta kaikesta siitä, mitä Saatana pystyi tekemään, Job toimi vanhurskaasti ja todisti palvelevansa Jehovaa rakkaudesta. Hän sanoikin syyttäjilleen: ”Pois se! En myönnä teidän oikeassa olevan. Siihen asti kunnes henkeni heitän, en luovu hurskaudestani.” (Job 27:5.) Tällaiset nuhteettomuuden säilyttäjät ovat aina olleet halukkaita kärsimään vanhurskauden tähden (1. Pietari 4:14–16). Raamatussa kerrotaan monista, joilla on ollut pettämätön rakkaus Jumalaan ja jotka ovat eläneet vanhurskaasti kunnioittaen häntä ja osoittaen vääräksi Saatanan väitteen, että hän pystyisi kääntämään kaikki ihmiset pois Jehovasta. Jokainen, joka kärsii sen vuoksi, että hän säilyttää nuhteettomuutensa Jumalaa kohtaan, voi olla iloinen siitä, että hän osoittaa Panettelijan valehtelijaksi ja ilahduttaa Jehovan sydämen (Sananlaskut 27:11).
Jumala ei suhtaudu välinpitämättömästi uskollisten palvelijoidensa kohtaamiin kärsimyksiin. Psalmista Daavid sanoi: ”Herra tukee kaikkia kaatuvia, ja kaikki alaspainetut hän nostaa.” (Psalmi 145:14.) Jehovalle vihkiytyneillä ei ehkä itsellään ole riittävästi voimaa kestää elämän kärsimyksiä ja vainoa, jota he kokevat hänen kansaansa kuuluvina. Jumala kuitenkin vahvistaa ja tukee heitä ja antaa heille viisautta, jota he tarvitsevat kaikkien koettelemustensa kestämiseen (Psalmi 121:1–3; Jaakob 1:5, 6). Jehovan uskollisilla palvelijoilla on Jumalan antama ylösnousemustoivo, vaikka vainoojat surmaisivatkin joitakuita heistä (Johannes 5:28, 29; Apostolien teot 24:15). Jehova voi jopa tässä laajuudessa kääntää päinvastaiseksi kaikkien niiden kokemat kärsimykset, jotka rakastavat häntä. Hän lopetti Jobin kärsimykset ja siunasi runsaasti tätä vanhurskasta miestä. Voimme luottaa siihen, ettei Jehova hylkää kansaansa meidänkään aikanamme. (Job 42:12–16; Psalmi 94:14.)
Pian ei ole enää kärsimyksiä!
Kaikilla on siis kärsimyksiä perityn epätäydellisyyden vuoksi ja siksi, että elämme tämän pahan asiainjärjestelmän keskellä. Jumaliset ihmiset voivat odottaa joutuvansa kärsimään myös sen tähden, että he säilyttävät nuhteettomuutensa Jehovaa kohtaan (2. Timoteukselle 3:12). He voivat kuitenkin iloita, sillä Jumala hävittää kohta kyyneleet, kuoleman, surun, itkun ja tuskan. Apostoli Johannes kirjoitti tästä:
”Minä näin uuden taivaan ja uuden maan, sillä entinen taivas ja entinen maa olivat kadonneet, eikä merta enää ole. Minä näin myös pyhän kaupungin, Uuden Jerusalemin, tulevan alas taivaasta Jumalan luota ja valmistettuna niin kuin miehelleen kaunistettu morsian. Sen jälkeen minä kuulin suuren äänen sanovan valtaistuimelta: ’Katso! Jumalan teltta on ihmisten luona, ja hän on asuva heidän kanssaan, ja he tulevat olemaan hänen kansojaan. Ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan. Ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä surua eikä parkua eikä kipua ole enää oleva. Entiset ovat kadonneet. Ja valtaistuimella istuva sanoi: ’Katso! Minä teen kaiken uudeksi.’ Lisäksi hän sanoo: ’Kirjoita, koska nämä sanat ovat luotettavat ja todet.’” (Ilmestys 21:1–5.)
Apostoli Pietari kertoi samalla tavoin: ”Mutta hänen [Jehova Jumalan] lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus on asuva.” (2. Pietari 3:13.) Miten suurenmoisia odotteita onkaan aivan edessämme! Elämä paratiisissa maan päällä voi olla sinun ihastuttava etusi (Luukas 23:43). Älä sen vuoksi anna nykyisten kärsimysten katkeroittaa itseäsi. Katso sen sijaan toiveikkaana kohti tulevaisuutta. Pane toivosi Jumalan uuteen maailmaan, joka on hyvin lähellä, ja luota siihen. Noudata Jehova Jumalan hyväksymää elämäntapaa, ja voit elää ikuisesti maailmassa, jossa ei ole minkäänlaisia kärsimyksiä.
[Kuva s. 4]
Vaikka Job kärsi, hän noudatti Jumalan hyväksymää elämäntapaa
[Kuva s. 7]
Sinä voit elää maailmassa, jossa ei ole minkäänlaisia kärsimyksiä
[Kuvan lähdemerkintä s. 3]
Collier’s Photographic History of the European War