Millainen näkemys sinulla on synnistä?
”MIKSI hän aina pyytää rukouksessa anteeksiantoa meidän synneillemme?” valitteli muuan perheenäiti, joka tutki Raamattua erään Jehovan todistajan kanssa. ”Kuulostaa siltä, kuin olisin joku rikollinen.” Monet ovat nykyään tämän naisen kaltaisia siinä mielessä, etteivät he ole tietoisia synneistään, paitsi jos he ovat tehneet rikoksen.
Tämä pitää eritoten paikkansa Idässä, missä juutalais-kristillisten uskontojen opettama perisynnin käsite on aina ollut tuntematon (1. Mooseksen kirja 3:1–5, 16–19; Roomalaisille 5:12). Esimerkiksi šintolaiset samastavat synnin likaan, jonka pappi voi helposti pyyhkäistä pois heiluttamalla keppiä, jonka kärkeen on kiinnitetty paperia tai pellavakangasta. Tässä toimituksessa ei tarvitse katua tekemäänsä. Miksi ei? ”Tsumiksi ei kutsuttu ainoastaan pahoja tekoja vaan myös luonnonkatastrofeja, joille ei voitu mitään”, selitetään Kodansha Encyclopedia of Japan -tietosanakirjassa. Luonnononnettomuudet, tsumit joista ihminen ei ollut vastuussa, katsottiin synneiksi, jotka poistettiin puhdistusmenoilla.
Tämä johti sellaiseen ajattelutapaan, että puhdistusmenoilla voitiin pyyhkiä pois mikä tahansa synti, jopa tahalliset pahat teot (lukuun ottamatta lain mukaan rangaistavia rikoksia). The New York Times -lehdessä viitattiin tällaiseen näkemykseen otsikon ”Poliittisen puhdistautumisen rituaali Japanissa” alla; kirjoituksessa selitettiin, että sellaiset japanilaiset poliitikot, jotka olivat sekaantuneet skandaaleihin, pitivät itseään ”puhdistettuina” tultuaan valituiksi uudelleen. Mitään todellista parannusta ei siis tapahdu, ja samanlaiset skandaalit saattavat toistua.
Buddhalaisilla, jotka uskovat samsaraan eli jälleensyntymään ja karman oppiin, on erilainen katsantokanta. The New Encyclopædia Britannica -tietosanakirjassa selitetään: ”Karmanin opin mukaan hyvin toimiminen johtaa miellyttävään ja onnelliseen tulokseen ja herättää taipumuksen samanlaisiin hyviin tekoihin, kun taas huonosti toimiminen johtaa huonoon tulokseen ja herättää taipumuksen toistaa pahoja tekoja.” Toisin sanoen syntinen menettelytapa kantaa huonoa hedelmää. Opetus karmasta liittyy läheisesti opetukseen jälleensyntymästä, sillä joidenkin karmojen sanotaan kantavan hedelmää jossakin tulevassa elämässä monia vuosia sen elämän jälkeen, jossa teko on suoritettu.
Miten tämä opetus vaikuttaa siihen uskoviin? Muuan buddhalainen nainen, joka uskoi vilpittömästi karmaan, sanoo: ”Minusta siinä ei ollut mitään järkeä, että jouduin kärsimään jostakin, mikä minulla oli jo syntyessäni mutta mistä en tiennyt mitään. Se oli minun kohtaloni, joka minun oli hyväksyttävä. Vaikka toistin sutria ja yritin kovasti elää oikein, eivät ongelmani sillä ratkenneet. Minusta tuli pahansisuinen ja tyytymätön ihminen, joka oli aina valittamassa.” Buddhalainen opetus huonon menettelytavan seurauksista sai hänet tuntemaan itsensä arvottomaksi.
Toinen itämainen uskonto, kungfutselaisuus, opettaa suhtautumaan ihmisen pahuuteen eri tavalla. Hsüntsen mukaan, joka on yksi kungfutselaisuuden kolmesta suuresta filosofista, ihminen on luonnostaan paha ja taipuvainen itsekkyyteen. Hän painotti lin eli hyvien tapojen, kohteliaisuuden ja järjestyksellisyyden merkitystä yhteiskunnallisen järjestyksen säilyttämiseksi syntiin taipuvaisten ihmisten keskuudessa. Mengtse, toinen kungfutselainen filosofi, kannatti vastakkaista näkemystä ihmisluonnosta, mutta tunnusti silti sen, että yhteiskunnallisia epäkohtia on olemassa, ja, koska hän luotti ihmisen hyvyyteen, uskoi, että ratkaisu oli itsensä kehittäminen. Edustivatpa kungfutselaiset filosofit kumpaa näkemystä tahansa, he tähdensivät opetuksen ja kasvatuksen tärkeyttä taistelussa maailmassa vallitsevaa syntiä vastaan. Vaikka he olivat samaa mieltä lin tarpeellisuudesta, heidän käsityksensä synnistä ja pahuudesta on hyvin epämääräinen (vrt. Psalmi 14:3; 51:7).
Katoava synnin käsite lännessä
Näkemykset synnistä ovat perinteisesti olleet lännessä selväpiirteiset, ja useimmat ihmiset ovat myöntäneet, että jotkin asiat ovat syntiä ja että sitä tulisi karttaa. Länsimainen asenne on kuitenkin tässä suhteessa muuttumassa. Monet työntävät synnintunnon pois mielestään ja nimittävät omantunnon ääntä ”morkkikseksi”, itsesyytöksiksi, joita pitää vältellä. Paavi Pius XII valitti yli 40 vuotta sitten: ”Tämän vuosisadan synti on kaiken synnintunnon menetys.” Katolisessa Le Pèlerin -viikkolehdessä julkaistun selonteon mukaan hämmästyttävät 90 prosenttia ranskalaisista, joista useimmat tunnustautuvat roomalaiskatolilaisiksi, ei enää usko syntiin.
Useimmat ihmiset sekä idässä että lännessä näyttävätkin elelevän nykyään leppoisan tyytyväisinä ilman vaivaavaa synnintuntoa. Merkitseekö tämä kuitenkaan sitä, ettei syntiä enää ole? Voimmeko turvallisesti unohtaa sen? Tuleeko se joskus häviämään?