Kaste ”nimeen”

VUOSISATAMME alussa Egyptin hiekasta löydettyjen tuhansien ei-uskonnollisten papyrusasiakirjojen tutkiminen valaisee kiinnostavasti Raamatun kristillisiä kreikkalaisia kirjoituksia. Kuinka niin? Kun tarkastelemme sitä, miten joitakin sanoja on niissä käytetty, ymmärrämme täsmällisemmin samojen sanojen merkityksen Raamatun tekstissä.

Yksi esimerkki on ilmaus ”nimessä”, jota Jeesus käytti antaessaan ennen taivaaseen nousuaan opetuslapsilleen seuraavan käskyn: ”Menkää sen tähden ja tehkää opetuslapsia kaikkien kansojen ihmisistä, kastakaa heidät Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimessä.” Mitä Jeesus tarkoitti? (Matteus 28:19.)

Oppineet ovat saaneet selville, että ei-uskonnollisissa kirjoituksissa ilmausta ”nimessä” tai ”nimeen” käytetään viitattaessa maksun suorittamiseen ”jonkun tilille”. Teologian professori tri G. Adolf Deissmann uskoi, että papyruksista löytyneitten todisteiden perusteella ”ilmausten kastaa Herran nimeen tai uskoa Jumalan Pojan nimeen – – perimmäinen merkitys – – on, että kaste tai usko tietää Jumalalle tai Jumalan Pojalle kuulumista” (kursivointi Deissmannin).

On kiinnostavaa, että Jeesuksen ajan juutalaiset käyttivät samantapaista ilmaisua, kuten selitetään Uuden testamentin teologisessa sanakirjassa (Theological Dictionary of the New Testament): ”Käännynnäisen ympärileikkaus tehdään – – ’käännynnäisen nimessä’, jotta hänet voidaan hyväksyä juutalaisuuteen. Tämä ympärileikkaus tapahtuu – – ’liiton nimessä’, jotta hänet voidaan hyväksyä liittoon.” Näin suhde vahvistetaan, ja ei-juutalaisesta tulee liiton vallan alainen käännynnäinen.

Näin ollen vihkiytymisen jälkeinen kaste vahvistaa kristitylle läheisen suhteen Jehova Jumalaan, hänen Poikaansa, Jeesukseen Kristukseen, ja pyhään henkeen. Käännynnäinen tunnustaa niiden kunkin vallan uudessa elämäntavassaan. Tarkastelehan, miten tämä pitää paikkansa näiden kolmen edellä mainitun suhteen.

Kun tunnustamme Jumalan vallan, vetäydymme lähelle häntä ja astumme henkilökohtaiseen suhteeseen hänen kanssaan (Heprealaisille 12:9; Jaakob 4:7, 8). Meistä tulee Jumalan omaisuutta, hänen orjiaan, jotka on ostettu Jeesuksen Kristuksen lunastusuhrin hinnalla (1. Korinttolaisille 3:23; 6:20). Apostoli Paavalikin sanoi ensimmäisen vuosisadan kristittyjen kuuluneen Jeesukselle Kristukselle eikä kenellekään ihmiselle, joka ehkä välitti heille totuuden (1. Korinttolaisille 1:12, 13; 7:23; vrt. Matteus 16:24). Kastaminen Pojan nimessä edellyttää tämän tosiasian tunnustamista ja sen hyväksymistä, että Jeesus on ”tie ja totuus ja elämä” (Johannes 14:6).

Pyhä henkikin on olennaisen tärkeä, jotta meillä olisi oikealaatuinen suhde Jehovaan ja Jeesukseen Kristukseen. Kastaminen pyhän hengen nimessä osoittaa meidän tunnustavan pyhän hengen osuuden siinä, miten Jumala menettelee meidän suhteemme. Me aiomme noudattaa sen ohjausta, emmekä halua jättää sitä huomiotta tai toimia ristiriidassa sen kanssa emmekä estää sitä vaikuttamasta meidän kauttamme (Efesolaisille 4:30; 1. Tessalonikalaisille 5:19). Se että pyhä henki ei ole persoona, ei mitenkään estä tämän ilmaisun käyttöä ja ymmärtämistä; käyttiväthän juutalaisetkin ilmaisua ”liiton nimessä”.

Vihkiytymisen ja kasteen aikaan meidän tulee siis miettiä rukouksen hengessä sitä, mitä uuteen suhteeseemme liittyy. Meidän täytyy alistua Jumalan tahtoon, joka kävi ilmi Jeesuksen esimerkistä ja hänen antamistaan lunnaista ja joka toteutuu pyhän hengen välityksellä sen ohjatessa kaikkia Jumalan palvelijoita rakkaudessa ja ykseydessä kautta maailman.